lauantai 26. syyskuuta 2020

Avunhuuto

Rakkaat lapset, jokainen päivä tuntuu teistä tuovan entistäkin pahempia uutisia. Raakuutta, räikeitä valheita, murhia, kiusaamista, eläinten rääkkäämistä. Olette pettyneitä johtajiinne, joiden kyky ei riitä tämän vyöryn pysäyttämiseen. Tautitilanne keskuudessanne kurjistuu entisestään. Mitä te voisitte tehdä?
Aivan niin, rakkaat lapset, te todellakin voitte tehdä jotakin. Maapallo ja kaikki elollinen sen päällä kaipaa apuanne. Se kaipaa energiaa, puhdistavaa energiaa, rakkauden energiaa ja myös niitä käytännön tekoja, joista olette jo hyvinkin tietoisia. Lähettäkää energiaa planeetallenne ja sen eläimistöille päivittäin aina muistaessanne. Ette osaa lainkaan ymmärtää, miten suuri merkitys sillä on. Olemme jopa herätelleet teitä yöunestanne tähän työhön. Sitä emme mielellämme tee, mutta tilanne vaatii nyt sitä. Kuten olemme usein sanoneet tällä kaikella on tarkoituksensa. Hyvä voittaa mutta pyydämme teitä nopeuttamaan tätä prosessia. Me emme voi tehdä muuta kuin toteuttaa pyyntöjänne niin nopeasti kuin vain kykenemme, mutta aloitteen on tultava teiltä. Rakkaat lapset, toimikaa nyt.
Tämä on todellinen avunpyyntö, ja se on teidän planeettanne ja teidän parhaaksenne. Meidän on vaikea selittää, miksi tilanteen täytyy näin kärjistyä. Yritämme kuitenkin valaista sitäkin puolta. Teidän inkarnoituneiden sielujen ihmisluonteet ovat kovin kovapäisiä. Pienet vihjeet eivät toimi. Luotatte ehkä liikaa siihen, että joku muu tekee ja toimii. Siksi elämäänne "häiritään" nyt monella sektorilla, jotta huomaisitte, että teidänkin on toimittava. Tämä kaikki on teidän parhaaksenne.
Kaiken, mikä ei ole Valosta, on tultava esiin, jotta se voidaan puhdistaa. Vasta sitten voi tulla uutta. Kuten ymmärrätte, huonolle perustalle ei voi taloa rakentaa.
Haluamme kuitenkin teidän muistavan, että Valon osuus etenee, sillä Valotyöntekijöitä on päivä päivältä yhä enemmän. Rakkaus puhdistaa. Pyydämme teitä tekemään tätä työtä vaikka sen vaikutukset eivät teidän silmillenne heti olekaan ilmeisiä. Iloitsemme jokaisesta, jonka päivään mahtuu aikaa tehdä tätä työtä ja kiitämme teitä siitä ja siunaamme teitä. Me olemme teidän kanssanne ja apunanne, kun meidät apuun kutsutte. Me toimimme puhtaasta rakkaudesta teihin ihmissieluihin Jumalamme valtuutuksella.

lauantai 19. syyskuuta 2020

Ajasta


Rakkaat lapset, te puhutte ajasta ja siitä, miten se riittää teillä eri asioiden tekemiseen.
Meille täällä Valossa aika-käsite, niin kuin te sen ymmärrätte, on erilainen ja siksipä meidän on joskus vaikea vastata teidän kysymyksiinne siitä, milloin joku asia tapahtuu, vaikka sitä meiltä kysyttekin.

Meille aika on jatkumo. Te puhutte elinajastanne. Meille elinaika on se aika, jonka ikuinen sielu on olemassa. Ymmärrämme kyllä, että te tarkoitatte sillä kulloisenkin inkarnaationne kestoa.

Joskus teillekin olisi hyväksi nähdä oma aikanne sieluna jatkumona. Siinä voi olla erilaisia asioita, joista tuo jatkumo koostuu mutta erillisiä nuo asiat eivät ole. Tällä tarkoitamme sitä, että kaikki tieto teidän sielussanne on ikuista. Kaikki opit, jotka jo olette saaneet, ovat niiden oppimisen jälkeen ikuisia. Uudelleen teidän ei enää niitä asioita tarvitse läpi käydä. Uutta sen sijaan jokainen sieluna eletty hetki tuo sielun kokemuksiin.

Miksi, te kysytty, emme sitten muista niitä oppeja, jotka jo olemme saaneet? Vastaamme, että sielunne kyllä muistaa ne ja soveltaa niitä, mutta teidän kulloinenkin olemuksenne ei välttämättä ole niistä tietoinen, vaikkakin kyllä tiedostamattaan noudattaa saatuja oppeja. Siksi puhumme usein ns vanhoista sieluista ja nuorista sieluista. Vanhat sielut ovat teidän käsityksenne mukaan niitä, jotka "ymmärtävät" elämää ja ovat henkisesti viisaita. Nuoret taas niitä, joilta on lupa odottaa joskus hieman haparoivaa käytöstä ja tilaanteenlukua. Sielu siis noudattaa saamiaan oppeja jokapäiväisessä elämässään kulloisessakin inkarnaatiossaan. Siinähän on juuri se syy miksi olette täällä nyt. Olette keräämäässä lisää oppeja kohti sielunne ylösnousemusta eli "tilaa", jonka jälkeen teidän ei enää esim. ole tarpeen palata tänne maanpäälle saadaksenne oppeja, vaan voitte suuntautua mihin tahansa teidän sielunne tuntee vetoa. Voitte vaikkapa valita ryhtyä opastamaan jotain tiettyä sielua hänen polullaan ja ryhtyä opettajaksi, jolla on useampia oppilaita heidän inkarnaatiossaan tai heidän ajassaan täällä Valossa. Nämä ovat vain esimerkkejä, sillä jokainen sielu valitsee oman tiensä oppaidensa ja ohjaajiensa avustuksella.

Tämä aika, jossa nyt olette inkarnoituneena, on hyvin haastava. Muutoksia on paljon, sekasortoa on paljon, Valontyötä on paljon. Siksi olemme halunneet muistuttaa teitä siitä, että olette kuitenkin nytkin osa sitä jatkumoa, jonka sielunne on aloittanut. Ette siis ole täällä täysin avuttomina ja vailla kykyä selviytyä. Tämä teidän on tärkeää muistaa
Olette täällä, koska juuri teillä on kyky toimia tässä tilanteessa. Teillä on ymmärrys siitä, mitä nyt tarvitaan. Olemme tästäkin puhuneet aiemmin, mutta koska epätoivo ja hämmennys tuntuu teidänkin keskuudessanne, rakkaat lapset, puhumme siitä taas. Haluamme erityisesti korostaa sitä, että teillä on juuri tässä ajassa tehtävä. Teillä on myös kyky suorittaa tuo tehtävä. Antakaa maailman myrskytä ympärillänne ja epävarmuudenkin lisääntyä maailmassa, mutta säilyttäkää sisimmässänne se jumaltietoisuus, joka teitä ohjaa ja jonka viisauteen voitte luottaa. Teitä ei ole päästetty inkarnoitumaan ilman kykyjä ja ilman "aseita", joilla voitte auttaa Valon lisääntymistä ja
lisätä rakkauden voittokulkua. Muistakaa tämä silloin, kun epäilys yrittää kolkuttaa ovellenne. Tietäkää myöskin, että Valo ja Rakkaus voittavat. Tämän sanomme meidän Isämme nimeen. Aamen.

lauantai 12. syyskuuta 2020

Sekasorrosta korkeimpiin värähtelyihin


Rakkaat lapset, elätte aikoja, jolloin muutos on suuri. Te muututte ja teidän läheisenne muuttuvat ja ympäristönne muuttuu. Se on haastavaa teidän kehollenne ja mielellenne.
Muutamat teistä ovat erityisen herkkiä kaikille muutoksille, ja nyt niitä on mahdotonta välttää.
Te olette kuitenkin valinneet juuri tämän ajan inkarnoituaksenne tänne maapallolle, joten teissä on myös se voima, joka muutokseen tarvitaan. Ottakaa se käyttöön. Teidän egonne on suurin este muutokselle, joten turvautukaa korkeampaan minäänne, kun edessänne on muutoksia.
Muutokset voivat aiheuttaa teissä myös huolta. Kaikki uusi, mitä ette vielä tunne, on ihmismielelle potentiaalisesti pelottavaa. Mutta teidän sielunne, joka on ikuinen, on kokenut jo monta muutosta ja osaa ohjata teitä oikein. Turvautukaa sen apuun.

Muistakaa, että teidän maailmanne on kuitenkin myös muuttumassa omalla ylösnousemispolullaan. Se, mikä saattaa vaikuttaa sekasotkulta ja myllerrykseltä, on kuitenkin tarkoitettu maapallon ja teidän parhaaksenne. Tiedämme, että teidän on sitä vaikea uskoa, mutta totta se kuitenkin on. Teidän värähtelytasoanne ollaan myös nostamassa, jotta voitte parhaiten toimia muutoksen eteen. Vääryydet tulevat esille, koska sieluille tuo värähtelytasonnosto antaa voimaa ja uskallusta puhua avoimesti asioista. Kiusatut ja syrjityt eivät enää vaikene, vaan hakevat itselleen ja asialleen oikeutta ja sitä myös saavat. Yhä useammat tuntevat tarvetta tukea heitä ja etsiä tapoja muuttaa asioita. Jotkut ovat jo etukäteen ennen tänne tuloaan tehneet päätöksen jopa uhrata henkensä tässä inkarnaatiossa, jotta oikeus tapahtuisi ja sorto ja vääryys lakkaisi.

Tämä aika ei siis ole helppo, mutta teidän sielunne ovat sen tietäneet jo jonkin aikaa ja siihen valmistautuneet omalla tavallaan. Olette voineet itsessännekin tuntea aivan uudenlaisia tunteita, joita olisitte ennen kavahtaneet. Nyt olette kuitenkin valmiita tekemään valintoja, joissa rakkauden ja Valon asia voittaa ja toimii johtotähtenä tiellänne.

Muistakaa, että henkimaailma oppainenne ja mestareinenne on teidän tukennanne , ja me enkelit toimimme heidän sanansaattajinaan tuoden teille voimaa ja siunausta Isämme nimissä.

lauantai 5. syyskuuta 2020

Uskollinen

Rakkaat lapset, oletteko uskollisia itsellenne? Sielunne tarpeille? Opeille, joita tarvitsette? Vai oletteko kuin tuuliviiri, joka asettuu aina vallitsevan tullen myötäisesti?
Pyrittekö pääasiassa etsimään muiden hyväksyntää ja kehuja? Onko teille tärkeää se, että olette "oikeassa" seurassa, vaikka sisimpänne sitä vastustaisi?
Mikä teidät saa käyttäytymään näin, kysykääpä sitä itseltänne. Mikä saa teidät uhraamaan oman sielunne hyvinvoinnin?
Me emme ole teitä tuomitsemassa. Emme myöskään ole määräämässä teille rangaistusta. Haluamme vain herätellä teitä toimimaan sielunne suunnitelman mukaisesti.
Olette kenties jo huomanneet, että sisimmässänne ette olekaan tyytyväisiä valintoihinne ja usein toivotte, että teissä olisi ollut tarpeeksi voimaa valita toisin.
Koskaan ei ole liian myöhäistä asettua ja hakeutua sille tielle, jolle sielunne teidät ohjaa. Se vaatii vain teidän päätöksenne. Me olemme aina valmiina auttamaan teitä ja ohjaamaan teitä siihen suuntaan, jonne sielunne halu teitä vie.
Antakaa sielunne puhua teille. Kuunnelkaa sitä ääntä, jota olette koettaneet työntää kauas luotanne, kun se on halunnut teille puhua. Antakaa sille nyt lupa. Hiljentykää todella sitä kuulemaan. Sillä ei ole kiire mihinkään, se ääni on aina käytettävissänne. Ottakaa te vain aikaa sen kuuntelemiseen. Huomaatte, että sisimpäänne tulee rauha ja levollisuus, kun olette kuunnelleet ja seuranneet sisimpänne ääntä ja kuunnelleet sielunne puhetta. Siitä tiedätte, että olette astuneet sille tielle, jolla teidän onkin tarkoitus olla.