lauantai 24. marraskuuta 2018

Poisnukkuneista ja kaipauksesta

Rakkaat lapset,
Kun ajattelette poisnukkuneita rakkaitanne, ajatelkaa heitä rakkaudella ja lämmöllä. Päästäkää irti niistä siteistä, joilla te olette olleet sidotut heihin. Tämä auttaa sekä teitä että rakkaitanne. Rakkaanne pääsevät etenemään valossa, koska olette vapauttaneet heidät. Miten te sitten pidätte heistä kiinni? Voi rakkaat lapset, se tapahtuu sitomalla heidät suurella kaipauksella tänne maanpiiriin. On luonnollista, että kaipaatte ja ikävöitte, mutta antakaa heille samalla lupa edetä omaa polkuaan eteenpäin. Kaipauksenne on heille joskus niin ylivoimaista, että he pyrkivät oleskelemaan maanpiirissä lievittääkseen kaipaustanne. On kuitenkin teille kummallekin eduksi se, että etenette eri suuntiin. Teidän elämänne täällä jatkuu ja niin sen pitääkin jatkua. Kiinnittykää niihin hetkiin, jotka olette saaneet yhdessä täällä viettää muistoissanne ja kiittäkää niistä. Se vaihe on jo ohi ja varmasti tapaatte vielä, kun teidän oma aikanne lähteä Valoon tulee. Silloin rakkaanne ovat siellä vastassa ja iloitsevat tulostanne. Iloitkaa te nyt puolestanne heidän siirtymisistään Valoon. Se on heille uusi syntymä siihen tuttuun rakkaudelliseen tilaan, josta me kaikki olemme tänne lähteneet.
Kaipauksenne ei tuo ketään takaisin rajan takaa, mutta estää teidän kummankin etenemistä. Nähkää tuo rakkaanne poismeno mieluimminkin juuri syntymisenä Valoon.
Muistot ovat teillä ja kaikki yhteiset kokemukset, ne antakoot teille voimaa päästää irti.
Jos rakkaanne lähtevät ihanalle matkalle pitkäksi aikaa, niin hyväähän te heille toivotte.
Tehkää niin nytkin. Voitte edelleen puhua heille ja olla heidän kanssaan yhteydessä. Mutta antakaa sen tapahtua sillä ehdolla, mihin he uudessa tilassaan pystyvät. Myös heidän tunteensa on usein ensi alkuun kaipaus, mutta heitä autetaan ilmentämään sitä rakkauden energialla, jota he, heti kun ovat voimaantuneet siirtymisensä jälkeen, teille lähettävät. Tunnette sen melkein kuin heidän läsnäolonaan. Tehkää te samoin. Lähettäkää heille energiaa ja rakkautta. Se auttaa teitä kumpaakin. Ja muistakaa, että olette eronneet vain täällä maanpäällä, mutta yhteys säilyy, kunnes on teidänkin aikanne siirtyä sinne, missä he jo ovat.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Mitä energiatasonne nostaminen voi tuoda tullessaan - pyrkikää siihen

Rakkaat lapset,
Meidän voimamme on teidän voimassanne. Antakaa sen kulkea esteettä kauttanne sinne, missä ikinä sitä tarvitsette. Pyytäkää aina energiaa korkeimmalta mahdolliselta Kirkkauden tasolta. Kyllä, tasoja on monia ja voimme antaa energian virrata teihin vain siltä tasolta, jonka teidän fyysinen kehonne kestää. Siksi pyydämme teitä pyrkimään nostamaan energiatasoanne. Siitä on hyötyä kommunikoinnista kanssamme, mutta myös teille paljastettavat asiat saavat uutta syvyyttä.
Annamme tietoa sen mukaan, mitä teidän henkinen tasonne edellyttää. Tämä ei ole kilpailu, vaan tapahtuu teidän omaksi parhaaksenne ylösnousemustiellänne. Monet kokevat, että henkisen tien kulkeminen on puuduttavan tylsää. Se on sitä, jos tyydytte päivästä toiseen aina samanlaiseen rutiiniin henkisissä asioissa. Kuunnelkaa sisäistä sielunne ääntä, sillä sitä kautta voimme ohjata teitä meditoimaan energiatasonne nostamiseksi. Saman rutiinin toistaminen ei vie teitä eteenpäin kuin aivan pienin askelin. Tietysti, jos se on se, mitä haluatte, niin olkoon se sitten niin.
Kaikki energia ympärillänne on liikkeessä. Maailman energiatasoa on nostettu vaikka teistä ei siltä aina tunnukaan. Monet ovat etsineet ylempää yhteyttä ja sen myös löytäneet. Se rikastuttaa heidän maanpäälistä elämäänsä kaikin tavoin. Ymmärrätte tapahtumien syy- yhteydet. Näette helpommin suuren kuvan ja osuutenne siinnä. Näette toiset sielut rakkauden läpi ja pyritte itsekin aina toimimaan rakkauden edistämiseksi. Teidän ajatusmaailmanne muuttuu perinpohjin. Huomaatte energian merkityksen kaikessa, mitä teette. Ajatuksissannekin.
Näette maailman toisin. Teidän on helppo uskoa siihen, mitä teille sanomme, sillä ymmärryksenne lisääntyy ja tunnette taas sen rakkauden virtaavan meistä, jossa olette täällä Valossa ollessa eläneet. Pelkonne väistyvät ja murheet kaikkoavat. Tai oikeammin teidän suhteenne niihin muuttuu. Ette enää anna niille valtaa, vaan osaatte sivuuttaa ne ja siirtää syrjään, sillä teihin on tullut uudenlainen luottamus taivaalliseen ohjaukseen.
Osaatte myös asettaa minänne eli egonne arvioinnit ja teissä herättämät ajatukset oikeisiin mittasuhteisiin ja näette niiden alkuperän ja syyn, miksi egonne niitä teille tarjoaa.
Olemme luetelleet vain murto- osan niistä asioista, joita teille tarjotaan, kun energiatasonne nousee. Pyrkikää siihen aktiivisesti ja päivittäin. Älkää tyytykö entiseen vaan ponnistelkaa kohti uutta ja korkeampaa tasoa.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Rakkaudesta, joka kuuluu meille kaikille - ehdoitta

Rakkaat lapset,
Tiedättekö, että kaikkein suurin parantaja on rakkaus. Se on Jumalan voimaa, joka synnyttää uutta ja korjaa vanhaa. Se on kaikkien käytössä. Se toimii kaikilla. Siihen ei tarvitse uskoa. Sitä tarvitsee vain pyytää mahdollisimman puhtaasta lähteestä, Jumalalta. Häneltä, joka on ja hallitsee maailman kaikkia kaikkeuksia ja rakastaa kaikkein puhtaimmalla rakkaudella kaikkea.
Ottakaa rakkaus sydämeenne. Antakaa sen puhdistaa pois kaikki sellaiset ajatukset ja tunteet, jotka teitä painavat alaspäin. Antakaa sen uudistaa teidän oma sisimpänne, jotta voisitte olla kanava tällä jumalalliselle rakkaudelle.
Tämä rakkaus kuuluu kaikille. Aivan kaikille. Se resonoi teissä, koska olette siitä syntyneet. Olkoonkin että yhteytenne siihen on voinut olla viime aikoina huonoa, se ei lakkaa teidän sielustanne. Uudistakaa vain pyyntönne päästä siitä täysin osalliseksi ja se tulee teihin suurella voimalla. Se on puhtautta ja kirkkautta ja lämpöä ja välittämistä. Se on kaikkea sitä, mitä kaipaatte täällä maan päällä, koska olette sen jo Valossa ennen tänne tuloanne kokeneet. Tämä kokemus on vahvistanut sidettänne Jumalaan, Luojaanne ja siihen rakkauteen, josta olette syntyneet.
Rakkaus voi ja mahdollistaa kaiken. Se parantaa, se uudistaa ja se antaa lohtua. Se antaa turvaa ja se luo uutta. Sillä se on kaikki. Sen ymmärrätte nyt hämärästi täällä, mutta Valossa se on teille kokonaan kirkastuva.
Ette tiedäkään, miten paljon tuo 'rakkaat lapset' , jota paljon käytämme, pitää sisällään. Se on kaikki, mitä meidän lahjamme teille pitää sisällään ja vielä enemmänkin. Sanat ovat täysin riittämättömiä sen kuvaamiseen, mitä suurta rakkautta me teitä kaikkia kohtaan tunnemme. Ottakaa se ehdoitta vastaan ravitsemaan sieluanne ja vaellustanne täällä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Ajatus- ja tunnekehojen hoidosta

Rakkaat lapset,
Olemme puhuneet teille ajatus- ja tunnekehon puhdistamisesta. Se on tarpeellista, koska sinne saattaa jäädä, ja useinkin jääkin, jäänteitä vanhoista asioista, joita olette kokeneet. Niin kuin lihakehonnekin nämäkin kehonne tarvitsevat huolta ja huolenpitoa.
Niinpä siis olemme kehoittaneet teitä puhdistamaan ne. Se jättää nämä kehonne aivan puhtaaseen tilaan, joka sitten vähitellen alkaa taas täyttyä, kun elätte elämäänne päivittäin eteenpäin.
Nyt annamme teille vielä toisen neuvon. Täyttäkää ensi kerralla tuo tyhjä tila ilolla ja rakkaudella. Huomaatte, että kerta kerralta tuon tekemänne puhdistuksen jälkeen iloa ja rakkautta "mahtuu" yhä enemmän noihin kehoihinne. Rakkaus ja ilo ovat tunteita ja ajatuksia, jotka eivät kuormita teitä tai saata muuta chakrojen suorittamaa työtä epätasapainoon. Päinvastoin, ne tukevat chakrojenne työskentelyä ja suorastaan tehostavat sitä. Ne myös auttavat teidän energiatalouttanne vetämällä puoleensa samankaltaista energiaa. Ilo ja rakkaus ovat kuin siemen noissa kehoissanne, joka itää ja tuottaa lisää samanlaista hedelmää.
Kun ajatus- ja tunnekehonne ovat täynnä iloa ja rakkautta, energisesti muunlaiset asiat löytävät sieltä hyvin vähän tarttumapintaa ja näin vältytte raskaiden asioiden kuormitukselta.
Olemme halunneet ensin opettaa teidät säännölliseen puhdistustyöhön chakrojenne ja valokehojenne suhteen sen takia, että välttyisitte energiseltä sekasotkulta, jonka puhdistamattomuus yhdistettynä uudella, vaikkakin hyvällä ja puhtaalla, energiatankkauksella olisi aiheuttanut. Se olisi myös totuttanut ajatus- ja tunnekehonne sietämään epäpuhtaita elementtejä, ja sitä me emme halua teidän kokevan, vaan päinvastoin haluamme teidän pyrkivän niin puhtaisiin energioihin kuin mahdollista.
Pyytäkää aina energiaa mahdollisimman korkealta ja puhtaalta tasolta, suoraan Kirkkaudesta. Se on energiaa, joka vaikuttaa teissä hyviä asioita niin tunteidenne, ajatuksenne kuin terveytenne suhteen.