maanantai 25. joulukuuta 2023

Joulun rauhaa


Rakkaat lapset, 

On joulunaika. Se on teille rauhoittumisen aikaa, joulurauhan aikaa, yhdessäolon aikaa ja levon aikaa. Lämpimien tunteiden aikaa. 

Teille tuntuu myös olevan tärkeää silloin nähdä ystäviä ja sukulaisia. Se on meistä oikein hieno ajatus. Kuitenkin toivoisimme, että olisitte useimmin yhteydessä niihin ihmisiin, jotka teille ovat tärkeitä. Teidän joulunne on lyhyt aika teidän vuodestanne. Käyttäkää toki koko vuottanne siihen, että tapaatte toinen toisianne. Tämä ei ole moite, tämä on huomio.

Miksi yhdessäolo on sitten meistä niin tärkeää? Me näemme, miten teidän sydämenne riemuitsevat siitä, että ne ovat yhteydessä toisiin. Näemme, miten mielialanne kohoaa, ja näette asiat aivan toisessa valossa. Mutta, te sanotte, aina ei ole näin. Se on totta, on myös toisenlaisia suhteita. Suhteita, jotka aiheuttavat pahaa mieltä, ahdistusta ja surua. Emme tietenkään kehoita teitä hakeutumaan sellaiseen seuraan. Miksi ylipäätään läheisissänne on sellaisia ihmisiä, joiden seurassa ei ole hyvä olla? Pyrkikää ratkaisemaan asiat, jotka aiheuttavat kiistää tai jos ne eivät ole yrityksistänne huolimatta ratkaistavissa, hankkiutukaa niistä eroon. Ei ole tarkoitus, että ihmissuhteenne jatkuvasti rasittavat teitä. Kaikilla asioilla on tietenkin merkitystä teidän oppienne suhteen, mutta kun olette oppinne oppineet, voitte lähteä näistä teitä hajoittavista suhteista. 

Olemme toistuvasti sanoneet, että kaikkia ihmissuhteita ei ole tarkoitettu koko elämän kestäviksi. Teidän vastuullenne jää sen asian ymmärtäminen.

Edelläsanottu ei ole tarkoitettu loukkaavaksi tai kovaksi kielenkäytöksi. Se on henkinen totuus, joka täältä meille avautuu. Se, että valitsette hylätä jonkun ihmissuhteen ei suinkaan tee teistä sydämetöntä ja kovaa ihmistä. Se antaa teistä sellaisen kuvan, että huolehtimalla omasta hyvinvoinnistanne huolehditte myös toisista. Kenellekään ei ole hyväksi olla suhteissa, jotka jatkuvasti, toistamme, yrityksistä huolimatta tuottavat osapuolille pahaa mieltä.

Teidän joulunne sanomaksi mielletään rakkauden sanoma. Rakkautta on myös pitää huolta itsestään ja huolehtia siitä, että ei itse levitä pahaa mieltä.

Teidän maailmanne on peittynyt lumivaippaan. Se rauhoittaa, mutta se myös kätkee alleen asioita, joita ei ole kiva nähdä. Tarkastelkaa omaa elämäänne sillä mielellä, että se ei tarvitse mitään peitettä, ei mitään, mikä pitäisi kätkeä, jotta se ei aiheuttaisi mielipahaa ja häiriötä tai turhaa painolastia. Sellaiset asiat ovat teidän jokaisen kohdalla erilaiset, mutta niihin liittyvä tunnelasti on yhtä painava. Tehkää sisimmässänne joulusiivous. Vapauttakaa itsenne turhista ja usein jo vanhoistakin painolasteista. Silloin sydämeenne voi tulla se todellinen joulun rauha, josta alussa puhuimme. Siunaamme teitä rakkaudella, ilolla ja rauhalla täältä Kirkkaudesta. 


lauantai 2. joulukuuta 2023

Pelosta

Rakkaat lapset,
Me olemme suojananne siksi, että teidän ei tarvitse pelätä mitään. Tällä pelkäämisellä tarkoitamme pelkoa, jota tuotatte oman mielikuvituksenne avulla. Todellisen pelon kyllä erotatte ja siihen osaatte reagoida aivan vaistonvaraisesti. Siihen ette tarvitse meidän ohjeitamme. Apuamme voimme siihenkin antaa tietenkin, mutta sitä emme kokonaan voi edes poistaa. Se ei ole sallittua, sillä se on teidän hengissäpysymisenne edellytys.

Mutta se pelko, jota mielikuvituksenne tuottaa, siihen voimme tarjota apuamme. Opetelkaa ensinnäkin tunnistamaan se. Siinä ei ole mitään silmin tai muiden aistien avulla todennettavaa uhkaa. Tilanne on muuten rauhallinen. Mielikuvituksenne alkaa toimia, kun annatte sille polttoainetta. Alatte tuottaa "mitä jos"- kysymyksiä. Alatte kuvitella tilanteen pahenemista. Alatte uskoa oman mielikuvituksenne tuotoksiin ja siinä on sitten ympyrä valmis. Kierros kierrokselta se vain pahenee. Järkenne kyllä sanoo, että tämä ei ole totta vaan kuviteltua totuutta. Mutta te sanotte itsellenne, että mitään ei ole tehtävissä. Niinpä tämä pyörre syvenee syvenemistään. Lopulta pelko on saanut teidät totaalisesti valtaansa.
Palatkaa nykyhetkeen. Objektiivisesti ottaen mikä on huonosti? Tehkää vaikka lista niistä. Se, että joku on huonosti, ei tarkoita, että se on aihe pelkoon. Voiko sen korjata? Jos ei voi, voiko sen hyväksyä? Voiko elää antamatta sen muuttua teitä jäytäväksi peloksi? Turvautukaa meihin. Me voimme antaa teille pyytäessänne sisäisen rauhan. Me olemme tukenanne. Suojelusenkelinne on läsnä. Hän tarjoaa teille syliään.
Tuntekaa, miten rauha laskeutuu sisimpäänne. Juuri nyt on kaikki hyvin. Pysykää tässä hetkessä. Olette täällä elääksenne joka hetken. Olette täällä nauttiaksenne joka hetkestä. Pysykää tässä tilassa. Tulevaisuus ei ole täynnä pelkoa, ellette halua itse sitä pelolla täyttää. Muistakaa ajatustenne energinen vaikutus. Pysykää positiivisissa energioissa. Ne antavat teille aivan erilaisen suhtautumisen tähän hetkeen. Elämänne ei ole tarkoitus olla pelon synkkyydessä vaeltamista. Teille on tarjolla iloa, kauneutta ja hyvyyttä ja siunausta. Ottakaa ne vastaan. Ne kuuluvat teille.

perjantai 17. marraskuuta 2023

Negatiivisuudesta pois

Rakkaat lapset,
Teitä ympäröi useinkin negatiivisuus. Maailmanne tilanne saa sitä aikaan, mutta myös te itse olette siinä osallisena. Sanotte, että sille ei voi mitään. Me sanomme, että silloin kun kohtaatte negatiivisuutta, kääntykää Valon puoleen ja pyytäkää suojelua ja puhdistusta. Se on keino, joka auttaa.
Pitäkää negatiivisuus ulkona ajatuksistanne. Se on juuri sellaista energiaa, jota te ette luoksenne halua vetää. Se tuntuu teistä harmittomalta, mutta se ei sitä ole. Sillä on vaikutusta jopa teidän terveydentilaanne. Pysykää siis positiivisina.
Luokaa katseenne Valoon ja sen olentoihin, oppaisiinne ja enkeleihin ja itse Jumalaan. Sieltä teille tulee puhdistusta ja apua.
Ulottakaa positiivisuutenne myös lähimmäisiinne. Aivan kuin huomaamattanne tulette arvostelleeksi heitä ja ajatelleeksi, että heidän asenteensa on väärä ja suorastaan tuomittava ja että heidän olisi muututtava. Itse asiassa teidän itsenne on muututtava. Oppikaa näkemään lähimmäisissänne vain hyvää. Sitä mitä etsitte, sitä löydätte.
Tiedämme, että tämä on vaikea läksy, mutta astukaa jo tänään sille tielle.
Mutta, te sanotte, olen itse joutunut vääryyden kohteeksi enkä voi sitä vain painaa villaisella. Itse asiassa, kyllä voitte. Ohittakaa se mahdollisimman pian ja ajatelkaa sitä opetuksena, jonka avulla opitte jättämään asioita taaksenne. Niiden vaikeidenkin asioiden mukananne kantamista teidän juuri tulisikin välttää. Ne eivät siitä enää muuksi muutu mutta ne voivat pilata montakin päivää/ viikkoa/ kuukautta/ vuotta, jos niitä vain sitkeästi mukananne kannatte. Laskekaa taakkanne alas ja aloittaa taival uudestaan hyvillä mielin. Sillä on siunaus.

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Suojelusenkelinne kaipaa teitä

Rakkaat lapset,
Milloin olette viimeksi olleet yhteydessä suojelusenkeliinne? Onko nyt niin, että oma enkelinne katselee surullisena vieressä, kun ette ole häntä lähestyneet ja apua pyytäneet. Sen varmaan muistatte, että hänellä ei ole oikeutta puuttua tekemisiinne ilman teidän pyyntöänne.
Tämä suojelusenkelinne on ollut rinnallanne jo monta elämää ja tulee siirtymään mukananne myös Valoon, kun sen aika on. Yhteistä taivalta teillä on siis jo pitkälti. Niinpä hän tuntee teidät itsekunkin läpikotaisin. Hän on ollut mukananne kaikissa elämienne vaiheissa. Te varmaan kutsuisitte häntä jo erikoisasiantuntijaksi. Tässä nyt yritämme käyttää teidän maailmanne termejä.
Yksinään teidän suojelusenkelinne ei suinkaan joudu toimimaan, sillä hänen on aina mahdollista kutsua avukseen muita enkeleitä ja myös oppaitanne. Siitä kertyykin jo suuri apujoukko. Käyttäkää ihmeessä tällainen apu hyväksenne.
Mikään tehtävä tai avunpyyntö ei ole liian suuri tai liian pieni teidän enkelillenne.
Hän ryhtyy kyllä heti toimeen ja ne toimet tähtäävät teidän parhaaseenne.
On lohdullista muistaa silloinkin, kun tunnette olevanne täysin yksin, että todella ette ole lainkaan yksin. Tukenanne on vahva rakkaudellinen suoja ja turva. Kehotamme teitä puhumaan suojelusenkelillenne niin kuin puhuisitte parhaimmalle ystävällänne. Voitte olla varmoja, että hän kuuntelee ja vastaa. Hän osaa vastata myös juuri sillä tavalla, joka teidät parhaiten tavoittaa ja jonka te parhaiten ymmärrätte.
Ryhtykää heti yhteydenpitoon suojelusenkelinne kanssa. Se ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että aloitatte puhumalla tai kirjoittamalla hänelle. Muu kyllä hoituu.

lauantai 21. lokakuuta 2023

Ajasta

Rakkaat lapset,
Teillä ei ole aikaa. Teillä on kiire. Te ette ehdi. Te olette malttamattomia.
Meilläkään ei ole aikaa, mutta se tarkoittaa eri asiaa. Meillä ei tunneta kiirettä, koska meillä ei ole aikarajoitteita. Meillä ei mikään tekeminen ole sidottu aikaan. Meillä ei ole takarajaa ajan suhteen, kuten teillä. Me emme mittaa aikaa. Emme tunneissa, päivissä tai viikoissa. Meillä on aina aikaa. Se ei kulu, se ei lopu. Me emme myöskään oikein ymmärrä noita edellämainittuja aikakäsitteitä teidän maailmassanne, vaikka olemmekin niistä tietoisia.
Näistä aikaan liittyvistä asioista syntyy usein väärinkäsityksiä meidän ja teidän välillä.
Te luulette, että me emme vastaa kysymyksiinne tai pyyntöihinne, kun meidän vastauksemme viipyy, siis teidän mielestänne. Me emme voi sanoa, että jokin asiaa tapahtuu viikon kuluttua. Me näemme vain aikajatkumon, joka johtaa tiettyyn asiaan tai tapahtumaan. Mikä tämä aikajatkumo on teidän aikamittarillanne, on mahdotonta sanoa. Me pyrimme vain vastaamaan pyyntöönne ja toimittamaan mahdollisimman hyvin sen, mitä pyyntönne koskee. Te koette tämän toimituksen viipeen omalla aikamittarillanne.
Meidän kannaltamme siinä ei ole viivettä, vain suora aikajatkumo pyynnöstänne vastaukseemme.
Pyydämme, että sisäistätte tämän. Muistakaa, että me emme ole sidottuja mihinkään aikaan, ainoastaan siihen, että saatte parhaan mahdollisen vastauksen pyyntöihinne. Olkaa kärsivällisiä. Pyyntöihinne vastataan kyllä.
Olkaa siunattuja, rakkaat lapset.

lauantai 14. lokakuuta 2023

Nyt töihin, Valon soturit

Rakkaat lapset,
Ymmärrämme, että olette ahdistuneita maailmanne tilanteen vuoksi. Kaikki näyttää menevän aina vain huonompaan suuntaan. Siltä se toisiaan voi teistä näyttää. Me sen sijaan näemme, että maailmassanne on asioita, joiden on pakko tapahtua ja joihin täytyy löytyä ratkaisu ennen kuin maailmanne voi siirtyä eteenpäin.
Inkarnoituneena on henkilöitä, joiden "tehtäviin" kuuluu tällaisten sotien ja kauhujen organisoiminen. Sen vastapainona on hyvyys ja rakkaus ja toisten tukeminen, jota tuollainen toiminta myös väistämättä herättää.
Tämä on siis pikemminkin aika, jolloin teidän ja kaikkien muidenkin on valittava puolensa. Minkä puolesta te taistelette? Mihin energeettiseen ryhmään te haluatte kuulua? Tuetteko niitä energioita, jotka edesauttavat keskinäistä ymmärrystä vai heitättekö pyyhkeen kehään, kuten te sanotte, ja annatte asioiden tapahtua ja mennä siihen suuntaan kuin ne menevät?
Ei ole samantekevää, oletteko mukana lähettämässä Valon energiaa ongelma-alueille vai ette. Tuo energia saa aikaan muutoksia ihmisten sydämissä ja mielissä. Se ulottuu myös johtajiin. Vaikutus on hidasta, mutta vaikutusta sillä on. Älkää luovuttako. Lähettäkää Valon energiaa, lähettäkää sitä joka päivä. Se vaikuttaa ja tulokset tulevat kyllä näkyviin. Valo voittaa kyllä. Omalla toiminnallanne voitte olla vaikuttamassa siihen, miten pian nuo muutokset alkavat näkyä.
Karkottakaa ahdistus ja pelko mielestänne ja ryhtykää Valon energian sotureiksi. Siinä on teidän voimanne ja se voima on suuri. Nyt tarvitaan uskoa energian voimaan saada aikaan muutoksia. Toisaalta tarvitaan kykyä tietoisesti vastustaa epätoivoa ja pelkoa, joiden energiat vetävät puoleensa vain lisää samankaltaista energiaa, kuten tiedätte.
Mekään emme ole toimettomina, vaan teemme energialähetyksistänne vielä voimallisempia.

keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Opeista ja onnistumisesta

Rakkaat lapset,
Kysytte, onko elämäni epäonnistunut, kun jatkuvasti kohtaan vastoinkäymisiä. Mitä teen väärin? Me vastaamme teille, että olette ehkä valinneet elämän, joka sisältää enemmän opittavaa kuin teidän nyt tätä elämää eläessänne on helppoa oppia. Näin käy aika usein. Henkimaailmassa, kun valintaa tulevan elämänne suhteen suoritatte, teidän on helppo nähdä kaikki ne opit, joita tarvitsette päästäksenne eteenpäin ylösnousemuspolullanne.
Konsultoitte oppaitanne ja vaikka he yrittäisivätkin vakuuttaa teille, että vähempikin määrä oppeja riittää, te pidätte päänne. Täällä maan päällä huomaatte, että osanne on raskas. Oppeja on paljon, mutta ette enää muista omaa päätöstänne ja omaa haluanne päästä nopeammin eteenpäin.
Tästä siis on kysymys. Ette ole epäonnistuneet, mutta tehtävänne ja oppinne täällä ovat moninaiset ja lukuisat. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka ette kaikkia oppeja nyt saakaan. Siihen tarjoutuu kyllä tilaisuuksia myöhemmin, ja jopa kun olette henkimaailmassa voitte täydentää oppejanne. Olettehan täällä saaneet niihin jo tuntumaa. Ette siis liioin tee mitään väärin. Täällä maan päällä riittää, että teette parhaanne.
Joskus on myös niin, että kaikki opit eivät edes ole opittavissa yhden elämän aikana. Silloin oppinanne on myös kärsivällisyyden oppimäärä. Tärkeää on myös oppia olemaan murehtimatta ja huolestumatta. Pyytäkää ohjausta ja opastusta täältä ylhäältä, ja me annamme teille askelmerkkejä.
Muistakaa myös, lapset, että jos jatkuvasti törmäätte samanlaisiin tilanteisiin ihmissuhteissanne, on useinkin kyse siitä, että ette ole halukkaita oppimaan jotain tiettyä asiaa. Jokainen kyllä tunnistaa nämä tilanteet omassa elämässään.
Silloin on pysähtymisen aika ja suunnan muutoksen paikka. Tiedätte sen itsekin.
Kaikkien näiden oppienne keskellä on teidän kuitenkin hyvin tärkeää muistaa, että elämässä on myös iloa ja nautintoa ja hyviä asioita. Joskus nimittäin käy niin, että nämä oppinne ja varsinkin niistä murehtiminen sumentavat ilon ja onnistumisen hetket. Valitkaa tietoisesti ilo ja nauru. Ne kaikuvat tänne ylös asti heleinä ja kirkkaina, ja mikä tärkeintä auttavat teitä eteenpäin enemmän kuin uskottekaan.
Olkaa siunatut vaelluksessanne, rakkaat lapset.

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Elä tässä hetkessä


Rakkaat lapset,

Usein tunnette itsenne masentuneeksi. Näette maailmanne vailla ilonpilkahduksia, ja toisaalta täynnä ahdistavia tapahtumia. Useimmiten tämä johtuu siitä, että ette elä tässä hetkessä, jossa teillä on kaikki hyvin. Teidän mielikuvituksenne kyllä on aktiivinen ja syöttää teille kauhukuvia siitä, mitä pahaa oikein voi tapahtua, jos vain pysähdytte sitä kuuntelemaan. Tällainen mielikuvitusleikki ei koskaan pääty hyvin. Melkein aina sieltä tosiaan tarjoutuu jotain, joka teitä järkyttää. Monet teistä ovat jopa tottuneet sitä etsimään ja odottamaan joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Tarpeellista tällainen odotus ei ole.

Ohjeemme teille on, että palautatte itsenne tähän hetkeen. Perusasiat ovat hyvin. Eikö vain? Mutta mitä, jos tuntuu pieninkin kipu? Eikö se heti olekin merkki siitä, että jokin kauhea tauti teihin on iskenyt? Huomaatteko, miten helposti tuo siirtymä tästä hyvästä hetkestä mielikuvituksenvärittämään todellisuuteen tapahtuu? Ja ajatuskulku jatkuu. Jos te nyt olettekin vakavasti sairas niin, mitä siitä oikein seuraakaan? Rakkaat lapset, nyt on vihelleltävä peli poikki ja palattava tähän hetkeen. Älkää, rakkaat lapset, jääkää sinne mielikuvituksenne armoille. Olkaa läsnä tässä hetkessä. Antakaa itsenne voida hyvin. Elämässä voi käydä hyvinkin. Useimmiten kauhukuvat eivät todellakaan toteudu, mutta tuo asenteenne ja sen energia pitää huolen siitä, että vedätte puoleenne näitä pelottavia mielikuvia. 

Ohjatkaa ajatuksenne positiiviseen, hyvään ja kirkkauden asioihin. Puhtaaseen rakkauteen ja niin hyviin asioihin, joita elämässänne aivan varmasti on. Ei ole syytä sukeltaa menneisyyteen ja palauttaa siellä tapahtuneita asioita, joista jo olette selvinneet, mieleenne. Ne ovat jo teissä rakennusaineina. Ne ovat jo voitettuja. Olette niistä selvinneet, koska nyt olette tässä hetkessä. Palauttakaa mieleenne tämän hetken hyviä asioita, iloja ja kohtaamisia. Jääkää tähän hetkeen. Tämä hetki on hallussanne ja siunattu. Ympäröimme teidät kirkkauden puhtaalla rakkauden energialla. 

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Aika jättää vanha taaakse

Rakkaat lapset,
On aika antaa vanhan mennä. Päästää kokonaan irti. Voi olla, että joudutte päästämään irti paitsi tavoista, ajatuksista, tunteista ja mieltymyksistänne myös joistakin ihmissuhteista. Se tuntuu tietenkin teistä pahalta. Mutta kaikki ihmisuhteet eivät ole tämän elämänne mittaisia. Vaikka ne ovatkin kaikki arvokkaita, niillä kaikilla on oma merkityksensä. Jotkut olette solmineet vain oppiaksenne jotain ja kun tuo oppi on saatu, on aika päästää irti. Älkää kuitenkaan päästäkö irti vihassa, sillä se mitätöi oppinne. Päästäkää irti kiitollisuudella siitä, mitä olette toisiltanne oppineet. Silloin on sopimuksenne oppien antamisesta toinen toisillenne tullut kauniiseen päätökseen. Ja se on ollut se tarkoitus.
Tapanne ja mieltymyksenne eivät ole yhtään sen helpompia hyvästellä. Asenteestanne puhumattakaan. Kaikki tämä on myös kuitenkin välttämätöntä. Uutta ei voi pistää vanhan sekaan. Aivan kuin yhdistäisitte vanhentunutta ruokaa uuteen. Eikö vain, että silloin ovat molemmat pilalla?
Kun muistatte, että sananne ja ajatuksenne ovat energiaa, ymmärrätte, että myös , että ajattelutapanne ja sanat, joita viljelette, kaipaavat muutosta. Viekö pessimistinen asenteenne teitä eteenpäin? No ei vie. Se vain vetää teitä vanhoihin energioihin, ja mitään uusi ei pääse lähellenne.
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että myös se, että ryhdytte tulkitsemaan toisten sanoja ja tekoja, johtaa vanhoihin energioihin? Mitä jos te tulkitsijana ette olekaan muuttuneet, mutta toinen asianosainen on? Nämäkin kulkevat vanhaa samaa kaavaa. Luulette jo tietävänne, mitä toinen aikoo sanoa ja silloin tietenkin luulette myös tietävänne, mitä hän tarkoittaa. Antakaa tilaa muutokselle sekä itsellenne että toiselle. Kommunikaatio teidän ihmisten maailmassa on vaikeaa. Vielä vaikeampaa se on, jos puuttuu halua nähdä asiat uudesta perspektiivistä. Pyrkikää siinäkin uudistumaan.
On siis monta aluetta, jolla voitte uudistua, jättää vanha taaksenne. Helppoa se ei ole ja hetkessä se ei tapahdu, mutta suunta on tärkeä. Kohti uutta, kohti uusia energioita, kohti uusia kohtaamisia tai kohti vanhoja kohtaamisia uusiutunein energioin.
Edetkää tiedostaen, mitä teette. Rakkauden energioissa. Valon energioissa. Ei syyttäen ja soimaten ja vihassa.
Uusi tulee elämäänne tuoden mukanaan uusia siunauksia ja uusia mahdollisuuksia ja uusia hyviä energioita.

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Suojaus nyt tärkeää ja valintojenne kanssa tarkkana



Rakkaat lapset, 

Energiat myllertävät maailmassanne nyt aivan valtoimenaan. Ne vetävät teitäkin eri suuntiin ja aiheuttavat hämmennystä ja jopa riitaa ja epäsopua. Teidän voi olla vaikea saada asioista otetta, niin kuin te sanotte. Vallalla on voimakas taistelu hyvän ja pahan välillä. Se koskettaa teitä jokaista. 

Tämä ei tietenkään ole uutta ja ennenkuulumatonta, että tällaista taistelua käydään, mutta uutta on sen voimakkuus ja se, että suojaamattomina olette sille kovinkin alttiita.

Muistakaa se pyytää päivittäin Valon suoja ympärillenne.

Nämä energiat näyttävät myös pakottavan teidät valitsemaan puolenne. Enää ette voi olla vähän tätä mieltä ja vähän tuota mieltä. Sisimmässänne myllerrys käy liian suureksi.

Olkaa tarkkoina myös ajatustenne kanssa. Ne ovat energiaa, niin kuin tiedätte. Ajatustenne suunnalla valitsette sen energian, jota puoleenne vedätte. Sama vaikutus on tietenkin myös sanoillanne ja teoillanne. Ne vievät teitä "viljelemäänne" suuntaan. Hyvät sanat Valoon ja ei-niin hyvät sanat toiseen suuntaan. Kaikki tämä vaikuttaa siihen, miten te sisimmässänne voitte ja ja minkä tien valitsette.


Halusimme kertoa tämän, jotta ymmärtäisitte, mistä sisimpänne hämmennys johtuu.

Miettikää tarkoin, millaisia asioita suositte elämässänne, millaisia ihmisiä tapaatte, millaisiin kohtaamisiin lähdette mukaan. Samalla muistakaa suojata itsenne päivittäin. Olkoon Kirkkauden siunaus suojanne.

torstai 27. heinäkuuta 2023

Planeettanne tarvitsee tekojanne nyt

Rakkaat lapset,
Nyt on aika teidän hoitaa oma osuutenne. Planeettanne luonto ja sen järjestelmä on pahasti vinossa. Ympärillänne voitte nähdä, miten se vaikuttaa. Näette rankkasateita, tulvia, toisaalla taas äärimmäistä kuivuutta ja metsäpaloja. Merienne vedet lämpenevät ja tekevät meressä eläville elämän hankalaksi ja lopulta mahdottomaksi. Ette voi enää sulkea silmiänne ja ajatella, että joku muu hoitaa tai että kaikki korjaantuu itsestään. Niin ei tule tapahtumaan. Teidän on tehtävä osuuteenne.
Miettikää, miten tärkeää lopulta on matkustaa toiselle puolelle maapalloa, niin kuin te sanotte, lomailemaan. Jokainen matkanne sinne ja takaisin tuhoaa planeettaanne ja sen luontoa. Teidän on herättävä ja otettava vastuuta myös itsellenne.
Onko tarpeen ostaa aina vain lisää täytettä vaatekaappiinne, jossa entisetkin vaatteet ovat vielä hyviä ja käyttökelpoisia? Onko lihansyönti ainoa tapa ravita itseänne? Voitteko kävellä tai liikkua saasteettomasti lähiympäristössänne? Voitteko virkistää itseänne lähimatkailulla? Onko aina haettava äärimmäisiä keinoja viettää vapaa aikaa?
Emme voi sitä mitenkään suositella.
Menkää luontoon ja kokekaa yhteyttä sen kanssa. Huomatkaa sen tila. Eläinten hätä. On tauteja, jotka uhkaavat luontoanne ja sen eläimiä. Pysähtykää nyt, rakkaat lapset. Planeettanne voi huonosti ja sen tila vain pahenee. Mitä jää lapsillenne?
Teidän maassa ne on vettä. Puhdasta vettä, mutta se ei tarkoita, että sitä olisi kaikkialla.
Sodat tuhoavat luontoa ja sen eläimiä aivan tarpeettomasti. Rukoilkaa rauhaa ja keskinäistä kunnioitusta kaiken vihan keskelle. Aloittakaa rakkaus omasta perheestänne, lähipiiristänne ja antakaa sen levitä. Pyydämme teitä jokaista toimimaan nyt. Me tarvitsemme apuanne, niin kuin tekin tarvitsette meidän apuamme. Yhdessä voimme vaikuttaa ja auttaa. Tulkaa mukaamme auttamaan aivan konkreettisesti.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Yhtä luonnon kanssa


Rakkaat lapset,

Nyt on aika suunnata katseenne pois itsestänne. Siirtää syrjään teitä piinavat ajatukset. Lakata murehtimasta ja katsoa ympärillenne. Menkää luontoon. Antakaa aistienne ottaa vastaan kaikki ne tuoksut, kaikki ne äänet, kaikki tuulen ja auringon kosketukset ihollanne. Tuntekaa mansikan maku. Sanalla sanoen olkaa kaikilla tavoin yhteydessä luontoon. Katsokaa, miten mehiläiset ja kimalaiset etsivät mettä, miten muurahainen raahaa kortta pesäänsä, miten linnut laulavat ja huolehtivat poikasistaan. Kaikki tämä on rikasta ja voimaannuttavaa, täynnä energiaa, täynnä toivoa, täynnä rakkautta. Ja rakkaat lapset, te olette yhtä tämän kaiken kanssa. Todella yhtä. Mikään luonnossa ei tapahdu ilman, että se ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella koskettaa myös teitä.

Nauttikaa nyt kaikilla aisteillanne. Tuntekaa olevanne yhtä luonnon kanssa ja saavanne energiaa siitä.

Teidän asuinsijanne on kaunis. Avatkaa silmänne vesien kimallukselle, korvanne sateen ropinalle. Tuntekaa auringon lämpö. Kukkien tuoksu. Tässä kauneudessa on myös teidän paikkanne. Olkaa siinä vapaina, huolettomina valmiina vastaanottamaan kaikkea sitä, mitä juuri nyt, juuri tämä hetki, teille tarjoaa.

Ympärillänne on luonnonhenkiä. Ympärillänne on enkeleitä. Ympärillänne on Jumalan rakkaus ja kirkkaus. Ette ole yksin. Olette kirkkauden ympäröimiä. Olkaa siunatut, rakkaat lapset.


lauantai 17. kesäkuuta 2023

Kiireestä

Rakkaat lapset,
Olkaa yhteydessä meihin. Kuunnelkaa sanomaamme ja tuntekaa ohjauksemme.
Jos teistä tuntuu, että ette tunne, miten me teitä ohjaamme, on teidän mielenne täynnä muuta ja ajatuksenne harhailevat kaikissa mahdollisissa asioissa. Tyhjentäkää siis mielenne ja hiljentykää. Antakaa ajatustenne asettua ja hengityksenne tasaantua. Kiire ei ole. Meillä on teille aina aikaa. Jaksamme kyllä odottaa, että olette valmiita vastaanottamaan sanomaamme.
Antakaa kiireen elämässänne väistyä. Kaikkea ette pysty koskaan saavuttamaan tai kaikkea ette pysty näkemään. Tärkeämpää on olla läsnä tässä hetkessä ja kokea se sellaisena kuin se on. Aistia tämän hetken äänet, tuoksut, kosketukset ja tunnelma. Onko tämä hetki teille tuttu? Mitä se pitääkään sisällään?
Jos teidän elämäänne hallitsee kiire ja se sanelee tekemisenne ja tekemättä jättämisenne, on teidän hyvä pysähtyä ja kysyä itseltänne, minne teillä oikeastaan on kiire. Vai onko kiire elämässänne vain pakopaikka? Estääkö kiire teitä tuntemasta asioita ja jos niin on, niin mitä asioita? Nämä ovat hyviä kysymyksiä ja niihin teidän on hyvä vastata tavoittaaksenne oman sisimpänne ja saadaksenne sisimpäänne rauhan.
Ainainen kiirehtäminen ja kalenterin täyttäminen ei ole osoitus muusta kuin siitä, että teidän on vaikea pysähtyä kohtaamaan itsenne ja sisimpänne ja sielunne. Jos niin elätte, suoritatte elämää, ette elä sitä. Se ei ole teille hyväksi.
Kaikki tapaamiset ja kohtaamiset muiden ihmisten kanssa ovat arvokkaita, mutta ne ovat arvokkaita vain, jos olette niissä läsnä sataprosenttisesti. Pelkkänä yksinäisyyden ja itsensä kohtaamisen välttelynä niillä ei ole muuta merkitystä kuin ajankulu. Sitä eivät myöskään ystävänne ja läheisenne ansaitse. Heille on tärkeää, että olette läsnä eikä se, että täytätte aikanne heidän seurallaan.
Tämä elämänne on oppijakso ja siinä on myös vaikeita kohtia. Vaikein lienee teistä itsenne rehellinen kohtaaminen. Kuvanne itsestänne vääristyy aina haluamaanne suuntaan. Pyrkikää palauttamaan eteenne se kuva itsestänne, joka on sielullenne todellinen. Maan päällä ihmiset eivät tietenkään ole täydellisiä, koska opit ovat täällä vielä kesken. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ette voisi rakastaa itseänne juuri nytkin ja juuri sellaisena kuin olette. Esiin nousee tietenkin jotain, jonka haluatte korjata. Se on hyvä, siksihän täällä olette. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ette voisi olla itsellenne rakas. Kun kohtaatte itsenne sellaisena kuin olette ja hyväksytte itsenne puuteinenne kaikkinenne, olette jo läsnä tässä hetkessä. Olette valmiita kohtaamaan itsenne ja pakoa kiireeseen ei enää tarvita.
Rakkaat lapset, edetkää rauhassa omaa tahtianne. Olkaa rehellisiä itsenne kohtaamisessa ja ennen kaikkea olkaa läsnä omassa elämässänne. Siunaamme teitä.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Suhteist


Rakkaat lapset,

Kipuilette usein ihmissuhteittenne kanssa. Ymmärrämme sen. Te muututte ja ihmiset ympärillänne muuttuvat myös. Onko siis ihme, että välillänne syntyy ristiriitoja? Jotkut noista ristiriidoista ovat teille vain kasvunpaikkoja, jotkut taas kertovat teille jonkin vaiheen elämässänne tulleen päätökseen. Se kummasta on kysymys, on teidän itsenne ratkaistava. 

Parisuhteet nähdään tai halutaan nähdä usein maailmassanne koko elämän mittaisiksi. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole. Aivan samasta syystä kuin yllä mainitsimme. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisitte epäonnistuneet elämässänne. 

Yksinkertaisesti se tarkoittaa, että kasvua on tapahtunut ja olette jo antaneet toisillenne sen opetuksen ja opin, joka oli tarkoitettu. Tähän meillä ei ole teille mitään muuta ohjetta kuin, että kuuntelette oman sydämenne ääntä. On myös tärkeää, että tiedostatte oman vointinne. Onko teillä hyvä olla parisuhteessanne vai ei? Puhukaa keskenänne ja kartoittakaa kummankin ajatukset suhteestanne. Ehkäpä jo tällaisessa avoimessa keskustelussa löydätte vastauksen. 

Haluamme kuitenkin sanoa, että oman hyvinvointinne kustannuksella teidän ei tarvitse parisuhteessanne olla. Muutosta ei liioin tule pelätä silloin, kun sen aika oman hyvinvointinne kannalta on tullut. Tässä ei ole mitään tuomittavaa, ei mitään väärää. Kuten alussa sanoimme, ihmiset muuttuvat, ja jos suhde ei muutu samaan suuntaan, on edessä uuden arvion paikka. Elämänne on täynnä valintoja, ja osa niistä on todella vaikeita, joten mitenkään kevyesti ei muutokseen kannata lähteä. Vastaus on teissä itsessänne. Sielunne on viisas ja sen yhteys Valoon auttaa teitä päätöksissänne.

Vaikka olette tulleet maanpäälle oppimaan, tarkoitus ei kuitenkaan ole ollut, että teette opeistanne pitkän kärsimysnäytelmän. Samalla kun saatte oppeja, saatte myös viisautta käsitellä oppejanne ja tehdä valintoja niiden perusteella.


Lopuksi vastaanottakaa siunauksemme kaikella rakkaudella.





sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Tässä hetkessä


Rakkaat lapset,

Tervehdimme teitä ilolla ja siunauksilla. 

Olkaa läsnä jokaisessa päivässänne. Eläkää elämäänne tietoisena sen tapahtumista. Havahtukaa, jos huomaatte, että elämänne alkaa olla jokaisen päivän suorittamista ilman iloa ja päämäärää. Näemme monen teistä vaeltavan tietänne onnettomana, aivan kuin ilman suuntaa. Rakkaat lapset, teillähän on suunta. Se on kohti valoa ja kirkkautta.

Tulkaa takaisin omalle polullenne, tielle, joka johtaa teitä lähemmäs kirkkautta ja omaa ylösnousemustanne. Ymmärrämme kyllä, että teidät täyttää usein huoli tulevasta ja jopa tästä päivästä. Antakaa niiden huolien mennä, sillä te olette meidän suojeluksessamme ja varjeluksessamme. Me autamme. Muistakaa vain pyytää.

Näemme teidän vaipuvan epätoivoon ja suruun, mutta mitään pyyntöä auttaa emme kuule. Ettekö halua apua vai oletteko kokonaan unohtaneet, mistä sitä saatte?

On totta, että elämässänne kaikki päivät eivät ole tasavertaisia ja joskus kohdallenne osuu se huono päivä. Mutta, lapset, silloin on aika katsoa tarkkaan ja miettiä, mitä se päivä teille opettaa, mikä on se läksy, joka pitää oppia. Jos tämä unohtuu, tienne muuttuu ankeaksi kulkea ja odotatte vain uutta huonoa tai kenties vielä huonompaa päivää. 

Ei suinkaan ole tarkoitus, että opit, joita saatte, synkentävät elämänne. Tarkoitus on vain saada ne ja oppia niistä. Teidän ihmisluontonne tekee teidän elämänne kurjaksi, koska ette osaa ottaa oppeja vastaan ja mennä eteenpäin vaan jäätte murehtimaan ja surkuttelemaan kohtaloanne. Onko siitä joskus ollut apua? Ei varmasti. 

Teidän mielikuvituksenne tekee teille tepposen. Se saa teidät uskomaan siihen, että kurjuus jatkuu ja mitään hyvää ei olekaan teille tarkoitettu. Kuten sanottu, se on teidän mielikuvituksenne, joka näin sanoo, teistä riippuu, jäättekö sen vangiksi vai ette. 

Neuvomme teitä toteamaan mielikuvituksenne osan ja menemään eteenpäin. Asioita ei kannata paisutella mielessään. Se on turhaa. Se vahingoittaa teitä. Elämänne on itse asiassa yksinkertaista, jos elätte tässä hetkessä ja huomaatte tämän hetken opetuksen ja sen jälkeen otatte askelen jos toisenkin eteenpäin. Menneisyyteen tuijottaminen on turhaa. Sen opit ovat jo teissä ja se riittää. Mitään ette enää voi muuttaa. Eikä ole tarvettakaan. Kaikki on tapahtunut, jotta te oppisitte läksynne. 

Eläkää sitä elämää, joka teille on täältä Valosta annettu, siunattua elämää tässä hetkessä.