keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Terveydestä



Rakkaat lapset, teillä kaikilla on kyky välittää parantavaa energiaa. Se ei ole kenenkään yksinoikeus. Olette olleet siitä osallisina Kultaisella Atlantiksella. Olette hallinneet sen, koska se on ollut Valosta teille suotu ja tarkoitettu. Se on pitänyt ajatuksenne ja kaikki kehonne siinä puhtaudessa ja terveydessä, joka niille on tarkoitettu. Teidän tarkoituksenne täällä maan päällä on saada oppeja, joita sielunne tarvitsee. Useimmille on silloin sallittu täydellinen terveys. Sairaudet vedätte itse puoleenne, koska olette unohtaneet yhteyden parantavaan ja puhdistavaan energiaan Valosta. Nämä kaikki sairaudet ovat parannettavissa puhtaalla energialla.


Sielut, joiden karmaan tai oppiläksyyn tai molempiin parantumaton sairaus kuuluu, voivat saada helpotusta elämäänsä maan piirissä muulla tavoin. Ettekö ole huomanneet, miten paljon heillä on viisautta ja ymmärrystä? Sitä ei sairaus saa aikaan, vaan sairaus on seurausta oppien täydentymisestä. Kaikenlaisia elämiä tarvitaan sielun kehitykseen. Jotkut ovat valinneet siihen sairauden. Se ei siis ole rangaistus, ei tosiaankaan. Entä karma sitten, te kysytte. Siinä on kyse energian tasaamisesta. Sielu haluaa tulla hoidetuksi, jotta edellisten elämien annetut energiat tulevat kuitatuksi. 


Egonne on voimakas myös pysyvästi sairailla. Siksi heidänkin tunteensa vaihtelevat, ja egon syyllistävät ajatukset ja viha ja katkeruuskin joskus nostavat päätään. Sanoimme kyllä, että heitä autetaan, mutta egon kanssa taistelu heidänkin on käytävä yksin.


Ymmärrämme, että teidän on vaikea käsittää sairautta opetusvälineenä. Mieluimminkin näette sen rangaistuksena. Korostamme vielä, että siitä ei todellakaan ole kysymys.

Kunpa voisimme teille näyttää sen prosessin täällä Valossa, joka johtaa päätökseen syntyä epätäydelliseen lihakehoon, silloin ymmärtäisitte. 


Terveytenne kannalta on myös ehdottoman tärkeää, että säilytätte paitsi yhteyden parantavaan energiaan ja sen käyttöön, myös chakranne puhtaina ja huollettuina. Sitä kautta on terveys ulottuvissanne. Valon energia pääsee kaikkiin kehoihinne esteettä ja se hoitaa terveyttänne. 


Usein chakratukoksiin liityvät padotut tunteet. Niiden energiat ovat terveydenvastaisia, ja ne estävät parantavan energian kulun. On selvää, että tällaisia tunteita, jotka patoatte, osuu kohdallenne. Oppinne onkin käsitellä ne, tuntea ne loppuun ja jättää taaksenne pelkkä haalea muisto niistä. Tehkää niin joko yksin tai toistenne avulla tai meidän puoleemme kääntymällä. 


Antakaa myös ajatustenne etsiä puhtaita energioita. Puhdistakaa ajatuskehonne, jotta luoksenne tulevat energiat eivät olisi teitä häiritsemässä. Vihan energia vetää luoksenne vihaa, kateuden kateutta, mutta rakkauden energia lisää rakkautta ja hyvinvointia. Siitä voitte päätellä, millaiset ajatukset ovat teille avuksi.


Ymmärrämme, että egonne on jo noussut takajaloilleen, kuten te sanotte, ja yrittää vakuuttaa teille, että olette rangaistuksen uhri ja kärsitte tarpeettomasti vaikka olette hyvä ihminen. Sen väitöksistä voitte itse päätellä, mihin se pyrkii. Jälleen kerran voimme sanoa, että totuuden tästäkin asiasta löydätte Valon yhteyden ja sielunne tutkiskelun kautta.


Olkaa siunatut, rakkaat lapset.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Oman tienne ohjauksesta


Rakkaat lapset, usein te murehditte, että olette tehneet väärin. Me näemme asian toisin; olette tehneet parhaanne, ja se riittää aina. Me emme ole teitä tuomitsemassa, älkää siis tekään tuomitko itseänne tai muita. 


Joskus asiat ajautuvat solmuun sitä syystä, että tajuatte tekevänne jotain sellaista, jonka aika ei vielä ole tai joka ei ole teille lainkaan tarkoitettu. Jälkimmäisestä voisimme antaa esimerkin: yritätte kovasti tehdä asioita niin, että muut eivät joutuisi kärsimään. Kannatte taakkoja yksin, jotta ystävänne/ läheisenne pääsisi helpommalla. Se on kaunis ajatus, mutta se ei aina ole tälle ystävällenne parhaaksi. Olette estämässä häntä oppimasta hänelle tarkoitettua läksyä. Kun ymmärrätte tämän, ymmärrätte myös sen, että teidän vastuunne on vain teidän omista asioistanne. Tehkää siinä parhaanne. Tehkää myös ero auttamisen ja toisten taakkojen kantamisen välillä.


Joskus teidän käsityksenne siitä, että asiat ovat menneet pieleen, onkin erheellinen. Asiat menevät juuri oikein, mutta teidän egonne saa teidät ajattelemaan toisin. Tällöin egonne alkaa soimata teitä. Ehkäpä se on lähellä menettää valtansa teihin, ja sen omahyväisyys olisi vaatinut teiltä taistelua siinä, missä itse sielunne ohjauksessa olittekin tehneet toisin. 

Kuunnelkaa silloin sielunne viisautta. Teissä on aina toimiva "mittari", jos haluatte tekojanne arvioida. Usein te vain olette huomaamatta sitä, koska egonne on niin voimakas ja ilmaisee mielipiteensä kärkkäästi. Hiljentykää ja kuunnelkaa, vastaus on teissä. 


Sielunne suunnitelma antaa teille viitekehykset toimia. Sielunne on valmis ottamaan opit oppeina ja menemään eteenpäin. Egonne haraa vastaan ja alkaa syyttää ympäristöä ja onnettomia olosuhteita samalla herättäen teissä katkeruuden ja vihan tunteita. Niillä sen tarkoitus on pitää teitä vallassaan, jotta ette hylkäisi sitä edetessänne henkisellä polulla.


Sisäiset taistelunne, kuten te niitä kutsutte, ovat usein juuri tämäntapaisista tilanteista syntyneet. Siinä teidän on tehtävä valintoja. Se on sielunne vaatimus, ei meidän. Me näemme kyllä, miten etenette, mutta emme siihen saa emmekä haluakaan puuttua. Jokainen teistä kulkee polkunsa täällä maan piirissä omalla tavallaan. Niin on tarkoitus.

Sielunne viisaus on usein tärkein ohjaajanne, kun painiskelette egonne kanssa. Siellä on jo menneiden elämien viisaus ja opetukset, kuunnelkaa sitä. Me voimme auttaa teitä pääsemään yhteyteen sen viisauden kanssa, kun meiltä sitä pyydätte. Aivan kuin avaamme teille oven, jonka takana tuo viisaus on. Sen jälkeen te voitte jälleen toimia omien päätöstenne mukaisesti. 


Muistutamme vielä siitä, että oikeaa ja väärää siinä mielessä, että teitä arvosteltaisiin tai tuomittaisiin sen pohjalta, ei ole. Oppejanne teille tarjotaan monta kertaa eteenne, joten jos yksi tilaisuus on mennyt ohitsenne, toinen kyllä tarjoutuu. Näin on ollut sopimuksenne ja halunne täällä Valossa. Huomiokaa siis usein elämässänne toistuvat tapahtumat ja teemat, ja antakaa niiden tähdentää teille, mitä oppeja ne sisältävät.


Olkaa siunattuja omalla tiellänne, rakkaat lapset.


keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesäpäivänseisaus-siunaus


Rakkaat lapset, levätkää meissä. Antakaa huolienne ja murheittenne kaikota meidän avullamme ja ottakaa vastaan levollisuuden ja mielenrauhan tasapainottava siunaus.


Antakaa kerrankin sielunne puhua ja ja Korkeimman Valon rakkauden tulla itseenne.

Se resonoi teissä, koska siitä on sielunne luotu. Jakakaa sitä muillekin. Rakkauden voima on suurempi kuin mikään muu voima, sillä se on Jumalasta. 


Olemme lähellänne, koska aika on oikea. Sen ovat jo esi-isänne tienneet, ja niinpä pyhissä paikoissanne on aina kokoonnuttu tähän vuodenaikaan juuri tänä päivänä. Aurinko on merkkinne, niin kuin se on ollut jo aikojen alusta. Etsikää itsellenne se paikka, jossa teidän on helppoa tuntea läsnäolomme. Mietiskelkää siellä ja kokekaa Korkeimman Rakkauden läsnäolo ja vaikutus.


Ottakaa vastaan puhdistus, jonka olemme teille valmistaneet. Se on teidän oikeutenne ja kuuluu teille. Sitä ei tarvitse, eikä voikaan ansaita, koska se annetaan teille. Koette yhteyden meihin selvempänä kuin ennen. Jakakaa tätä yhteyttä keskenänne, yli maiden ja merien. Olkaa yhtä koko luonnon kanssa, kaiken elävän kanssa. Tuntekaa yhteisen sydämenne syke itsessänne elävöittävänä. Teillä on yhteys kaikkeen elolliseen, olette yhtä sen kanssa. Tämä yhteys ja ykseyden tunne kulkee puhdistavana lävitsenne. Se saavuttaa Äiti Maan ytimen. Se kulkee kaikkien galaksien läpi, sillä kaikki tämä on yhtä rakkaudessa. Ymmärtäkää se. 


Yhteys ja ykseys on niin voimakasta, että näette yksin silmin, kuulette yksin korvin, puhutte yksin suin, yksi sydämenne sykkii rakkaudelle, ilma, jota hengitätte on Kirkkauden puhdistamaa ja ravinto, jota nautitte on siunattua. Olkaa yhtä, sallikaa sen tapahtua ja antautukaa sen ykseyden valtaan. Se on lahjamme teille ja sen vaikutus on säilyvä kaikissa soluissanne.


Tämä voimakas kokemus on Rakkauden siunaus juuri sinulle. ❤️❤️


lauantai 17. kesäkuuta 2017

Tilaisuuksia auttaa


Rakkaat lapset, älkää koskaan epäröikö tehdä hyvää. Teille tarjotaan tilaisuuksia hyvinkin monta kertaa. Usein väistytte tilanteesta ajatellen, että teistä ei siihen olisi. Mutta silloin kun olette ohjauksessamme, eteenne tulevat tilanteet ovat juuri teille tarkoitetut.

Joku lähellänne tarvitsee sanojanne, kosketustanne ja läsnäoloanne. Ehkäpä hymyänne tai iloista tervehdystänne. Miten noin pieni asia voisi auttaa jotakuta, te kysytte. Kyse onkin siitä, että kauttanne joku saa energiaa, parantavaa energiaa, puuttuvaa energiaa.

Voi olla, että ette itse huomaa mitään, mutta olette kuitenkin toimineet pelastajana.

Tällaisia kohtaamisia on elämänne aikana monta. Jotkut niistä tuodaan myöhemmin tietoisuuteenne, jotta oppisitte tunnistamaan nämä tilanteet.

Usein me ohjaamme teitä juuri tiettyyn aikaan ja paikkaan, jotta apua voidaan jollekin antaa. Tällöin toimitte meidän puolestamme. Joskus teiltä ihmisiltä tullut apu on tarpeen.


Sielunne on sitoutunut auttamaan vaikka ette siitä aina olisikaan tietoisia. Myös öisin olette usein ohjaaminamme paikoissa, jossa on tapahtunut vaikkapa suuria monta ihmistä koskevia onnettomuuksia. Usein silloin koette, että olette joko nähneet unta, jossa olette olleet erittäin toimelias tai sitten olette nukkuneet niin sikeästi, että melkeinpä heräätte samasta asennosta, mihin illalla asettauduitte. Unen aikana tapahtuvat auttamismatkat voivat ulottua myös muihin galakseihin. Sen määrää sielunne suunnitelma sekä energiatasonne.


Jos haluatte tietoisella tasolla tarjota apuanne, voitte ilmaista sen meille nukkumaan mennessänne. Olemme siitä teille hyvin kiitollisia. Joskus teidän sallitaan muistaa tapahtumia aivan kuin unen jälkeen. Ne tapahtumat ovat niin todentuntuisia ja viipyvät ajatuksissanne niin pitkään, että itsekin ihmettelette sitä.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Sielunsuunnitelmasta


Rakkaat lapset, olkaa kärsivällisiä. Teidän pyyntönne tulevat korviimme ja me autamme teitä saamaan ne asiat, joita olette pyytäneet korkeimmaksi parhaaksenne. Mitään syytä ei ole hätääntyä, sillä me vastaamme aina.

Meidän aikamme eroaa teidän aikakäsityksestänne. Täällä asiat tapahtuvat silloin kun on niiden aika. Meidän on vaikea selittää teille, miksi asioiden tapahtuminen oikealla ajalla on niin tärkeää, mutta yritämme hieman valaista sitä.

Teillä on monen sielun kanssa täällä Valossa solmittu sopimus avusta. Monen asian täytyy osua kohdalleen, että te kohtaatte, ja asiat voivat saada alkunsa. Oletteko koskaan miettineet, miten olette tavanneet rakastettunne? Nämä suhteet on sovittu jo etukäteen.

Usein olette jopa eri maista. Eikö silloin olekin jo pieni ihme, että osutte johonkin paikkaan samanaikaisesti ja että vielä kohtaatte monen ihmisen joukossa toisenne?

Suojelusenkelit auttavat tässä. He saavat sellaisen motivaation aikaan teissä, että lähdette liikkeelle. He voivat hidastaa kulkuanne tai nopeuttaa sitä sen mukaan, mitä kulloinenkin tilanne vaatii. Sen jälkeen te luette toistenne energiat ja tapaamisenne alkaa edetä. 

Tietoisella tasolla ette aina tiedäkään, miksi joku vetää teitä puoleensa ja joku toinen taas ei. Tällöin kommunikoitte sieluntasolla. Siitä ei tietoa annetakaan teidän egonne kautta.

Aivan kuin tunnistatte sen tehtäväkoodin, jonka olette tulleet tänne yhdessä suorittamaan. Mutta huomatkaa, että tässä apuamme tarvitaan siksi, että sielunsunnitelmanne saa mahdollisuuden toteutua. Me emme tee päätöksiä, me mahdollistamme tapahtumat. Valinta ja päätös on aina teillä, rakkaat lapset. 

Kerromme tämän, jotta ymmärrätte. Aika on meille aivan kuin matriisi.


#asiattapahtuvatkunonniidenaika

#tehtäväkoodi

#kommunikointisieluntasolla

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Oppien oppimisesta


Rakkaat lapset, pyrkikää siihen, että olette yhteydessä sielunne viisauteen. Antakaa ulkopuolisten asioiden kulkea oman sisäisen viisautenne kautta, ei egonne kautta.

Ego ottaa sen, minkä se itselleen hyväksi havaitsee, mutta sielunne ymmärtää ottaa opin, joka vie teitä eteenpäin tiellänne Valoon. Uskaltakaa tarttua tuohon oppiin. Se on teille oikea, jos sielunne sen tunnistaa. Olkaa nöyriä oppinne edessä. Teillä ei ole kykyä opettaa oppejanne eli muokata niitä. On mahdollista vain joko oppia tai jättää oppimatta. 

Tämä ei ole karkeaa ja kovaa puhetta, vaan se kumpuaa teidän omista valinnoistanne, jotka on tehty ennen tänne inkarnoitumistanne. 


Pyrkikää sellaiseen mielenrauhaan, että voitte ottaa vastaan oppinne. Se ei onnistu pakottamalla,  vaan olemalla yhteydessä tänne meihin. Sen yhteyden kautta saatte uutta oivallusta ja ymmärrystä. Tiellä voi tietysti oppia myös sitä kulkemalla, mutta elävän yhteyden kautta meihin, saatte vahvistusta ja apua. Valinta on teidän. Minkä tahansa valitsette, olette valinneet oikein. 


Osoittakaa itsellenne rakkautta. Miksi tuomitsisitte itsenne ja vähättelisitte itseänne? Me emme sitä tee. Teilläkään ei ole siihen mitään syytä. Nähkää se jälleen egonne aikaansaannoksena. Egonne pitää teitä hallussaan ja vallassaan saamalla teidät uskomaan, että teistä ei ole mihinkään eikä kukaan rakasta teitä. Niinpä se voi sallia teidän vajota itsesääliin ja masennukseen. Mutta, rakkaat lapset, se tekee sen vain, jotta sen ote teihin säilyisi. Egonne ei halua teidän omaksuvan henkisiä arvoja ja rakkautta itseenne, koska niin se menettää otteensa teihin. Asettakaa egonne syrjään ja pyrkikää kohti rakkautta ja Valoa, kohti korkeamman minänne ja sielunne viisauden ohjausta. 


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Eläkää tässä hetkessä


Rakkaat lapset, meillä on aina aikaa teille. Me emme tunne kiirettä, me emme huku työhön. Me olemme aina läsnä ja valmiina auttamaan.


Katselemme huolestuneina, kun jätätte hoitamatta itseänne. Kiirehditte ja ryntäätte paikasta toiseen, ja laiminlyötte oman lihakehonne hyvinvoinnin. Onko tosiaan niin, että teillä ei ole aikaa itsellenne? Pysähtykää, sillä usein näemme teidän peittävän kiireen alle niitä asioita, joita ette halua kohdata. Luulette, että aika hoitaa asiat kuntoon teidän puolestanne. Lihakehonne on kuitenkin niin rakennettu, että tunnepuoli on myös hoidettava kuntoon. Asiat on käsiteltävä, niin kuin te sanotte. Me näemme sen niin, että tunteet on tunnettava, naurut naurettava ja itkut itkettävä. Olette myös oppimassa näiden tunteiden kautta. Se tie voi olla raskas, mutta sen mahdollisuuden lihakehonne teille tarjoaa. 


Näemme, että tunteillenne ja niiden kestolle annetaan asiantuntijoidenne puolesta usein tarkkaan määritellyt kestot. Menetyksen jälkeen toipuminen kestää niin ja niin monta kuukautta/ vuotta. Tämä ei ole totuudellista. Te olette kaikki oman oppinne haltijoita ja oppilaita, ja käsittelyajat ovat hyvin yksilölliset. Kuunnelkaa mieluiten itseänne. Tässä egonne palvelee teitä. Sehän on hyvin tarkka hyvinvoinnistaan. Jopa niin, että jos jokin tunnetila on sille hyväksi säilyttää, se pitää siitä kiinni mahdollisimman kauan. Olkaa siis tarkkoina. Sisimmässänne teillä on aina oikea tieto. Se on sielunne viisautta. Kuunnelkaa sitä. Kukaan muu ei voi teidän tunteidenne kestoa sanella.


Olette tulleet elämään tätä hetkeä. Eläkää siis tässä hetkessä. Menneisyys tarjoaa teille useinkin syyn olla tekemättä jotakin tai käyttäytyä jollakin tietyllä tavalla. Se on egonne tekoja. Nähkää se sellaisina. Jos mielenne on jatkuvasti menneisyyden asioissa kiinni, herätkää siihen. Olette tulleet elämään tässä hetkessä. Menneisyys muovaa teitä ja opettaa teitä, mutta se ei ole olemisenne syy ja selitys. Samoin tulevaisuus tarjoaa teille mahdollisuuksia, lukemattomia mahdollisuuksia. Mutta nekin on tehty elettäväksi ja ei pelkästään kuviteltaviksi. Suunnitelkaa ja sitten toteuttakaa. Alituinen tukevaisuuden suunnittelu ilman toteutusta on kuin ruoka, joka loihditaan lautaselle mutta jota ei koskaan syödä; siis ravitsematonta ja siksi turhaa.


#huolehtikaaitsestänne
#eläkäätässähetkessä

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kadotetuksi luullusta yhteydestä


Rakkaat lapset, me sanomme teille kehoituksen etsiä apua kaikkeen, mikä teitä lihakehossanne  vaivaa. Mikään asia ei ole liian pieni tai liian vähäpätöinen, vaan kaikkeen me voimme antaa apua. Ajatelkaa, että tämä apu kuuluu teille. Olette tottuneet täällä Valossa ollessanne saamaan tyydytyksen kaikille tarpeillenne ja toiveillenne ja kysymyksillenne. Olette tottuneet mahdollisuuteen saada opetusta haluamassanne asiassa. Miksi se olisi muuttunut? Se mikä on muuttunut on teidän luottamuksenne meihin. Ette enää muista kaikkea täällä kokemaanne. Ette enää kuule selvästi meidän puhettamme. Ette enää näe meitä. Ette tunne läsnäoloamme. Sanomme teille, että nuo kaikki taidot ja kyvyt ovat teissä, ottakaa ne vaan käyttöönne. Apumme on edelleenkin tarjolla. Opetusta annetaan sitä haluaville.


Lihakehonne on hidas taipumaan siihen, että egonne ei olisi teitä hallitsemassa ja määräämässä, mutta kun kasvatte henkisellä polulla, ymmärrätte, että egonne haluaa vain omaa parastaan ja valtaa teihin. Sen ymmärryksen jälkeen teidän on helpompi kääntyä korkeamman minänne puoleen ja ymmärtää sielunne viisautta ja ohjausta. Egonne ei enää pysty rajoittamaan teitä kuten ennen. 


Silloin teille avautuu taas se yhteys meihin, jonka luulitte jo kadottaneenne. Korvanne kuulevat, aistinne tuntevat, silmänne avautuvat meille, ja ymmärryksenne saa lisäystä meiltä.


Yhteys meihin on teille kaikki kaikessa. Sen kautta ja sen avulla tulevat muut siunaukset, jotka vievät teitä tiellänne eteenpäin. Elätte lihakehossanne, mutta innokkaana ottamaan vastaan uusia oppeja ja saamaan meiltä lisää ymmärrystä. Elämänne on teille avoinna henkisen kehityksen välineenä.