lauantai 16. helmikuuta 2019

Ohjeita energioiden puhdistamiseen

Rakkaat lapset,
Pitäkää mielenne puhtaana ja ajatelkaa hyviä ja kauniita ja positiivisia ajatuksia itsestänne ja muista. Tällöin teidän luoksenne hakeutuvat sellaiset energiat, jotka vahvistavat ja parantavat teitä. Olette osa tätä energistä kokonaisuutta, jossa me kaikki elämme. Meidän maailmammekin koskettaa teitä ja sillä on merkitystä oletteko energeettisesti samalla värähtelytasolla kuin me. Silloin meidän on entistäkin helpompi auttaa teitä ja kommunikoida kanssanne.

Jos annatte mielenne vallata synkkyyden ja pahan energian, meidän on ensin päästävä näiden energioiden läpi, jotta voisimme saada apumme perille. Joskus tuo energia, joka synkkänä teidät ympäröi, estää teitä saamasta meihin lainkaan yhteyttä. Olette ikäänkuin tämän energian 'vankeja', sillä se on se energia, jota ensisijaisesti kuuntelette. Tästä on seurauksena olonne huononeminen. Te voitte kuitenkin itse saada aikaan muutoksen.

Hylätkää ne synkät ajatukset ja kääntäkää mielenne tietoisesti meidän ja Valon puoleen. Sen tekeminen on teidän vallassanne. Tällöin huomaatte eron siinä energiassa, joka teitä ympäröi. Olette Valon energioissa ja ne ovat kevyet ja rakkauden täyttämät.
Tähän liittyen teidän on myös hyvä puhdistaa chakranne, jotta niiden kautta heihin voi virrata hyvää energiaa, rakkautta, Valoa ja terveyttä. Kun olette puhdistuksen suorittaneet, pyytäkää itselle arkkienkeli Mikaelin viitta suojaksi kaikkea energistä hyökkäystä vastaan, joka teihin kohdistuu vaikkapa ajatusmuotojen mukanaan tuomana.

Nämä ajatusmuodot ovat ajatuksista ja asenteista syntyneitä energiatiivistymiä, jotka voivat jäädä elämään pitkäksikin aikaa johonkin tilaan, ellei sitä puhdisteta. Arkkienkeli Gabriel suorittaa pyynnöstänne tällaista puhdistustyötä. Energiaa on myös kiinnittyneenä esineisiin paikkojen lisäksi. Myös ihmisten ympärillä on heidän ajatustensa ja tekojensa seurauksena näitä energiatihentymiä, jotka voivat jopa läpäistä auranne, jos siinä on heikkoja kohtia. Kaikilta näiltä teitä suojee arkkienkeli Mikaelin sininen viitta. Käyttäkää sitä, rakkaat lapset. Se läpäisee hyvän ja rakkaudellisen ja parantavan energian mutta estää huonon energian vaikutuksen teihin.

Teillä on siis tarjolla tapoja, joilla voitte itse vaikuttaa energioihin, joiden keskellä elätte.
Tämän tekstin lukemisen myötä lähetämme teille Valon energiaa ja rakkauden siunauksen. Ne ovat lahjamme teille kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti