Tässä blogissa tulen tuomaan julkisuuteen niitä viestejä, joita enkelit minulle tuovat. Tekstit eivät siis ole omiani vaan kanavoimalla vastaanotettuja. En myöskään pyri lisäämään tänne omia mielipiteitäni, joten viesteissä on enkeleiden logiikan mukainen järjestys. Kaikille lukijoilleni toivotan siunausta ja uskallusta astua enkeleiden maailmaan.
torstai 31. toukokuuta 2018
Ristiriidasta egonne ja sielunne välillä
Tämä ristiriita ei koske ainoastaan teitä, vaan sen ovat kaikki lihassa olleet kokeneet.
Jopa nyt jo ylösnouseet mestarit ovat olleet tässä samassa tilassa. Heidän pyrkimyksensä ja avunpyyntönsä ovat nousseet Jumalan luo, josta heille on tullut apu.
Kun luette heidän kirjoituksiaan, huomaatte, mitä tarkoitamme.
On oikein olla kriittinen ja tutkia asioiden perusteet. Muistakaa kuitenkin kuunnella myös sielunne ääntä, sillä sielussanne asuu se viisaus, joka sinne on kerääntynyt kaikkien elämienne aikana. Se, mitä olette jo kokeneet, mitä siis sielunne jo tietää ja muistaa, ajaa teitä nytkin eteenpäin, ja siksi egonne vakuuttelut pelkästä järjen ja oman itsen voimasta eivät teitä pitkään vakuutakaan. Toki järkenne palvelee teitä ja sitä tulee käyttää, mutta se ei yksin ole ratkaisu sielunne kaipuuseen. Teidän tulee muistaa, että olette täällä maanpäällä sielunne takia ja egonne on vain apurinne, jotta olette selvinneet lapsuudesta aikuisuuteen. Sielunne suulla se ei puhu. Emme kehoita tietä järjettömyyksiin, vaan kehoitamme teitä sovittamaan korkeimman parhaanne palvelukseen sekä järkenne että sielunne voimat.
Me enkelit olemme todellisia ja voimamme on todellinen. Ne, jotka meidät näkevät, voivat vahvistaa sen, että läsnäolomme elämässänne on hyvin todellista ja kutsunne meille tulee heti vastatuksi.
Olkaa siunattuja te Jumalan rakkaudesta syntyneet sielut ja loistakoon Hänen Valonsa teidän kauttanne. Jumala on lähettänyt meidät enkelit avuksenne jokaiseksi elämänne hetkeksi.
perjantai 25. toukokuuta 2018
Ikävien asioiden jatkuva ajattelu sumentaa energianne
Rakkaat lapset, yksi suurimmista lahjoista, joka teille ihmis-sieluille on annettu, on kyky jättää taaksenne asioita. Se on tietenkin sidoksissa teidän rajalliseen muistiinne mutta se on myös lahja, jota voitte ja saatte käyttää kaikkien asioiden suhteen. Erityisesti siitä on apua ikävien asioiden suhteen. Jos pitäisitte niitä mukananne jokaisen päivän jokainen hetki, ette mitenkään voisi uudistua ja eheytyä. Nyt jo teidän henkinen rakenteenne yksinään auttaa teitä unohtamaan asioita.
Jotkut teistä haluavat kuitenkin aktiivisesti pitää esille elämässänne niitä ikäviä asioita. Muistelette kärsimiänne vääryyksiä, muistelette surua ja kuolemaa. Niistäkin teidän on tarkoitus päästä irti, sillä ne ovat kuin synkkiä painoja, joita vedätte perässänne joka päivä. Tuotte ne tämänpäiväiseen elämäänne muistelemalla niitä. Se ei ole tarkoitus. Tarkoitus on, että ne muokkaavat teitä ja persoonaanne, kuten kaikki oppinne. Muistakaa, rakkaat lapset, että ikävät ja hyvinkin surullisetkin asiat ovat teille oppeja, jotka teidän on syytä antaa integroitua sieluunne. Niinkuin koulussakin, asioita ei loputtomiin kerrata, vaan mennään eteenpäin. Samoin on tarkoitus elämässä. Jos koette vaikeuksia juuri tässä, pyytäkää enkeleitä ja oppaitanne auttamaan teitä näyttämällä teille, miten nämä asiat teitä opettivat ja opettavat. Mietiskelkää tai rukoilkaa ymmärtääksenne ja päästäksenne eteenpäin.
Jos jäätte niihin asioihin kiinni, ovat energianne sen mukaiset. Ikävää, harmaata ja tummaa surun energiaa on ympärillänne. Milloin ymmärrätte sen, että kuolemaa ei ole, vaan on siirtyminen toiselle puolelle Valoon? Miksi itkisitte sitä, että sielu on päässyt kotiin? Iloitkaa ja huomatkaa, että itse asiassa surette omaa osaanne tässä menetyksessä ja sitä, mitä egonne mielikuvitus teille syöttää menetetyksiksi. Egonne kertoo teille niistä ihanista hetkistä, jotka olisivat voineet olla. Aivan, olisivat voineet olla. Miksi elätte siinä, mikä on kuvitelmaa? Tämä hetki on se, jossa teidän pitää elää saadaksenne sielunne suunnitelman opit itsellenne. Ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa eikä mikä olisi voinut olla-todellisuudessa.
Egonne toimii tässä omia etujaan ajaen kiinnittämällä teidät teille syöttämiinsä ajatuksiin. Vaikka egonne on teille myös hyväksi, sen päämäärä ei ole henkinen. Tämän olemme teille sanoneet aiemminkin, mutta sen muistaminen on hyvin tärkeää, sillä teidän on taisteltava vapautuaksenne egon teille tarjoamista sidoksista teidän henkisen kehityksenne estämiseksi. Kun sen ymmärrätte, olette jo pitkällä henkisellä polullanne.
sunnuntai 20. toukokuuta 2018
Teistä pidetään huolta- vapautukaa elämään
Rakkaat lapset, eläkää jokainen päivä niin kuin se olisi teidän viimeisenne. Eläkää ja nauttikaa ja tehkää niitä asioita, jotka tekevät teidät onnellisiksi. Eläkää juuri tässä hetkessä. Antakaa menneisyyden olla, se on jo takananne ja sen opit on jo opittu. Tulevaisuus pitää huolta itsestään.
Jättäkää murheenne syrjään ja antakaa Jumalan Valon paistaa elämäänne. Se valaisee teidän synkimmätkin ajatuksenne ja antaa niille uuden sisällön. Jumalan Valo muuttaa pelkonne vahvuudeksenne ja auttaa teitä jättämään ne enkeleiden huomaan. Jumalalta tulee lohtu ja ymmärrys. Häneltä tulee rauha sydämeenne.
Muistakaa, että Jumalan huomassa olette turvassa. Keskittäkää ajatuksenne tähän hetkeen ja täyttäkää elämänne asioilla, jotka todella haluatte tehdä. Älkää tyytykö puolinaiseen, älkää toiseksi parhaaseen, vaan etsikää sitä, mitä sielunne halajaa. Etsikää sitä esteittä, ilman ajatuksen rajoitusta, ilman tekosyitä.
Olette maanpäällä oppiaksenne, ette surraksenne ja ollaksenne toivottomia. Toivoa on, jos haluatte ottaa sen vastaan. Rakkautta on, jos avaatte sydämenne sille. Valoa on, jos haluatte astua siihen.
Teidän Isänne ja Jumalanne pitää teistä huolta. Hänen rakkautensa teitä kohtaan on loputon ja täysin vapaa kaikista ehdoista.
keskiviikko 16. toukokuuta 2018
Enkelien näkökulmasta
Antakaa ilon tulla luoksenne, sillä sen mukana tulemme myös me enkelit lähemmäs teitä. Kaikki asiat, jotka teistäkin ovat kauniita ja mieltänne kohottavia, vetävät myös meitä puoleensa. Tämä ei tarkoita sitä, että me emme olisi lähellänne kun tunnette surua tai olette alakuloisia. Tietysti olemme valmiina auttamaan silloinkin. Mutta kauneus ja ilo ja nauru vetävät meitä puoleensa iloitsemaan ja riemuitsemaan kanssanne. Se on niin kuin musiikki, joka vetää puoleensa teitä ihmisiäkin. Riennätte katsomaan, mitä kivaa on tekeillä. Siksi myös kauniit paikat vetävät meitä puoleensa. Olette nähneet enkelipalloja tällaisissa paikoissa. Myös häissä ja juhlissa olemme mukana. Tässä on kyse rakkauden ja kauneuden energiasta, joka luontaisesti vetää meitä puoleensa. Se on meillekin virkistystä.
Sen sijaan olemme palvelemassa ja auttamassa teitä, kun hätänne suuri. Sekin on meille iloinen asia, että voimme olla hyödyksi. Meitä myös lähetetään paikalle, kun tarve on suuri. Vaikkapa onnettomuuksien sattuessa. Silloin ei kellään ole aikaa edes kutsua meitä, joten apumme on tarjolla kaikille.
Me emme varsinaisesti tunne sellaisia tunteita kuin te ihmiset, vaan kyse on lähinnä energiasta, joka on lähellä meidän energiaamme silloin, kun puhumme siitä, että jokin tapahtuma vetää meitä puoleensa. Kun taas muunlaiset energiat ovat meille aivan kuin pyyntö olla valppaana, jos meitä pyydetään tai meidät lähetetään suorittamaan tehtävää.
Meillä ei ole omaa palkkiota mielessämme tai emme pyri saavuttamaan mitään etua. Meidän ainoa toiveemme on olla Jumalan lähettiläitä ja auttaa rakkaudella kaikkia sieluja. Siis aivan kaikkia. Me emme valitse. Me emme aseta ketään ensin, vaan autamme kaikkia. Autamme myös toisten pyynnöstä niitä, joille apua pyydätte. Tietysti sielu voi kieltäytyä avustamme, jolloin emme tietenkään saa toimia kenenkään vapaata tahtoa vastaan. Huomatkaa myös, että voitte pyytää apua sielulle hänen luvallaan mutta myös ilman sitä, sillä me hoidamme siinä tapauksessa kommunikoinnin. Sielun, jolle apua pyydätte, ei tarvitse uskoa meihin, me autamme silti, jos sielu sen sallii. Henkilö ei ole useinkaan itse tietoinen keskustelusta ja luvan antamisesta, sillä kommunikointi tapahtuu sieluntasolla. Tällöin me toimimme myös henkilön sielunsuunnitelman mukaisesti. Tästä syystä kaikkia sairauksia emme voi auttaa parantumaan, sillä jos sielunsuunnitelmassa on sairaus, me voimme vain auttaa sielua suhtautumaan sairauteensa toisenlaisella ymmärryksellä. Usein huomaattekin, että vakavasti sairaat ovat hyvinkin sinuja sairautensa kanssa juuri tästä johtuen. Siinä sielun sallitaan avullamme muistaa valitsemansa tie ja hänen voimiaan sen kulkemiseen lisätään ja ymmärrystään kasvatetaan.
sunnuntai 13. toukokuuta 2018
Oikeasta rakkaudesta
Te ihmiset etsitte rakkautta, koska sielunne muistaa millaista rakkaus oli täällä Valossa.
Joskus kuitenkin uhraatte rakkauden alttarille oman hyvinvointinne. Voi, rakkaat lapset, me ymmärrämme kyllä tarpeenne rakkauteen, mutta pyydämme teitä harkitsemaan silloin, kun selvästikin rakkaus aiheuttaa teille tuskaa ja hätää. Sellaista ei oikea rakkaus tee.
Kysykää silloin itseltänne, oletteko todellakin löytäneet rakkauden vai vastaako tunteenne johonkin kokonaan muuhun teissä piilevään tarpeeseen.
Pakenetteko kenties jotain oppianne? Oletteko kiinni rakkaudessa, jotta teidän ei tarvitsisi kohdata omaa itseänne? Pelkäättekö yksinäisyyttä? Oikea rakkaus ei vie teiltä mitään, ei sido teitä eikä pakota teitä mihinkään. Oikea rakkaus antaa voimaa, ei vie sitä. Oikea rakkaus avartaa näköalaanne, ei supista sitä. Oikea rakkaus on läsnä etsimättä ja pakottamatta. Oikea rakkaus ei vaadi, että muututte ja olette jotain muuta kuin sisimmässänne olette. Oikea rakkaus ottaa huomioon toisen, mutta myös teidät itsenne.
Miettikää ja punnitkaa tilanteenne. Älkää tehkö rakkaudesta ainutta päämäärää elämässänne. Oppeja on monia. Rakkaus tulee, kun on sen aika ja olette siihen valmis. Oikeaa rakkautta ei voi pakottaa tulemaan eikä pysymään.
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
Tulevaisuutenne rakentuu tälle hetkelle
Rakkaat lapset, teidän suuri halunne on tietää, mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Miksi?
Eikö ole tärkeämpää elää tässä hetkessä ja tehdä siitä paras mahdollinen? Kokea sen ilot ja sen opit, sillä niille rakentuu teidän tulevaisuutenne. Tiedämme, että tämä taipumus kurottaa tulevaisuuteen on teidän yksi ominaisuutenne, joten emme suinkaan ole sitä tuomitsemassa. Meidän halumme on yksinomaan auttaa tietä tasapainoisemmin eteenpäin tiellänne. Menneisyydessä ovat teidän juurenne, tässä hetkessä on teidän elämänne niin kuin se menneisyyden ja nykyisyyden tapahtumien valossa teille ilmentyy. Tulevaisuus on vielä tekeillä, siksi sen sisältö on hyvä pysyäkin teille salaisuutena. Tiedättehän, että te itse muokaatte tulevaisuuttanne tämän päivän teoilla ja ajatuksilla ja tunteillakin. Ne ilmentävät itsensä teidän ratkaisuissanne. Etsikää siis mieluimmin näitä aineksia tästä päivästä kuin sitä, että joku kertoisi teille tarkkaan tulevaisuutenne ja sen tapahtumat. Kuten tuosta sanotusta ymmörrätte, kukaan ei voi sanoa tulevaisuudestanne mitään täysin varmaan, koska jokainen hetki se muokkautuu uudeksi teidän ajatustenne ja päätöstenne mukaisesti. On vain mahdollisuuksia, joista jotkut ovat todennäköisempiä kuin muut. Ne toki voitte saada tietoonne joko itse tai jonkun muun avulla, mutta koska kaikki tapahtumat elämässänne tähtäävät oppienne saamiseen, kukaan muu ei voi olla vastuussa teidän ratkaisuistanne kuin te itse. Miksi luottaisitte johonkin muuhun enemmän kuin itseenne? Tietävätkö muut paremmin kuin te itse, mitkä asiat ovat teille hyväksi oppienne suhteen? Ei, rakkaat lapset, teillä jokaisella on omat oppinne ja niin ollen myös omat päätöksenne tehtävänänne. Eikö se ole aivan selvää?
Etsikää tässä hetkessä sitä, mikä on teidän ja sielunne parhaaksi. Pyytäkää meitä enkeleitä tai oppaitanne auttamaan teitä siinä. Silloin tuo apu tulee teille rakentavana. Edes me emme voi kertoa teille liiallisesti tulevaisuudestanne. Emme edes saa sitä tehdä. Voimme auttaa askeleissanne silloin kun sitä pyydätte, mutta emme voi sanoa, että teidän on tehtävä näin tai noin. Ratkaisut ovat teidän ja vain teidän käsissänne.
Onko siis turhaa hakea valaistusta tulevaisuuteen? Ei, se ei ole turhaa, koska jokin asia tai huomio voi auttaa teitä eteenpäin ja tekemään sielunne suunnitelman mukaisen päätöksen. Se, mitä tarkoitamme on, että teidän ei pitäisi odottaa kenenkään ratkaisevan asioita puolestanne. Tästä johtuu, että joskus ennustukset pitävät paikkaansa joskus eivät. Jos ne ovat teidän sielunne suunnitelmaa tukevia, saatatte hyvinkin päätyä ennustuksen mukaiseen toimintaan ja jos taas eivät, hylkäätte koko ennustuksen. Näin sen pitääkin mennä. Paremmin ilmaistuna ennustuksista saatte tukea omiin ratkaisuihinne, mutta ne ratkaisut teidän on aina tehtävä itse.
lauantai 5. toukokuuta 2018
Avautukaa täysin sille, mitä henkinen tienne teille tarjoaa
Onko rakkaudella rajaa? Onko tähdillä määrää? Rakkaat lapset, jättäkää taaksenne epäusko ja pelko. Astukaa uutena luomuksena henkiselle tiellenne. Älkää pelästykö, teidän ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin ottaa vastaan meidän rakkautemme siunaus ja Valon ohjaus.
Teille avautuu niin paljon uutta. Aistinne saavat uuden ulottuvuuden. Silmänne näkevät vaikka olisi pimeä, korvanne kuulevat vaikka ääntä ei havaita, kätenne koskevat vaikka näennäisesti edessänne on tyhjää. Ymmärrättekö? Yhteys meihin enkeleihin tarjoaa teille paljon uutta tietoa ja ymmärrystä. Näette itsenne aivan kuin meidän silmillämme.
Näette maailman, jossa elätte paikkana, jossa mahdollisuutenne oppia ovat rajattomat.
Ymmärrätte selkeästi, miksi olette nykyisessä tilanteessanne.
Tämä on lupaus ja mahdollisuus. Henkimaailma tarjoaa teille paljon enemmän kuin uskottekaan. Vapautukaa niistä rajoituksista, joita teidän oma maailmanne sisältää ja avartukaa Valolle.
Se, mitä edellä olemme sanoneet, ei tokikaan horjuta psyykkistä hyvinvointianne. Se lisää sitä. Vaikka elätte tässä maailmassanne, teidän sielunne on avautunut suuremmalle ymmärrykselle. Se ei tarkoita " tulemista hulluksi", kuten näemme teidän ajattelevan. Teidän maailmanne ja henkimaailma ovat olemassa toisiaan tukien. Te tarvitsette tätä maailmaa, jossa elätte, jotta saatte oppinne. Teidän on hyvä sopeutua myös tähän omaan maailmaanne mutta pitäkää samalla auki ovi siihen maailmaan, josta olette tulleet. Se on omiaan rikastuttamaan teitä. Emme suinkaan halua, että eristäydytty ja sanoudutte irti tästä maanpiiristä ja sen asioista ja vaikkapa lääketieteestä. Niillä kaikilla on paikkansa teidän opeissanne hyvällä tavalla. Haluamme teidän rikastuvan henkisesti siitä ulottuvuudesta, jota me teille tarjoamme. Se avaa silmänne sille, jonka sielunne jo tuntee ja tietää. Se tarjoaa teille levon ja rauhan oman maailmanne kiireissä. Se tarjoaa teille rakkautta, jolle ei näy loppua.
keskiviikko 2. toukokuuta 2018
Yhteys poissiirtyneisiin rakkaisiinne
Ei ole olemassa kuolemaa sillä tavalla kuin te sen ymmärrätte. Luulette, että olette iäksi menettäneet rakkaanne, kun he ovat poistuneet rajan toiselle puolelle. Niin ei ole, rakkaat lapset. On totta, että he ovat hetkiseksi poissa teidän ulottovuudestanne. Eli suora kommunikointi heidän kanssaan ei ole mahdollista, mutta he seuraavat teidän etenemistänne täällä maan päällä. Mahdollisuuksiensa mukaan he pyrkivät myös auttamaan teitä energeettisesti. Joskus energia on niin voimakas, että olette tuntevinanne heidän läheisyytensä. Tavallaan te tunnettekin sen. Se, miten tämä manifestoituminen tapahtuu tänne maanpiiriin, jääköön toiseen kertaan kerrottavaksi.
Tietysti siirtyneet rakkaanne Valossa tekevät omiakin juttujaan. Opiskelevat uutta ja sovittavat vanhaa omiin opeihinsa, joita he siis täydentävät Valossa. He voivat ottaa opetellakseen jonkun aivan uuden 'alan', jonka osaamista he tulevat hyödyntämään uudessa tulevassa inkarnaatiossaan. Joskus heidän on siirryttävä kauemmas Valossa, käytävä ylösnousseilla planeetoilla oppimassa ja joskus vain energisoitumassa. Tämä voi teistä vaikuttaa kummalliselta, mutta tällaista opetusta energiassa, sen käytössä ja sen käyttöönotossa kaikki sielut joskus tarvitsevat. Siellä erilaiset energiat ja niiden tunnistamiset myös opitaan.
Jos rakkaat poissiirtyneet ovat samaa sieluperhettä kuin tekin, heidän halunsa on auttaa teitä. He tekevät sen kukin omalla tavallaan. Suurinta heidän apunsa on silloin kun hätänne ja tarpeenne ovat suurimmillaan. Heidän kykynsä eivät tietenkään ole vaikkapa enkeleihin nähden yhtä suuria, mutta he muistavat vielä lihakehon ansat ja vaikeudet, joihin me enkelit emme ole koskaan inkarnoituneet. Tämän takia rakkaidenne energiset 'lähetykset' tulevat teille hyvinkin tarpeeseen ja ovat hyvin suunnattuja kulloiseenkin tarpeeseenne.
Kuten huomaatte yhteys rakkaisiinne säilyy, vain sen muoto muuttuu, mutta toisaalta taas siitä puuttuvat kaikki ne lihakehon asettamat rajoitteet, (ylpeys, itsekkyys, kateus ja omahyväisyys muutamia mainitaksemme) jotka maan piirissä rajoittavat ja joskus jopa estävät kanssakäymisiänne.