lauantai 28. marraskuuta 2020

Kaikella on merkitystä

Rakkaat lapset,
Näemme, että usein teistä tuntuu, että teille on annettu tässä elämässä enemmän vastoinkäymisiä kuin jaksatte kantaa. Ymmärrämme, miksi teistä tuntuu siltä, mutta vakuutamme, että teidän osanne tässä inkarnaatiossa on juuri sellainen, jonka olette yhdessä oppaittenne kanssa täällä kirkkaudessa valinneet.
Olette jostain syystä halunneet kiirehtiä sielunne oppeja, ja se on teille sallittu.
Vaikeaa tämä voi teillä olla nyt siksi, että teillä ei ole itsellänne tarkkaa käsitystä niistä opeista, joita olette hankkimassa ja saamassa. Näette näin ollen oppinne vain vastoinkäymisinä. Henkisen polun kulkijoina voitte aina kääntyä uudestaan oppaittenne puoleen ja pyytää heitä selventämään tätä elämäntilannettanne. Vähitellen teille syntyy ymmärrys siitä, mitä oikeasti on tapahtumassa ja miksi. Tämä auttaa teitä paremmin selviytymään eteenne tulevista asioista ja ehkäpä myös nopeammin omaksumaan oppinne.
Tarkkailkaa kuitenkin usein toistuvia teemoja elämässänne. Kariutuvatko ihmissuhteenne aina johonkin samantapaiseen asiaan? Nouseeko tie pystyyn, kun pyritte johonkin tiettyyn asiaan? Toistatteko samaa kaavaa elämässänne useillakin eri elämänaloilla? Ärsyttävätkö ympärillänne olevat ihmiset teitä aina samoilla asioilla?
Jos vastaatte näihin kysymyksiin tai yhteenkin niistä kyllä, voitte ryhtyä tarkemmin miettimään, minkä teidän oma osuuteenne niissä on. Mitä teidän tulisi muuttaa käytöksessänne ja mitä oppia. Mitä kenties ryhtyä kokonaan tekemään toisin äskeisen mietiskelyn tuloksena.
Tämä on vain yksi tapa lähestyä asiaa. Tärkeää on pitää mielessä, että kaikki mitä teille tapahtuu, tapahtui, koska sillä on merkitystä.

lauantai 21. marraskuuta 2020

Toimintamme syistä

Rakkaat lapset,
Levätköön Korkeimman siunaus päällänne.
Antakaa Hänen valonsa valaista teidät ja näyttää teille tietä, silloin ei mikään voi teitä estää kulkemasta juuri sitä polkua, joka teille on tarkoitettu. Jos teistä tuntuu, että olette eksyneet, pyytäkää uutta Valoa ja ohjausta. Aina sitä on teille tarjolla.
Teillä kaikilla on täällä tärkeä tehtävä. Ei ole mitenkään sattumaa, että olette inkarnoituneet maapallolle juuri nyt. Se on ollut myös teidän oma halunne. Ne lupaukset, jotka olette tehneet tähän inkarnaatioon ovat moninaiset. Joskus, kun katsotte elämäänne taaksepäin, huomaatte, että olette toimineet niiden periaatteiden vastaisesti, jotka teitä nyt ohjaavat. Se ei ole sattumaa, vaan kaikella on tarkoituksensa. Olette ehkäpä tuolla toiminnallanne luoneet edellytykset sille sielulle, jolle sen olette luvanneet, saavuttaa jonkin hänelle tärkeä oppi. Teidän ihmisten näkökulmasta asia voi olla paha tai jopa tuomittava, mutta se oppi hänen kuitenkin on ollut saatava. Joidenkin teistä on vaikea ymmärtää juuri tätä. Teidän mielestänne tällainen "huono" käytös ei voi olla kenellekään avuksi. Mutta vakuutamme, että niin on. Joskus on myös kyse karman maksusta ja toisinaan tosiaankin vain siitä, että sielu perusteelisesti ymmärtää tekojensa seuraamukset ja muuttaa toimintatapaansa. Henkimaailman oppien mukaan nämä asiat eivät ole "rikoksia", vaikka maallinen oikeus ne saattaakin tuomita. Ne on tarkoitettu vain herättämään sielu oppeihinsa. Tätä teidän voi olla vaikea "sulattaa".
On kuitenkin niin, että täällä Valossa elätte rakkaudessa ja kaikessa hyvässä ja teille on tarjolla yltäkylläisyyttä, josta ei mitään puutu. Siksipä jotkut sielut ovat erityisesti halunneet tulla maanpäälle seuraavassa inkarnaatiossaan kokeakseen toisenlaisen ilmapiirin ja näin nopeuttaakseen oppejaan. Oppeihin tarvitaan sekä oppilas että opettaja, siksi joidenkin sielujen osa on - heidän omalla suostumuksellaan - toimia täällä hyvin "epäviisaasti", jotta oppiin tarvittavat olosuhteet saadaan luotua.

Tämä ei tarkoita sitä, että te tarkoituksella teette pahaa ja aiheutatte harmeja ja jotain vieläkin pahempaa. Nämä ovat yksittäisiä tapahtumia, joihin sielut - sekä oppilas että opettaja - tuntevat vastustamatonta halua. Usein tapahtumia joudutaan vielä toistamaan kunnes oppi on mennyt perille. Mikä tuo oppi kulloinkin on, riippuu sielun ylösnousemuspolun vaiheesta. Vielä toistamme, että tämä edellä kerrottu ei ole kenellekään oikeutus toimia ilkeästi ja rumasti ketään muuta kohtaan. Nämä opit ovat yksittäisiä tapahtumia eivätkä pitkään jatkuvaa suoranaista pahaan pyrkimistä.

lauantai 14. marraskuuta 2020

Olkaa armollisia

Rakkaat lapset,
Olkaa armollisia. Olkaa armollisia itsellenne. Olkaa armollisia toisillenne.
Me emme koskaan tuomitse emmekä syytä. Toivoisimme, että tekään ette niin tekisi.
Tuomitseminen on vain huonon energian kierrättämistä, ja se ruokkii itse itseään.
Asettukaa sen sijaan toisen ihmisen asemaan niin hyvin kuin vain voitte. Nähkää asiat hänen silmillään. Se vaatii teiltä paljon, mutta myös opettaa teille paljon.
Teillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää, mitkä vaikuttimet kullakin johtavat/ johtivat siihen, mitä he tekevät. Tämän vuoksi teillä ei tietämättömyydessänne asioiden suhteen myöskään ole oikeutta tuomita ja syyttää.
Varmaan myös tiedätte, että teidän Isänne ei myöskään teitä tuomitse. Miten Hänen rakkauteensa teitä kohtaan voisikaan mahtua tuomiota! Rakkaus hyväksyy ja ymmärtää. Rakkaus kunnioittaa ja antaa tilaa. Se mitä jotkut uskontonne opettavat tuomitsemisesta johtuu vanhojen tekstien väärinymmärtämisestä. Jossain tapauksessa myös egon vaatimukset lisäävät tarvetta tuomita, vaikka se tiedettäisiinkin vääränlaiseksi toiminnaksi.
Rakkaus ei hallitse luomalla kauhukuvia ja uhkia. Rakkaus hallitsee rakkaudella ja ymmärryksellä. Olkaa siis myös te niistä vapaat.

Varmaan on teillekin selvää, että uhkailut ja tuomiot herättävät vain vastarintaa. Niillä ei saavuteta mitään. Sen sijaan rakkaus antaa tilaa jokaiselle. Se antaa tilaa jokaisen huomata sen, mikä vaatii muutosta. Kun yksilö huomaa muutoksentarpeen itse, muutos tapahtuu ja on pysyvä, muussa tapauksessa muutos kuihtuu kokoon ja jäljelle jää vain katkeruus muutoksen vaatijaa kohtaan. Tässä on tilaa sille Vapaalle Tahdolle ja Valinnalle, jonka Isänne rakkaudessaan teille loi. Niin kuin rakkaus on vapaata, niin on myös teidän valintanne ja sen mukana teille, rakkaat lapset, tulee myös vastuu siitä, miten toimitte.
Tunnistamalla oman vastuunne, luotte itsellenne uuden mallin toimia. Tämä malli nousee teistä itsestänne ja on muutos suuntaan, joka on teille siunaukseksi.

lauantai 7. marraskuuta 2020

Epäilyksistä

Rakkaat lapset,
Näemme, että teidän mielenne joskus täytyy epäilystä. Epäilette sitä, mihin olette uskoneet ja uskotte. Epäilette sitä, olemmeko me enkelit olemassa. Onko teidän Isänne olemassa? Epäilette ohjausta, jota ennen uskoitte saavanne. Epäilette sitä, voiko meihin luottaa. Epäilette, onko sanomamme oikea.
Ymmärrämme teidän epäilyksenne, sillä näemme niitä nousevan mieliinne aina silloin tällöin. Tämä asia on kovin inhimillinen. Ymmärrämme sen.

Te elätte ihmisten maailmassa, jossa luottamuksenne useinkin horjuu eri asioiden suhteen ja jopa ystävienne suhteen. Se luo teille puitteet epäillä kaikkea. Näin ihmismieli operoi. Siitä ei ole syytä huolestua. Useinkin nämä asiat, joita epäilette, liittyvät jotenkin oppeihinne, läksyihinne tässä elämässä. Joillekin koko luottamus on läksy. Useinkin me rohkaisemme teitä tällaisissa tapauksissa ja annamme teille kaiken tukemme. Huomaatte tämän siitä, että asia alkavat taas luistaa. Jotkut teistä itse lähestyvät meitä tällaisissa tapauksissa, joten voimme antaa vieläkin henkilökohtaisemman vastauksen ja tuen. Kaiken kaikkiaan epäilyksenne johtavat teitä etsimään asioita, totuutta ja vastauksia, ja se on aina hyvä asia.
Ne teistä, joilla on epäilyksiä, ovat vielä etsijän tiellä. Se on hyvä tie, sillä se on teidän tienne. Haluatte itse valita totuutenne ja etsiä sen. Te olette ihmissieluina erilaisia ja niinpä teidän on hyvä ottaa tähän elämäntilaanteeseenne ne asiat, jotka teille siinä ovat todella tärkeitä ja vievät teitä eteenpäin.
Teidän Isänne rohkaisee teitä etsimään omaa tietänne, sillä teillä kaikilla on oma ylösnousemispolkunne, joka on erilainen kuin muiden. Siihen mahtuu epäilyksen hetkiä ja myös löytämisen riemua. Teidän vapaa tahtonne ilmenee juuri tässä. Vapaudessa kyseenalaistaa, epäillä, etsiä ja löytää. Meidän ja teidän Isänne suhtautuminen teitä kohtaa ei missään vaiheessa muutu. Me rakastamme ja siunaamme teitä.