keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Surusta ja siirtymisestä Valoon



Puhumme nyt surusta, koska se on nyt elämässäsi ajankohtainen.

Suru on teidän lihakehojenne tunne. Se liittyy siihen tunneskaalaan, jonka olette tulleet maan päälle kokemaan. Se opettaa teille niitä asioita elämästä, joita pidätte tärkeänä. Se valmistaa teitä itseänne tänne siirtymiseen samoin kuin auttaa teitä oppimaan, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Oppikaa se, että iloitsette elämästä ja ajasta, jonka yhdessä poismenneen kanssa olette viettäneet. Iloitkaa myös siitä, että poissiirtynyt, olipa hän ihminen tai eläin, on itseasiassa siirtynyt tänne Valoon, syntynyt uudelleen eetterikehoonsa. Se on näiden teidän luotanne poismenneiden sielujen ilon päivä. Sielu tietää siirtymisestään tänne jo hyvissä ajoin siksi, että valmistelevaa työtä heidän kanssaan tehdään. Pelko tänne tulosta poistetaan ja mahdollinen tuska lievennetään. Auttajia on monenlaisia, ja heidän tehtävänsä myös vaihtelevat. Pääasia on se, että sielu kokee olevansa turvassa ja saavansa kaiken tarvitsemansa avun. 

Joidenkin kohdalla apua tarvitaan vähemmän, koska he ovat jo monen siirtymän aikana 'oppineet' siirtymään liittyviä asioita. Heidänkin oloaan kuitenkin helpotetaan, ja heidän suojelusenkelinsä on heidän kanssaan hyvin voimallisesti läsnäolonsa tietoiseksi tehden.


Pitkään maassa sairastaneet ovat pidemmän avun tarpeessa. Se on oikeastaan enemmän teidän lepoanne muistuttavaa apua. Äkkiä siirtyneet taas tarvitsevat apua ymmärtääkseen, mitä on tapahtunut ja pystyäkseen päästämään irti läheisistään maassa. 


Myöhemmin sielu itse haluaa käydä läpi elettyä elämäänsä ja tarkastella oppejaan rauhassa Valossa. Kukaan ei tuomitse eikä syytä, mutta asioiden ymmärtämiseen kyllä annetaan apua. Joitakin keskeneräisiä oppejakin saatetaan loppuun, koska ymmärrys on sielulla nyt suurempi kuin maassa.


Tämä siirtymätapahtuma on kaikella tavalla kaunis, ja jos voisitte aistia sen riemun ja lämmön ja rakkauden, jonka kohteeksi tänne Valoon palaavan sielut tullessaan joutuvat, ette enää ikinä olisi surullisia ja onnettomia poismenneen takia. Sen sijaan iloitsisitte ja riemuitsisitte, vaikka teidän lihakehonne pyrkiikin suremaan ja kaipaamaan. 


#suru
#siirtyminenvaloon
#suojelusenkeli

maanantai 29. toukokuuta 2017

Ymmärtäkää ja rakastakaa, älkää vertailko


Rakkaat lapset, muistakaa aina, kun luette näitä ohjeita, että  meille täällä asiat ovat aivan päivänselviä, niin kuin te sanotte. Me myös esitämme asiat teille niin, että te mahdollisiman  hyvin ymmärtäisitte ne. Me ymmärrämme sen, että te epäilette ja kyseenalaistatte, se kuuluu teidän osaanne ihmisinä lihakehossa.

On hyvä myös, että puhutte vaikkapa omien oppaittenne kanssa näistä asioista.


Muistutamme teitä siitä, että kaikki viestit eivät ole ehkä vielä aivan teitä varten, mutta tietoisuus asioista ei lainkaan haittaa. Tämä on siis kuin opetusprosessi. Sitä se onkin, mitä suurimmassa määrin.


Antakaa asioiden tapahtua ajallaan. Kiirettä teillä ei ole näissä asioissa. Samalla huomioikaa se, että olette valinneet itsellenne erilaiset elämät, koska oppinne vaativat erilaisia täydennyksiä. Siksi ei ole tarpeen suorittaa vertailua. Siitä ei ole mitään hyötyä.


Ne yleissäännöt, jotka teille näissä viesteissämme hahmoittelemme, ovat kuitenkin voimassa, vaikka ne eivät olisikaan kohdallanne ajankohtaisia.


Olemme huomanneet, että teette itse helposti sääntöjä ja ohjeita, jotka teidän kohdallanne pitävät paikkansa. Muistakaa tässä se erilaisuus. Muistakaa kuitenkin tukea toinen toisianne. Syytä teidän ei kuitenkaan ole puuttua toisten asioihin, ellei teiltä niihin ohjeita kysytä. Ymmärtäkää ja rakastakaa. Ymmärtäkää, älkää säälikö ymmärtäen. Sellaiseen ei ole syytä. Jokainen tapaamanne ihminen opettaa teille jotakin. Muistuttaa teitä omista opeistanne, niistäkin, jotka olette jo mielestänne loppuunkäsitelleet. Se on oppien hiomista täyteen ymmärrykseen. Tällöin teillä on mahdollisuus huomata, jos jotain on vielä oppimatta.


Emme voi kyllin painottaa sitä asiaa, että kaikki elämät ovat hyviä. Kaikkia oppejanne ette ehkä saakkaan valmiiksi tässä elämässä, vaikka Valossa ollessanne niin oli tarkoitus.

Niihin onkin voinut liittyä enemmän karmaa eli energioiden tasausta kuin olitte ajatelleet. Tällöin lihakehoissa olevat sielut eivät aina näekään silmästä silmään, ja asiat jäävät täällä kesken. Joskus energiakehonne kärsii menneiden elämien vammoista enemmän täällä lihakehossa kuin Valossa ollessanne näyttikään. Tällöin vammojen on ensin parannuttava. Siis energiakehossanne. Se voidaan kyllä teille sallia ja tietysti sallitaankin, mutta lihakehonne kautta. Se on silloin pidempi tie ja useamman opin takana. Tällaisia saattavat olla menneiden elämienne petokset, joissa olette olleet joko kohteena tai tekijänä. Väkivalta ja syvä kärsimys kuuluvat myös näihin. Joskus jopa niin voimakkaasti, että ne ilmenevät tässäkin lihakehossanne hankkiminanne kokemuksina. Siinä yksi syy, miksi ette voi koskaan vertailla elämiänne. Samanlaisen opin hankkimisen takana voivat olla hyvinkin erilaiset syyt.


lauantai 20. toukokuuta 2017

Menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta


Rakkaat lapset, teidän korvanne kuulevat asioita ja silmänne näkevät tapahtumia, mutta ette aina ymmärrä niiden tarkoitusta. Ne ovat aivan kuin välähdyksiä menneestä. Usein ne ovatkin juuri sitä, mutta ne voivat olla myös tulevaisuutta. Meidän on vaikea selvittää teille sitä, miten me ajan koemme. Se ei ole läheskään samanlainen kuin teidän kokemuksenne. Meidän näköpiiristämme aika ei oikeastaan ole mikään vakio. Se on läsnä erilaisissa konteksteissa eli monta aikaa voi olla yhdessä. Kyllä, tiedämme, tämä ei mitenkään selvitä käsitettä. 


Te voitte nähdä tulevaisuuteenne yhtä hyvin kuin näette menneisyytennekin. Joskus se tapahtuu sen takia, että jokin teille tapahtunut asia saa siitä selityksensä tai se tapahtuu, jotta voisitte ymmärtää, mihin olette ajautumassa, jos ette aktiivisesti ota roolia omassa elämässänne. Se voi tietenkin olla teistä positiivista tai negatiivista. Kuitenkin teillä on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteenne. Se on teidän muokattavissanne. Siinä on teillä työkaluna ajatusenergianne. Sillä voitte muovata tulevaisuutta. Olemme siitä jo teille puhuneetkin.  


Menneisyys on jo tapahtunut, ja siinä voitte löytää vain selityksiä tapahtumille. Älkää kuitenkaan liikaa etsikö menneisyyttä. Etsikää tätä hetkeä, läsnäoloa omassa elämässänne. 

Aikakäsityksenne harhautuu usein myös siitä luonnollisesta syystä, että vietätte paljon aikaa muussa kuin nykyhetkessä.  Se saattaa johtua taipumuksestanne murehtia asioita.

Murehtiminen lukitsee teidät toimintakyvyttömäksi, joten pyrkikää siitä pois.


Syyllisyys taas usein ajaa teidät menneisyyteen. Antakaa menneisyydenkin olla. Se on jo ilmentyvä teissä. Tarkastelkaa mieluimmin tätä ilmentymää. Haittaako se teitä? Saatteko siitä voimaa? Useimmiten menneisyys on jo sulautunut osaksi teitä ja antanut oppinsa. Juuri niin on tarkoitettukin. 

Teidän ei tarvitse tässä elämässä maan päällä ymmärtää kaikkia menneisyyden syitä. Ne selviävät myöhemmin. Käyttäkää  aikanne uusien oppien oppimiseen ja elämiseen tässä kehossa, jossa nyt olette. Kaikki muu selviää myöhemmin ja paljon, paljon selvemmäksi kuin täällä on edes mahdollista.

Etsikää oppejanne, älkää selityksiä. Eläkää nyt, älkää miettikö menneisyyden elämiänne tai elämäänne. Usein nämä kaksi asiaa tekevät teidän nykyisestä elämästänne hankalan. 

Muistakaa syy, miksi täällä olette. Olette oppimassa ja kehittymässä henkisesti.


#menneisyydestä
#nykyhetkestä
#tulevaisuudesta

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Mitä ovat ne asiat, joita koettelemuksiksi kutsutte?



Rakkaat lapset, me kuulemme teidän sanovan, että me koettelemme teitä. Me siis järjestäisimme aivan kuin ansoja, joista teidän pitäisi selvitä päästäksenne eteenpäin. Ei, lapset, sellaista me emme tee. Se on teidän omaa mielikuvitustanne. Saattaa olla, että olette juuri sellaisessa vaiheessa, jossa olette 'melkein' tulleet tietoiseksi oppiläksystänne, ja siksi teillä on tuntemus siitä, että teitä nyt testattaisiin sen suhteen. Se on pikemminkin teidän ajatuksenne siitä, miten olette asiat oppineet ja ymmärtäneet. On teille hyödyksi, että ymmärrätte asiat syvällisesti. Mutta mitään testausta me emme harrasta. Siihen liittyisi aina arvostelua ja hyväksymistä ja hylkäämistä. Kumpaakaan me emme tee. 


Me seuraamme polkujanne ilolla ja rakkaudella. Toimitte juuri sillä tavalla kuin olette ajatelleet tässä elämässänne. Hyödytte aina saamistanne opeista. Muistakaa se. Voi olla, että oppinne muuttuvat siitä, mikä aikomuksenne on ollut, mutta missään tapauksessa te ette ole tehneet väärin. Kaikki mitä koette on tukee teidän oppimistanne ja sielunne kehitystä. Täällä Valossa näette ne asiat selvemmin ja myös ymmärrätte kaiken tarkoituksen. Ei ole mitään säännöstöä, mitä teidän pitäisi noudattaa, vaan teidän sielunne on se, joka teitä ohjaa. Se tunnistaa teidän kannaltanne asiat oikein. Sitä ja sen ääntä kuuntelemalla elätte juuri sellaisen elämän, joka olette valinneet.


Jotkut teistä kapinoivat ja sanovat: 'Millaiset vanhemmat olen saanutkaan! ' tai 'Millainen puoliso on kohdalleni osunut.'. Osoitatte sormellanne julmaa kohtaloa. Kuulkaa lapset, teidän omassa valinnassanne ovat olleet juuri ne tapahtumat, joista nyt valitatte. Silloin olette nähneet kaiken tarkoituksen selvästi ja luottameet siihen, että se on parhaaksenne, sielunne parhaaksi. Luottakaa siihen nytkin. Olkaa myös kärkkäitä oppimaan läksynne. Se tapahtuu parhaiten kuuntelemalla sielunne viisasta ohjausta. Egonne, minänne, ei piittaa henkisestä kehityksestänne ja siksi se syöttää teille näitä kysymyksiä ja saa teidät kapinoimaan 'kurjaa osaanne'.

Me voimme auttaa teitä ymmärtämään, jos käännytte puoleemme meditaatossa. Se on etenemistä askel askeleelta, jolloin ymmärrys tulee teille vähitellen. Luottakaa valintoihinne ja siihen, että sielunne tietää polkunsa ja löytää oikean tiensä.


#koettelemukset

#kyseinalaistaminen 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Pelosta ja arkkienkeli Mikaelin avusta


Rakkaat lapset, pitäkää pelko poissa elämästänne. Se on voimakas, usein lamaannuttava tunne, joka estää teitä etenemästä mihinkään suuntaan. Se voi kohdistua mihin tahansa  elämänne alueeseen. Useimmiten se valitsee kohteensa tarkoin, jotta etenemisenne Valon tiellä hidastuisi. Pelko on kuitenkin vain ilmentymä egonne vallasta teissä. Niinpä pyydämme teitä tarkkailemaan niitä alueita elämässänne, jonne tuo pelko tuntuu eniten pyrkivän.  Se kertoo teille siitä, minkä asian tai asioiden kanssa teidän tulee olla tarkkana.

Useimmiten pelot heräävät juurichakran alueella, jolloin ne tehokkaasti tukkivat energian kulun teidän chakrajärjestelmässänne. 

Pelkäätte menetystä, pelkäätte yksinoloa, pelkäätte kuolemaa, pelkäätte myös elämää.

Pelko saa seurakseen epäilyksiä. Ensin yhdelle alueelle ja sitten lopulta epäilette jopa itseänne ja erityisesti epäilette meidän rakkauttamme teihin. Syyllistytte helposti ja koette olevanne kaiken hyvän ulkopuolella. Masennutte, koska teille ei ole näköpiirissä valoa omasta mielestänne. Itseasiassa nämä ovat kaikki egonne harhoja, jotka se esittää niin vakuuttavasti, että menette lankaan. Ja kylläpä se onkin saanut teidät uskomaan, että apua ei teille löydy.

Olemme puhuneet tästä usein, mutta egon keinot käyvät vain voimakkaimmiksi, ellette etsi apua meiltä Valosta. Te ette ole pelkonne. Te olette Jumalan rakkaudesta syntyneitä sieluja, joista Hän on antanut meille luvan pitää huolta. Me olemme valmiina auttamaan teitä heti kun käännytte puoleemme. Pyydätte apua ja puhdistusta. Me kaikki ryhdymme toimeen. Kutsumme apua teille niin monelta suunnalta kuin tarpeen on. 

Arkkienkeli Mikael, teidän vahva suojelijanne, astuu rinnallenne ja hänellä on valta yli pelkonne. Hänellä on valta pyynnöstänne katkaista kierre, jossa yksi pelko saa seurakseen aina vain lisää aiheita olla pelokas ja toivoton ja avuton. Hänellä on valta poistaa pelkonne ja auttaa tietä etenemään pois egonne vallasta. Hän auttaa teitä huomaamaan ne temput, joita egonne käyttää teihin tai teissä. Opitte itsekin tunnistamaan ne tunteet, jotka egonne teihin syöttää, ja asettamaan ne omaan arvoonsa ja työntämään ne syrjään. Arkkienkelin Mikaelin voimalla ne väistyvät ja te vapaudutte niistä. Rakkaat lapset, arkkienkeli Mikaelissa teillä on voimallinen apu, jolla on aikaa teille kaikille ja joka on teidän kaikkien saatavilla, jos vain itse niin haluatte. Kutsukaa ja hän tulee avuksenne. Puhukaa hänelle tuntonne ja hän auttaa teitä vapautumaan. Hän on siihen valtuutettu Isänne rakkauden valtuutuksella.


#egontunne
#pelko
#masennus
#ahdistus
#arkkienkelimikael

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Tapahtumien syistä


Rakkaat lapset, te ihmettelette, miksi tietynlaisia asioita tapahtuu teille. Niihin on aina monta syytä, joita emme yleensä tuo tietoisuuteenne ennen kuin olette siihen täysin valmiit. Useimmat asiat liittyvät teidän läksyihinne, joiden tarkoituksena on viedä teitä eteenpäin henkisellä tiellä. Näitä ovat erityisesti ne asiat, jotka toistuvat samankaltaisina siitä syystä, että kieltäydytte oppimasta tiettyjä kokonaisuuksia ja estätte näin chakrojenne avautumista ja toimimista täydellä teholla. Jokaiseen chakraan liittyy asioita, jotka teidän on aina selvitettävä ennen kuin voitte edetä täysimääräisesti seuraavaan chakraan. Tämä ei tarkoita, että chakranne eivät lainkaan toimisi, mutta se tarkoittaa sitä, että ne toimivat vajaasti ja joskus energia suorastaan kiertää tietyn chakran. Se aiheuttaa teille ongelmia terveydessänne, sekä fyysissä että henkisessä hyvinvoinnissanne. 


Sikäli kun inkarnaationne on johtanut teidät maapallolle, on teidän aina aloitettava chakrojen herättely ja niihin liittyvät opit aivan alusta. Olettehan te aina uudessa inkarnaatiossanne henkisiä lapsia. Toistaalta joihinkin chakroihinne on jäänyt energisiä arpia edellisistä elämistänne. Ne voivat olla missä tahansa chakrassa, ja ne teidän tulee 'parantaa' ennen kuin pääsette niistä tässä elämässä. Teidän kulkunne kulkee kyllä niin, että mahdollisuus tällaisiin parantumisiin teille suodaan. Joskus ilmoitamme teille voimakkaasti asiasta, joskus taas tällaisen arven korjaus sujuu aivan huomaamattanne. Tässä ajattelemme tarkoituksenmukaisuutta. Paitsi chakroissa teillä voi olla myös vaivoja aiheuttavia entisten elämien arpia ja haavoja missä tahansa kehossanne. Näin on laita kaikkien kehojenne eli siis vaikkapa ajatus- tai tunnekehoissanne voi olla tällaisia kipeitä jälkiä. Tällöin ne ilmenevät tietysti enemmänkin henkisellä puolella ja mielen ahdistuksina ja ongelmina. 


Joskus tapahtumien syynä ovat karmalliset asiat. Silloin on saatava energiat tasattua, jotta kaikki osapuolet pääsevät etenemään poluillaan. Koemme, että meidän on jälleen korostettava sitä, että nämä karmalliset seikatkaan eivät ole rangaistuksia vaan tuota energioiden tasaamista. Tasaamaton energia on kuin taakka, joka vinouttaa energioitanne, korostaa jotain piirrettä tai elintoimintoa jonkin toisen kustannuksella. Siksi on luonnollista, että tasausta tarvitaan. Tälle tasaukselle ajankohta valitaan useinkin kulloisenkin elämänne soveltuvuuden periaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että joskus energiantasaus voi tapahtua monenkin inkarnaation 'viipeellä'. Te, jotka kuljette henkistä polkua saatte siitä jossain vaiheessa tietoisuuden sieluunne, mutta jos nykyinen elämänne on vähemmän henkinen, tasauksesta ei ole syytäkään tulla tietoiseksi. Tässä ei ole kyseessä arvoasteikosta, vaan tarkoituksenmukaisuudesta. Asia tulee kuitenkin hoidettua kuntoon.


Olemme usein sanoneet, että kaikella, aivan kaikella, on tarkoituksensa, oikea aikansa ja oikea paikkansa. Se on totta tässäkin. Ette elä sattumien maailmassa, vaikka niin saatattekin kuvitella, vaan universumin järjestys on ylhäältä ohjattua. Teidän vapaa tahtonne joko edesauttaa tapahtumien kulkua tai viivästää sitä mutta aika ja paikka löytyvät aina. Joskus on parempi odottaa seuraavaan elämään koska mehän emme saa teidän vapaata tahtoanne vastaan toimia. Se on silloin oikea ratkaisu. Kuntoon asiat kuitenkin tulevat, juuri niin kuin pitääkin. Teidän ei siis tarvitse itse ryhtyä 'seremoniamestareiksi', ohjaus tulee Valosta. Se on teille myös aivan selvää silloin kun olette itse täällä Valossa kanssamme. Silloin ymmärryksenne on laajempi ja tiedot teidän nähtävissänne. Maanpiirissä olette elääksenne juuri sitä elämää, jota elätte, sielunne ohjauksessa. Se oletteko tähän elämäänne valinneet tietoisuuden sielunne ohjauksesta, riippuu omista valinnoistanne ennen inkarnaatiotanne.


#chakrat
#ongelmiaterveydessä
#inkarnaatio

perjantai 5. toukokuuta 2017

Yhteyksistä


Rakkaat lapset, me lähetämme teille päivittäin parannusta ja energiaa, mutta teidän on annettava meille pyyntö, jotta voimme toimittaa sen perille. Näin on aina ollut ja on aina oleva. Usein tuo energia 'kasaantuu', sillä pyyntöjä teiltä tulee harvakseen. Rakkaat lapset, käyttäkää toki tämä mahdollisuus, joka teille kaikille on tarjolla.  


Me täällä henkimaailmassa, kuten te meitä kutsutte, olemme hyvin huolissamme siitä, että teidän yhteytenne tänne rakoilevat joskus pahasti. Me emme hylkää teitä, mutta elämänne voisi olla paljon rikkaampaa ja täydempää, jos yhteytenne meihin olisi päivittäin toimivaa. Emme kuitenkaan halua, että siitä muodostuu teille pakko. Sellainen se ei saa olla. Sen tulee olla sielunne halu ja pyrkimys hakea meiltä apua ja tukea ja lisää ymmärrystä.  


Useimmat teistä ovat kokeneet tällaisen päivittäisen yhteyden meihin aikaisempien inkarnaatioiden aikana. Monet teistä ovat olleet kultaisella Atlantiksella, jossa tällainen käytäntö oli täysin normaali. Etsitte puhdistusta ja parannusta ja viisauden ja kirkkauden lisääntymistä, koska se oli sielunne halu. Näinä nykyisinä aikoina lukuisa joukko Atlantis-sieluja on palannut tänne valotyöhön. Kaikille ei kuitenkaan ole kirkastunut se prinsiippi, joka Atlantiksen ajoilta on tuttu. Siihen on useita syitä, johon emme nyt paneudu. Olemme herätelleet näitä sieluja, joiden valmius on noussut, ja niinpä monet tuntevat tarvetta etsiä 'jotain muuta'. Jokaisen oma asia on, miten ja millä aikataululla, sillä siihen emme voi vaikuttaa. Voimme tarjota vain mahdollisuuksia. 

Maailmanne tarvitsee teitä energisoimaan sitä. Luontoa, eläin- ja kasvikuntaa, maaperää, vesiä ja ilmaa. Teillä on siihen kyky ja me annamme teille apuamme. Pyytäkää lapset, pyytäkää. Voimaa on tarjolla, ymmärrystä on saatavilla, rakkautta jaetaan teille. Pyytäkää ja ottakaa vastaan. 


Monilla on juuri nyt kysymys tämän inkarnaation opeista ja tehtävistä. Te tunnette sen sisämmässänne. Kuunnelkaa sisimpänne, sielunne ääntä.

Maailmassanne on paljon tarjolla oppeja ja opetusta. Joskus ihan yltäkylläisyyteen asti. Älkää antako kenenkään kertoa teille suuntaanne, vaan etsikää itse. Sielunne ohjaa teitä, ja silloin tunnette itse löytävänne etsimänne. Kaikille eivät sovi samat asiat. Se on luonnollista, mutta muistakaa, että mikään mitä teette ja valitsette ei ole väärin tai erityisesti oikeampi. Kyse on teidän valinnastanne ja teidän tavastanne saattaa oppinne kuntoon ja tehtävänne päätökseen. Sielunne tietää tämän. Älkää jääkö oppisuuntakiistoihin vaan kuunnelkaa Kirkkauden energian ja Valon sanoman kutsua. Ne te tunnistatte. 


#parantavaenergia

#atlantis

#energisoiminen


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Murehtimisesta ja turhasta vastuunkantamisesta



Rakkaat lapset, tuokaa vanhat, haitalliset energianne meille, sillä monella teistä on painolastia, jota ei ole hyvä mukanaan kantaa. Tiedätte itse, että sydämellänne on jotain, vaikka sen aivan tarkka luonne ei teille olisikaan selvä. Aina ei ole tarpeen avata koko 'pakettia' mutta on kuitenkin tarpeen laskea se meidän huomaamme. Monet kantavat mukanaan myös toisten sielujen taakkoja. Muistakaa lapset, että teidän on hyvä auttaa kanssakulkijoitanne, mutta jokainen sielu on itse vastuussa omista asioistaan. Muuten olette viemässä tältä sielulta oppimismahdollisuuden.  Neuvokaa, jos näette, että sielu on vastaanottavainen, mutta älkää kantako vastuuta ja huolehtiko muiden asioista. Ei edes lähimpien. Se ei ole rakkautta. Rakkautta on antaa kullekin tilaa elää ja hoitaa omat asiansa ja rakastaa heitä mihin tahansa ratkaisuun he päätyvätkin omissa asioissaan. 

Voitte myös energisoida Valon puhdistavalla ja parantavalla energialla niitä, joiden näette kamppailevan. Pyytäkää kuitenkin siihenkin lupa, sillä aina sielu ei olekaan valmis taakkojensa purkuun, koska ne palvelevat sielua tavalla, jota teidän  on mahdotonta ymmärtää. Luvan saatte joko suoraan kysymällä tai meditoidessanne ottamalla yhteyden sieluun, jota haluatte auttaa. Joskus suorastaan muistutamme teitä tällaisesta avunannosta. Silloin se on ollut jo keskinäinen sopimuksenne ennen täältä Valosta inkarnoitumistanne. Silloinkin teidän on muistettava pitäytyä vastuunkannosta.

Pyydämme, että ymmärrätte meidät oikein. Tämä inkarnaationne on teille kaikille oppimismahdollisuus ja siksi on tärkeää, että käytätte tilanteet, jotka olette valinneet juurikin oppimiseen. Kukaan muu ei voi sitä puolestanne tehdä. Se on teidän itsenne tehtävä.

Myöskin mailla on tällainen oppimisvelvollisuus. Eri kansakunnat ovat kuten eri ikäiset sielut, toiset nuoria, toiset vanhoja ja sielun viisaudessa kokeneimpia. Samasta syystä kunkin maan ja sen kansan on itse kannettava se 'oppien taakka', jonka ne tähän elämään ovat ottaneet. Maiden 'inkarnaatio' on tietenkin kansan inkarnaatio, ja sen sykli on pidempi kuin yksittäisen sielun.  Tässäkin pätee laki puuttumattomuudesta ja vastuusta, mutta kuitenkin apu on sallittua. Tällaista apua maat ja kansat vaihtavat monien itse kehittämienne ohjelmien kautta. Myöskin eri maita ja niiden kansoja on syytä energisoida niiden auttamiseksi.


Siunaamme teitä, jotka teette auttamis- ja valotyötä. Tietäkää, että se kantaa hedelmää ja nostaa yleistä energiatasoa koko maapallon ylösnousemukseen.


#lupaenergisoimiseen

#kansojeninkarnaatio

#vastuuoppimisesta

#turhavastuunkanto