lauantai 29. huhtikuuta 2017

Portaaleista


Rakkaat lapset, joskus ohjaamme teitä menemään tiettyihin paikkoihin. Energia säilyy paikoissa hyvinkin kauan ellei sitä tietoisesti puhdisteta. Tässä puhumme huonon energian puhdistuksesta. Mutta joissakin paikoissa on erityisesti suotavaa käydä sen takia, että ne ovat portaaleja, joiden kautta me täältä edelleenkin toimitamme teille Valon energiaa. Koska te olette energiaa, on suotavaa, että saatte vahvistusta ja tukea ja myös toisenlaista energiaa käyttöönne.


Portaaleilla on usein yhteys Atlantiksen aikaisiin temppeleihin ja niiden kautta vieläkin ylempien tasojen 'temppeleihin'. Varsinkin isoilla portaaleilla. Näissä paikoissa voitte tuntea oppaittenne ja teitä ohjaavien valo-olentojen kosketuksen. Tällä kosketuksella he vahvistavat teidän tässä elämässänne tarpeellisia kykyjänne ja lisäävät sielun viisauttanne. Joskus on tarpeen antaa näkymiä myös entisiin elämiin, jotta kykyjenne herääminen mahdollistuu. Tällöin olette jossakin elämässä sulkeneet ovet lahjoiltanne. Pilkan ja ivan kohteeksi joutuminen henkisesti heikossa elämäntilanteessa on voinut olla syynä tällaiseen. Yleensä se on ollut sielunne suunnitelman mukaista toimintaa ja tehnyt palveluksen jollekin toiselle. Kaikki tällaiset kokemukset ovat tarpeen, uskokaa pois. Mainitsimme tämän vain esimerkkinä.


Portaalin vaikutus nostaa lähialueidenkin energiatasoa. Puhumattakaan siis niistä, jotka siellä asuvat ja vierailevat. Teillä on lähistöllänne monenlaisia portaaleja. Osa on luonnonhenkien käytössä, osa taas jonkun tietyn valo-olentolajin yhteyspaikka. Isot portaalit ovat kaikille valo-olennoille. Voitte myös pyytää, että vaikkapa puutarhaanne alettaisiin rakentaa portaalia. Tällaisiin pyyntöihin me suhtaudumme suurella ihastuksella ja lämmöllä. Me kuitenkin valitsemme paikan, sillä sen on oltava maapallon voimalinjojen suhteen tietyssä paikassa. Mutta aivan varmasti se voidaan rakentaa lähellä pyytämäänne paikkaa. Sille annetaan myös teidän kannaltanne paras ja korkea-energisin tarkoitus. Sillä portaalit ovat aina tarkoituksenmukaisia ja yhdistävät teidät energisesti meidän maailmamme. Tällaisia pienempiä portaaleja on käytössä lukuisia ja yleensä ihmissielut tuntevat suurta rauhaa ja mielentyyneyttä niiden läheisyydessä. Olipa portaali pienen pieni tai mikätahansa kooltaan, sen merkitys alueelleen on suuri. 


Ihmiskunnalla on jo tiedossaan isojen portaalien sijainti. Ne ovat kiinnittäneet teidän huomionne jo monia tuhansia vuosia ja tekevät niin vieläkin. Usein ne ovat teille tunnettuja matkailukohteita, kuten vaikkapa pyramidit ja Stonehenge ja Hagar Qim, joitakin mainitaksemme.


#portaali

#stonehenge

#hagarqim


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Sydänchakrasta


Rakkaat lapset, puhdistakaa sydämenne ja antakaa pyytettömän rakkauden asettua sinne. Tasapainottakaa sydänchakranne ja asettakaa se linjaan muiden chakrojenne kanssa. Tässä saatte apua arkkienkeleiltä, joiden tehtävänä ja toimena on sydänchakran hoito. Chamuel on aina valmiina palvelukseenne. Hän huolehtii paikalle muut arkkienkelit, jos tarpeen on. 

Usein sydänchakranne on vetäytynyt pois siitä chakralinjasta, jossa sen paikka on. Silloin se ei tunne pyyteetöntä rakkautta ja usein tuottaa teille epäilyjä sellaisen olemassaolostakin. Myös sydämenne saattaa oireilla tavalla, joka teistä tuntuu hyvin epämielyttävältä. Se johtuu siitä, että vain osa chakrastanne on auki ja toimiva ja sen energiansaanti on rajoittunut. 

Sanomme, että länsimaisilla ihmisillä tämä on yleistä, koska elämäntyylinne rohkaisee kutakin rakastamaan ehkäpä vain läheisiään, ja usein siinäkin on kateutta ja eripuraa ja syvää kipuakin. Pyritte olemaan varovaisia liian läheisissä lämpimissä suhteissa ja lopulta sulkeudutte ja eristäydytte. Luulette, että teidän on ansaittava se rakkaus, joka osaksenne tulee. Opetelkaa tunnistamaan pyyteetön rakkaus, jolla Kaiken Alkulähde teitä kaikkia rakastaa ja jonka rakkaudesta sielunne ovat syntyneet. Samalla asettakaa syrjään ne ajatukset, joita egonne teille syytää siitä, että kaikki tässä maailmassanne on ansaittava. Etsikää ymmärrystä haavoillenne, joita olette saaneet ja parannusta sen kautta.


Avatkaa tietoisesti sydämenne pyyteettömälle rakkaudelle. Sen jälkeen arkkienkeli Chamuelin työ on helppoa. Olette antaneet hänelle luvan toimia ja pyytäneet hänen apuaan. Hänen avullaan ymmärrätte mahdollisuuden parantua sydämenne haavoista.


Kun sydänchakranne on kohdallaan ja auki, teidän on helpompi kuulla ne avunpyynnöt, joita sielunne kautta teille viestimme ja lähetämme, sillä ne kumpuavat rakkaudesta.


Sydänchakra on elämän energianne ylläpidon ohjaaja. Se on myös opettaja. Se on myös asioiden selittäjä ja polkunne valo. Pitäkää se puhtaana ja hyvässä kunnossa. 


#sydanchakra
#chamuel
#sydamenhaavat

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kasvakaa luottamuksessa


Rakkaat lapset, toimikaa aina sielunne ohjauksessa. Kuunnelkaa tarkkaan sitä viisautta, jota sielunne teille tarjoaa. Usein etsitte vahvistusta teoillenne ja erityisesti varmuutta suunnitelmillenne monelta eri taholta. Näemme sen olevan varmistuksen varmistusta. Tieto oikeasta toimintamallista on jo tuotu teille ja silti koette tarvetta etsiä ulkopuolista vahvistusta asialle. Toimikaa näin silloin kun olette vielä 'lapsia' Valon tiellä, mutta kun kasvatte Valossa, kasvatte myös viisaudessa. Luottakaa itseenne. Luottakaa meihin. Toimimalla toisin hidastatte omaa kasvuanne. Ymmärrämme kyllä luottamuksen vaikeuden, mutta silti kehotamme teitä siihen. Se avaa teidän omat kanavanne vastaanottamaan täydellä teholla, kun taas se, että ette luota teille toimitettuihin viesteihin supistaa kykyänne vastaanottoon. 


Varmuus ei tule kenenkään muun kuin meidän, teidän ja meidän Valo-olentojen, välisestä kommunikoinnista. Miten joku muu voisi teille välittää parempaa tietoa kuin te itse saatte? Teissä kaikissa on tuo kyky, kuten jo monasti olemme teille sanoneet. Käyttäkää sitä, harjoitelkaa ja pyytäkää siihen lisää opetusta ja ohjausta meiltä. Nostakaa energia- ja värähtelytasoanne sen sijaan, että etsisitte vastauksia muilta. Se aika on mennyt. Lapsuus Valon lapsena on jo takanannne, nyt kuljette omaa Valon tietänne aikuistuneena. Teillä on vastuu omasta henkisestä kehityksestänne. Voitte saada ohjausta ja opetusta muilta sieluilta, mutta älkää jättäytykö kenenkään muun sielun varaan. Se on hidaste omalle kehityksellenne. Teidän polkunne on teidän ja teidän on tehtävä siinä päätökset ja kannettava niistä vastuu. Näin opetatte itse itseänne ja panette saadut opit käytäntöön. 


Toki hakeutukaa tilaisuuksiin, joissa on muita polun kulkijoita ja vahvistakaa toinen toisianne, mutta älkää ensi sijaisesti etsikö muita vakuuttamaan teille, että jonkin asia on tekemisen arvoinen ja 'oikein'.  Kasvakaa polullanne ja pyrkikää ylös energioissa kohti Valoa ja meitä, jotka Valosta ovat. 


#luottakaaitseenne

#nostakaaenergiatasoanne

#vastuupäätöksistänne

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Piinttyneistä malleista


Rakkaat lapset, teidän elämänne aikaiset tehtävänne ovat hyvin erilaiset. Ne eivät koskaan ole vertailukelpoisia, ja niitä ei todellakaan ole mahdollista pistää mihinkään arvojärjestykseen.

Joskus teidän elämänne puhdistaa teitä aikaisemmista tavoista, joihin olitte niin piintyneet, että ne seurasivat teitä nykyiseen elämäännekin yli inkarnaation. Tässä emme puhu siis karmasta vaan yksinkertaisesti esimerkiksi tietyn tyyppisestä ajatusmallistosta, jota olette ylläpitäneet pystymättä muuttumaan tietyn elämänne aikana. Nyt teillä on mahdollisuus siihen. Valossa olessanne ette voi näistä malleista vapautua, koska siellä ne pyyhkiytyvät pois rakkauden voimasta. Ainoastaan fyysisessä olomuodossanne voitte niistä päästä. Prosessi on hieman monimutkaisempi mutta ajatelkaamme nyt vain tällä tavalla.  


Jos katsotte elämäänne taaksepäin, huomaatte siinä tietyn mallin, joka toistuu ajatuksissanne hyvin usein ellei suorastaan päivittäin. Se on mahdollisesti jo nyt tullut tietoisuuteennekin, kun olette jo jonkin aikaa kulkeneet Valon polkua. Huomatkaa, että teillä on aktiivinen rooli sen pois työstämisessä. Se on usein niin syvällä ja teissä kiinni, että se ulottuu koko elämänne kirjoon. Te itse kyllä tiedätte ja tunnette sen.

On hyvä, että olette sen jo tunnistaneet. Siitä alkaa vapautuminen. Useimmiten se on egonne piirre ja palvelee näin egoanne ja sen pyrkimyksiä pitää teidät vallassaan. Näin ollen tuo piirre nostaa itsensä esille aika-ajoin. Tuntuuko toivottomalta? Rakkaat lapset, teitä autetaan kaikessa, mihin apua pyydätte. Meidän joukkomme on voimallinen ja sen apu saavuttaa teidät. Teidän tarvitsee vain pyytää. Me annamme teille energistä avustusta ja tukea kaikkeen siihen, mitä teidän tuleekin tehdä. Muistakaa tämä. Ette ole yksin. 

Kunpa voisimme tämän apumme tuoda nähtäväksenne, jotta tulisitte tietämään sen valtavan halun, joka meillä on auttaa. Jonain hetkenä saatte apua myös muilta sieluilta.


Teitä hämmästyttää se, että teille tarjotaan apua. Se on luonnollista, koska ette ole nyt Valossa ja muistikuvanne siitä rakkaudellisesta avusta, jota täällä osaksenne saitte ja jota myös annoitte, on himmentynyt. Jokainen sielu, Jumalan lapsi ja Jumalan rakkaudesta syntynyt, on kuitenkin myös ajallaan tarjoava apuaan muille. Samalla tavoin kuin häntä itseään on autettu. Usein teillä on asiasta voimassa oleva sopimus, jonka täällä Valossa olette tehneet. Ette tietenkään sitä muista mutta joskus se voidaan kyllä palauttaa mieliinne. Se kaikki on osa oppejanne ja koulutustanne. Ja muistakaa, että apu auttaa aina teitä molempia osapuolia. Se tasaa myös energiat, jotka karmallisella tavalla ovat joutuneet epätasapainoon. 

Menkää rohkeasti eteenpäin yksin ja yhdessä tietäen, että rakkautemme teihin kantaa teitä huonoina hetkinänne ja siunauksemme suojaa teitä. Me kuljemme kanssanne kaikkein pimeimpäänkin paikkaan, jos tarve on, ja ohjaamme teidät Valoon. Olkaa turvatut, rakkaat lapset.



#rakkaudellinenapu
#puhdistavaelama

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Energisoinnista


Rakkaat lapset, energia virtaa kauttanne maailmaan. Me ohjaamme sitä osittain mutta pääasiallisesti olette itse ohjaimissa. Moni asia on tälläkin hetkellä odottamassa teitä Valotyöntekijöitä, jotka huomaavat tarpeet ja ottavat ne asiakseen.


Muistakaa, että teille voidaan antaa kohteita meditoidessanne. Järkenne ei löydä niille kohteille merkitystä, mutta kuunnelkaa sielunne ohjausta. Meillä on yhteys sieluunne ja sen viisauteen. Ne kohteet on tarkkaan valittu. Joskus ne saattavat olla kanssakulkijoitanne, joita teidän tulee energisoida, koska näemme, että heidän polkunsa vaatii tuota Valoa, jota heille voitte lähettää. Myös eri paikat tarvitsevat apuanne ja pyydämme teitä silloin osallistumaan auttamistyöhön. Se mikä teistä voi tuntua yhdentekevältä ja merkityksettömältä, ei sitä ole lainkaan. Meille kokonaisuus avautuu eri tavalla, ja kaikilla osilla on vaikutus lopputulemaan. Joskus se pieni osa, puuttuva osa, kokoaa yhteen ja saattaa loppuun jonkun seikan ja tapahtuman. Niin kuin aina sanomme; kaikella, mitä teette, on merkitystä. Paljon enemmän kuin osaatte kuvitellakaan. 


Pyydämme, että otatte vakavasti sydämellenne ne asiat, joita teidän tietoisuuteenne ohjataan. Kaikille ne eivät tule kirjallisina, eivät edes sanallisina. Ne tulevat aavistuksina ja intuitiivisina ohjauksina tai tietoisuuden tunteina. Ne ovat meidän viestimme teille.  Oppikaa tunnistamaan ne ja toimimaan. Asettakaa  maahan kiinnittynyt järkenne ja myös egonne epäilykset syrjään ja uskokaa, että teillä on yhteys ylös Valoon. Tämä yhteys tuo teille niitä viestejä, joita olette pyytäneet. Uskokaa ne todeksi.


Vaikka kaikki ei olekaan näkyvää valoa ja energiaa, kyse on silti hyvin voimallisesta siunauksesta. Se vaikuttaa teidän kaikkiin olemuksiinne. Terveyteenne, henkiseen hyvinvointiinne. Valintoihinne. Sitä paitsi se on tarkoitettu teille avuksi. Teidän energiakehonne tuntee tuon näkymättömän maailman väkevyyden ja voiman, sillä se on elänyt siellä. Siksi tietyt asiat ovat teille tuttuakin tutumpia vaikka ette tiedäkään miksi. Tästä syystä teidän on myös lopulta hyvinkin helppoa mukautua Valon maailman energiaan ja sen 'ihmeisiin'. Jokin osa teistä tietää ne ihmeet todeksi, ja siksi ne alkavat teistä vähitellen tuntua yhä tutummilta ja tutummilta. Olette siirtyneet tai siirtymässä korkeampiin energioihin ja Valon läheisyys on teistä normaali tunne.



#valonmaailma

#energisointi

#valotyö



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Ajatuksista tulevaisuuden muokkaajina ja ajatusmuodoista



Me tähdennämme teille ajatustenne sisällön tärkeyttä. Muistakaa, että ne ovat energiaa ja ne aivan kuin kerääntyvät energisesti samanhenkisesti yhteen. Näin ne muodostavat ajatusmuotoja, jotka joko nostavat energioitanne tai laskevat niitä. Koska teidän on mahdotonta olla ajattelematta asioita, neuvomme teitä kiinnittämään niiden laatuun huomiota. Ne muovaavat teidän tulevaisuuttanne ja vaikuttavat siihen, millaisena asiat teille esittäytyvät. Ne vetävät teitä puoleensa ja antavat teille vaikutteita. Mikään tilanne, jota olette etukäteen ajatelleet positiivisesti, ei muuta perusluonnettaan. Sama tapahtuu myös päinvastoin.


Ajatelkaa ajatuksianne aivan kuin eväinä matkanne varrella. Ne odottavat teitä, kun olette siinä vaiheessa, jossa niiden voimaa tarvitsette. Aivan kuin nauttisitte ravintoa, samalla tavoin etukäteisajatukset ohjaavat tapahtumia ravitsemalla niillä omalla sävyllään. Positiivisesti tai negatiivisesti etukäteisajatustenne mukaisesti. Positiivinen tarkoittaa tässä, että asiat sujuvat tilanteeseen nähden kannaltanne parhaimmalla mahdollisella tavalla. Se ei ole aina se tapa, jota olitte toivoneet mutta se on teidän kannaltanne parhain, jos ajatuksenne ovat olleet positiivisia. Negatiiviset ajatuksenne saavat esille huonoimman mahdollisen tuloksen. Ne vahvistavat teissä itsessännekin niitä piirteitä ja tapoja käyttäytyä, jotka muuttavat tilannetta epäedullisesti. 


Joskus nämä ajatusmuodot voivat säilyä pitkäänkin. Ne myös keräävät lisää samankaltaista energiaa itseensä ellette itse pyri tietoisesti muuttamaan ajatuksianne ja puhdistamaan pois noita aikaisemmin syntyneitä ajatusmuotoja. Arkkienkeli Gabriel on oiva puhdistaja ja uudistaja ja energioiden tasoittaja. Hän myös suojaa teitä ympäröiviltä energioilta olivatpa ne sitten ajatusmuoto-energiaa tai ympäristön energiaa. Pyytäkää häneltä apua. 


Aina kun teillä on hiljainen hetki muistakaa ystäviänne ja läheisiänne  ja koko ihmis- ja eläinkuntaa rakastavilla ajatuksilla. Vähitellen siitä tulee tapa, jota alatte soveltaa myös itseenne ja omiin tekemisiinne. Saatte siitä itsellenne paljon etua ja apua.

Toimitte silloin keveissä energioissa, jotka vain lisääntyvät ympärillänne. Teidän on silloin itsennekin helpompi löytää tienne eteenpäin Valoon.


#ajatusenergia

#ajatusmuoto

#arkkienkeligabriel

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Näiden viestien antajien taustaa ja rohkaisua kaikille


Rakkaat lapset, tänään kerromme teille meistä näiden viestien valo-olennoista. Olemme iso joukko enkeleitä, oppaita, ylösnousseita mestareitä ja onpa joukossamme myös arkkienkeleitä ja kerubeja. Olemme valinneet tämän tavan viestiä teille, koska kanavan eli Merjan kautta asiat tulevat teille nopeasti tietoisuuteenne ja käyttöönne. Asiat ovat selviä, ja ne on jo valmiiksi tulkittu.


Meidän kielemme kanssanne kommunikoidessamme on teidän kielenne. Keskenämme me kommunikoimme telepaattisesti ja silloin asiat tulkitaan täsmälleen oikein. Erehtymisen vaaraa ei ole. 


Kun kommunikoimme teidän ihmisten kanssa lihakehossanne käytämme teille tyypillisiä ilmaisumuotoja, mutta silloinkin prosessi on tavallaan telepaattinen: luomme mieleenne ajatuksen ja te sanoitatte sen. Me pystymme kommunikoimaan teidän kaikkien kanssa. Teillä kaikilla on kyky vastaanottaa viestejä meiltä. Te kukin tulkitsette viestit omalla tavallanne. Se tarkoittaa, että käytätte sitä aistikanavaa, joka teillä on toimivin. Siksi kaikki viestit eivät ole sanallisia. Jotkut ovat tuntemuksia, aivan kuin aavistuksia. Jotkut tulevat kuvina, jotkut taas ääninä. Pyrimme aina käyttämään sitä kanavaa, joka teillä on toimivin.

Usein näemme, että te otatte kyllä näennäisesti vastaan viestimme, mutta hylkäätte sen sitten omana mielikuvituksenanne. Harkitkaa vielä uudestaan. Huomaatte kyllä eron oman mielikuvituksenne luoman asian ja meidän viestimme välillä. Viestimme ovat aina rakkaudellisia, rakentavia ja henkisesti eteenpäin ohjaavia. Me emme arvostele tai tuomitse. Emme aseta ketään eri-arvoiseen asemaan jonkun toisen kanssa tai suosi jotakuta toisten kustannuksella. 


Koska olemme hyvinkin tietoisia elämäntilanteestanne, pyrimme antamaan viestejä sen mukaan. Viestimme ovat myös vastauksia omiin kysymyksiinne. Joskus ajamme meille annettua asiaa. Näin on usein kun puhumme luonnon tai Äiti Maan puolesta. 


Olemme aina myös tarkemmin valmiina identifioimaan itsemme. Usein näissä viesteissä, jota nyt luette, olemme kokonaisena ryhmänä, jonka jäsenet vaihtuvat. Se on tässä hyvin toimiva rakenne, koska näin asiat tulevat kattavasti käsitellyiksi. Aina olemme valmiita kertomaan, että olemme Valosta ja Korkeimmasta mahdollisesta Valosta. Olemme Jumalan ohjauksessa ja myös Hänen suojeluksessaan. Myös Isämme välittää viestejä teille kauttamme. Jos joku meistä haluaa antaa viestin yksinään, hän identifioi itsensä selvästi. 


Suojaamme aina yhteyskanavamme, jotta häiriöitä ei pääse väliin. Se on myös teidän, vastaanottajien, hyvä tehdä, kun aloitatte.


Meidän tehtävämme lyhyesti ilmaistuna on auttaa teitä etenemään ylösnousemuspolullanne. Sehän on teidän kaikkien sielujen päämäärä. Ne meistä, jotka ovat olleet inkarnoituneena, ymmärtävät teidän polkujanne kaikkein parhaiten. Siksi heitäkin on joukossamme. On selvää, että joukkomme vaihtuu, ja te huomaatte sen siinä, että viestien sävy voi vaihdella. Se johtuu meidän tehtävistämme ja myös teistä. Viestit tulevat aina kulloiseenkin tarpeeseen ja silloin siunaus kantaa niitä.


#viestitvalosta

#viestienluonne

#viestejaaistikanavannemukaisesti



keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Pelosta ja sen vaikutuksista


Tämä viesti tuli läpi niin voimallisesti, että se on jollekin akuuttiin tilanteeseen tarkoitettu. 
Vaikka yritin ihan tietoisesti ajatella, että tästä on kyllä ollut puhetta, viesti asetettiin sittenkin ihan ykkösprioriteetille. 
Toivon, että se auttaa voimallisesti sitä, jolle se on tarkoitettu. 
Rakkain terveisin,
 Merja 😇😇❤
PS. Jos haluat minun kyselevän Valo-olennoilta jotain yleisesti kiinnostavaa ( ei siis yksityisasioita ), pistä postia meditate.angels@gmail.com. Muutenkin olisi kiva kuulla teistä, joita henkimaailma on eri vaiheiden kautta ohjannut lukijoiksi yhä lisääntyvässä määrin. 
Ja tietysti kiitos niille, jotka jo ovat kertoneet, miten nämä kanavoidut viestit ovat heihin vaikuttaneet. Siunausta.

Ja nyt viesti:

Rakkaat lapset, pelko on usein joidenkin seurana siellä maan päällä. Pelko on egonne tunne, joka pyrkii ottamaan valtaansa koko olemuksenne fyysistä ja henkistä kehoanne myöten.

Se on hyvin kokonaisvaltainen tunne, ja sillä on haitallisia vaikutuksia fyysisen kehoonne, siitä aloittaaksemme. Se lienee jo aika yleisesti tunnettua keskuudessanne. Lääkärinnekin tietävät sen ja puhuvat siitä yleisesti stressitilana. Tuo tila voi tietysti johtua muustakin kuin pelosta, mutta sen haitalliset vaikutukset kehoonne ovat samat. 

Tunnekehonne on tietenkin se, joka eniten kärsii. Sen huomaatte itsekin ilman kenenkään sanomista. Pelko voi olla kokonaisuudessaan lamaannuttava tunne. Se salpaa sisäänsä kaikki positiiviset ja iloiset asiat. Se muuttaa energianne sameaksi ja vetää puoleensa lisää samanlaista. Se saastuttaa auranne ja ajatuskehonne. Olette melkein kokonaan sen vallassa. Se kuluttaa elinvoimaanne. Kohta olette pelkonne.


Tarttukaa toimeen, sillä tällainen ei ole tarkoitus. Ottakaa valta egoltanne, joka pyrkii teitä pelon kautta hallitsemaan. Pyytäkää avuksenne pelonkarkoittaja-enkelit. Maadoittautukaa ja pyytäkää heidät paikalle ja antakaa heille vapaat kädet puhdistaa teidän kaikki olemuksenne pelosta. Odottakaa ja antakaa heidän toimia. Tunnette, miten vähitellen pelkonne poistuu. Voitte kutsua vielä lisää enkeleitä paikalle vaikkakin he kyllä itsekin tekevät niin, jos tarpeen on. Oma kutsunne lähinnä voimistaa haluanne todella vapautua pelosta. Näin se tulee egollennekin selväksi. Kun tunnette, että pelko on poistunut, pyytäkää suojaa sitä vastaan arkkienkeli Mikaelilta. Hän kietoo ympärillenne sinisen viittansa niin lempeästi ja kuitenkin peittävästi, että voitte sen suorastaan tuntea.

Pyytäkää vielä suojelusenkeliänne muistuttamaan teitä uudesta puhdistuksesta, jos egonne yrittää syöttää pelkoa teihin uudestaan. Pyytäkää myös positiivista vahvistusta ajatuksillenne, jotta ne löytäisivät uuden polun kulkea pois pelon tieltä. Pyytäkää arkkienkeli Gabrielin valkoisen valon puhdistusta myös ympäristöönne, jotta ne ajatusmuodot, jotka pelkoa sisältävät ja ovat hakeutumassa luoksenne, pyyhkiytyvät pois. Arkkienkeli Gabriel jättää ympärillenne valkoisesta valosta koostuvat suojan. 

Nyt voitte tuntea, miten kehonne elpyy ja miten elinvoima virtaa teissä jälleen vapaasti.

Olette energisoituneet Valosta.


Pelko ei kuulu henkisen tien kulkijalle ja siihen on aina apua tarjolla. Syy pelkoonne voi olla mikä tahansa. Syyllä ei ole väliä, egonne on kekseliäs ja kehittää kyllä aiheita lisää, jos antaudutte mukaan. Mutta nyt teillä keino, jolla siitä vapaudutte, rakkaat lapset, käyttäkää sitä niin usein kun tarpeen on.


#pelko
#mikaelinsuojaavaviitta
#arkkienkeligabriel



lauantai 1. huhtikuuta 2017

Luonnosta ja ravinnostanne


Rakkaat lapset, nähkää luonto osana Jumalan suurta suunnitelmaa. Mikään luonnossa ei ole sattumaa. Ei sekään, että luonto on teidän 'armoillanne'. Sanomme näin, koska se planeetta, joka käyttöönne on annettu, on kärsinyt siitä. On aika ryhtyä auttamaan Äiti Maata ja kaikkia niitä muita lajityyppejä, joita se päällään kantaa.


Teillä on mahdollisuus omalla toiminnallanne vaikuttaa siihen, mitä jatkossa tapahtuu. Ottakaa vastuunne siitä. Rakastatte lintujen laulua ja kauniita kukkia, kirkkaita vesiä ja taivaan sineä. Toimikaa niin, että ne ovat vastaisuudessakin käytettävissänne.

Luonnon henget ovat keskuudessanne ja niillä on myös valmius olla yhteydessä teihin. Etsikää tekin sitä yhteyttä. Se auttaa teitä ymmärtämään, mitä ympärillänne tapahtuu.

Etsikää yhteyttä niihin enkeleihin, jotka ovat eläimien suojelijoita. Ymmärrätte heidän kauttaan eläinten hädän. Te voitte toimia ja lievittää eläinten tuskaa ja kärsimystä. Te voitte auttaa luonnon henkiä puhdistamaan Äiti Maata. 


Kiinnittäkää huomiota ravintoonne. Sen puhtauteen. Lopettakaa lihan syönti, sillä siinä on tuontanto-eläimien koko kärsimyksen historia. Luuletteko, että se on vaikuttamatta hyvinvointiinne? Tieteennekin tietää jo, miten pelon, tuskan ja stressin hormonit vaikuttavat, ja ne ovat syömässänne lihassa. Olette olleet ystäviä ja tovereita jo Atlantiksen aikana eläinten kanssa. Voitte taas olla samanlaisessa yhteydessä ja saavuttaa keskinäisen ymmärryksen. Eläinten uhraukset ja kärsimykset ovat vältettävissä. Teidän hyvinvointinne ei  ole riippuvainen lihasta. Päinvastoin.


Vesistönne ovat energianne lähde. Pitäkää ne puhtaina. Vesi ja ilma ovat teille kaikille elollisille välttämättömiä. Ottakaa ne huomioon kun suunnittelette elämäänne. 

Tämä voi vaikuttaa teistä rankalta puheelta. Haluamme kuitenkin voimallisesti kiinnittää huomionne asioihin, jotka ovat teidän omissa käsissänne. 

Ulottakaa rakkautenne kaikkeen olevaiseen. Siinä on teidän yhteinen voimanne ja rikkautenne. Energisoikaa toinen toisianne. Te olette kaikki Luojanne luomuksia ja Hänen rakkautensa on tarkoitettu teille kaikille. Luojanne elinvoima virtaa teissä kaikissa. Palatkaa siihen sopusointuun, jonka tiedätte sielussanne mahdolliseksi. 


#äitimaa

#lihansyönti

#atlantis

#luonnonhenget