sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Parantavasta energiasta

Rakkaat lapset, tänä keskikesän päivänä olemme tulleet luoksenne suurella joukolla.
Haluamme muistuttaa niistä kyvyistä, joita teillä on, vaikka ette ole tulleet niitä edes ajatelleeksi, saati sitten käyttäneeksi.
Teillä on kyky parantaa itseänne ja muita. Kutsukaa luoksenne Atlantiksen enkelit ja antakaa heidän vuodattaa yllenne parantavaa energiaa, samoin he tekevät niille, joille te parantavaa energiaa olette pyytäneet. Siinä ei ole kyse teidän energioistanne tai teidän voimistanne, vaan siitä, että toimitte aivan kuin kanavana tälle energialle. En minä osaa, te sanotte. Kyllä te osaatte, me sanomme. Pyytäkää saada olla kanava tälle energialle ja pyytäkää, että kaikki ne esteet, joita teissä tämän parantavan energian kululle on, poistuvat. Tästä puhdistuksesta me huolehdimme pyynnöstänne. Tämän jälkeen luokaa mielikuva parannettavasta tai asettakaa kätenne siihen paikkaan, jos mahdollista, johon parannusta haette. Esittäkää pyyntö siitä, että energia alkaa virrata. Tämä kyky teillä on ollut jo Atlantiksen aikana ja se on nyt uudelleen käytettävissänne.
Emme kehoita teitä sulkemaan pois ihmisten apua, vaan käyttämään tätä parantavaa energiaa maallisen hoidon lisäksi ja sen tukena. Ihmisten antamalla, lääkärien antamalla, hoidolla on myös tarkoituksensa. Tämä Atlantiksen energia vain nopeuttaa prosessia, jonka ihmiset ovat jo saaneet alkuun. Tämä energia toimii myös niissä vaivoissa, joissa lääkärien apua ei tarvita.
Voitte myös lähettää näitä Atlantiksen enkeleitä sellaisten lähimmäistenne ja rakkaittenne luo, jotka apua tarvitsevat. Sen sijaan, että ajattelisitte heitä säälillä ja murehtisitte heidän puolestaan, lähettäkää heidän avukseen rakkauden energiaa ja Atlantiksen parantavaa energiaa. Mitä enemmän tätä energiaa käytätte, sen helpommin itsekin koette ja tunnette sen voiman ja läsnäolon, rakkaat lapset.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Ottakaa käyttöönne koko henkinen tie

Rakkaat lapset, kun olette täällä Valossa teidän ymmärryksenne on täydellinen. Syyt ja seuraukset ovat teille selviä. Kohtaamanne tilanteet edellisissä elämissänne saavat täällä merkityksen ja ikäänkuin se "sumu", jossa siellä elätte, hälvenee. Voitte seurata kehityskaartanne vaiheesta toiseen ja ymmärtää sen kaiken tarkoituksen. Vieläpä täällä ollessanne, kun jo uutta inkarnaatiota suunnitellaan, kaikki on teille selvää.
Mutta kun synnytte sinne maanpäälle, olette taas uudestaan vauvoja, pikkulapsia, nuoria aikuisia ja aikuisia, joille asiat ovat outoja ja vieraita. Aloitatte alusta, tai siltä teistä tuntuu. Toki teidän sielussanne on se viisaus, jonka olette kaikkien elämienne aikana hankkineet, ja ajoittain teillä onkin siihen yhteys, vaikka ette välttämättä silloinkaan tiedosta tuon viisauden lähdettä.
Kun ryhdytte tietoisina etsimään henkistä tietä, teille avautuu paljon asioita, jotka ovat olleet piilossa. Saatte selkeän yhteyden henkimaailman lisäksi omaan sieluunne ja sen viisauteen. Tämäkään ei avaudu yhdessä yössä, vaan vähitellen. Teidän on ensin kasvettava lapsista henkisiksi aikuisiksi, jotta voitte ymmärtää sitä viisautta, joka teissä on.
Me pyrimme auttamaan teitä tässä kaikessa. Suojelusenkelinne kuiskii korvaanne ja koettaa saada teitä ymmärtämään. Joskus hän siinä onnistuukin. Tämä ei ole teille moite, vaan se on normaali järjestys, sillä aika usein omaksutte itsellenne henkisestä tiestä ensin vain pieniä osia eikä se vielä riitä koko ison kuvan ymmärtämiseen. Teidän halunne tietää tulevaa vie teidät usein mukanaan. Ajattelette, että henkinen tie on vain sitä, että saa lahjan tietää tulevasta. Voi lapset, se on vain hyvin pieni osa kaikkea sitä, mitä on tarjolla. Useinkaan se ei edes ole teille hyväksi. Ymmärrämme kyllä kiinnostuksenne siihen, mutta, rakkaat lapset, pyrkikää myös hoitamaan muuta henkiseen elämään liittyvää. Huolehtikaa chakroistanne ja niiden puhdistamisesta, auranne eheyttämisestä, yhteydestä suojelusenkeliinne ja meihin muihin enkeleihin ja oppaisiinne, jotta voimme tarjota teille lisää ymmärrystä itsenne ja elämänne asioiden suhteen ja avata teissä kanavia, joiden kautta yhteys tänne meihin lujittuu ja kasvaa.

Henkinen tie on rikas tie. Ottakaa se kokonaan käyttöönne.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Siunaus

Rakkaat lapset, olkoon Valon siunaus kanssanne tänä kesäisenä päivänä ja kaikkina päivinä elämässänne. 

Meidän siunauksemme ei riipu kyvyistänne tai lahjoistanne. Ei rikkaudesta tai köyhyydestä. Ei siitä, mitä itsestänne ajattelette. Ei siitä, mitä muut teistä ajattelevat. Ei terveydestä tai sairaudesta. Tämä siunaus on ja pysyy ja sen me annamme teille, rakkaat lapset.

Siunauksemme tulee Valon kirkkaudesta, Täydellisestä Rakkaudesta ja se on meidän lahjamme teille kaikille. Sen saa jokainen, joka haluaa sen vastaanottaa. Se virkistää mieltänne, parantaa haavanne, kuivaa kyyneleenne ja ympäröi teidät puhtaalla rakkaudella ja Valon ymmärryksellä.

Meidän joukkomme on kirkkaasta, puhtaasta Valosta ja Rakkaudesta ja me ympäröimme teidät, rakkaat lapsemme. Asettukaa ottamaan vastaan tämä siunaus.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Enkeleiden avusta ristiriitatilanteisiin


Rakkaat lapset, juuri silloin kun teistä tuntuu, että pimeys ympäröi teidät ja valo kaikkoaa luotanne, lisäämme me läsnäoloamme luonanne. Joskus mielenne sumentaa teidän henkisen polkunne. Aivan kuin kieltäydytte näkemästä eteenpäin ja henkiset silmänne sulkeutuvat. Tämä tila ei tietenkään ole pysyvä, mutta teistä tuntuu siltä. Silloin me työskentelemme kovasti saadaksemme tuon tunteen synnyttämän harhan väistymään. 

Teidän ihmismielenne ovat hyvin alttiita erilaisille mielenliikkeille. Joskus pienikin asia syöksee teidät epätoivoon. Te keräätte sisällenne aineksia, jotka sitten murtavat padon, kun se viimeinen pisara putoaa. On parempi huolehtia asioiden käsittelystä ajoissa, jotta tällaista ei pääse syntymään. Tarttukaa asioihin ja selvittäkää ne keskenänne. Tällöin molempien energiat tai kaikkien asianosaisten energiat puhdistuvat ja mielenne kuormitus vähenee. 

Jos teillä ei ole ketään, jonka kanssa puhua. Puhukaa meille enkeleille. Jos asianosaiset eivät halua keskustella, pyytäkää, että me enkelit voimme toimia välittäjinä heidän enkeleidensä kanssa. Se saattaa asiat nopeammin päätökseen, sillä enkelien vaikutus auttaa teitä näkemään asiat selvemmin.