lauantai 25. elokuuta 2018

Omasta tiestänne


Rakkaat lapset, levitämme ympärillenne Valon siunausta ja rakkautta. 

Keskittykää etsimään omaa tietänne. Monet sanovat teille tehkää näin tai näin, vain se on oikein. Me sanomme teille, että teidän tulee kuunnella omaa sisintänne, oman sielunne ääntä. Se ohjaa teitä oikealle tielle. 

Pysykää irti oppikiistoista, sillä niistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Päinvastoin veli kääntyy veljeä vastaan ja sisar on sisarelle pahimmillaan peto. Niin ei ole tarkoitettu. Valon tie on rakkauden tie, ja siinä ei tarvitse kiistellä. Teillä jokaisella on sielunne ohjaama elämä. Se saattaa olla ulkopuolisesta ns. "huono" elämä mutta se sisältää juuri ne opit, joita olette tulleet tähän elämään hakemaan. Älkää siis arvostelko ja olko tietävinänne sitä ainoaa "oikeaa" tietä ja "oikeaa" tapaa elää täällä maanpäällä.


Teillä on tietysti mielipide, mutta antakaa muiden etsiä oma tapansa elää ja ajatella asioista. Teidän kaikkien viisaus Valon tiestä on yhtä arvokas. Me emme voi teitä täysin opettaa ymmärtämään niitä lainalaisuuksia, jotka täällä vallitsevat, mutta voimme opettaa sisäistä ymmärrystä ja viisautta, jotta ette loukkaisi muita ja johtaisi muita sellaiseen suuntaan, joka heille ei ole tarkoitettu. Kertokaa asioista muille, mutta antakaa heille valinnanvapaus sen suhteen, mitä he kertomallanne tiedolla tekevät.


Teidän elämienne verkosto on hyvin moninainen ja sen selittäminen ei ole tässä kohtaa mitenkään tarpeen, sillä tärkeintä on aina elää juuri sitä elämää, jossa nyt olette ja jonka oppeja nyt opettelette. Tärkeintä juuri nyt on olla itselleen uskollinen ja toimia kuten sielunne teitä ohjaa. Ei ole tietäjää, joka teidän puolestanne voisi päätökset tehdä, ne on teidän itse tehtävä, sillä vastuu niistä on teillä itsellänne. Ottakaa se vastuu kantaaksenne, sillä siinä on jo syytä tarpeeksi teidän täälläoloonne. 


Kun etsitte ohjeita elämäänne, etsikää sitä Valo-olennoilta, joita ympärillänne on paljon. Osa heistä suorastaan odottaa pyyntöänne apuun. Antakaa itsenne kuulla, tuntea, nähdä tai aistia heidän apunsa. Se vaatii hieman harjoitusta, mutta hyvin pian huomaatte sen kanavan, jota teidän apulaisenne käyttävät teidän kanssanne kommunikoidessaan. Huomatkaa, että nämä kanavat ja tavat ovat hyvin erilaisia, joten pyrkikää etsimään ja löytämään omanne. Kaikilla on oma tapansa.


Laskemme siunauksen päällenne ja vuodatamme yllenne rakkauden tahtoa.


lauantai 18. elokuuta 2018

Rakkaus - elämän voima

Rakkaat lapset, iloitkaa ja tuntekaa se rakkaus, joka teidät ylhäältä ympäröi. Sielunne side Jumalaan on vahva ja ikuinen. Teidän sielunsuunnitelmanne on tiedossamme ja autamme teitä sen toteuttamisessa, jos ohjaustamme pyydätte.
Usein näette tienne maanpäällä synkkänä. Mutta nähkää myös se Valo, joka sitä tietä valaisee. Pimeys on vain Valon eräs olomuoto. Sitä ei tarvitse pelätä. Turvanne Valossa valvoo.
Koska sielunne ovat syntyneet Jumalan rakkaudesta, se on sieluillenne tuttu asia. Rakkautta on teissä paljon. Antakaa senkin näkyä. Älkää koskaan arastelko näyttää sitä, että välittätte ystävästänne tai toveristanne. Tuntekaa myös se, että teissä on kyky rakastaa myös teille tuntemattomia sieluja. Silloin kun sen tunnette, olette hyvin lähellä Valon arvoituksen ratkeamista. Jumalan olemuksen ymmärrystä. Rakkautta te olette tulleet tänne levittämään. Antakaa rakkauden tulla esille kauttanne. Antakaa kanssakulkijoidenne tuntea teidän sielunne rakkaus. Tuo rakkaus kohdistuu kaikkeen elävään ja elolliseen. Maapalloon ja planeettoihin ja tähtiin ja kaikkeen, mitä niissä on.

Rakkaudesta te elätte. Saatte ravintonne. Myös ravitsette toinen toisianne. Muistakaa, että teitä kaikkia tarvitaan rakkauden levittämiseen ja sen vastaanottamiseen. Luulette, että rakkaus on häviämässä, kun katsotte ympärillenne, mutta, rakkaat lapset, niin ei ole. Rakkautta on maailmassa paljon. Tarvitaan vain avoimet aistit ja kyky ottaa se vastaan, samoin kyky levittää sitä eteenpäin.

Muistakaa, että rakkaus on se voima, joka on elämän luonut. Se on energiaa, jota tarvitsette, jota mekin täällä tarvitsemme. Rakkaus on siteenne Jumalaan.

lauantai 11. elokuuta 2018

Miten päästä luottamuksen tilaan ja miksi siihen on hyvä pyrkiä?


Rakkaat lapset, me korostamme luottamusta. Te osaatte pyytää apua, mutta luotatteko siihen, että saatte sitä? Monta kertaa teidän omat energianne ovat vastaan sitä, mitä olette pyytäneet. Pyydätte vapautua pelosta, mutta silti viljelette pelon ajatuksia. Antaudutte peloillenne. Ymmärtäkää, että teidän energianne ovat kumoamassa sitä energiaa, jota teille toimitamme. Useimmiten kuitenkin meidän energiamme toimivat, koska tiedämme teidän taipumuksenne. Tehkää kuitenkin asia itsellenne helpoksi. Antakaa meidän energioillemme tilaa, raivatkaa niille jo tietä. 

Teidän ajatus- ja tunnekehonne pitävät teidät kiinni vanhoissa energioissanne. Puhdistakaa nekin säännöllisesti. Myös egoonne kuuluvat järjestelmät, kuten limbinen järjestelmä, josta olemme jo puhuneet, pyrkivät kiinnittämään teitä juuri niihin asioihin, joista haluatte vapautua. Siihen auttavat juuri nämä edellämainitut puhdistukset.


Luottamus toimii kaikkein parhaiten, sillä se ylläpitää energioitanne korkealla tasolla.

Torjukaa egonne teille asettamat ansat ja pyytäkää meiltä apua luottamuksen vahvistamiseen. Se on tapa elää Valon tiellä. Kun olette tehneet osuutenne ja voitavanne, voitte luottaa siihen, että asiat tapahtuvat juuri sielunne suunnitelman mukaisesti. 

Eikö tämä tällainen ole taikauskoa ja noituutta, te kysytte. Ei, rakkaat lapset, sillä olette halunneet noudattaa sielunne suunnitelmaa ja edetä Valon tiellä ja me vastaamme teidän pyyntöihinne. Me emme luo teidän tulevaisuuttanne vaan luomme mahdollisuuden siihen, että itse voitte toimia niin, että sielunne suunnitelma tulee mahdolliseksi toteutua. Siinä on siis myös kyse teidän vapaasta tahdostanne. Se on teillä aina käytössänne.

Luottamus, josta aloitimme, on teidän oman olonne parantamiseksi. Se antaa teille turvallisuuden tunteen ja vahvistaa teissä uskoa siihen, että sielunne suunnitelma toteutuu. 


lauantai 4. elokuuta 2018

Kuolemasta ja sen pelosta - mutta myös lohdutuksen sanoja



Rakkaat lapset, tänään meillä on lohdutuksen sanoja ja energiaa kaikille, jotka niitä tarvitsevat. 

Elämässänne on paljon asioita, joiden merkityksen ymmärrätte vasta täällä Valossa. Osa näistä asioista aiheuttaa teille siellä maan päällä surua ja murhetta ja itkua ja ahdistusta.  Ne ovat kuitenkin asioita, joita olette tulleet sinne oppimaan. Nyt, koska ette voi olla samalla tavalla tietoisia näistä opeista kuin me täällä, te koette ne suurena ahdistuksena. Kuolema avautuu teille pelottavana, vaikka teillä onkin tietoisuus siitä, että se on vain siirtymä Valoon. 


Yritämme lievittää tätä pelkoa teissä kertomalla, että kuoleman lähestyessä tietoisuutenne laajenee. Se on aivan kuin esimakua siitä, mitä on edessänne. Ette aivan täysin käsitä vielä kaikkea, mutta teitä autetaan kaikella mahdollisella tavalla. 


Maalliset lääkärinne antavat teille kivunlievitystä. Me teemme sitä myös. Teidän tietoisuutenne, joka valmistautuu uuteen siirtymään, alkaa etsiä jo tietä sinne, ja fyysinen ruumiinne menettää merkitystään ja kivut jäävät taka-alalle. Usein näettekin, että kuoleva on rauhallinen, silloin juuri tästä on kysymys. 


Kuolema, kuten teidän syntymänne sinne maanpäälle, on prosessi, johon teitä valmistellaan. Se ei ole tietoista kaikilta osin, mutta osa siitä kyllä siirtyy tietoiseen mieleennekin kestävänä mielenrauhana. Tämä prosessi jatkuu senkin jälkeen kun siirtyminen on jo tapahtunut tälle puolelle. Voisimme kutsua sitä jo "iloiseksi odotukseksi", kuten vanhemmat asian kokevat odottaessaan lapsensa syntymää. Siinä ovat apuna enkelit, suojelusenkelinne, oppaanne ja usein myös jo edeltä tänne Valoon siirtyneet rakkaanne. Kunpa voisitte tuon tapahtuman nähdä. Se on iloinen asia ja sielu riemuitsee siitä, vaikka usein onkin vielä yhtä avuton täällä kuin pieni juuri syntynyt vauva siellä. Sielu kuitenkin jo aistii sen rakkauden, johon se on jälleen tullut.



Osa teistä voi kammoksua tällaista viestiä, jossa puhutaan kuolemasta. Siihen ei ole syytä. Vaikka fyysisesti maanpäällä olisittekin näennäisesti yksin, että ole sitä sielunne tasolla. Meillä on kyky ja voima auttaa teitä ja sen me teemme jokaisen siirtyjän kohdalla. Aivan varmasti.



Eläkää kuitenkin niin kauan kun teidän aikanne siellä on. Luottakaa apuumme ja laskekaa murheenne ja huolenne ja pelkonne syrjään meille enkeleille. Me hoidamme ne. Eläkää ja saakaa oppejanne. Kuoleman ajattelu ja pelkääminen ei jouduta sitä eikä liioin siirrä sitä tuonnemmas, mutta se synkistää elämänne tarpeettomasti. Se ei ole tarkoitus. Eläkää, iloitkaa ja nauttikaa ja oppikaa, se on tarkoitus. Te olette varjeluksessamme ja teistä pidetään huolta.