Kun katsomme päivittäistä elämäänne, huomaamme usein, että sieltä puuttuu ilo.
Olette niin kiireen ja työn pauloissa, että ilo ei saavuta teitä. Mieluummin käytätte aikanne murehtimiseen ja huolehtimiseen kuin iloitsemiseen. Pyydämme teitä tarkkailemaan käytöstänne. Milloin iloitsitte viimeksi? Milloin hymyilitte onnellisina? Milloin nauroitte puhtaasta ilosta?
Niin, aika monen kohdalla siitä on paljon pitempi aika kuin kuvittelittekaan. Kuitenkin teille on tarjolla ilon hetkiä. Onnellisuuden tuokioita. Niitä on kohdallanne joka päivä monta kertaa, mutta jostain syystä ne peittyvät muiden asioiden alle. Aivan kuin ne eivät kuulusi lainkaan teille. Päinvastoin sen sijaan näemme teiden melkein paheksuen katsovan, jos kuulette ympäriltänne naurua. Sehän on iloinen asia, naurakaa mukana.
Me näemme, miten hyvää nauraminen ja iloitseminen tekee teidän lihakehollenne.
Lääkärinnekin sen jo tietävät.
Iloon tarvitaan vain sydämen valmius siihen. Iloa antavia aiheita ympäristössänne kyllä on. Katsokaa ympärillenne. Iloitkaa ystävistänne, kohtaamisista, luonnosta, auringosta, kauneudesta, kaikesta hyvästä. Ja, rakkaat lapset, antakaa ilonne näkyä.
Puhdas ilo on Valosta ja sen ilmenemismuodot lukuisat.
Aina kun iloitsette, hymyilette ja nauratte, me täältä Valosta keräännymme luoksenne iloitsemaan mukananne. Ilo on voimallinen lääke. Ilo lisää terveyttänne sekä kehossa että mielessä. Ilo nostaa värähtelytasoanne. Ilo on aina läsnä, mutta jotta se tulee lähellenne ja teihin, teidän täytyy olla sille avoin. Uskoa, että ilo kuuluu myös teille. Ilo on lahja, jonka saatte vastaanottaa joka päivä. Liittykää iloitsijoihin ja nähkää ilo kaiken hyvän tuojana eikä turhuutena.
Tässä blogissa tulen tuomaan julkisuuteen niitä viestejä, joita enkelit minulle tuovat. Tekstit eivät siis ole omiani vaan kanavoimalla vastaanotettuja. En myöskään pyri lisäämään tänne omia mielipiteitäni, joten viesteissä on enkeleiden logiikan mukainen järjestys. Kaikille lukijoilleni toivotan siunausta ja uskallusta astua enkeleiden maailmaan.
keskiviikko 31. elokuuta 2016
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Surusta
Rakkaat lapset, jotkut teistä ovat surullisia. Syitä on monta, mutta henkinen tilanne sama. Teistä tuntuu, että teidän on mahdotonta karistaa tuota tunnetta vaikka yritättekin ajatella muita asioita ja kiinnittää huomionne muuhun puuhailemalla kiireisesti milloin minkäkin asian parissa. Tilanne on meille hyvin tuttu.
Tällaiset tunteet, jotka kiinnittävät energianne johonkin teidän mielialaanne alaspäin vetävään pitkäksi aikaa, ovat egonne tuomia. Egonne kokee olevansa vallankahvassa, kun se saa teidät tuntemaan haluttomuutta ratkaista energioidenne painostavuus.
Pyydämme teitä pyytämään apua tällaiseen tilanteeseen meditoidessanne tai rukoillessanne. Ymmärrämme, että jotkut tapahtumat ja asiat saavat teidät tuntemaan surua, mutta tiedämme myös, että teidän on hyvä näistä energioista vapautua ennen kuin ne muuttavat koko ajatusmaailmanne harmaaksi ja energianne voimattomiksi.
Egonne haluaa uskotella teille, että nämä asiat "vaativat" surua ja pahaa mieltä. Miksi?
Suru ei muuta asioita miksikään. Se mitä surette ei palaa luoksenne tai tule tekemättömäksi, mutta sen sijaan heikot energianne vetävät kyllä luoksenne muita samankaltaisia energioita ja olonne muuttuu entistä raskaammaksi.
Tiedämme, että surulliset tunteet kuuluvat teidän tunneskaalaanne, mutta pyydämme teitä antamaan niiden myös väistyä, sillä mitään aikaa niiden kestolle ei ole missään määritelty. Teidän oman henkisen hyvinvointinne takia teidän on hyvä antaa asioiden edetä korkeampiin energioihin ja tiedostaa tuollaisen vähä-energisen tunnetilan haitallinen vaikutus teihin kokonaisvaltaisesti.
Mikään tunteenne ei "menetä arvoaan" tai ole epäkunnioittavaa sillä mittarilla mitattuna, miten kauan se kestää. On tärkeää tuntea tunteet ja antaa niiden ilmetä, mutta yhtä tärkeää on antaa niiden poistua ajallaan ja antaa elämää ylläpitävien asioiden täyttää mielenne ja nostaa energioitanne.

torstai 25. elokuuta 2016
Kärsivällisyydestä
Kärsivällisyys on asia, jonka tärkeyttä on hyvä korostaa. Olemme jo aiemmin tuoneet esille, että aikakäsitys on täällä Valossa erilainen kuin siellä alhaalla maan päällä.
Meidän tiedossamme on myös asioiden "mahdollisuusjärjestys". Selvennämme. Eteemme avautuu ikään kuin eriasteisia mahdollisuuksia, jotka teidän kunkin kohdalla voivat tapahtua. Me emme voi vapaan tahtonne vastaisesti valita teille sitä parasta ja eniten teitä hyödyttävää vaihtoehtoa, vaikka haluaisimmekin. Teidän on itse se löydettävä ja valittava. "Puhumme" teille tiettyjen vaihtoehtojen puolesta, mutta aina ette ole lainkaan kuulolla. Jos herkistätte mielenne ja avaatte sielunne, löydätte kyllä ohjauksemme. Tällöin osaatte itse valita parhaan vaihtoehdon.
Senkin jälkeen kun olette valintanne tehneet, asiat ottavat aikansa saavuttaakseen lakipisteensä. Usein näemme, että tässä on se paikka, jossa kärsimättömyys saa vallan ja jopa onnistuu suistamaan teidät jo kerran valitsemaltanne tieltä. Pyritte kaikin tavoin nopeuttamaan tapahtumien kulkua, vaikka, rakkaat lapset, tiedätte kyllä, että se ei ole mahdollista. Tässä prosessissa alkuperäinen valintanne muuttuu ja asiat saavat toisen käänteen.
Kärsivällisyyteen liittyy myös aikaisemmin puheeksi ottamamme luottamus. Sillä jos tiedätte olevanne ohjauksessa, joka takaa teille parhaimman valinnan, ette suinkaan lähde hätiköimällä siirtämään energioitanne muuhun, vaan odotatte, koska tiedätte, että se paras mahdollinen valinta on tehty ja se tulee toteutumaan.
Pyritte asioiden edelle, kuten sanontanne kuuluu. Siihen teillä on vapaan tahtonne antama oikeutus, mutta muistakaa, että sen jälkeen teillä on itsellänne vastuu siitä, mitä tuo toimintanne aikaan saa.
Ymmärrämme, että tämä kärsimättömyys johtuu suurilta osin teidän suhteestanne aikaan. Teille se on rajallinen ajanjakso, johon on mahdutettava mahdollisimman paljon asioita. Meille aika taas on loputon ja se riittää kaikkeen siihen, mikä on tarpeellista ja sitä jää vielä ylikin.
Pyydämme, että suhtautuisitte aikaan maan piirissä samoin kuin me täällä. Se todellakin riittää kaikkeen siihen, mikä on tarpeellista ja välttämätöntä sielunne kannalta. Yhtään lisää aikaa ei tällä tasolla ole saavutettavissa kiireellä ja kärsimättömyydellä. Ei yhtään. Päinvastoin. Voitte menettää toiminnallanne mahdollisuuksia, joita teille täältä Valosta tarjotaan.

tiistai 23. elokuuta 2016
Luottamuksesta ja sen esteistä
Me täältä Valosta haluamme, että luotatte meihin ja saavutatte luottamuksen kauttamme elämäänne. Luottamus tuntuu olevan teille hankala juttu. Olette lihakehoissanne tottuneet luottamaan vain siihen, jonka itse hallitsette ja nyt me pyydämme teitä luottamaan meihin, Valo-olentoihin, joita ette edes kaikki näe. Ymmärrämme, että se tuntuu teistä hypyltä tuntemattomaan.
Luottamus helpottaa ennen kaikkea teidän omaa elämäänne. Jos teillä on turvattomuuden ja pelon tunne, jotka päivittäin pääsevät esille, koette kulkunne Valon polulla hyvin raskaaksi. Luottamus tuo askeleihinne varmuutta. Tiedätte, että teistä pidetään huolta joka hetki ja osaatte sitä itsekin meiltä pyytää samalla, kun pyydätte ohjausta elämäänne.
Pelko on pahin luottamuksen este. Se muodostaa niin korkean muurin eteenne, että sen takaa ette kykene aistimaan ohjaustamme ja siksi luottamus ei pääse syntymään.
Kuten olemme aiemmin jo sanoneet, pelko on egon tunne, jolla se yrittää lisätä ja ylläpitää hallintavaltaansa teihin. Siksi egonne keksii jos minkälaisia valheita saattaakseen teidät häiriötilaan.
Nähkää, rakkaat lapset, yli tämän ja ennen kaikkea läpi tämän egon yrityksen kahlita teitä. Kieltäytykää antautumasta pelon valtaan ja pyytäkää arkkienkeli Mikaelia, voimakasta Valon puolustajaa, tueksenne. Hänen keinonsa riittävät karkottamaan pelon ja pitämään sen loitolla. Arkkienkeli Mikael vastaa aina kutsuunne tulla apuun ja hänen läsnäolonsa myötä pelko joutuu kerta toisensa jälkeen väistymään.
Kuten tiedätte egonne on sitkeä taistelija valtansa puolesta, joten älkää yllättykö, jos egonne ei luovuta helpolla. Kuitenkin jokaisen kerran jälkeen, jolloin egonne joutuu perääntymään, sen voima tässä asiassa heikkenee ja Korkeampi Minänne ottaa vastaan luottamuksen sanoman ja ylläpitää sitä.
Tätä kamppailua ette käy yksin ettekä turhaan. Joskus se on voimakkaampaa joskus taas lievempää ja pitkiäkin aikoja poissa pysyvää. Luottamus on kuitenkin niin suuri asia, että egonne tunnistaa sen kilpailijakseen ja uhaksi.
Olemme tässä kamppailussa tukenanne aina kun sitä meiltä pyydätte. Jokainen valo-olento osallistuu pyyntönne tukemiseen omalla tavallaan. Yksin teitä ei jätätetä ja apu tulee aina pyydettäessä.
Rakkaat lapset, siinä on teille aseita tähän kamppailuun, jonka voitto vie teitä yhä lähemmäs Valoa ja antaa teille mielenrauhan, jonka vertaista ette ole ennen kokeneet.
Luottamuksen tunteessa voitte levätä todellista lepoa. Tieto siitä, että olette täysin turvassa ja Korkeimman ohjauksessa vaikuttaa kaikkeen, mitä teette ja olette.
Pyrkikää, rakkaat lapset, siihen kaikella tahdollanne.
Ympäröimme teidät rakkaudella ja huolenpidolla. Amen.

sunnuntai 21. elokuuta 2016
Henkilökohtaisesta panostuksesta
Olemme Valon enkeleitä, tien valaisijoita ja polun oppaita. Toimintamme tähtää Valon lisääntymiseen maapallolla ja henkisen tiedon kasvuun.
Meidän eteemme avautuu sielujen maisema, jossa polkuaan etsiviä sieluja on paljon.
Paljon on niitä, jotka ovat löytäneet jo polkunsa mutta kaipaavat lisää opastusta ja toisaalta niitä, jotka kaipaavat jotain muuta elämänsä sisältöön.
Moni on jo kokeillut Valon polkua ja hetken siinä vaellettuaan väsynyt ja uupunut omien vaatimustensa alle. Rakkaat lapset, näytätte soveltavan Valon polulle niitä oppeja, jotka pätevät lihakehonne muussa elämässä. Henkiset opit ja lait ovat kuitenkin aivan toiset.
Valon polkulla asiat tapahtuvat, kun niiden aika on, ja asiat seuraavaan askeleeseen on jo opittu. Opit on saatava ja sisäistettävä, mitään oikotietä, joka tarjoaisi nopean pikakaistan, ei ole.
Kaikki alkaa siitä, että pidätte meihin Valo-olentoihin säännöllisesti yhteyttä. Silloin voimme opastaa teitä eteenpäin askel askeleelta. Tämän lisäksi henkinen tie vaatii teiltä halua omaksua oppeja ja ottaa niitä käyttöön ja tehdä niiden indikoimat muutokset elämässänne. Me emme voi teitä muuttaa. Sen vain te voitte tehdä. Tietoisuus henkisistä asioista on hyväksi ja niistä hankittu tieto, mutta sen lisäksi niiden on tultava osaksi elämäänne, päivittäistä arkielämäänne. Vasta silloin huomaatte, miten voimakkaiden ja voimallisten asioiden kanssa olette tekemisissä.
Monet tuntuvat vain haluavan kaikki henkisen tien tarjoamat "herkut", mutta ilman mitään henkilökohtaista panosta. Se ei ole mahdollista. Te joko kuljette Valon tietä, rakkaat lapset, tai kuljette sen vieressä. Sielunne ei saa oppejaan puolittaisella tiellä kulkemisella. Jos tunnistatte tästä nyt itsenne, kehotamme teitä astumaan kokonaan Valon polulle. Kun olette sen päätöksen tehneet, toimikaa sen edellyttämällä tavalla.
Etsikää opastusta, pyytäkää apua etenemisessä ja olkaa yhteydessä opastajiinne säännöllisesti.
Sanomme nämä asiat, jotta ymmärtäisitte, että vain ottamalla asiat omaksenne, saavutatte sielunne valitsemat opit. Samalla koette sisäisen rauhan ja mielen tyyneyden niin kuin niin monet ennen teitä. Elämänne sisältö rikastuu ja ymmärryksenne laajenee tajuamaan tähän asti mysteereinä pitämiänne asioita.
Pyydämme teitä sitoutumaan henkiseen muutokseen, jotta se voi toimia teidän elämänne rikastuttajana.

torstai 18. elokuuta 2016
Karmallisista suhteista
CRakkaat lapset, juuri te, jotka tuskailette karmallisten asioiden kanssa ihmissuhteissanne.
Tällaiset ihmissuhteet ovat hyvin voimakkaita ja hyvin paljon energiaa vieviä. Monet teistä ajattelevat, että tällainen suhde on rangaistus. Sitä se ei ole. Siinä on kysymys vain energioiden saattamisesta tasapainoon. Samoin siinä tehdään palveluksia erilaisten oppien suhteen. Sielun tasolla tällaiset asiat ovat paljon selvempiä, mutta kun olette lihakehossa, teidän on vaikeampi enää "muistaa" tehtyjä sopimuksia ja näette vain hankalia tilanteita toisensa jälkeen. Toisin kuin muiden oppien kanssa on laita, karmalliset opit "hiertävät" teidän lihassanne, kunnes asia on saanut kuntoon. Voisimme sanoa, että karmallinen koulu on jatkuvaa, kunnes asia on saatu energioiden suhteen tasapainotettua.
Emme tällä kertaa paneudu siihen, miten karmaa syntyy ja miten prosessi etenee. Se on toinen asia. Haluamme nyt tuoda esille sen seikan, että tuo energiatasapainoon pyrkiminen on teille itsellenne ja kumppaneillenne aivan välttämätöntä. Ratkaisemattomana se aivan kuin pitää teitä paikallanne jonkin tietyn opin suhteen ja jäytää mieltänne. Karmallisen tasapainon järkkymiseen vaikuttaneet teemat muodostuvat erimuotoisina suuriksi asioiksi elämässänne. Teemoissa esiintyy jos minkälaista variaatiota. Mutta pohjimmiltaan asia aina jotenkin muistuttaa teitä karman velasta.
Kaikki hankaluudet eivät tietenkään ole selitettävissä tällä tavalla. Osan valitsette itse kieltäytymällä oppimasta niitä läksyjä, jotka tähän inkarnaation olitte valinneet. Karmallinen sovitus ja tasapainotus on mielessänne aivan eri tasolla. Kuten jo sanoimme, se toistuu teemallisesti läpi tämän inkarnaationne. Tuntemuksenne siitä on sisäisessä sielunne tietämyksessä, jos vain haluatte sieluanne kuunnella. On aina mahdollista jättää karmallinen velkankin sovittamatta, mutta eroon ette siitä pääse ennen kuin energiat taas ovat tasan. Se ei myöskään kuulu niihin oppeihin, jotka voitte oppia ilman lihakehoanne. Tämän takia joskus asiat pitkittyvät useaankin inkarnaation, kunnes sielujen välinen sopimus ennen inkarnaatiota nousee niin vahvaksi, että lopulta löytyy se inkarnaatio, jossa molemmat sielut pyrkivät voimakkaasti tasapainottamaan karmansa.
Joskus on tarpeen saada loppuun myös muita oppeja, jotta sovitus voi syntyä.
Pyrkikää tunnistamaan tällaiset suhteet ja etsimään apuamme, jota on kyllä tarjolla, saattaaksenne energiat tasapainoon. Silloin vapautatte itsessänne kaikki ne opit, joiden täytäntöönpanon karmallinen velkanne on estänyt. Esteet polultanne karisevat pois ja väistyvät ja etenemisenne saa vauhtia.
Korostamme vielä, että teidän on hyvä ymmärtää karman suorittamisen olevan mahdollisuus, ei rangaistus. Henkisten lakien mukaan energioiden on oltava tasapainossa.
Turvautukaa viisauteemme ja apuumme, jotta saatte asianne kuntoon, rakkaat lapset.

sunnuntai 14. elokuuta 2016
Rakkaudesta, joka teille kuuluu
Viesti Valosta koskee tänään itsekkyyttä ja itsestään huolen pitämistä.
Näemme, että nämä kaksi asiaa menevät teillä helposti sekaisin. Niillä on kuitenkin selvä ero.
Itsekkyys on egon aikaansaannoksia ja itsestään huolehtiminen on taas Korkeamman Minänne ohjausta. Se, että pidätte huolta itsestänne ei missään tapauksessa ole itsekästä. Se syntyy rakkaudesta siihen jumalkipinään, joka teissä on. Näette itsenne osana Valoa ja haluatte vaalia sitä itsessänne. Rakkaus itseänne kohtaan ja itsenne hyväksyminen ovat kaiken muun toiminnan lähtökohta. Siitä lähtee rakkautenne myös muita kohtaan. Jos rakkautta ei tunne itseään kohtaan, on sen tunteminen muita kohtaan perin vaikeaa. Samoin on rakkauden kokeminen itseen kohdistuvana, koska koko ajan koette olevanne arvoton ja teihin kohdistetun rakkauden saavuttamattomissa. Suorastaan torjutte koko ajatuksen, koska ette mielestänne edes ansaitse teihin kohdistuvaa rakkautta. Rakkaat lapset, miksi teidän mielestänne kaikki pitää ansaita? Niin ei ole asia. Rakkaus kuuluu teille. Se on meidän Valo-olentojen lahja teille. Ette millään voi sitä ansaita, niin kuin ette myöskään voi sitä olla ansaitsematta. Se kohdistuu teihin ja kuuluu teille. Voitte tietenkin kieltää sen läsnäolon ja kieltäytyä vastaanottamasta sitä. Pyydämme teitä kuitenkin hyväksymään sen tosiasian, että teille kuuluu rakkaus ja että voitte ottaa sen vastaan juuri siitä syystä.
Näemme, että jotkut teistä suorastaan halventavat itseään. Voi, rakkaat lapset, vapautukaa tuollaisesta itseinhosta, joka estää teitä voimasta hyvin ja kokemasta rakkautta. Siihen ei ole olemassa mitään perusteita. Se kumpuaa egonne syvyyksistä ja tähtää ainoastaan egon valtaan. Ego näet päättelee, että pysytte sen kontrollissa, koska kukaan ei teitä halua rakastaa - näin se haluaa teidän ajattelevan - ja ette myöskään kykene ottamaan vastaan teille kuuluvaa rakkautta, koska egonne saa teidät tuntemaan itsenne arvottomiksi.
Murtautukaa irti tällaisesta egon vallasta. Pyytäkää enkeleiden apua irrottaaksenne egon teille asettamat kahleet ja kokekaa, miten enkelien avulla teidän sydämeenne pääsee se rakkaus, joka teille kuuluu. Ego joutuu luovuttamaan valtansa, taas yhden sen yrityksistä hallita teitä. Jääkää tähän rakkauden tunteeseen, sen lämpöön ja voimaannuttavaan läsnäoloon niin pitkäksi aikaa, kun teistä hyvältä tuntuu. Nähkää, miten tämä rakkaus ulottuu syvälle sisimpäänne ja sydämeenne. Ovi on nyt auki rakkauden tulla, ja lupa on annettu sen asettua teihin. Vähitellen tottutte siihen ajatukseen ja tunteeseen, joka teille kuuluu; olette rakkauden kohde, sellaisen rakkauden, jota ei tarvitse ansaita ja sellaisen rakkauden, joka synnyttää teissä rakkautta itseänne kohtaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Kuulkaa, miten sanomme RAKKAAT lapset. Käytämme sitä sanaa, koska sitä juuri me tarkoitamme. Ympäröimme teidät rakkaudella ja siunauksella.

perjantai 12. elokuuta 2016
Ohjeita menneisyyteen suhtautumisesta
Mikä on teidän suhteenne menneisyyteenne, rakkaat lapset? Onko se voimavara vai onko se taakka? Näemme teidän usein palaavan tiettyihin asioihin, jotka ovat tapahtuneet jo kauan aikaa sitten. Ne voivat toimia iloisina mielialan nostattajina, jos nuo tapahtumat ovat positiivisia, mutta jos niiden laatu on toisenlainen, laskevat ne mielialaanne ja vetävät puoleenne samankaltaisia energioita kuin noissa menneisyyden tapahtumissa oli.
Meidän neuvomme on ottaa opikseen tapahtumista ja antaa niiden sen jälkeen olla. Näin on erityisesti negatiivisten, ikävien asioiden kanssa. Joka tapauksessa on parempi elää tässä hetkessä ja elää se parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Joskus jäätte pohtimaan ratkaisujanne tietyissä tapahtumissa. On hyvä tietysti huomata, jos on mielestään tehnyt virheen, mutta niistä virheistä ei kannata ottaa itselleen taakkaa ja moittia itseään niistä jälkikäteen. Parempi on korjata se, mikä korjattavissa on, ja sen jälkeen mennä eteenpäin. Asioiden jatkuvalla läpikäymisellä ei saavuteta muuta kuin menneisyyden energioiden paluu teitä häiritsemään.
Lihakehossa teille sattuu vääriä arviointeja ja me ymmärrämme sen. Pyydämme, että tekin ymmärrätte.
Antakaa kaikkien menneisyyden tapahtumien olla teille kertynyttä viisautta, jotka neuvovat teitä nykyhetkessä. Kaikesta voi ottaa opikseen. Oppi ei ole hyvin käytössä, jos siihen liittyy mielessänne itsenne rankaisemista. Oppi ajautui silloin teiltä kokonaan ohi, jos näette itsenne huonossa valossa. Sellainen ei ole tarkoitus.
Ymmärtäkää itseänne ja antakaa itsellenne virheenne anteeksi. Silloin teidän on helpompi kohdata nykyhetki ja elää siinä.

tiistai 9. elokuuta 2016
Irti egon hallintavallasta
Pyrkikää Korkeamman Minänne ohjaukseen. Rakkaat lapset, monet teistä olette vielä egonne vietävänä ja siksi kulkunne on joskus raskasta.
Ego ohjaa teitä täysin omasta tarpeestaan, ei lainkaan henkiseltä katsantokannalta.
Olemme jo aiemmin puhuneet siitä, miten egon on vaikea sulattaa sitä, että se kokee itsensä loukatuksi. Ego pyrkii aina pistämään itsensä etusijalle. Niinpä se pyrkii etsimään kunniaa itselleen ja pitämään itseään esillä silloinkin, kun siihen ei ole mitään tarvetta. Jos todellista syytä esilläoloon ei löydy, ego tekaisee sellaisen syyn. Sen ei ole vaikeaa hieman vääristellä totuutta ja nähdä se silti oikeaksi tavaksi toimia.
Ego pyrkii myös vahvistamaan epäilyjä sen suhteen, mikä sielullenne on hyväksi ja mikä ei. Se pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan. Sen esittämät syyt jonkin asian hylkäämiseen ovat moninaiset. Ego tekaisee niitä estääkseen arvostuksensa vähenemisen. Se turvautuu taikauskoon ja epätotuuksiin. Se turvautuu myös pelotteluun. Sen "ansiosta" teidän on vaikea päästää irti vaikkapa peloistanne. Ego pyrkii ylläpitämään niitä, koska niillä se saavuttaa hallintavallan teihin.
Kuten huomaatte egolla on paljon keinoja, joilla se teitä hallitsee. Huomaatte myös, miksi on hyvä päästä sen hallintavallasta. Se estää teitä ajattelemasta asioita henkisinä asioina. Se pakottaa teidät sellaisiin tunteisiin, joihin ette halua. Se selittää asiat niin, että henkiset totuudet saavat väärän värin.
Ego kyllä haluaa, että olette onnellisia, mutta se suo teille sellaisen onnen, jossa egolla on valta. Se ei hyväksy tasa-arvoista kumppanuutta, vaan se haluaa vallan itselleen. Itse asiassa egonne on monta kertaa syynä siihen, että suhteenne kariutuvat.
Egoanne voitte myös "syyttää" siitä, että pyritte häikäilemättä eteenpäin unohtaen hyvät tavat ja lähimmäistenne hyvinvoinnin.
On selvää, että henkisellä tiellä egon valtaan on saatava yliote. Tuon otteen saatte Korkeamman Minänne avulla. Sillä on käsitys henkisistä arvoista ja sielunne suunnitelmasta. Se ohjaa teitä kohti Valoa. Teidän on opittava erottamaan kumman ohjauksessa olette. Sisäinen äänenne kyllä kertoo teille sen. Mitä räikeämmiksi egonne vaatimukset ja opastukset tulevat, sen selvemmäksi käy sisäinen ohjauksenne ja kuuluvammaksi sisäinen äänenne. Teillä on kyllä aina tieto siitä, mikä olisi ollut se vaihtoehto, jonka Korkeampi Minänne ja sielunne olisivat valinneet. Usein vain annatte egonne voittaa. Se on ehkä siinä tilanteessa helpompaa, mutta pidemmän päälle se aiheuttaa teille syvää sisäistä tyytymättömyyttä, joka vain lisääntyy mitä pidemmälle annatte egonne kulkuanne sanella.
Teidän on hyvä ensin totutella kuulemaan Korkeamman Minänne ääntä ohi egonne metelin. Silloin todella huomaatte, että teille on tarjolla toisenlaistakin ohjausta.
Aloittakaa tällainen päivittäinen itsetutkiskelu ja tutustukaa tähän sielunne asianajajaan, Korkeampaan Minäänne.
Me voimme auttaa teitä ja johdattaa teitä eteenpäin. Uskomme, että on tarpeen vielä palata tähän asiaan, mutta alkuun teidän on hyvä päästä.

sunnuntai 7. elokuuta 2016
Vihasta, sen synnystä ja vaikutuksista
Meillä on viesti kaikille niille, jotka tuntevat sydämessään vihaa. Se on seurausta egon loukkaantumisesta. Ego kokee saaneensa sellaisen iskun, joka on asettanut sen häpeään ja halveksuntaan. Niin ei tietenkään välttämättä ole ulkomaailman silmissä, mutta oma egonne kokee asian niin. Häpeä etenkin on tunne, jota egonne haluaa välttää kaikin keinoin. Jos se kokee itsensä avuttomaksi tekemään mitään tuon oletetun häpeän tunteen torjumiseksi, se muuttaa tunteen vihaksi. Se saa aikaan jo enemmän toimintaa. Herää koston ajatus ja herää häpeän tuottamisen aie sille, joka egoanne loukkasi.
Rakkaat lapset, älkää suoko egollenne mahdollisuutta hallita teitä ja uskotella teille, että jotain niin pahaa on todella tapahtunut, että vihaan ja kostoon on aihetta. Jos voisitte nähdä millaista energiaa nuo energiat ovat, ette totisesti niitä ruokkisi. Me näemme, mitä vaikutuksia niillä on teissä. Ne peittävät alleen rakkauden ja ne hyvät tunteet, joita Valo teissä saa aikaan. Ne aivan kuin syövät pois energiaanne. Missään tapauksessa ne eivät toimi niin kuin egonne teille uskottelee; ne eivät saata teitä tunteiden tasapainoon vaan päinvastoin syöksevät teidät tasapainosta. Egonne on joutunut kierteeseen, vihan kierteeseen, joka on katkaistava, sillä se ruokkii itse itseään.
Muistakaa, että tällaisessa egonne hallinnassa Korkein Minänne ja siis sielunne joutuvat asettumaan taka-alalle ja niiden yhteys Valoon heikkenee tai katkeaa kokonaan. Egon arvot eivät ole henkisiä ja rakastavia tällaisessa tilanteessa, jossa se kokee itsensä loukatuksi.
Asettakaa siis meidän enkeleiden avulla egonne syrjään ja sen mukana se loukkaantumisen tunne, joka tuohon vihaan johti. Pyytäkää meitä ottamaan se teiltä. Tehkää niin koko henkisellä kapasiteetillanne, ja me autamme teitä vapautumaan siitä.
Pyytäkää sen jälkeen puhdistusta ja rakkauden energialla täyttymistä. Me osaamme sen kyllä tehdä, kun pyyntö meille esitetään.
Viha on tunne, joka ei itsestään poistu. Sen energia on teitä itseänne kuluttava ja tuhoava, joten pyydämme teitä toimimaan ohjeittemme mukaan.

torstai 4. elokuuta 2016
Ristiriidoista ja todellisesta anteeksiantamisesta
Joskus te, rakkaat lapset, ajaudutte sisäisiin ristiriitoihin. Sisimpänne on kahtia jakautunut. Toinen voima sanoo toista ja toinen toista ja päädytte täysin päättämättömyyden tilaan.
Näin käy usein kun kohtaatte sellaisen asian elämässänne, jonka olette jo luulleet käsitelleenne ja ottaneenne opiksinne. Oppiminen on kuitenkin jäänyt kesken ja siksi ette nyt sitten osaakaan päättää, mikä on hyvä ratkaisu ja mikä huono.
Pysähtykää hetkeksi ja asettautukaa meditatiiviseen tilaan. Asettakaa nämä kaksi asiaa eteenne ja pyytäkää ohjausta.
Hyvin pian huomaatte, että teille onkin jo selvinnyt, mitä pitää tehdä. Itse asiassa, se tieto oli teissä kaiken aikaa, mutta ette jostain syystä halunneet sitä sanomaa kuunnella.
Anteeksiantaminen on yksi tällainen asia, jota teille useinkin opetetaan moneen kertaan.
Se johtuu siitä, että se on hyvin monitahoinen asia. On hyvin helppoa sanoa, että antaa anteeksi mutta anteeksiantaminen sielun tasolla on jo suurempi haaste. Siinä ego näyttelee omaa osaansa. Se sanoo teille, että sitä on loukattu ja loukkaus on sen laatuinen, että se "ansaitsisi" tulla maksetuksi takaisin samalla mitalla. Muistakaa, rakkaat lapset, että se on todellakin egonne puhetta. Todellinen anteeksiantaminen lähtee sydämestä ja siinä ei ole tarvetta maksaa takaisin mitään eikä millään mitalla.
Tehkää ero näiden kahden asian välillä.
Asiat, jotka odottavat todellista anteeksiantoanne, syövät energiaanne. Todellinen anteeksianto antaa teille energiaa. Tässä syrjäyttäkää nyt egonne, ja antakaa Korkeamman Itsenne saattaa asiat kohdalleen. Jos tarpeen on, työstäkää asiaa mielessänne, mutta pitäkää huoli siitä, että se tulee käsiteltyä loppuun asti. Vain todellinen anteeksianto vapauttaa teidät ja antaa energianne henkisen kasvunne käyttöön.
Olkaa siunatut omalla polullanne Valoon.

tiistai 2. elokuuta 2016
Johdatuksen luonteesta
Haluamme sanoa muutaman sanan niille, jotka johdatusta etsivät.
Olette pyytäneet meiltä johdatusta askeleihinne Valon polulla, mutta teistä tuntuu, että sitä johdatusta ei olekaan kuulunut. Rakkaat lapset, kyllä johdatusta on annettu teille, mutta koska se ei ole senkaltaista, jota te odotitte, teistä tuntuu, että se on jäänyt tulematta.
Ymmärrämme teidän tarpeenne saada vastaus mahdollisimman pian. Joskus se on kuitenkin teidän itsenne kannalta parempi, että ette saa johdatusta siinä muodossa, jossa itse haluatte. Teidän henkisen kasvunne kannalta katsottuna pieni odotus ja kärsivällisyys voi olla hyväksi. Odotusaikana teidän sielunnekin voi ohjata teitä ymmärtämään asioiden merkityksen aivan eri tavalla kuin ennen.
Olemme kuulleet usein käytettävän vertausta lapsesta karkkikaupassa; kaikki makeiset ovat haluttavia ja viehättävät lapsen silmää. Totuus kuitenkin on, että kaikista lapsi ei sitten lopulta pidäkään tai joistakin hän jopa sairastuu. Silloin eteneminen rauhallisesti palkitaan. Jos ostaa kaikkia, osa voi jäädä syömättä ja kaikki rahat menivät jo ostoksiin. Pikkuhiljaa etenemällä voi ensin maistella suosikkejaan ja sitten tehdä ostokset. Näin rahat tulevat käytettyä vain niihin, joista todella pitää. Ymmärrättekö?
Sielunne tarjoaa teille eri vaihtoehtoja yksi kerrallaan. Joskus ensimmäinen vaikuttaa parhaimmalta, kunnes tulee toinen tarjous. Siksi kannattaa edetä hiljaa ja keskittyä eri vaihtoehtoihin. Luottakaa siis myös omaan sisäiseen viisauteenne ja tehkää valintanne sen pohjalta. Meiltä saamanne apu tukee kyllä niitä päätöksiä, jotka vievät teitä eteenpäin omalla polullanne Valoon.
Joskus voi olla jopa tarkoituksenmukaista alussa erehtyä, jotta suuremmilta erheiltä vältytään jatkossa. Meidän ohjauksemme tähtää aina siihen, että asiat vievät teitä eteenpäin henkisessä kasvussanne. Ymmärryksenne lisääntyy näissä asioissa ja sielunne saa tarvitsemansa opit.
Vielä vastauksena siihen, että ohjauksemme on todellista, sanomme, että sen tarkoitus on pidempiaikainen hyöty sielullenne ja siksi se ei olekaan aina heti toteutettavissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)