Rakkaat lapset, olkoon Kirkkauden siunaus ja rakkaus kanssanne. Olkaa se Valo, joka tuo lohdutusta ja rakkautta jokaiseen tilaan, jonne sisään astutte ja jokaiselle ihmiselle, jonka tapaatte. Antakaa sisäisen Valonne ja rakkautenne loistaa myös ulospäin.
Maailmanne tarvitsee rakkautta ja sen voimaa juuri nyt. Siksi te olette se vastavoima itsekkyydelle, omahyväisyydelle ja vallanhimolle, jota maailmanne juuri nyt tarvitsee. Maailmanne tarvitsee myös lohtua, jonka Valoa tarjoaa. Välittämistä, jota Kirkkauden voima saa teissä aikaan. Yhteyttä, aitoa yhteyttä, lähimmäisiinne.
Maailmassanne ovat pitkään olleet vallalla sellaiset voimat, jotka edistävät vain valtaa, rahaa ja toisten tarpeiden huomiotta jättämistä. Sanalla sanoa vallalla on ollut itsekkyys, joka tavoittelee vain omaa etua vallan ja rahan muodossa. Onneksi nyt alkavat myös toisenlaiset voimat nostaa päätään. Näiden eteneminen on hidasta, sillä kaikki alkaa aina yksilöstä, jokaisesta teistä. Mutta pienistä puroista muodostuu iso virta, joka kyllä saa aikaan muutoksen ja joka voimallaan pyyhkäisee pois vanhat valtarakenteet. Uskokaa tai älkää, mutta tällainen aika ei ole enää kaukana. Ja rakkaat lapset, teillä on tärkeä osa tässä. Te olette se tärkeä lisä näihin pikkupuroihin, joista tuo voiman virta kasvaa. Älä ikinä aliarvio oman Valotyösi merkitystä sinä itsesi pieneksi tunteva Valon lapsi. Kun me katsomme teitä siellä maisissa puuhissanne, voimme jo nähdä Valon lisääntymisen ja näemme myös sen, miten yksi- pienikin- liekki kasvaa ja miten sen voima sytyttää toisen liekin. Siksi juuri voimmekin sanoa, että Valo on maailmassanne lisääntynyt ja lisääntyy kaiken aikaa. Jos olette joskus nähneet, miten tuli leviää luonnossa pienestä alkukipinästä raivoisalla voimalla eteneväksi tulimereksi, voitte luoda itsellenne mielikuvan siitä, millaisena me nyt näemme maailmanne. Valo etenee tulen nopeudella ja todella pienestä Valon pilkahduksesta tulee valtava Valomeri. Meidän asiamme on juuri nyt lausua teille iso kiitos siitä työstä, jota te siellä teette. Olette vähäuskoisia ja ajattelette, että minun merkitykseni on mitätön, mutta, rakkaat lapset, niin ei ole. Jokainen teistä on se pieni Valon liekki, joka vie eteenpäin Valon sanomaa ja aikaansaa muutosta.
Vielä kerran, rakkaat lapset, olkaa siunatut Valotyössänne.