sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Suhteist


Rakkaat lapset,

Kipuilette usein ihmissuhteittenne kanssa. Ymmärrämme sen. Te muututte ja ihmiset ympärillänne muuttuvat myös. Onko siis ihme, että välillänne syntyy ristiriitoja? Jotkut noista ristiriidoista ovat teille vain kasvunpaikkoja, jotkut taas kertovat teille jonkin vaiheen elämässänne tulleen päätökseen. Se kummasta on kysymys, on teidän itsenne ratkaistava. 

Parisuhteet nähdään tai halutaan nähdä usein maailmassanne koko elämän mittaisiksi. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole. Aivan samasta syystä kuin yllä mainitsimme. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisitte epäonnistuneet elämässänne. 

Yksinkertaisesti se tarkoittaa, että kasvua on tapahtunut ja olette jo antaneet toisillenne sen opetuksen ja opin, joka oli tarkoitettu. Tähän meillä ei ole teille mitään muuta ohjetta kuin, että kuuntelette oman sydämenne ääntä. On myös tärkeää, että tiedostatte oman vointinne. Onko teillä hyvä olla parisuhteessanne vai ei? Puhukaa keskenänne ja kartoittakaa kummankin ajatukset suhteestanne. Ehkäpä jo tällaisessa avoimessa keskustelussa löydätte vastauksen. 

Haluamme kuitenkin sanoa, että oman hyvinvointinne kustannuksella teidän ei tarvitse parisuhteessanne olla. Muutosta ei liioin tule pelätä silloin, kun sen aika oman hyvinvointinne kannalta on tullut. Tässä ei ole mitään tuomittavaa, ei mitään väärää. Kuten alussa sanoimme, ihmiset muuttuvat, ja jos suhde ei muutu samaan suuntaan, on edessä uuden arvion paikka. Elämänne on täynnä valintoja, ja osa niistä on todella vaikeita, joten mitenkään kevyesti ei muutokseen kannata lähteä. Vastaus on teissä itsessänne. Sielunne on viisas ja sen yhteys Valoon auttaa teitä päätöksissänne.

Vaikka olette tulleet maanpäälle oppimaan, tarkoitus ei kuitenkaan ole ollut, että teette opeistanne pitkän kärsimysnäytelmän. Samalla kun saatte oppeja, saatte myös viisautta käsitellä oppejanne ja tehdä valintoja niiden perusteella.


Lopuksi vastaanottakaa siunauksemme kaikella rakkaudella.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti