Tässä blogissa tulen tuomaan julkisuuteen niitä viestejä, joita enkelit minulle tuovat. Tekstit eivät siis ole omiani vaan kanavoimalla vastaanotettuja. En myöskään pyri lisäämään tänne omia mielipiteitäni, joten viesteissä on enkeleiden logiikan mukainen järjestys. Kaikille lukijoilleni toivotan siunausta ja uskallusta astua enkeleiden maailmaan.
tiistai 31. toukokuuta 2016
Antakaa anteeksi
Antakaa anteeksi, antakaa sydämestänne anteeksi niille, jotka sitä teiltä pyytävät ja, ennen kaikkea, antakaa anteeksi myös niille, jotka eivät teiltä sitä pyydä.
Monta kertaa teistä tuntuu, että kaikki asiat on kohdallanne jo anteeksi annettu, mutta kun etenette henkisellä tiellä, me pyrimme osoittamaan teille niitä asioita, jotka vielä kuitenkin ovat kesken. Olette sanoneet antavanne anteeksi, mutta sydämessänne ette kuitenkaan ole sitä tehneet. Egonne on vielä kiinni siinä, että teitä on väärin kohdeltu tai loukattu. Tällöin asia ei olekaan vielä loppuunkäsitelty.
Me pyydämme teitä kuuntelemaan sitä hiljaista sisäistä ääntänne, joka kyllä kertoo teille, miten asia on. Päästäkää irti siitä loukkaantumisen tunteesta ja antakaa tilalle tulla todellinen anteeksianto.
Tällaiset asiat, jotka ovat vielä kesken, vievät energioitanne alas, sillä ne vetävät puoleensa samankaltaisia tunteita, siksi niistä on hyvä päästä eroon. Huomaatteko, että olette aiheuttamassa haittaa paitsi toiselle osapuolelle myös itsellenne. Tällainen "ylläpitämänne" kielteinen tunne voi, ja usein lukitseekin chakranne, jonka alaan kyseisen asian kaltainen toiminta kuuluu.
Meditoidessanne huomionne voi kiintyä erityistä puhdistusta vaativaan chakraan, jolloin olemme jo päässeet teitä auttamaan ja autamme edelleenkin, kun asian saatatte rakkaudellisen anteeksiannon tilaan.

maanantai 30. toukokuuta 2016
Henkisen kasvun merkkejä
Näemme, että monet teistä kilvoittelevat ajatusten ja käyttäytymismallienne kanssa.
Tiedämme, että ne ovat asioita, joissa aikaisemmin oppimanne tavat kiinnittävät teitä lujasti johonkin tiettyyn tapaan ajatella ja toimia. Selvää myös on, että muutosta ei näissä asioissa tapahdu yhdessä yössä, kuten sanotte. Niin ei ole tarkoituskaan.
Kun siirrytte henkiselle tielle, muutokset alkavat tapahtua pikkuhiljaa, aivan kuin huomaamattanne. Jotkut entiset tapanne alkavat tuntua teistä siltä, että ne ovat väärin. Tämä on teidän sisäinen reaktionne niihin, ei meidän sanelemamme. Ette enää halua arvostella ja puhua pahaa ihmisistä, vaan oma sisäinen tarpeenne on esittää asiat rakastavasti ja huolehtivasti. Olemme nähneet monen ihmetelleen sitä, että sanat aivan kuin saavat toisenlaisen, positiivisemman, muodon kuin ennen, kun asiat kerrotte julki. Sitä henkinen kasvu teissä saa aikaan.
Ymmärrys muita ihmisiä kohtaan kasvaa. Tunnette pystyvänne aivan kuin näkemään ihmisten lihakehoissa sielun, jota rakastatte.
Huomaamme myös, että asiat eivät aina suju edellä mainitulla tavalla vaikkakin edistymistä henkisellä tiellänne tapahtuu. Älkää jääkö moittimaan itseänne, vaan pyytäkää apua niissä asioissa, jotka koette vaikeiksi ja joissa tuollaisia hankaluuksia ilmenee. Me ymmärrämme ja olemme valmiina auttamaan. Sillä meille se, että itse huomaatte, että olette osin palanneet entisiin käyttäytymis- ja ajatusmalleihin, kertoo sen, että korkeampi minänne on siitä teille huomauttanut. Ja se on eteenpäinmenoa.
Henkisen tien kulku vaatii aina silloin tällöin suunnan tarkistamista. Menkää siis vain eteenpäin ja kertokaa huolenne asioista meille, jotta voimme teitä auttaa eteenpäin.

perjantai 27. toukokuuta 2016
Energiavarkaista sekä ohjauksesta Valoon
Viestimme valosta kehottaa teitä olemaan tarkkoina niiden sielujen kanssa, jotka pyrkivät yhteyteen kanssanne. Aikaisemmin puhuimme energioista, jotka sekoittavat omia energioitanne. Nyt puhumme myös "energiavarkaista". Olemme nähneet, miten niiden lähellä, joiden energiataso on noussut Valon tiellä etenemisen vuoksi, on alkanut ilmaantua "energian tarvitsijoita".
Osa näistä on siskojanne ja veljiänne tästä maailmasta ja vielä lihakehossa. He eivät kuitenkaan ole vielä löytäneet tai halunneet löytää omaa polkuaan, joten he tyydyttävät energiatarpeensa tulemalla teidän energioihinne ja viemällä energiaa teiltä. Tässä korostuu taas suojauksen merkitys. Tällainen energiavarkaus jättää teille tietenkin vajauksen ja usein mukana tulee myös väsymystä, jota kovasti ihmettelette. Tämän ilmiön olette ehkä jo ennenkin huomanneet, mutta energiatasonne noustessa sitä voi sattua vielä useammin.
On myös astraalitasolle jääneitä sieluja, jotka eivät ole halunneetkaan mennä Valoon, vaan jäädä tänne jostain itse tietämästään syystä. Näitä henkiä on maan päällä aina ollut ja tullee aina olemaan. Normaalisti heistä ei ole ennen ollut häiriötä, varsinkaan, jos energiatasonne ei ole ollut kovin korkea, mutta he ovat ensimmäisten joukossa huomaamassa muutoksen energiakentässänne. He pyrkivät kohti valoa ja siis lähellenne. He pyrkivät viemään energiaanne. Sen lisäksi he myös sekoittavat energioitanne niiden syiden kautta, jotka heitä täällä pitävät. Saatatte huomata, energiavajeen lisäksi, myös helpommin ärtyvänne ilman mitään selvää, näkyvää syytä.
Taas on muistettava suojaus. Arkkienkeli Mikaelin sininen viitta suojaa teitä, kun sen häneltä päällenne pyydätte. Myös oma suojelusenkelinne on valmiina tarjoamaan apuaan.
Jos kuitenkin tulette tietoiseksi näistä sieluista, pyrkikää voimallisesti ohjaamaan heitä eteenpäin pyytämällä heitä siirtymään kokonaan Valoon. Tällöin me enkelit voimme tulla heitä auttamaan, kun heidän suuntansa ja halunsa on tänne suuntautunut.

torstai 26. toukokuuta 2016
Apua henkiseen huonovointisuuteen
Viestimme Valosta on tänään puhdistuksesta. Olemme usein nähneet, miten siellä alhaalla kiire, väsymys ja muut tekijät estävät teitä käyttämästä mahdollisuutta epätoivotuista energioista vapautumiseen.
On mahdollista, että heikosti suojattuun auraanne tarttuu energiamuotoja ympäristöstänne. Mitä enemmän olette suurien ihmismäärien kanssa tekemisissä, sen todennäköisempää tällainen tartunta on. Tämä ei ole tahallista ilkivaltaa, vaan ihmiset eivät tiedä edes "kantavansa" mukanaan kaikkea raskasta ja haittaavaa energiaa. Osin siksi, että heidän henkinen polkunsa ei ole vielä avautunut heille, ja he eivät ole edes tietoisia tällaisesta mahdollisuudesta. Osin siksi, että henkiselläkin polulla on hetkiä, jolloin suojaus unohtuu ja mukaan tarttuu haittaavia energioita.
Tämä on hyvinkin verrannollinen fyysisiin taakkoihin. Henkiset matalat, haittaavat energiat painavat teitä yhtä alas ja saavat olonne tuntumaan raskaalta. Tällöin saattaa myös olla kyse siitä, että ne ovat estäneet chakrojenne toimintaa. Varsinkin jos chakranne tietystä henkisen kehityksenne syystä on muutenkin hitaasti toimiva ja estynyt, samansuuntaiset energiat vaikuttavat siihen hyvinkin haitallisesti.
Jos energianne ovat häiriöiset ja tunnette itsenne henkisesti huonovointiseksi, istukaa omaan rauhaisaan mietiskelypaikkaanne ja pyytäkää enkeleiden apua chakrojenne puhdistamiseen ja auranne eheyttämiseen ja siivoamiseen. Jokaisella chakrallanne on omat arkkienkelinsä, joiden vastuu-alueeseen ne kuuluvat, mutta vaikka ette siitä mitään tietäisi, avuksenne pyytämänne enkelit tietävät ja osaavat työnsä. Kun puhdistus on suoritettu pyytäkää päällenne arkkienkeli Mikaelin suojaava viitta.
Jotkut teistä saattavat kokea, että puhumme usein tästä asiasta. Se on totta. Totta on myös, että asia on hyvin tärkeä, sillä jos chakranne eivät voi hyvin ja aurassanne on vierasta energiaa, ette mitenkään voi voida hyvin. Ette fyysisesti tai henkisesti.
Pyydämme teitä ymmärtämään tämän asian tärkeyden.

tiistai 24. toukokuuta 2016
Oppiläksyistänne
Tänään haluamme puhua oppiläksyistänne. Ne ovat oppeja, joita sielunne on halunnut oppia tämän elämänne aikana. Olette siis itse olleet niitä "valitsemassa" kehittyäksenne henkisesti, vaikka se ei nyt enää tietoisuudessanne olekaan. Osa näistä läksyistänne on mahdollisesti perua edellisistä elämistänne ja niissä teillä on varmimmin apunanne jo aikaisemmin tuntemianne sieluja.
Joskus käy kuitenkin niin, että opetus alkaa ennen kuin sielu on täysin päässyt henkisen polkunsa alkuun ja silloin oppien saaminen on todella raskasta. Sielu voi suorastaan kieltäytyä oppimasta asioita, ja niinpä hän saa ne eteensä, kunnes on valmis ottamaan opin vastaan. Samanlaiset elämän tilanteet toistuvat, ja sielu tuntee olevansa kovin ahtaalla. Hän ei näe tästä kierteestä mitään ulospääsyä. Usein hänen avukseen tulee joku muu, terapeutti, ystävä ja jokin luettu teksti tai nähty ohjelma, ja hän ymmärtää muuttaa suuntaa ja ottaa opin vastaan.
Henkisellä polulla asiat helpottuvat sikäli, että sielu osaa itsekin nähdä asiat oppiläksyinä ja voi näin ollen pyrkiä auttamaan itseään niiden oppimisessa.
Jossain läksyssä voi mukana olla myös karmaa ja entisten elämien asioita korjataan sielun etenemisen mahdollistamiseksi henkisellä polulla. Karmallisten oppien ymmärtäminen ilman henkisen värähtelytason nousua voi olla henkilölle hankalaa, koska
hän ei enää ole tietoinen tai ei edes osaa ajatella niiden johtuvan karman velan synnystä. Henkisellä tiellä näihinkin tilanteisiin voi saada apua, ymmärrystä ja ohjausta enkeleiltä tai omilta oppailtaan, kun sitä vaikkapa mediataatiossa pyytää.
Usein karmallisten, mutta myös muidenkin, oppien kyseessä ollen sielut ovat sopineet ennen inkarnoitumistaan auttavansa toinen toisiaan. Tämä tietoisuus auttaa teitä antamaan anteeksi ja näkemään toisen aiheuttamat hankaluudet ja vaikeudet rakkauden tekoina ja palveluksina sielulta toiselle. Muistakaa, että myös teillä itsellänne on tällaisia "palveluksia" toimeenpantavina.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016
Chakra-asiaa
Haluamme vielä valaista chakrojen toimintaa. Ne ovat yhteytenne Valoon ja Alkulähteeseen. Niiden kautta sekä teidän lihakehonne että kaikki energiakehonne yhdistyvät toisiinsa. Niiden kautta auranne saa vahvistusta Valosta. Niiden kautta ja kaikkien kehojenne yhteyden kautta, jonka ne mahdollistavat, teidän fyysinen sekä henkinen hyvinvointinne lisääntyy ja etenemisenne sielunne polulla nopeutuu. Kun energiatukokset chakrojen toimivuuden kautta poistuvat, voi Valon ja Alkulähteen energia elävöittää teitä.
Kun kaikki chakranne alimmasta ylimpään ovat kohdallaan, värähtelevät oikealla, teille sopivimmalla tasolla ja ovat henkisen kehityksenne suomalla tavalla auenneet, olette saaneet yhteyden Alkulähteeseen. Silloin on mahdollista myös sieltä toimittaa teidän kauttanne energiaa Äiti Maalle. Tämän vuoksi sekä ylimmän chakran ja alimman chakran täytyy toimia.

perjantai 20. toukokuuta 2016
Tunteiden eri ilmentymiä henkisellä tiellä
Jatkamme vielä tunteista.
Ihmisyyteen kuuluvat tunteet ja niitä ei todellakaan ole mitenkään henkisellä siellä hylättävä. On kuitenkin varmistettava se, että niiden mukaan toimiminen on henkisen polun mukaista. Osa tunteista on selkeästi egosta. Esimerkkinä voimme mainita vaikkapa katkeruuden. Katkeruus saa ihmisen toimimaan kaikkea muuta kuin henkisellä tavalla ja niinpä sen runsas viljely aiheuttaa tiellenne viivästyksiä. Sen sijaan myötätunto toimii jo aivan toisella, kohottavalla tavalla.
Karkeasti jaoteltuna positiiviset tunteet ohjaavat teitä eteenpäin, negatiiviset hidastavat, jos niiden valtaan jättäytyy.
Tietenkin teillä on oikeus myös negatiivisiin tunteisiin, mutta tärkeää on olla jäämättä näiden tunteiden vangiksi ja olla asettamatta niiden toteutumista toimintansa ohjaajaksi.
Se muuttaa ajatuksenne negatiivisiksi ja vetää puoleensa lisää negatiivisuutta.
Joskus tunteet palvelevat myös oppiläksyjänne. Kun tiedostatte itsessänne jonkin negatiivisen tunteen, joka teitä itseännekin häiritsee, se voi olla merkki siitä, että sen takana olevat asiat on selvitettävä.
Samoin vaikkapa alakulo voi olla merkki kahdesta asiasta. Ensinnäkin se voi palvella egoa siinä, että sen varjolla asiat jätetään käsittelemättä, jolloin palvelus on karhunpalvelus.
On helpompi vedota alakuloon, kuin ryhtyä etsimään syitä, josta se johtuu, ja samalla selittää itselleen, että asioiden selvittäminen vain pahentaisi alakuloa.
Toiseksi alakuloon voidaan kyllä etsiä apua henkiseltä tieltä, mutta sen tarjoamaa oppia ei ollakaan valmiita oppimaan, jolloin etsintä pitkittyy pitkittymistään ja lopulta kertoo vain siitä, että ego haluaisi edetä ilman, että joutuisi mitenkään itse tekemään selvitystöitä omien oppiensa suhteen.
Vilpitön halu vapautua jostakin häiritsevästä johtaa aina apuun henkimaailmasta. Tätä seikkaa haluamme eritoten korostaa. On myös muistettava, että oman vapaan tahtonne kautta teilläkin on velvollisuutenne tehtävänä omissa oppiläksyissänne.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016
Vastaus tunteista esitettyyn kysymykseen
Haluamme vastata esitettyyn kysymykseen tunteista ja sisäisen äänen kuuntelemisesta ja tunteista itsetuntemuksen lisääjänä.
Olemme nyt monisäikeisen kysymyksen äärellä. Tottakai tunteilla on tärkeä sija ihmisyydessä ja siinä erityisesti itsensä tuntemisen oppimisessa. Tällöin ei vielä välttämättä olekaan kysymys henkisen tien kulkemisesta vaan normaalista kasvuprosessista, jonka seurauksena sielu joko alkaa hakeutua omalle henkiselle polulleen tai sitten valitsee olla hakeutumatta.
Me halusimme viestissämme ilmentää sitä, miten sielun ei ole hyvä antautua tunteiden tai tunnekuohujen vietäväksi, silloin kuin halutaan edetä henkisellä polulla. Silloin kun eteneminen on vasta alussa, tunteet ovat egon alaisuudessa, ja niitä eivät ohjaa henkiset päämäärät. Silloin tunteiden mukaan toimiminen voi viedä etsijän pahastikin harhaan, sillä ego ei välttämättä ole halukas hyväksymään niitä askeleita, joita sielun henkinen tie edellyttää tai edes pyytämään sillä etenemiseen apua. Silloin onkin hyvä kuunnella vain sisäistä ääntään, jonka kautta henkimaailma puhuu ja jonka itsekin sisällään tietää oikeaksi. Egon ohjaus on aina pinnallisempaa ja pyrkii pikemminkin edistämään helppojen ratkaisujen tietä kuin sitä, mikä pidemmän päälle antaa sisäisen rauhan.
Vasta kun tunteita alkaa vähä vähältä ohjata korkeampi minä eli henkisellä tiellä on jo edetty, ovat tunteetkin parempia liittolaisia yhdessä tuon sisäisen äänen kanssa. Tätä seikkaa halusimme tähdentää.

tiistai 17. toukokuuta 2016
Sisäisestä äänestä
En kuule sisäistä ääntäni, te sanotte. Aivan varmasti kuulette sen. Usein on niin, että se hukkuu niiden odotusten alle, joita teillä on henkimaailman yhteydenoton suhteen. Samalla tavoin kuin tuo ääni kertoo teille omalla hiljaisella tavallaan, mikä on oikein ja mikä on väärin, se myös ohjaa teitä eteenpäin. Suokaa itsenne vain herkistyä sille.
Jättäkää syrjään ongelmanne ja tuntemuksenne ja luottakaa siihen, että ne järjestyvät, kunhan pääsette etenemään tiellänne Valoon.
Jos annatte tuntemustenne ja tunteidenne ohjata itseänne, olette egonne ohjauksessa. Samoin käy, kun alatte itse ratkoa suurimmiksi ongelmiksenne kokemianne sisäisiä ristiriitoja. Egonne luo niitä aina vaan lisää ja ajaudutte umpikujaan.
Kun chakranne ovat toiminnassa, nuo asiat järjestyvät ja saatte niiden järjestämiseen henkisen opastuksen ja avun. Pyrkikää antamaan auttajillenne tilaisuus auttaa teitä chakrojenne kanssa, puhdistakaa enrgianne ja suojatkaa itsenne, ja kuunnelkaa, mitä sisäinen äänenne teille puhuu.

maanantai 16. toukokuuta 2016
Chakrojen tärkeydestä
Rakkaat lapset, on tärkeää tietää, mihin meditaatiollaan tähtää. Voitte tietenkin käyttää sitä moneen tarkoitukseen, mutta henkisen kehityksen kannalta on tärkeintä käyttää meditaatio-aika sisäiseen uudistumiseen. Ensisijaisen tärkeää on saada chakranne puhdistettua ja saattaa ne toimimaan ja avautumaan. Pyytäkää siihen apua meiltä enkeleitä.
Pyrkikää jättämään taaksenne vanhat edistymistänne estävät ajatus - ja toimintamallit ja suuntaamaan ajatuksenne siihen, että energianne ja ajatuksenne pysyvät puhtaina ja chakranne toimivat. Pyrkikää kuulemaan sisäistä ääntänne, joka on meidän enkelien ja muiden valo- olentojen ohjetta teille.
Tärkeää on saavuttaa se oma tapa meditoida ja kohdata oppaansa ja opettajansa ja kuulla heidän sanomansa sisäisenä äänenä. Sitä kautta, ja chakrojen toiminnan myötä, muut asiat järjestyvät ja saavat uuden merkityksen.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016
Luonnosta energiaa
Katsokaa ympärillenne ja avatkaa silmänne kaikelle sille kauneudelle, mitä luonto tarjoaa. Siinä on oppia sieluillenne. Se, mikä näyttää kuolleelta ja elottomalta, ei sitä ole. Vanha kuolee, jotta uutta voi syntyä.
Ja katsokaa, mikä kauneus teitä ympäröi. Jos se ei vakuuta teitä siitä, että Korkein Valo ja Alkulähde on kaiken tämän takana ja sallii Äiti Maan luonnon uudistua tällä tavalla, emme tiedä, miten selvemmin sen kaiken voisi ilmaista.
Antakaa sielunne saada ravintoa tästä heräävästä luonnosta, sen kauneudesta, sen vehreydestä. Antakaa chakrojenne imeä energiaa kauneudesta. Antakaa luonnon ja kaiken, mitä silmienne eteen avautuu, nostaa värähtelytasoanne.
Nähkää viisaus tässä ja kauneuden voima, ja ottakaa vastaan se siunaus, joka Korkeimmasta Valosta teille tuodaan.

torstai 12. toukokuuta 2016
Ajatuksenne vaikuttavat siihen, miten muut teihin suhtautuvat
Viestimme koskee ajatusenergiaa. Vaikka olemme monta kertaa jo ottaneet sen puheeksi, täältä Valosta huomaamme, että tuon energian olemus kaipaa vielä selvennystä.
Jos kuvittelette ajatuksenne värinä, asia on hyvin helppo havainnollistaa. Käytämme sitä nyt esimerkkinä. Jos ajattelette itsestänne rakastavia ajatuksia, joiden väri on vaaleanpunainen, tuo väri jää aivan kuin leijumaan ympärillenne, jossa se on kaikkien havaittavissa. Muut ihmiset näkevät, että rakastatte ja välitätte itsestänne ja suhtautuvat teihin ja tekemisiinne kaikilla tavoin positiivisesti, ja itseasiassa samalla tavoin kuin te itse itsestänne ajattelette. Näin energiat vahvistavat toisiaan ja vaaleanpunaisen värin määrä ympärillänne - ja myös toisten ympärillä- moninkertaistuu ja tunnette voivanne todella hyvin. Asiat sujuvat ajatustenne ja omien odotustenne mukaisesti eli erinomaisesti. Positiivisuus ja rakkaus vetävät puoleensa positiivisuutta ja rakkautta, ja tämänlaisissa energioissa toimiva henkilö tulee kokemaan asioiden toimittamisen helpommaksi ja onnistuu tehtävässään. Myös hänen itsetuntonsa saa lisää vahvistusta.
Jos sen sijaan olette vihainen ja katkera, ympärillänne on harmaa pilvi energiaa. Senkin huomaavat kaikki ja se aiheuttaa ja herättää muissakin, jotka suojaamatta itseään liikkuvat, samanlaisia tuntemuksia, jolloin harmaa kaikkien ympärillä lisääntyy ja masennus ja alakulo saavat valtaa ja katkeruus lisääntyy, ja asiat alkavat mennä päin mäntyä, niin kuin te sanotte. Eli asiat sujuvat taas omien ajatustenne ja niiden energioitten mukaisesti.
Toiset "lukevat" energianne ja suhtautuvat teihin niiden mukaisesti. Sen lisäksi omat ajatuksenne ohjaavat toimintaanne. On siis teidän itsenne vallassa, minkälaista energiaa ajatustenne kautta vedätte puoleenne ja millaista energiaa ajatuksenne suuntaavat tekemisiinne.
Annamme jälleen neuvon suojata itsenne arkkienkeli Mikaelin sinisellä viitalla ennen kuin lähdette ihmisten joukkoon, jotta ette sai "tartuntaa" muiden negatiivisista energioista tai muiden jättämistä negatiivisista ajatusmuodoista tai energiasaasteesta, jota esimerkiksi solvaukset ja väkivaltaisuus jälkeensä paikkoihin jättävät.
Valitkaapa päivä, jolloin pidätte ajatuksenne positiivisina itsestänne, muista ja tekemisistänne ja suojaatte itsenne ja saatte nähdä, miten hyvin päivänne sujuu.
Muistakaa myös, että muut näkevät teidät samassa valossa kuin te itsekin.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016
Kysymyksiä
👼🏻👼🏼👼🏻👼🏼👼🏻 Enkeli-ystävämme ovat ehdottaneet, että voisitte lähettää minulle yleisiä henkisyyttä koskevia ja henkisellä tiellä etenemiseen liittyviä kysymyksiä, joihin etsitte vastauksia. Pyydän niihin sitten heiltä vastauksia. Jos ette halua laittaa kysymyksiänne kommentteihin, voitte lähettää ne minulle osoitteeseen mediate.angels@gmail.com.
Julkaisen siis vain vastauksen kysymykseenne, joten yksityisyytenne on taattu. Korostan vielä, että kysymysten tulee olla laadultaan yleisiä. Kun tämä on otettu huomioon, kysymykset voivat olla perusasioista alkaen mihin vain henkisyyden aspektiin liittyviä.
Kysymyksiänne odotellen. 👼🏻👼🏼👼🏻👼🏼

tiistai 10. toukokuuta 2016
Korkeampiin energioihin
Olemme enkeliruhtinaita ja meidän viestimme on kaikille niille, jotka haluavat pyrkiä energioissaan yhä korkeammalle.
Korkeampiin energioihin pääsy on tärkeää, koska monet siellä alhaalla tyytyvät vain ottamaan vastaan viestejä lähellä astraalitasoa olevilta hengiltä. Se on siunaus, mutta se palvelee suurempaa päämäärää vain jonkin aikaa. Jollekin on tärkeä saada viesti poisnukkuneelta läheiseltään, mutta korkeammissa energioissa voidaan auttaa laajempaa ihmisjoukkoa nostamaan energioitaan. Alkusysäys tähän energian nostoon kunkin kohdalta tulee yleensä joltakin siellä lihakehossa olevalta, kunnes sielu itse ymmärtää energioiden noston tärkeyden.
Äsken mainitsemamme viestit poisnukkuneilta palvelevat kyllä hetken, mutta sielun polku vie eteenpäin ja on tärkeä välittää viestejä, joiden sisältö on henkisesti kohottavaa ja ylentävää. Olkoon kyseessä sitten missä muodossa tahansa oleva viesti.
Jokaisen omat henkioppaat ovat koko ajan valmiina toimimaan enkeleiden kanssa, jotta sielu löytäisi yhä korkeampiin energioihin. Kyse on myös halusta siirtyä sitoutuneemmin Valon polulle. Tuo halu ilmenee myös siinä, että sielun huomio kiintyy niihin asioihin, joita omassa elämässä voi muuttaa parempaan suuntaan. Tuo tietämys tulee kunkin sielun omasta tietämyksestä, mikä on oikein eikä siinä suinkaan ole kysymys minkään uskonnon saneluista, sillä se on aina ulkokohtaista. Uudistus ja pyrkimys ylöspäin on sielun oman tahdon ja halun ilmaisu, ei oppien sanelema.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Tällä kertaa sielusta
Tänään Valosta tuleva viesti käsittelee sielua.
Teidän sielunne kerran synnyttyään on ikuinen. Siinä on tietoisuus siitä, mitä tehtävää olette tulleet tänne maan päälle suorittamaan, ja siellä asuu myös tieto siitä, mitä olette jo kaikissa aikaisemmissa elämissänne oppineet. Osa teistä saattaa muistaa jotain aikaisemmista elämistään ja monet jopa haluavat etsiä niistä tietoa, jotta löytäisivät sieltä jotain "hienoa". Se on inhimillistä, mutta se ei palvele mitenkään nykyistä elämäänne. Paremmin auttaa se, että tutkiskelee meditaatiossa tietoa niistä syistä, miksi nyt on täällä ja oppeja, joita on edellisten elämien kautta saanut.
Joukossanne on sekä nuoria että vanhoja sieluja. Nuoret sielut muistuttavat kaikilla tavoin yleensä nuoria, elämänsa alussa olevia ihmisiä. Se on niin tarkoitettu, sillä sielun viisautta karttuu koettujen ja elettyjen elämien myötä. Joskus sielu lukee tehdyksi kaikki ne läksyt, jotka on tänne tullessaan tehtäväkseen ottanut, joskus osa jää suorittamatta ja niitä paikataan tai opitaan uutta silloin, kun ei olla inkarnoituneena tänne maahan.
Monet ihmis-iältään nuoret eli lapset muistavat vielä edellisen elämänsä ja saattavat siitä puhuakin. He muistavat myös ne valo-olennot, joiden rakastavassa huomassa olivat saamassa lisää oppia. He saattavat jopa nähdä heitä, kun nämä ovat tulleet entisiä oppilaitaan auttamaan täällä uudessa elämässä. Uudestaan syntyminen on sielulle raskas kokemus, kunnes näihin maan energioihin taas tottuu. Siinä on myös suojelusenkeli apuna.
Omaa sielun suunnitelmaansa ja sen tarjoamia oppeja seuraa parhaiten tulemalla siitä ensin tietoiseksi ja ottamalla itsevalitsemansa opit vastaan. Sielu tosiaan itse osallistuu seuraavan inkarnaationsa suunnitteluun. Valitsee oppinsa, valitsee jopa perheensä.
Joskus valintavaiheessa opittavia asioita tulee otettua mukaan enemmän kuin helppo elämä edellyttää ja siksi joidenkin sielujen kohdalla elämässä näyttää olevan haastetta haasteen jälkeen, niin kuin te sanotte.
Koko maallisen vaelluksensa aikana sielulla on mahdollista saada apua ja neuvoja henkimaailmasta. Suojelusenkeli kulkee sielun mukana elämästä toiseen. Henkioppaat sen sijaan vaihtuvat aina tarpeen mukaan. Yhteys kaikkiin valo-olentoihin on mahdollista kaikille sieluille, ja heidän apunsa on tarjolla aivan kaikille. Rajoitteena toimii ainoastaan sielun vapaa tahto, jota käyttäen hän voi valita ottaa avun vastaan tai olla ottamatta sitä vastaan. Avun vastaanottaminen ei edellytä sen ihmeellisempää kuin Valoon suunnatun pyynnön. Sen kaikki osaavat.
Myös lähtöhetki on etukäteen suunniteltu, vaikka se ei maan päällä tietenkään enää ole sielun tiedossa. Myös tapa on päätetty. Kun tuo hetki koittaa, on suojelusenkeli mukana, niin kuin on ollut koko sielun elämänkin ajan, ja auttaa sielua siirtymään muiden vastaanottajien luo. Niitä voivat olla jo ennen pois nukkuneet läheiset ja ystävät ja/tai joukko valo-olentoja, joiden tehtäväksi se on sovittu.
Jotkut tänne jäävät ovat huolissaan onnettomuuksien ja väkivaltaisuuksien uhreista. Nuo tilanteet näyttävät ennalta-arvaamattomilta, mutta eivät sitä ole kyseisille sieluille. Tuollaisten tapahtumien jälkeen auttajia on liikkeellä tavallista runsaammin, jotta kaikkien siirtyminen valoon sujuu hyvin ja lempeästi ja sieluja autetaan parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Ne teistä, jotka ovat saaneet viestejä poisnukkuneilta läheisiltään, tietävät, että maallisen kuoleman jälkeen sielu kokee syntyneensä valoon ja tuntee palanneensa paikkaan, jonka rakkaudellista ilmapiiriä on kaivannut.

perjantai 6. toukokuuta 2016
Suojauksen merkityksestä
Olemme Valon enkeleitä ja haluamme korostaa suojauksen merkitystä.
Silloin kun teette työtä ihmisten kanssa lähietäisyydellä, joudutte suojaamattomana tilanteeseen, jossa olette toistenne auroissa. Tällöin saatte itseenne toisten ihmisten energioita ja ajatusmalleja. Niiden ei tarvitse olla kielteisiä ollakseen teille haitallisia, riittää, kun ne ovat teidän värähtelytasoonne sopimattomia. Huomaatte silloin, miten mielialanne alkaa heitellä ja voitte jopa tuntea itsenne hyvin uupuneiksi. Silloin tällaista vierasta energiaa on päässyt mahdollisesti jopa auraanne tai ainakin sitä on tiukasti ympärillänne. Silloin kun on kyse monen eri ihmisen energioista, joukkoon mahtuu kaikenlaista tunne-energiaa.
Niinpä pyydämme, että huolehditte suojauksestanne ennen kuin aloitatte tuollaisen ylläkuvatunlaisen työn. Pyytäkää arkkienkeli Mikaelia suojaamaan teidän sinisellä viitallaan niin, että kaikki chakranne ovat tuon suojaavan viitan alla aina alimmasta ylimpään. Ympärillänne olevia energioita puhdistamaan voitte kutsua arkkienkeli Gabrielin, jos teillä on tunne siitä, että vieras energia häiritsee toimianne ja vaikuttaa teihin. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että myös työskentelytilanne on hyvä puhdistuttaa arkkienkeli Gabrielilla, jotta voitte koko ajan työskennellä puhtaissa energioissa ja voida hyvin.

tiistai 3. toukokuuta 2016
Alakulosta vapautumisesta
Tänään me Valon enkelit omistamme viestimme niille, jotka kokevat olonsa alakuloiseksi ja pettyneeksi.
Haluamme korostaa, että kaikki tunnetilanne ovat energioiden aikaansaannosta. Ajatuksenne, joka on energiaa lähtee teistä ja etsii samankaltaista energiaa ja palaa voimistuneena takaisin luoksenne. Olemme ennenkin puhuneet tästä aiheesta, mutta koska näyttää, että ette täysin ymmärrä ajatuksenne voimaa, otamme se uudelleen esille.
Kun ajatuskierre syntyy, ihminen alkaa kokea tiensä tulleen umpikujaan. Yhä enemmän ahdistuneita ajatuksia tulee mieleen ja ne vetävät luokseen lisää samanlaisia, kunnes ympärillänne on hyvin raskasta energiaa, joka painaa, jos mahdollista, teitä vieläkin alemmas.
Voitte välttyä tältä kierteeltä, jos aivan tietoisesti korvaatte heti ensimmäisen ajatuksenne valon ja rakkauden energialla. Silloin teistä lähtee energiaa, joka palatessaan voimistaa rakkauden ja valon voimaa teissä. Pyytäkää myös meitä avuksenne, jos koette, että tarvitsette lisää voimaa rakkauden ja valon ajatuksiinne. Meidän vallassamme on silloin auttaa teitä. Arkkienkeli Gabriel auttaa teitä puhdistamaan myös ympäristönne sinne kertyneestä raskaasta, alaspainavasta energiasta, kun hänet kutsutte sitä tekemään.
Sanotte, että ajatuksiaan ei voi hallita, mutta siinä olette väärässä. Ajatuksia ei edes olisi ilman teitä, joten teillä on kyllä hallinnan avaimet käsissnne. Käyttäkää niitä.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Korkeammasta minästänne
Olemme Valon enkeleitä ja haluamme kehottaa teitä etsimään yhteyttä omaan korkeampaan minäänne. Se viisaus, mikä teissä asuu, on löydettävissä juuri korkeamman minänne kautta. Korkeampi minänne on se osa tietoisuuttanne, joka on jo saanut hyväkseen aikaisempien elämienne opit ja oppinut niissä elämissä tietyt läksynsä. Korkeampi minä on myös osa korkeampaa taivaallista johdatusta.
Monet kutsuvat sitä sydämen viisaudeksi mutta se on kyllä paljon enemmän. Sillä ei oikeastaan ole väliä, minkä nimen sille antaa, mutta sen kuunteleminen on tärkeää.
Korkeampi minänne tulee usein esiin teissä vasta, kun olette jonkun matkaa jo edenneet Valon tiellä, sillä silloin teidän on mahdollista ymmärtää paremmin sieltä tulevat neuvot ja ohjeet ja luoda siihen kestävä yhteys.
Korkeampi minänne on saavutettavissa helpoiten mietiskelyn kautta. Mutta saatte siihen yhteyden kyllä muutenkin hiljentymällä ja kysymällä ohjeita.
Ehkäpä tässä tulee todeksi se käyttämänne termi "sydämen viisaus", sillä usein te ihmiset sanotte toimivanne sydämenne mukaan tai niin kuin sydämenne teitä neuvoo. Meistä silloin näyttää siltä, että siinä tilanteessa tiedätte aivan tarkkaan, mikä on oikein ja mikä on väärin. Se, minkä valitsette, on usein kuitenkin egon päätös, koska sen päätöksen seuraaminen on teistä helpompi vaihtoehto.
Haluamme korostaa, että tieto teissä on, mutta tahto löytyy helpoiten sieltä korkeamman minänne alaisuudesta. Kuunnelkaa siis joko sydäntänne tai korkeampaa minäänne.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)