sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Tuhlaajapojille ja - tytöille



Olette joskus katkeria siitä, mitä teille on tapahtunut. Olette myös suorastaan vihaisia. Kyseenalaistatte koko henkimaailman ja sen järjestyksen. Sanoudutte irti kaikesta, joka henkimaailmaa koskettaa. Niin, sellaista näemme tapahtuvan, rakkaat lapset. Me ymmärrämme teitä. Me ymmärrämme myös, miksi te teette näin. 

Se, että teidän tunteenne ovat muuttuneet, ei kuitenkaan mitenkään muuta sitä, miten me edelleenkin näemme teidät - te olette meille edelleenkin aivan yhtä rakkaita kuin ennenkin. Me olemme edelleenkin käytettävissänne. Me autamme ja turvaamme teitä. Tämä teidän on hyvä tietää ja muistaa.


Joskus erkaannutte meistä pitkäksikin aikaa, mutta me kutsumme teitä aina takaisin kunnes te vastaatte kutsuumme. Tuon jakson aikana, jonka olette meistä erossa, teistä pidetään huolta ja te saatte edelleenkin niitä oppeja, joita varten tänne olette tulleet. Oma henkinen tienne on vain teiltä kadonnut. Myöskin sen teille tuoma lohtu ja turva on teiltä kadonnut tai oikeammin ette tunne sitä, koska ette halua tuntea sitä. 


Kuitenkaan mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Teitä rakastetaan ja paluutanne odotetaan. Yleensä se, joka on kerran kokenut Jumalan rakkauden ja huolenpidon kaipaa sitä vaikka sen kuinka kieltäisi. Suuresti iloitsemme siitä, että uudelleen otatte meihin aktiivisen yhteyden. Se on todellakin meille ilon asia. Jos odotitte rangaistusta, olitte väärässä. Rangaistus on vain teidän omassa mielessänne. Me olemme rakkaus. Me emme tunne rangaistusta.


Teidän tunteenne vaihtuvat. Sekin on meille tuttua. Me ymmärrämme sen. Kaikki, mitä teille tapahtuu on opiksenne. Saattaa olla, että asiat eivät aina tunnu teistä henkisiltä ja voitte ajatella, että niillä ei ole mitään tekemistä oppienne kanssa, mutta siinä te erehdytte. Kaikki elämässänne opettaa teille jotakin. Kielteisimmätkin tunteenne ovat opettajianne. Joskus jopa valitsette - vaikka ette siinä hetkessä tiedäkään niin tekevänne - oppimisen kielteisten kokemusten kautta. Tienne kuitenkin päätyy niiden kokemusten kautta siihen samaan pisteeseen, mihin olisitte päässeet hieman vaivattomamminkin.

Mikään elämässänne ei ole turhaa tulipa se sitten mitä kautta tahansa teille opiksi.

Henkisellä tiellä saatte oppeihinne apua ja selitystä meiltä silloin, kun sitä pyydätte, joten asiat tulevat teille helpommiksi ymmärtää ja hyväksyä.

torstai 26. huhtikuuta 2018

Egostanne (minästänne) ja sen tehtävistä



Rakkaat lapset, arvostakaa itseänne ja rakastakaa itseänne. Älkää antako minänne tulla esteeksi henkisellä polullanne. Olemme puhuneet teille minästänne niin monta kertaa, että teille varmaankin on jo tullut selväksi, että minänne ei ole useinkaan edistämässä askeleitanne henkisellä polulla. Minän tehtävä onkin huolehtia siitä, että saatte tarpeelliset opit ihmisenä olemiseen ja pärjäämiseen tässä uudessa maailmassa, jonne taas olette inkarnoituneet.  Sen tehtävän minänne hoitaa oivallisesti. Se auttaa myös teitä oppimaan muita tarvitsemianne asioita, kuten taitoja ja vaikkapa kieliä ja muuta tietoa edistävää, mutta henkiseksi oppaaksi siitä ei ole.

Koska minänne on teille niin tarpeellinen tienne alussa täällä maanpäällä, se kokee usein omistavansa teidät ja siksi se pitää kiinni oikeuksistaan teihin. Niinpä se hallitsee teitä monin tavoin vaikkapa pelkojen kautta. Sallikaa sen siinä palvella teitä, mutta ottakaa opiksenne nopeasti ja  arvioikaa itse, onko pelko minänne tuottamaa vai edustaako se todellista uhkaa. 


Vaaratilanteet on hyvä ottaa vakavasti, mutta silloin kun teihin on iskeytynyt pelko, joka sitoo ja kahlitsee ja estää teitä etenemästä henkisellä tiellänne, pyrkikää vapautumaan siitä. 

Varsinkin arkkienkeleillä on hallussaan kyky ja voima vapauttaa teidät peloista, jotka teitä kahlitsevat. Pyytäkää heidän apuaan. Arkkienkeli Mikael auttaa teitä mielellään ja häneen usein kehoitammekin teitä turvautumaan, mutta myös muut arkkienkelit ovat käytössänne. Usein näemme, että pelkäätte tässäkin tulevanne liian uhkarohkeiksi, jos pyydätte vapautusta teitä kahlitsevista peloista. Niin ei tule käymään, rakkaat lapset. Arkkienkelit erottavat egonne luomat pelot niistä, jotka ovat tarpeen teitä varottamaan, joten olkaa turvallisella mielellä.

Arkkienkleit poistavat ja puhdistavat teistä pelon energian, joten vapaudutte puhtaan rakkauden energialle. Pelon energia ei enää toimi magneettina teissä vetäen puoleensa lisää pelon energiaa, vaan sen tilalle on tullut rakkauden energia. Sitä voitte vetää puoleenne miten paljon tahansa, sillä se on teille pelkästään hyväksi ja siunaukseksi.


lauantai 21. huhtikuuta 2018

Valitkaa oikein ”taistelunne”


Rakkaat lapset, usein käytte taistelua, jota ei lainkaan tarvitsisi käydä. Älkää tuhlatko voimianne. Näemme teidän pyrkivän voittamaan kaikki taistelunne, ja taisteluksi teille tuntuu käyvän kaikki se, mitä egonne teille osoittaa. Tällä tarkoitamme sitä, että pyritte aina saamaan itsellenne viimeisen sanan. Tämä sen takia, että egonne on kokenut tulleensa loukatuksi, ja se vaatii sovitusta. Sen mielen mukaista on, että käännätte kaikki kivet, jotta egonne tuntee tulleensa voittajan maaliin. 

Käytte turhia väittelyitä, jota egonne saisi tyydyksekseen havaita, että se oli oikeassa. Käännytte jopa ystäviänne vastaan, jotta egoanne ei vain loukattaisi.

Astukaa pois egonne määräysvallasta, sillä se saa teidät vain menettämään voimanne omissa taisteluissaan, joita taistelemalla tuette sen hallintavaltaa omassa elämässänne.


Etsikää sen sijaa Korkeimman Minänne hallintaa elämäänne. Siinä opitte läksynne ja saatte rakkautta elämäänne. Antakaa egonne hävitä taistelunsa ja nähkää asioiden oikea laita. Ei ole aina tarpeen sanoa viimeistä sanaa. Ei ole tarpeen aina kokea olevansa oikeassa. Ei ole pahitteeksi myöntää erehtyneensä ja antaa toisten kokea oikeassa olemisen tunne. Teidän ei tarvitse tietää kaikkea ja olla se, joka osoittaa muille heidän virheensä. Tehän teette itse niitä samoja virheitä. Ne ovat teidän "pieniä oppejanne". Mitä, onko olemassa "pieniä" ja "isoja" oppeja, te kysytte. Kyllä vain, on olemassa oppeja, joilla te päivittäin saatte raivattua enemmän tilaa kulkea sielunne valitsemaa tietä, jolla annatte Korkeimman Minänne ottaa elämässänne yhä enemmän sijaa. Nämä ovat niitä suuria oppeja; etenette henkisellä tiellänne. Pieniä oppeja opitte päästäksenne näihin suuriin oppeihin. Ne ovat askelia kohti henkisen tien ymmärtämistä ja ne lisäävät haluanne oppia niitä suuria oppeja, joita varten tänne olette tulleet. 

Tämä jako on tietenkin karkea, mutta tarkoituksemme on vain osoittaa, miten kaikki elämässänne tähtää tuohon yhteen asiaan. Siihen, että saatte ne opit, joita olette tulleet tähän inkarnaatioon oppimaan. Nämä, joita me olemme kutsuneet pieniksi opeiksi, ovat myös tarkoitetut teille rohkaisuksi. Usein me näemme teidän ajattelevan, että ette etene lainkaan tiellänne. Se ei ole totta ja siksi nämä pienet opit ovat teitä rohkaisemassa eteenpäin. Ne teidän on päivittäin helppo huomata. Huomaatte vaikkapa, että tänään ette enää suuttuneetkaan jostain mitättömästä asiasta, josta ennen olette joutuneet suuttumuksen valtaan. Se antaa teille uskoa siihen, että muututte ja saavutatte oman sielunne päämäärän. Tämä suurempi oppi ja päämäärä voikin olla vaikkapa lähimmäistenne kohteleminen rakkaudella, olipa heidän suhtautumisensa ja käyttäytymisensä millaista tahansa. Se on oppi siitä, että näette sielunne kautta lähimmäisenne aina rakkauden valossa.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Uusista kohtaamisista


Rakkaat lapset katsokaa aina asioiden taakse. Kaikissa asioissa on kaksi puolta. Ne kummatkin on tarpeen huomata ja tiedostaa. Karkeasti ottaen voimme puhua materiaalisesta eli maallisesta puolesta ja henkisestä puolesta. Usein huomionne pysähtyy ensimmäiseen. Kuitenkin kaikki elämänne tapahtumat ovat myös henkisiä ja täynnä merkitystä. Siihen on vain havahduttava ja avattava sille silmät.


Aina kun tapaatte uuden ihmisen, sielunne käy läpi tunnistusrituaalin. No, se on hyvin juhlallinen sana sille tapahtumalle, mutta kuvaa sitä kyllä hyvin. Sielunne etsii tuon toisen sielun tietoja muististaan, siitä iki-aikaisesta muistista, joka aina kulkee mukananne tiedostattepa te sen tai ei. Tuon tapahtuman jälkeen syntyy joko helppouden ja tuttuuden vaikutelma tai sitten tunnette halua hakeutua pois kyseisen ihmisen seurasta. Siihen on useimmiten syynä jokin yhteinen asia, joka on kohdallanne epäonnistunut ja aiheuttanut ehkäpä molemmille surua ja kyyneleitä. Tämän jälkeen teissä jommassa kummassa tai molemmissa herää tarve joko korjata tuo asia tai jättää se silleen. Jos yhteinen päätös on kohdata menneisyyden energioiden tasaus jatkatte eteenpäin. Suhde voi kangerrella ja kompastella mutta tuota energian tasausta varten teille järjestetään mahdollisuus menetellä toisin tällä kertaa. 


Voipa tämä energian tasaus olla myös iloista ja onnellista laatua, jolloin jatkatte kummatkin eteenpäin suurella halulla.  Tällöin tapaamisenne ovat hyvin nopeasti ohi ja olette molemmat siitä omalla tavallanne tietoisia, sillä sielunne tiesivät, että ette tässä elämässä ole kauaa toistenne seurassa. Tällaisia voivat olla myös entisten elämien 'suuret rakkaudet'. Kohtaatte, tunnette suuria tunteita ja eroatte kumpikin tietäen, että asia oli tässä tällä kertaa.


Kaikkien kohtaamienne sielujen kohdalla tietenkään tietoja ei ole. Silloin teitä on siunattu uudella mahdollisuudella kokea jotakin, mitä tarvitsette ja mihin teillä ei ennen ole ollut mahdollisuutta. Tällöinkin suhteenne käynnistyy vaivattomasti.

Jos haluatte,  voitte aina tulla myös tästä enemmän piilossaolevasta puolesta kohtaamisissanne tietoisiksi. Tieto entisistä asioista ei ole teistä kadonnut, se on vain painunut unholaan mutta sieltä se on mietiskelyllä esiinotettavissa, jos niin haluatte.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Valitkaa positiivisuus ja ilo



Rakkaat lapset, haluamme tänään kehottaa teitä valitsemaan ne asiat, jotka tekevät teidät iloisiksi. Me iloitsemme aina teidän kanssanne, sillä se on se tila, joka teille on tarkoitettu. Niinköhän vain, te kysenalaistatte. Kyllä, rakkaat lapset. Usein te valitsette nähdä asiat toisin. Tottakai elämässänne on hetkiä, jolloin oppiläksynne vaatii muitakin tunteita, mutta me haluamme aina kehottaa teitä siirtymään eteenpäin jo eletystä. Ei ole mitään mieltä yhä uudestaan ja uudestaan käydä läpi niitä asioita, joista jo olette selvinneet. Ne on jo opittu. Muistattehan ajatustenne valtavan voiman; niillä vedätte puoleenne joko positiivista tai negatiivista energiaa. Valitkaa aina positiivisuus. 


Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, näemme teidän ajattelevan. Me sanomme, että kyse on aina valinnasta- teidän omasta valinnastanne. Voitteko korvata tai muuttaa jotain sitä jälkikäteen puimalla? Ette voi, asia pysyy samana, aivan samana, vain teidän ajatuksenne ovat kääntyneet negatiiviseksi ja sen juuri haluamme teidän muuttavan ja valitsevan toisin. 


Elämässänne tapahtuu asioita, joista syntyy tunteita toisia ihmisiä kohtaan. Joskus nuo tunteet ovat hyvinkin kielteisiä ja te kannatte niitä mukananne hyvinkin kauan. Tämä kaikki kääntyy teitä itseänne vastaan. Samankaltaisen energian lain mukaan vedätte puoleenne valtavasti juuri tuota negatiivista energiaa, jota sisimmässänne viljelette. Siitä syntyvä kierre saa teidät ajattelemaan, että teitä on kohdannut jokin suuri negatiivisten tapahtumien jakso. Niin onkin, mutta olette sen itse kutsuneet luoksenne ajatuksillanne ja vaalimalla näitä negatiivisia tunteita. Vapauttakaa itsenne niistä. Antakaa anteeksi ja laskekaa tunteenne meille puhdistettaviksi. Näette kyllä, miten elämässänne alkaakin tapahtua positiivisia asioita ja hyvä energia löytää taas teidät. 

torstai 5. huhtikuuta 2018

Teillä on vastuu tulevaisuudestanne vaikka etsittekin tietoa siitä selvänäkijöiltä


Me näemme ja tunnemme teidän sielunne ja teidän tienne ja teidän aikeennekin, mutta teillä on vastuu toimistanne ja polustanne. Me emme, rakkaat lapset, saa puuttua asioihinne muuta kuin teidän omasta pyynnöstänne. Silloin toki voimme vaikuttaa energioihinne ja tapahtumiin ja silloin me toimimme aina rakkaudesta teidän korkeimmaksi parhaaksenne.

Te usein kyselette tulevaisuudestanne ja siitä, miten asiat menevät. Ymmärtäkää, rakkaat lapset, että teillä on vapaa tahto ja te itse luotte tulevaisuuttanne. Te teette valintoja ja te teette ratkaisuja, jotka vaikuttavat kaikkeen elämässänne. Me näemme mahdollisuuksia, joita tielle tarjotaan ja annetaan, jos päätätte niihin tarttua. Mutta, lapset, ei ole mitään valmista ratkaisua teidän asioihinne, sillä siksi teillä on vapaa tahto.  

Kaikki, joilta kysytte tulevaisuutanne, vaikka he olisivat kuinka hyviä selvänäkijöitä tahansa, voivat antaa teille vain suuntaa elämäänne, ei täydellistä varmuutta. Teille kerrotaan todennäköisimmistä vaihtoehdoista, jotka voivat tapahtua, jos valintanne tukee niitä. Tämän takia te sanotte, että jotkut tietävät, mitä tulee tapahtumaan ja jotkut eivät. On tosin eroja myös näkijöissä, mutta suurin ero on teidän valinnoissanne. 

Teidän on helpompaa saada tietoa meiltäkin juuri tästä hetkestä, sillä sen me näemme ja koska se on jo tapahtunut, on meilläkin lupa siitä puhua. Se ei sodi vapaata tahtoanne vastaan. Samoin on menneisyyden tapahtumien laita.

Muistakaa siis, kun käännytte näkijöiden puoleen, että saatte sieltä vain mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä, termejänne käyttääksemme, ei valmiita päätöksiä, koska teidän on itse ne tehtävä. Voitte tietenkin saada osviittaa siitä, mikä on tulossa ja käyttää sitä apunanne, kun teette päätöksiänne. 

Muistakaa myös, että näkijät, jotka kertovat teille hyvinkin rajuja asioita, eivät aina toimi Valon ehdoin. Heilläkin on vastuunsa ja heidän tulee käyttää sitä rakkaudellisesti ja rakentavasti, ei rikkoen ja hajoittaen, silloin he ovat Valon asialla. Usein tapahtuu jopa niin, että näkijöillekään ei anneta tietoa juuri tästä syystä. Mekään emme saa aina kertoa asioita, jotka olisivat jotenkin teille haitaksi tai joiden käsittelyyn tietonne ja kykynne eivät vielä riitä. Tämä tapahtuu rakkaudesta teihin. Se on meidän ohjenuoramme.

Halusimme valaista asiaa täältä Valosta, jotta ymmärryksenne lisääntyisi ja myös sen takia, että rohkaistuisitte itse tutkiskelemaan omia seuraavia askeleitanne luottaen omaan sisäiseen viisauteenne. Samalla kehotamme teitä ottamaan vastuun vapaan tahtonne päätöksistä ja myös käyttämään vapaata tahtoanne tuon sisäisen viisautenne tuella. Vaikka saatte apua meiltä ja ihmisauttajiltanne, vastuu on aina teillä itsellänne. Se on maailmanne järjestys. 

Siunaamme teitä, rakkaat lapset, Valon ja Kirkkauden rakkaudella.