lauantai 23. helmikuuta 2019

Selväkyvyistä ja harjoitus niiden käyttöönotosta


Rakkaat lapset, sanotte, että ette kuule meidän ääntämme. Se on kuitenkin tarjolla teille kaikille. Onko se ehkä sen takia, että ette odotakaan kuulevanne sitä?  On selvää, että kun alamme antaa teille viestejä selväkuuloisuuden kautta, meidän molempien on ensin harjoiteltava. Usein täytyy jopa harjoitella useamman valo-olennon kanssa, sillä meillä kaikilla, kuten myös teillä siellä, on oma tapamme ilmaista asioita. Toiset meistä ovat selvempiä joillekin teistä ja toiset taas joillekin toisille. Siksi harjoittelu on paikallaan. 

Pyytäkää yhteyttä meihin, niin voimme etsiä teille parhaiten sopivan kumppanin täältä keskuudestamme. Pyytäkää myös, että teidän suojelusenkelinne  osallistuu tähän harjoitukseen ja että arkkienkeli Mikael suojaa tämän yhteyden. Muistakaa myös maadoittaa itsenne. Sitten voitte pyytää viestiä, jota nyt eniten tarvitsette. Jos olette selväkuuloisia, se tulee teille aivan kuin puheena. Jos taas olette selvänäköisiä, se tulee teille kuvina. Jos olette selvätuntoisia, tunnette viestin omina tuntemuksinanne. Selvätietoiset taas saavat viestin omaan tietoisuuteensa eräänlaisena varmuutena. Tässä näette, että selväkykyjä on monenlaisia ja se, mitä te edustatte riippuu nimenomaan omasta aistityypistänne, joka selviää kokeilemalla. Voipa tuo aistityyppi jopa vaihtuakin jonkun ajan kuluttua tai/ ja olla sekatyyppinen. Lopulta kuitenkin löytyy se kanava, joka on teille se paras.


Pyytäkää aina viesti mahdollisimman korkealta valo-olennolta. Astraalitasolta tulijoita kyllä riittää viestiä antamaan, mutta heidän viestinsä ovat useinkin huijausta. He eivät välttämättä ole liikkeelle pahassa mielessä, mutta heillä on taipumusta pieneen omasta mielestään viattomaan hauskanpitoon. Siksi on tärkeää suojata yhteys ja pyytää viestiä Korkeimmasta mahdollisesta Valosta. Alussa kannattaa vielä varmistaa tämä kysymällä kolme kertaa, onko kyse korkeasta Valosta tulevasta viestistä. 


Jotkut tavoittelevat taitoja automaattikorjoituksessa, mutta meidän neuvomme on olla antamatta kehoanne kenenkään muun hallintaa ja käyttää vain aistienne apua. Näin suojaatte parhaiten itseänne.


Muistakaa rakkaat lapset, että kaikki selväkyvyt ovat lahjoja. Ne on annettu teille kaikille lahjana. Mutta kuten on laita kaikkien kykyjen kanssa, näitäkin kykyjä voi kehittää harjoittelemalla aina vain selvempään suuntaan. Alussa viestit voivat olla lyhyitä ja pitenevät siitä pikkuhiljaa, kun kanavanne aukeaa täysin ja kun teille sopiva kumppani on täältä löydetty. Älkää siis kiirehtikö.


Vielä sanomme, että meiltä tulevat viestit ovat aina rakkaudellisia. Ihan aina. Jos saatte viestejä, jotka ovat sisällöltään muunlaisia, katkaiskaa yhteys heti. Aloittakaa uudestaan ja alusta pyytäkää arkkienkeli Mikaelin suojelusta tähän tapahtumaan, sillä on todennäköistä, että juuri se on silloin teiltä unohtunut ja väliin on päässyt astraalitason väkeä, joiden viestit ovat useinkin sekavia ja vailla rakkaudellista sisältöä.


lauantai 16. helmikuuta 2019

Ohjeita energioiden puhdistamiseen

Rakkaat lapset,
Pitäkää mielenne puhtaana ja ajatelkaa hyviä ja kauniita ja positiivisia ajatuksia itsestänne ja muista. Tällöin teidän luoksenne hakeutuvat sellaiset energiat, jotka vahvistavat ja parantavat teitä. Olette osa tätä energistä kokonaisuutta, jossa me kaikki elämme. Meidän maailmammekin koskettaa teitä ja sillä on merkitystä oletteko energeettisesti samalla värähtelytasolla kuin me. Silloin meidän on entistäkin helpompi auttaa teitä ja kommunikoida kanssanne.

Jos annatte mielenne vallata synkkyyden ja pahan energian, meidän on ensin päästävä näiden energioiden läpi, jotta voisimme saada apumme perille. Joskus tuo energia, joka synkkänä teidät ympäröi, estää teitä saamasta meihin lainkaan yhteyttä. Olette ikäänkuin tämän energian 'vankeja', sillä se on se energia, jota ensisijaisesti kuuntelette. Tästä on seurauksena olonne huononeminen. Te voitte kuitenkin itse saada aikaan muutoksen.

Hylätkää ne synkät ajatukset ja kääntäkää mielenne tietoisesti meidän ja Valon puoleen. Sen tekeminen on teidän vallassanne. Tällöin huomaatte eron siinä energiassa, joka teitä ympäröi. Olette Valon energioissa ja ne ovat kevyet ja rakkauden täyttämät.
Tähän liittyen teidän on myös hyvä puhdistaa chakranne, jotta niiden kautta heihin voi virrata hyvää energiaa, rakkautta, Valoa ja terveyttä. Kun olette puhdistuksen suorittaneet, pyytäkää itselle arkkienkeli Mikaelin viitta suojaksi kaikkea energistä hyökkäystä vastaan, joka teihin kohdistuu vaikkapa ajatusmuotojen mukanaan tuomana.

Nämä ajatusmuodot ovat ajatuksista ja asenteista syntyneitä energiatiivistymiä, jotka voivat jäädä elämään pitkäksikin aikaa johonkin tilaan, ellei sitä puhdisteta. Arkkienkeli Gabriel suorittaa pyynnöstänne tällaista puhdistustyötä. Energiaa on myös kiinnittyneenä esineisiin paikkojen lisäksi. Myös ihmisten ympärillä on heidän ajatustensa ja tekojensa seurauksena näitä energiatihentymiä, jotka voivat jopa läpäistä auranne, jos siinä on heikkoja kohtia. Kaikilta näiltä teitä suojee arkkienkeli Mikaelin sininen viitta. Käyttäkää sitä, rakkaat lapset. Se läpäisee hyvän ja rakkaudellisen ja parantavan energian mutta estää huonon energian vaikutuksen teihin.

Teillä on siis tarjolla tapoja, joilla voitte itse vaikuttaa energioihin, joiden keskellä elätte.
Tämän tekstin lukemisen myötä lähetämme teille Valon energiaa ja rakkauden siunauksen. Ne ovat lahjamme teille kaikille.

lauantai 9. helmikuuta 2019

Nykyisistä ja tulevista tehtävistänne henkisellä tiellänne


Rakkaat lapset, teidän tienne kulkee joskus alhossa ja ympärillänne ln näennäisesti pimeää. Uskotte, että teidät on hylätty ja jätetty yksin.

Kääntykää kuitenkin meidän puoleemme, sillä juuri silloin, kun olette tässä tilassa voimme nostaa teidät ylös ja auttaa. 

Jos olette nopeasti oppivia, teidän on vaikea ymmärtää,  miksi teidän etenemisenne on joskus niin työn takana.  Sille on syynsä. Joskus olette vielä aivan selvästi kehitysvaiheessa ja meidän on annettava teidän kypsyä tehtäväänne. Oppinne ei ole vielä omanne vaikka olettekin oppinne ymmärtäneet. Tärkoitamme tällä sitä, että pieninkin vastoinkäyminen, jonka kohtaatte saa teidät vielä pois tolaltanne. Siksi haluamme, että vahvistutte opissanne ja todellakin opitte sen, mikä on ollut tarkoitus.

Jotkut teistä kamppailevat kamppailemasta päästyään pelkojen kanssa. Joillakin on taas on vaikea luottaa. Toiset ajautuvat vähän vähiä ahdinkoon oman minänsä kanssa. Näitä asioita on teillä paljon. On luonnollista, että niiden kanssa menee aikaa. Ei ole kysymys siitä, että niin ei saisi olla, vaan siitä, että te mielellänne kiiruhtaisitte eteenpäin vaikka pohjaa ei ole vielä luotu. Ei luokaltakaan siirry ylöspäin, ellei ensin alemman luokan asiat ole hallussa. 

Teidän tulevat tehtävänne sekä omat sielunne opit perustuvat aina edelliselle opille. Näissä ei kuitenkaan ole tarkkaa järjestystä, sillä teidän tulevat tehtävänne ovat erilaiset, kuten myös toisistaan poikkeavat ne opit, jotka olette jo hankkkneet.

Tässä ei ole nyt kyse siitä, että tapa, jolla elätte elämäänne olisi väärä. Ei, ei lainkaan. Vapaan tahtonne mukaisesti elätte elämänne niin kuin parhaaksi näette. On kyse siitä, että te itse kiiruhdatte ehkäpä egonne ajamina mukaan tehtäviin, joissa tiedän oppinne ovat vielä vajaat. Egonne ehkä ajaa teitä mukamas " parempiin" ja " korkeimpiin" ja " tärkeimpiin" tehtäviin. Ymmärtäkää lapset, että teidän nykyinen tehtävänne on yhtä arvokas kuin kaikki tulevat tehtävännekin. Niillä ei ole teidän luomaanne arvoasteikkoa.

Ne eivät ole mitenkään mitattavissa. 

Mutta vaativathan ne enemmän oppeja, te sanotte, eivätkö ne silloin ole "arvokkaimpia". Ei lapset, ei. Ne ovat aivan samanarvoisia meidän silmissämme. Ne ovat vain tehtäviä, joihin te kulloisessakin kehitysvaiheessaanne sovitte parhaiten. Tärkeintä on siis etsiä sitä, mikä vie teidän henkistä kehitystänne eteenpäin. Se hyödyttää teidän sieluanne ja teidän omaa tietänne. Teillä kaikilla on oma tapanne suorittaa henkisiä palveluksia ja ne kaikki ovat aivan yhtä arvokkaita. 

Usein huomaamme, että te kaikki haluaisitte ole maankuuluja selvänäkijöitä tai meedioita tai parantajia. Teissä kaikissa on näihin kaikkiin tarvittavat taidot, mutta silti teistä ei tule näiden asioiden harjoittajaa, sillä teitä tarvitaan muualla. Uskokaa lapset, että niin pientä tai niin suurta lahjaa ei ole henkisellä tiellä, joka yksin olisi kaikki. Kaikkea tarvitaan. Ne, jotka hiljaisuudessa tekevät maapallon puhdistus työtä tai auttavat eläimiä tai rukoilevat sairaiden puolesta, eivät koskaan nouse suureen julkisuuteen teidän maailmassanne, mutta täällä meillä heidän työnsä näkyy. Näin on kaikkien teille uskottujen tehtävien laita. Voi olla, että olette tulleet tällä kertaa tähän elämään juuri suorittamaan jotain hiljaista mutta hyvin tärkeää työtä. Olkaa siis luottavaisia, olette omalla paikallanne ja juuri tässä teette sitä kaikkein tärkeintä työtä. Samalla ottakaan innolla vastaan niitä oppeja, joita teille eteenne tuodaan. Ne ovat teidän seuraavat askeleenne ylösnousemustiellänne.



lauantai 2. helmikuuta 2019

Tulevaisuuden näkymistä

Rakkaat lapset,
Teille on avautunut pieni ikkuna kaikkeen siihen, mitä me voimme tehdä.
Ikkuna on pieni, koska te haluatte sen olevan pieni. Teidän mahdollisuutenne ovat rajattomat meidän avullamme.
Teillä on jo hallussanne kykyjä, jotka luulitte menetetyiksi Atlantiksen jälkeen. Niitä otetaan yhä enemmän käyttöön. Selväkykyjä on jo avattu ja avataan lisää. Maailmanne etenee kohti ylösnousemustaan, kuten tekin. Paljon tulee vielä muuttumaan ja paljon asioita, joita te kutsutte ihmeiksi, tulee tapahtumaan.
Antakaa meidän auttaa teitä tässä kaikessa. Asettakaa itsenne meidän käyttöömme. Se ei ole hyppy tuntemattomaan, vaan se on hyppy rakkauteen. Meidän johdatuksessamme teille avautuvat aivan uudet maailmat. Kirjaimellisesti. Universumi on laaja ja sen eri osa-alueita ollaan saattamassa yhteyteen toistensa kanssa.
Teille on nyt jo toimitettu tänne apujoukkoja ja niitä on vielä tulossa lisää. Osa niistä on valo-olentoja ja osa muualta tulleita korkeammalla värähtelytasolla olevia rakkaudenlähettiläitä. He ovat opettajinanne ja ohjaajinanne tiellä korkeampaan Valoon ja värähtelyyn.
He raivaavat teille tietä omalla esimerkillään ja tekemisellään. Tämä voi teistä kuulostaa sadulta, mutta se on totisinta totta. Onhan osa teistäkin jo tullut tänne tähtien takaa. Suuri määrä on muilta planeetoilta ja tähdiltä. Te tunnistatte kyllä toisenne vaikka ette aina sitä ilmaisekaan. Se ei liioin ole tarpeen.
Ollessanne unessa olette usein tässä koulutuksessa mukana. Vielä ei ole aika teidän muistaa kaikkea, mutta koulutus on alkanut.
Pyrkikää nostamaan omaa värähtelytasoanne, jotta teihin saataisiin yhä helpommin yhteyttä. Teitä tarvitaan tämän planeetan tulevaisuuden takaamiseksi. Te tulette olemaan valo, jota muut seuraavat. Tämän valon värähtelytaso on korkea, siksi teidänkin on oltava korkeavärähteisiä.
Tämä värähtely on osaltaan rakkauden aikaansaamaa. Se edellyttää myös Korkeamman minän ohjausta, pyrkikää siihen. Sanalla sanoen on kyse henkisellä tiellä etenemisestä, jotta voitte toimia täydellisesti valon ohjauksessa. Tämä myös opettaa teitä. Se on kuin kielikylpy, josta paljon puhutte kielenopetuksessa. Teidät altistetaan rakkauden vaikutukselle, jolloin sen oppiminen on teille helpompaa.
Oppaanne ovat kulkeneet ja kulkevat edellänne ja Jumalan siunaus lepää päällänne.