perjantai 1. heinäkuuta 2016

Suhteiden päättymisestä ja anteeksiantamisesta

Tänään on syytä puhua anteeksiantamisesta. On monta kertaa käynyt selväksi, että elämänne aikana tapahtuu paljon erimielisyyksiä, ja niistä suurin osa tarkoitettu kasvun mahdollisuuksiksi. Usein ne kuitenkin tulkitaan väärin. Koska me emme voi puutua teidän asioihinne ja tehdä asioita puolestanne, muuta kuin pyynnöstänne, ja silloinkin meidän tapamme saattaa kovasti erota siitä, mitä te haluaisitte tapahtuvan, on ymmärrettävää, että erimielisyydet jatkuvat useinkin pitkän aikaa. Kehotamme kuitenkin teitä pyrkimään lopettamaan erimielisyydet lyhyeen. Se voi olla kivuliaalta tuntuva tapa, mutta se on vähiten kaikkien osapuolten energioita kuluttava tapa. Tehkää siis päätöksenne itsetutkiskelun jälkeen ja siirtykää eteenpäin. Ja nyt tulee se tärkeä kohta: antakaa anteeksi itsellenne ja toiselle tai toisille osapuolille. Se on tärkeää, jotta pääsette eteenpäin oman henkisyytenne polulla. Asioiden pyörittäminen päässänne ja toisten syyttele ei johda mihinkään. On parempi tehdä selvä pesäero kuin jatkaa suhteita, jotka ovat kaikille epäsuotuisia.
Kuten olemme kertoneet kaikki ystävänne eivät ole tarkoitettu jäämään elämäänne, ja he ovat tulleet yhteisestä sopimuksestanne, jota ette enää valitettavasti muista, auttamaan teitä oppimaan jonkin läksyn. Tätä on teidän vaikea ymmärtää maan päällä, mutta täällä meillä se on selvästi näkyvissä.
Intuitionne kyllä kertoo teille sen, mikä on ollut ilmeistä jo jonkin aikaa eli sen, että jokin suhteenne on tullut tiensä päähän. Se ei ole epäonnistuminen ja tappio, vaan päätös sille opetukselle, jonka olette toisillenne antaneet.
Siirtykää eteenpäin anteeksiannettuanne, jos olette toisianne loukanneet, niin on parasta. Turha kiinnittyminen suhteisiin, joissa energiat kulkevat väärään suuntaan eli negatiivisina, on ajanhukkaa ja estää teitä kaikkia etenemästä omilla henkisillä kasvupoluillanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti