lauantai 27. huhtikuuta 2019

Mitättömältäkin tuntuvat asiat ovat tärkeitä...ärsyyntymisetkin


Rakkaat lapset,

Monet ovat tienne maanpäällä, mutta yksikään ei ole turha eikä tarpeeton. Ette uskokaan, miten paljon saatte oppeja juuri niistä asioista, jotka teitä eniten harmittavat ja kiusaavat. Usein myös ne ihmiset, jotka tuntuvat kerta kaikkiaan ärsyttävän teitä suunnattomasti, ovat teidän parhaat opettajanne. Psykologinne ovat jo ymmärtäneet, että ne piirteet muissa ärsyttävät eniten, joita teidän on vaikea itsessänne hyväksyä. Juuri niin se on. Mitä jos nyt alkaisittekin ajatella niitä oppeina? Asioina, joita varten olette tänne tulleet täydentämään oppejanne. 

Jokainen kohtaamanne sielu tarjoaa teille jotain, mitä varten teidän on täytynyt tavata juuri hänet. Joskus vaikutus tuntuu niin hennolta, että ette lainkaan kiinnitä siihen huomiota, mutta juuri näistä pienistä asioista alkavat koostua ne kokonaisuudet, joita tarvitsette.

Olette varmaan huomanneet, että joskus mieleenne jää soimaan joku sana, jonka toinen ihminen teille sanoi tai asiakokonaisuus. Myöhemmin huomaatte, että sen sanoma onkin teille erittäin tärkeä. Niinpä olette tavanneet tämän sielun juuri tämän asian takia, vaikka ajattelitte kohtaamisen olevan täysin merkityksetön. 

Myös paikat saatavat toimia teidän ohjaajinanne. Kyllä. Se on enemmänkin meidän aikaansaannostamme. Pyrimme herättelemään teitä johonkin asiaan ja tässä paikat toimivat hyvin apunammme. Teille voi tulla mielikuva siitä, että olette aiemmin olleet tässä paikassa. Niin ei välttämättä ole, mutta paikan energia herättää teissä muistumia joskus hyvinkin syvällä sieluntasolla. Se juuri on ollut tarkoituskin. Tällaisiin vihjeisiin me saamme ryhtyä. Vastuu säilyy teillä ja vapaus tulkita ne, jos ne huomaatte. Sattumia ne eivät ole, vaikka sellaisiksi te ne usein nimeätte.

Jotkut asiat herättävät teissä pelkoa. Saatatte silloin kääntyä pois jättääksenne ne taaksenne. Neuvomme teitä mieluimmin kuitenkin meditaatiossa pohtimaan, miksi niin kävi. Syy ei aina olekaan se, mitä pelkäätte vaan pelko on teissä koska ette ole vielä siitä kokonaan irtipäässeet. Nämä tapahtumat tai asiat ovat vain muistuttajia siitä, että pelko on useinkin hyvin turha ja seurausta teidän mielikuvituksestanne. Egonne reagoi tällaiseen herkästi, sillä se sitoo teidät egon valtaan ja hallintaan. Siirtykää tällöin Korkeamman Minän hallintaan tietoisesti ja pyytäkää sitä osoittamaan teille se, miten ego pyrkii teihin vaikuttamaan. Mielikuvitus ei ole se, jolla on valtaa asioihin, joita teille tapahtuu. Paremminkin se vain houkuttaa teitä kääntämään energianne sen ehdotuksen suuntaiseksi. Kun tiedätte tämän, teidän on helpompi pysyä hyvissä, positiivisissa energioissa ja vahvistaa näin sitä tietämystänne, että vedätte puoleenne sitä energiaa ja sen suuntaisia tapahtumia, joissa ajatuksenne tai siis myös pelkonne liikkuvat. Antakaa siis ajatuksenne pysyä positiivisina, jotta hyvä energia ja rakkauden energia löytää teidät ja auttaa teitä toimimaan korkeimmaksi parhaaksenne. 

 

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Mistä ”huonot päivät” voivat johtua


Rakkaat lapset,

Teillä on joskus vaikeita päiviä, jolloin kaikki tuntuu menevän huonosti. Näin ei tarvitse olla. Kun olette huomanneet, että päivässä on teille haasteita, jotka tuntuvat ylivoimaisilta, neuvomme, että tarkistatte muutaman seikan. Oletteko puhdistaneet chakranne? Jos ette, on selvää, että chakranne voivat olla osittain pois käytöstä ja näin ollen energia, jonka Valosta saatte, on estynyt kulussaan ja se aiheuttaa teille tällaisen huonoksi kokemanne päivän. Nuo huonojen kokemusten alueet ovat tietenkin chakrasta riippuen erilaiset. Helpoiten chakroistanne tukkeutuvat peruschakra ja solar plexus sekä sydänchakra. Niiden vaikutus hyvinvointiinne onkin jo hyvin tuntuva. Voitte tuntee turvattomuutta, kuulumattomuuden tunnetta, hylätyksitulemista, huonoa itsetuntoa, halua mitätöidä omat tekonne ja saavutuksenne, yleistä huonommuutta, rakkaudettomuutta sekä omana tunteenanne toisia kohtaan että teihin kohdistuvana. Tunnette olevanne altiina kaikille ympäristön vaikutteille ja muiden ihmisten mielipiteille.

Tässä vain muutamia esimerkkejä. 

Kun energian vapaa kulku chakrojen kautta teissä estyy, se vinouttaa tunteitanne ja saattaapa se sairastuttaa kehoannekin. Myös muiden chakrojen toiminta tietenkin heikkenee, kun energia ei pääse vapaasti virtaamaan. Muistakaa siis puhdistaa chakranne säännöllisesti. Jokaisella chakralla on arkkienkelinsä, jotka niistä huolehtivat. Mutta voitte yleisesti vain meditaatiossa tai rukouksessa pyytää arkkienkeleitä suorittamaan chakrojenne puhdistuksen, vaikka ette tietäisikään kenelle ko chakran hoito kuuluu. 

Kun puhdistus on suoritettu, pyytäkää arkkienkeli Mikaelia kietomaan suojaksenne sinisen viittansa, joka läpäisee vain hyvän ja puhtaan energian ja pitää teidän ckakranne suojassa häiritseviltä energioilta.

Ennen puhdistusta maadoittautukaa. Se tapahtuu kuvittelemalla juuret, jotka lähtevät jalkapohjistanne ja ulottuvat aina maapallonnkeskuskristalliin. Juuret voivat olla sen väriset ja sen paksuiset kuin teille itsellenne on parasta. 

Tämä on hyvä toistaa päivittäin, jolloin myös opitte selvästi tuntemaan eron, jonka se olossanne tekee. Huomaatte, että huonot päivänne todellakin vähenevät ja kenties poistuvat kokonaankin. Muistakaa myös, että nekin päivät, jotka te koette huonoiksi ovat yksi lenkki niiden opetusten sarjassa, joita olette tulleet tänne saamaan. Mikään ei ole turhaa, mutta pitämällä chakranne puhtaina teette asioiden kokemisen ja oppimisen itsellenne helpommaksi.

Rakkauden siunaus teille kaikille.


lauantai 13. huhtikuuta 2019

Luonnosta, ravinnosta ja meidän vastuustamme


Rakkaat lapset,

Kuunnelkaa kauneutta kaikin tavoin. Sanomme kuunnelkaa, mutta käyttäkää kaikkia aistejanne. Kauneutta on musiikissa, taiteessa, kuvissa ja maalauksessa, veistoksissa. Luontoa unohtamatta. Luonnon syvin olemus aukeaa teille, kun annatte kaikki aistienne olla avoimina. Luonnonhenget haluavat olla välittämässä teille omaa sanomaansa. Äiti maa puhuu teille. Avatkaa aistinne. Antakaa ensin kauneuden tulla ja saavuttaa teidän sydämenne. Astukaa ulos kaupungeistanne ja sen saasteista. Tuntekaa, miten olette yhtä luonnon kanssa. Kaikilla tavoin. Ei ole samantekevää katsotteko kaupunkimaisemaa vai vihreää luontoa. Kaupungissa moni asia estää teitä pääsemästä lähelle sitä, mitä ymmärrämme luonnolla. Kaikella elollisella on henki. Kaikilla hengillä on oma tarkoituksensa. Olette olleet yhteydessä näihin henkiin Atlantiksella, mutta sen jälkeen vain harvat ovat säilyttäneet tämän kykynsä. 

Eläimet ovat oma maailmansa, mutta ei suinkaan kaukana teistä. Niitä ei ole ensisijaisesti tarkoitettu ravinnoksenne. Jotkut eläimet ovat siihen suostuneet rakkaudesta ja rakkauden tekona. Muistakaa heitä siitä kiittää. Luonto tarjoaa teille puhdasta ravintoa, auringon valon energisoimaa. Sellainen ei ole teollisesti tuotettu, geenimanipulointu ruoka. Se on energeettisesti kuollutta. 

Teillä on valittavananne monta tietä. Mutta se valinta teidän täytyy tehdä. Voitte hylätä luonnon ja kaiken, mitä se teille tarjoaa tai valita olla yhtä sen kanssa. Tällöin myös ne huolet, joita luonnonhenget tuntevat, välittyvät teille. Maapallon tila on teille selvä ja osaatte toimia sen hyväksi. Nuoret ovat aktivoitumassa, koska se on heidän läksynään, kun he ovat tänne tulleet. Ottakaa opiksenne. Energisoikaa, Energisoikaa. Sen te voitte kaikki tehdä. Samoin voitte valita omat kulutustottumuksenne ja tehdä niihin muutokset. Kaikella on merkitystä. Mutta jos ette ole yhtä luonnon kanssa, teidän korvanne ovat kuurot ja luonnon hätä ympärillänne vain kasvaa.

Teidän inkarnaationne on myös ympäristöstä huolehtimista. Kaikesta elävästä. Kaikesta.

Avatkaa korvanne. Teillä on vastuu.

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Valinta ja vastuu

** Siirryn julkaisemaan tekstejä enenevässä määrin Facebookissa. Käy sivulla ja painamalla Seuraa / Follow- nappia, tulevat päivitykset helposti ulottuvillesi. https://m.facebook.com/enkelimeditaatio/ **


Rakkaat lapset,
Meidän suojauksemme kulkee kanssanne minne tahansa menettekin, jos sitä meiltä olette pyytäneet.
Meidän valomme valaisee myös ne asiat, jotka ovat teitä askarruttaneet tai askarruttavat. Me emme voi ratkaista asioita puolestanne, mutta me voimme osoittaa teille erilaisia malleja, joista te itse voitte harkintanne mukaan valita. Teidän on tosiaankin itsenne suoritettava valinta, se on tämän inkarnaationne tarkoitus. Joskus valitsette omasta näkökulmastanne väärin, mutta olkaa huoletta, kaikki on teille opiksi.
Pääasia, että otatte valinnoistanne vastuun. Sen vastuun voitte vain te itse kantaa. Kuulemme teidän usein syyttävän olosuhteita, lapsuuttanne, perhettänne, työ-yhteisöänne ja ties mitä muuta. Ei lapset, vastuu asioista, jotka teille tapahtuvat, on aina teillä. Yllämainitut tahot muovaavat teitä ja vaikuttavat kyllä teihin, mutta teidän vastuullanne on se, miten paljon te annatte niiden vaikuttaa. Olemme usein neuvoneet ja neuvomme taas, teitä siirtymään elämässänne eteenpäin, vaikka teitä olisikin kohdannut raskas menetys tai epäonni. Jos jäätte niihin energioihin, vedätte niitä vain enemmän ja enemmän puoleenne. Mutta jos sallitte uusien energioiden tulla elämäänne, huomaatte näkevänne asiat isommassa mittakaavassa ja hyvinkin usein myös ymmärrätte, miksi tällaiset asiat ovat teille tapahtuneet. Mikään täällä ei ole sattumaa, siksi on tärkeää ymmärtää tapahtumien viesti teille itsellenne.
Kun sen olette ymmärtäneet, pääsevät energiat taas vaihtumaan, ja uusi suunta ja uudet ratkaisut löytyvät helpommin.
Kuulemme teidän mutisevan, että olisipa kaikki noin helppoa. Rakkaat lapset, se on juuri noin helppoa. Usein uskottelette itsellenne ja sanotte sen monasti myös ääneen, että tästä en kyllä millään selviä. Ja tiedättekö, että juuri tällä ajatuksella ja puheella sidotte itsenne siihen, mistä haluaisitte vapautua. Ajatuksenne ja puheenne voimistavat niiden kanssa samankaltaisia energioita ympärillänne, sen olemme teille useasti kertoneet. Te itse voitte muuttaa tapaanne ajatella ja puhua. Helpointa se on, kun olette ymmärtäneet tapahtuman viestin ja ottaneet siitä vastuun itsellenne. Se on jo puoli voittoa.
Kun ymmärrätte energian lait, ymmärrätte myös, että useinkin juuri te itse olette monimutkaistamassa omaa elämäänne. Tärkeää on muistaa tuo samankaltaisen energian puoleensa vetävyyden laki. Ajatelkaa positiivisia asiota ja vedätte niitä puoleenne, ajatelkaa rakkaudellisia asioita ja houkuttelette niitä luoksenne. Kaikki energianne kertautuvat juuri tämän lain mukaan. Valinta on teidän, mitä energiaa itsessänne, puheissanne ja ajatuksissanne viljelette.