lauantai 26. helmikuuta 2022

Nyt on rukouksen aika


Rakkaat lapset, 

Maailman tilanne on häiriöinen ja näemme, että se painaa teidän monen sydämellä. 

Voimme vain sanoa, että tämä on ohimenevä tila, mutta paljon se vaatii teidän päättäjiltänne. Rukoilkaa heille viisautta. 

Osittain kyse on karmasta sekä maiden että henkilöiden osalta. Karma on sikäli painavaa energiaa, että se johon se kohdistuu kokee olevansa pakotettu toimimaan tietyllä tavalla. Saattaa olla, että jopa hänen järkensä sanoo toista kuin hänen toimensa osoittavat. Osittain kaikki sekasortokin puhdistaa pois vanhaa ja luo uutta. Vaikka näyttää siltä, että mitään hyvää ei tapahdu, niin tapahtuu kuitenkin. Vastapainoksi kaikelle tuhoavalle syntyy myös yhdistävää energiaa. Mitä enemmän tätä yhdistävää energiaa on, sen suurempi on Valon valta. 

Keskittäkää huomionne tässä tilanteessa paitsi rukoukseen myös energian, Valon ja Kristus-energian ohjaamiseen sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Se tuntuu pieneltä teolta, mutta se on suuri apu. Jos vain mahdollista, pitäkää vihan energia ulkona tästä kaikesta. Se vain vahvistaa sekasortoa. Tiedämme, että se ei ole teille ihmisille helppoa, mutta te kyllä pystytte siihen. Valo ja Rakkaus voittavat aina.


Pitäkää myös pelko loitolla. Turvatkaa Jumalaanne. Turvatkaa rukouksiin. Ne tulevat kyllä vastatuiksi. Me sanomme teille, että Rakkaus ja Valo voittavat. Pimeys väistyy ja uusi energia luo harmoniaa ympärillenne. Olkaa kestäviä rukouksissanne ja ympäröikää itsenne Valon ja Rakkauden energialla.   


lauantai 19. helmikuuta 2022

Uskollinen itselle


Rakkaat lapset,

Olkaa uskollisia itsellenne. Kulkekaa omaa polkuanne. Antakaa tuulten puhaltaa niiden ehdotusten yli, jotka eivät tunnu omilta. Te jokainen olette ainutlaatuisia, ainutlaatuinen on siksi myös teidän jokaisen polku. Polkujen vertailu on turhaa. Jättäkää myös kuuntelematta niitä, jotka teitä vasten tahtoanne pyrkivät ohjaamaan muulle polulle.

Voi olla, että päädytte juuri sinne, mutta teidän on edettävä omaa tahtianne ja omat mutkanne tehden. Juuri nämä mutkat ovat teille tärkeitä, sillä siellä piilevät teidän oppinne. Niitä ilman polkunne ei teille aukea, siksi on selvää, että kukaan muu ei voi tehdä teille oikotietä. 

Saatatte tuskastua matkallanne. Usein sen hitaus on teille ongelma, mutta, rakkaat lapset, teidän edistymisenne vauhti on juuri se, joka teille sopii parhaiten. Älkää siis huolestuko tai hermostuko, juuri teidän tavallanne teidän on tarkoitus edetä. Ei koulussakaan siirrytä ensimmäiseltä luokalta viimeiselle tai edes toiseksi viimeiselle, sillä asioiden oppimisjärjestys on tärkeä. Kaikki ajallaan. Teille on suotu ja suodaan kaikki se aika, jonka tarvitsette. Olkaa rauhallisella mielellä.

Jokaisella teillä on kuultavissa sielunne ääni, joka teitä viime kädessä ohjaa. Kuunnelkaa sitä. Sen kuuleminen ei ole vaikeaa. Sen sijaan vaikeaa teille tuntuu olevan siihen uskominen. Tunnistatte kyllä sen oikean äänen, sillä se ei jätä teitä ennen kuin olette suostuneet sen kuulemaan. Sen jälkeen päätös on teidän, seuraatteko sen ohjeita vai ei.

lauantai 12. helmikuuta 2022

Rukoilkaa



Rakkaat lapset, 
olkoon Valon kirkkaus kanssanne ja Rakkaus sydämissänne. 

Me Valon olennot olemme kaikkialla. Me olemme läsnä hyvinä ja huonoina aikoina. Me olemme läsnä yltäkylläisyydessä ja puutteessa. Valossa ja pimeydessä. Ylhäällä ja alhaalla. Lähellä ja kaukana. Ei ole paikkaa, missä me emme ole. 

Kaikella on tarkoituksensa, rakkaat lapset. Jumala, teidän isänne, valvoo kaikkea. Hän antaa teille rakkautta. Hän antaa teille turvaa. Hän antaa teille Valon, joka ohjaa ja opastaa teitä. Te ette ole koskaan yksin ja hyljättynä. Ette koskaan. 
Haluamme tehdä jälleen selväksi sen, että ne asiat, jotka koette pahoina, eivät ole Jumalan teille aiheuttamia, vaan teidän itsenne ja ihmiskunnan. Teille annettu vapaa tahto estää Valon valtakunnan sekaantumista niihin. Mutta ne, jotka haluavat kuulla, saavat opastusta. Ne, jotka haluavat lohtua, saavat sitä. Ne, jotka kaipaavat rakkautta, saavat sen kokea. Tämä on Isänne lupaus. Hän ei kuitenkaan voi puuttua siihen, mitä teidän vapaa tahtonne on saanut ja tulee saamaan aikaan, koska juuri Hän on teille tämän vapaan tahdon antanut.
Tässä ei ole ristiriitaa. Sen sijaan rukoilkaa ihmiskunnalle viisautta käyttää omaa vapaata tahtoaan hyvin ja rakentavasti ja kaikkien hyödyksi. Rukoilkaa, että päättäjänne näkisivät Kirkkauden valon ja seuraisivat sitä. Rukoilkaa, että rakkaus alkaisi hallita ja syrjäyttäisi vihan ja halveksunnan ja alistamisen. Rukoilkaa, että Valo, Jumalvalo, valaisisi yhä useamman ihmisen sydämen. Silloin alatte nähdä, miten Jumalan antama viisaus toimii ja vaikuttaa. Valo leviää, rakkaus lisääntyy. Silloin teidän vapaa tahtonne on kokenut valaistumisen ja kirkastunut levittämään ympärilleen rakkautta. Silloin Jumala voi vaikuttaa hyviä asioita, koska te kuulette ja kaikki muutkin kuulevat, mitä rakkaus Hänen kauttaan puhuu. Silloin muutoksia alkaa näkyä.
Olkaa kestävät rukouksissanne ja rakkaudessanne, rakkaat lapset.

lauantai 5. helmikuuta 2022

Hiljaisuutta


Rakkaat lapset, 

Olkaa turvallisella mielellä, niin meidän tekee mieli sanoa teille monta kertaa. Näemme, että hermoilette ja panikoitte ja säntäilette sinne tänne etsien, mihin tukeutua.

Se on aivan tarpeetonta. Jos olette pyytäneet meiltä johdatusta ja opastusta, me sitä annamme. Se, mikä teiltä useinkin unohtuu, on kuuntelu. 

Me emme "huuda" ohjeitamme kovaan ääneen. Me kuiskaamme ohjeemme teidän sisimpänne kautta. Me puhumme sielunne kautta. Silloin ole tarvetta kovalle äänenkäytölle.

Hiljentykää, lapset, hiljentykää. Teidän ympärillänne tapahtuu koko ajan jotakin. On meteliä. On musiikkia. On kaikenlaisia älylaitteita, joita kotinne ovat täynnä. Missä on se paikka, jossa olette hiljaa? Jossa voitte rauhassa keskittyä yhteyteen meidän kanssamme? Tehkää itsellenne sellainen tila. Sen ei tarvitse olla iso ja mahtipontinen, kunhan se on tila, jossa voitte olla rauhassa kenenkään häiritsemättä. Voitte tietenkin myös pyytää perhettänne antamaan teille tällaisen rauhaisan hetken, jos sille ei omaa tilaa löydy.

Jatkuva meneminen, tekeminen ja touhuaminen on tietysti teidän mielestänne normaalia elämää. Niinhän se onkin, emme sitä kiellä. Mutta on aika myös sille, että olette hiljaisuudessa. Annatte aistienne levätä ja rauhan laskeutua sydämeenne. 

Luonto tarjoaa teille myös tällaisen paikan. Olkoon se teille se paikka, jossa yhteys syntyy hiljaisuuden, sisäisen rauhan ja meidän kanssamme. Luonto tarjoaa teille myös oivallisen paikan maadoittautua. 

Huomaatte, että tällainen rauhan ja hiljaisuuden hetki tarjoaa teille paljon. Koko kehonne aistii turvaa ja lepää. Mielenne tasapainottuu. Sielunne lepää. Silloin ovat kanavanne suunnatut tänne meihin päin ja auki meidän ohjauksellemme. Silloin kuulette selvästi puheemme ja neuvomme. Silloin voitte olla varmoja siitä, että olette ohjauksessamme ja turvassa.