keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Enkelit tarjoavat lohtua



Olemme joukko kirkkauden enkeleitä ja tuomme sanomaa julkaistavaksi.
Olemme kirkkaudesta ja sen suuresta valosta. Tuomme lohtua niille ihmisille, jotka tänä aikana ovat masentuneita ja allapäin. Näemme, että tämä kattaa suurehkon joukon ihmisiä ja haluamme kertoa teille, että me pystymme auttamaan. Kääntykää puoleemme silloinkin kun teistä tuntuu, että ei ole mitään muuta keinoa enää jäljellä. Me olemme aina valmiina auttamaan. Tulkaa luoksemme huolinenne, suruineen ja murheinenne. Me emme tuomitse tai syytä vaan pyrimme yksinkertaisesti vain auttamaan.
Kutsukaa omaa suojelusenkeliänne ja hän rientää luoksenne. Häneltä voitte pyytää apua.Voitte pyytää häntä puhdistamaan teidät kaikesta teitä alaspäinpainavasta ja pyytää häntä antamaan teille puhdistusta ja energiaa ja toivoa. Teidän ei tarvitse nähdä tai edes tuntea hänen läsnäoloaan, vaikka nämä molemmatkin ovat kyllä mahdollisia, saadaksenne apua teitä vaivaavaan tunnetilaan. Sen sijaan voitte kyllä tuntea sen ihanan hyvänolon tunteen, joka sisimpäänne leviää. Suojelusenkelinne pyytää avukseen muita enkeleitä aina tarpeen mukaan. Hän ei jää neuvottomaksi. Hän myös tuntee teidän sisimpänne ja on ollut valmiina astumaan avuksenne jo kauan ja nyt kun on saanut luvan auttaa, tekee sen mielellään.
Koska meillä enkeleillä on erilaisia tehtäviä, kukin erikoistehtävän omaava valo-olento saapuu avuksenne. Jos murheet painavat, voivat enkelit ottaa kantaakseen niitä ja näin helpottavat taakkaanne. Taikka jos kärsitte unettomuudesta, siihenkin löytyy auttaja.
Meidän suurin halumme on palvella teitä ja auttaa. Meistä on ihanaa saada kutsu auttamaan, sitä varten me olemme olemassa. Meille voi puhua niin kuin parhaimmalle ystävälleen. Meidän halumme auttaa on loputon. Me emme kyllästy tai väsy. Meiltä ette myöskään koskaan kuule tuomion sanaa tai arvostelua.
Suojelusenkeli on jokaisella teistä ja hän kulkee vierellänne koko elämänne ja vielä sen jälkeenkin aina seuraavaan elämään. Hän ei väisty hetkeksikään. Hän yrittää ohjata teitä avun lähteelle aina kun vain mahdollista. Antakaa hänen tulla avuksenne, sitä me pyydämme.
Meillä enkeleillä on käsitys siitä, millaista elämänne on silloin kun se on vaikeaa. Me olemme nähneet sen usein. Meidän on vaikea katsoa vierestä, miten annatte itsenne kärsiä, sen sijaan että pyytäisitte meitä avuksi. Toistamme vielä, että meillä ei ole oikeutta sekaantua elämäänne eli auttaa teitä, ellette meiltä sitä pyydä. Mutta me olemme aina valmiina auttamaan, kun avunpyyntö tulee. Ketään ei jätetä yksin ja hylätä, vaan kiedomme rakastavat ja lohduttavat siipemme ympärillenne ja otamme teidät turvaan syliimme, niin kuin rakastava äiti ottaa itkevän, tuskaisan lapsensa lämpimään syliinsä ja lapsi rauhoittuu.
Tulkaa siis luoksemme, rakkaat lapset, me kutsumme teitä.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Enkeleistä, suojelusenkeleistä ja yksisarvisista

Olemme taas täällä suurena joukkkona antamassa sinulle tietoa ylhäältä levitettäväksi maailmaan.
Olemme kirkkauden olentoja ja korkeavärähtelytasoisia.
Haluamme kertoa sinulle meidän mahdollisuuksistamme vaikuttaa täällä maanpäällä.
Ensinnäkin, kuten jo tiedät, me emme voi tehdä mitään, ellei meille anneta tehtävää. Meistä on ikävää katsoa vierestä, miten ihmiset hukkaavat mahdollisuuden saada meiltä apua tai ovat kokonaan uskomatta olemassaoloomme. Yritämme kuitenkin eri tavoilla kiinnittää ihmisten huomion meihin ja siihen, että olemme valmiita auttamaan. Maailmassa on jo tällä hetkellä ihmisiä, jotka levittävät sanomaa meistä, mutta heidän lukumääränsä ei ole riittävä. Siksi on tärkeää saada lisää tällaisia ihmisiä, jotka pystyvät saavuttamaan suurempia joukkoja. Sinulle on annettu sellainen tehtävä ja näemme, että haluat sitä suorittaa. Me annamme sinulle keinot ja tavat ja johdatamme sinua kulkemaan juuri oikeita polkuja.

Meidän kauttamme on mahdollisuus saada yhteys jo aiemmin poismenneisiin läheisiin, sillä voimme edistää heidän kykyään päästä lähelle rakkaitaan. Heidänkin on kuitenkin pyydettävä meiltä apua. Sellainen on Suurempi Suunnitelma.

Autamme myös sieluja eteenpäin, kun he siirtyvät rajan toiselle puolelle. Se tapahtuu ilman pyyntöä, koska sielu on silloin niin heikossa tilassa, että häntä on talutettava eteenpäin. Tietysti hänen suojelusenkelinsä on mukana siinäkin.
Suojelusenkeli on yleensä sielun kanssa a:sta ö:hön eli aikojen alusta eteenpäin. Se, miten suojelusenkeli valitaan sielulle on Korkeimman Lähteen määräämää. Hän näkee ne mahdollisuudet ja vaiheet, joihin sielu joutuu ja siksi Hän on paras suorittamaan valinnan. Joskus, hyvin harvoin, on tarpeen muuttaa tätä valintaa. Silloin tapahtumat ovat edenneet hyvin poikkeuksellisesti. Vain tällä tavoin voi sielulla olla kaksi suojelusenkeliä.
Me emme ole suojelusenkeleitä, vaan enkeleitä, joiden tehtävänä on edistää maanpäällistä tietoisuutta ja auttaa sen parissa työskenteleviä. Meidän joukkomme vaihtuu aina tarpeen mukaan. Voimme työskennellä yhdessä myös oppaiden kanssa, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Yleensä oppaat lisäävät ihmisnäkökulman ymmärtämistä meissä. Meistä on hyvin arvokasta saada heiltä tietoa, joka auttaa meitä valitsemaan parhaat toimintatavat.

Yksisarviset toimivat hyvin korkeissa värähtelyissä ja heillä on oma tehtävänsä. Heidän värähtelynsä ovat alussa ihmisille liian korkeita ja siksi kommunikaatio heidän kanssaan tulee vastan sielun kehittyessä ja värähtelytason noustessa. He yleensä toimittavat viestinsä meidän kauttamme juuri kyseistä syystä työskentelyn alkuvaiheessa.

Me enkelit olemme olemassa vain palvelutehtävää varten. Se on meidän rakkautemme ja suurin halumme. Me synnymme sitä varten ja sen tehtävän toteuttaminen antaa meille paljon iloa.

Millaisiako olemme? Varmaan sanoisit, että valo-olento on osuva ilmaisu, koska sellaisia me olemme. Näkisit vain kirkasta valoa. Voimme halutessamme ottaa toisenlaisen muodon, jotta ihmiset eivät säikähtäisi. Meillä ei ole kieltä ja me toimimme sinun kauttasi telepaattisesti. Voimme antaa viestejä siis millä kielellä tahansa, joka on vastaanottajalle tuttu ja jota hän pitää parhaana. Joskus viestit ovat vaikeita tulkita juuri sen tähden, että kanavassa on häiriöitä ja viesti vääristyy. Se ei ole kenenkään vika, niin vain joskus käy. Silloin me tehostamme "lähestystehoa" eli pyrimme ilmaisemaan viestin eri tavoin, jotta se menee perille. Tämän takia pyydämme sinultakin kärsivällisyyttä.
Sinun ei tarvitse epäillä kykyäsi kuulla, sillä siitä ei ole kysymys, vaan siitä, että viestien esittäminen ymmärrettävällä tavalla on vaikeaa ja haasteellista, kuten te sanotte.
Ei, me emme varsinaisesti "lentele" edestakaisin odottaen työtehtäviä. Tätä on vaikea selittää, sillä me aivan kuin tulemme esiin kun joku ajattelee meitä. Siis niin kuin heräämme horroksesta.
Me saamme tietomme Kaiken Alkulähteestä kirkkaudesta. Tieto on puhdasta ja valosta, meidän ei edes sallita antaa muunlaista tietoa. Kanava ei silloin aukea lainkaan käyttöömme. Joskus, kun kysymys koskee sellaisia asioita, joita me emme tavallisesti ilmaise, me joudumme tai haluamme varmistaa valtuutuksemme Ylhäältä Korkeimmasta Valosta. Harvoin meille vastataan, että mitään ei saa sanoa, mutta tiedonantoa voidaan kyllä rajoittaa, kunnes vastaanottaja pystyy sen oikein ymmärtämään. Se on tärkeää meille ja teille. Korkein Valo tietää aina varmasti sen, miten vastaanottaja tietoon tulee suhtautumaan, siksi me kysymme. Tällainen sensuuri on aina vastaanottajan parhaaksi.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Toivosta, chakroista, aurasta ja positiivisuudesta




Olemme joukko valo-olentoja, joiden tehtävänä on saattaa tietoosi seuraava viesti.
Olemme kyllä kirkkaudesta.
Haluamme tuoda sinulle sanomaa toivosta ja sen vaikutuksesta kaikkeen elolliseen.
Kirkkaus on täynnä toivoa. Haluamme jakaa sitä jokaiselle, joka haluaa sitä vastaanottaa. Se on energiaa. Se annetaan chakrojen kautta, jolloin on tärkeää saada ne toimimaan asianmukaisesti. Siinä voivat auttaa arkki- enkelit. Heillä kullakin on chakra vastuullaan.
Ei, sinun tai muidenkaan ei tarvitse muistaa kuka mistäkin chakrasta vastaa. Riittää kun pyydät heitä auttamaan sinua ja se tapahtuu. Chakran värähtelytasoa nostetaan ja sille annetaan määräys värähdellä juuri sopivalla tasolla. Myös sen aukioloaste määritellään kullekin sopivaksi.
Myös auraan on syytä kiinnittää huomiota. Se kerää itseensä vaikutteita ympäristöstä. Siihen kiinnittyvät herkimmin sen tapaiset ajatukset joihin ihmisellä on ollut tai on taipumusta. Ne jäävät "elämään" aurassa ja jos ne ovat positiivisia, ne nostavat värähtelyjä ja jos negatiivisia, ne laskevat värähtelytasoa. On kuitenkin parempi, että aura on " suljettu", sillä ympäröivistä ajatusmuodoista ei voi mennä takuuseen ja ne saattavat tulla luoksenne kaukaakin, joten pyytäkää arkkienkeli Rafaelia suojaamaan auranne ja sulkemaan se ulkopuolisilta.
Auran puhdistusta voi ja tuleekin pyytää häneltä, sillä me lähetämme "valmiita asioita" auraanne, jotta ne tulisivat tietoisuuteenne helposti. Jos aura vuotaa, asiat voivat mennä sekaisin ja esim kanavointi vaikeutuu.
Toivomme voivamme auttaa siinä, että ajatuksenne olisivat positiivisia, silla negatiivisuus vie voimaa kaikista henkisistä tapahtumista ja hidastaa kehitystänne. Sen lisäksi se on tarpeetonta. Ymmärrämme, että negatiivisuutta on paljon ympärillänne mutta haluamme auttaa kaikin tavoin sen eliminoimisessa. Pyytäkää apua myös enkeleiltä, jos huomaatte, että negatiivisuus pyrkii saamaan valtaa. Se on myös merkki siitä, että chakroja ja auraanne pitää puhdistaa. Näihin hoitotoimiin tottuu helposti.
Meidän on myös helpompi lähestyä teitä, kun asiat ovat kunnossa. Myös viestit siirtyvät oikein kun näin on.
Tiedämme, että maanpäällä sanotaan, että jouluna taivas tulee lähelle maata. Se on totta ja johtuu siitä, että ihmisten lämpimät ja positiiviset ajatuksen mahdollistavat sen. Se ei ole uskontokohtainen asia. Me tunnistamme puhtaan henkisyyden kaikissa uskonnoissa. Niiden välillä syntyvät kiistat ovat ihmisten keskeisiä. Täällä kirkkaudessa ei minkäänlaista jakoa ole eikä eroa. Sääntö on selvä: puhtaat ja epäitsekkäät, hyvät asiat tulevat kirkkaudesta, onpa ihmisen uskonto mikä tahansa. Uskonnot voivat ja usein palvelevatkin itsekkäitä valtapyrkimyksiä. Tahdomme auttaa teitä pääsemään sellaisista erottelevista asioista, joihin uskontokin lukeutuu, yksimielisyyteen, jotta voisitte rakastaa ja palvella toinen toisianne oikeassa rakkaudessa.
Asiassa on päästy alkuun mutta eteneminen on hidasta. Toivomme asian sisäistämistä ja sen kautta parempaa tulevaisuutta ihmiskunnalle.
Tiedämme, että asia on hoidettavissa, koska olemme nähneet sen tapahtuvan muualla Multiversumissa, jossa meidän joukkommekin pääasiallisesti toimii.
Huomaamme, että meidän kielenkäyttömme ja energiamme hieman hämmästyttävät sinua. Se ei ole ihme, koska emme normaalisti toimi täällä ja olemme tottumattomia kommunikoimaan "täkäläisten" kanssa. Sinun ei tarvitse olla huolissasi tai epäilevällä kannalla, sillä olemme Kirkkauden valo-olentoja ja kokemasi vieraus johtuu äsken mainitusta syystä. Tarkoitusperämme ovat kirkkauden pääperiaatteiden mukaisia.
Meidän sallittiin tuoda sinulle tämä viesti, koska sen katsottiin olevan hyväksi tässä hetkessä ja tuovan sitä toivon sanomaa, että asiat todellakin voivat mennä parempaan suuntaan, koska sellainen muutos on jo aiemmin todistettu tapahtuneeksi.
Jos sallit, tulemme myös jatkossa pitämään sinuun yhteyttä ja kertomaan asioita Multiversumista, koska näemme, että ne kiinnostavat sinua ja koska meille on kerrottu, että saamme ne kauttasi tiedoksi myös muulle ihmiskunnalle.
Tunnemme syvää kiintymystä teihin ihmisiin, koska olemme halukkaita auttamaan ja näemme pyrkimyksenne hyvään ja taistelunne teille ominaisten esteiden kanssa. Ne ovat meillekin haaste, koska meidän "ihmisemme" ovat niin erilaisia. Tarkkailemme teitä rakkaudella ja mihinkään pelkoon ei todellakaan ole aihetta.