lauantai 9. helmikuuta 2019

Nykyisistä ja tulevista tehtävistänne henkisellä tiellänne


Rakkaat lapset, teidän tienne kulkee joskus alhossa ja ympärillänne ln näennäisesti pimeää. Uskotte, että teidät on hylätty ja jätetty yksin.

Kääntykää kuitenkin meidän puoleemme, sillä juuri silloin, kun olette tässä tilassa voimme nostaa teidät ylös ja auttaa. 

Jos olette nopeasti oppivia, teidän on vaikea ymmärtää,  miksi teidän etenemisenne on joskus niin työn takana.  Sille on syynsä. Joskus olette vielä aivan selvästi kehitysvaiheessa ja meidän on annettava teidän kypsyä tehtäväänne. Oppinne ei ole vielä omanne vaikka olettekin oppinne ymmärtäneet. Tärkoitamme tällä sitä, että pieninkin vastoinkäyminen, jonka kohtaatte saa teidät vielä pois tolaltanne. Siksi haluamme, että vahvistutte opissanne ja todellakin opitte sen, mikä on ollut tarkoitus.

Jotkut teistä kamppailevat kamppailemasta päästyään pelkojen kanssa. Joillakin on taas on vaikea luottaa. Toiset ajautuvat vähän vähiä ahdinkoon oman minänsä kanssa. Näitä asioita on teillä paljon. On luonnollista, että niiden kanssa menee aikaa. Ei ole kysymys siitä, että niin ei saisi olla, vaan siitä, että te mielellänne kiiruhtaisitte eteenpäin vaikka pohjaa ei ole vielä luotu. Ei luokaltakaan siirry ylöspäin, ellei ensin alemman luokan asiat ole hallussa. 

Teidän tulevat tehtävänne sekä omat sielunne opit perustuvat aina edelliselle opille. Näissä ei kuitenkaan ole tarkkaa järjestystä, sillä teidän tulevat tehtävänne ovat erilaiset, kuten myös toisistaan poikkeavat ne opit, jotka olette jo hankkkneet.

Tässä ei ole nyt kyse siitä, että tapa, jolla elätte elämäänne olisi väärä. Ei, ei lainkaan. Vapaan tahtonne mukaisesti elätte elämänne niin kuin parhaaksi näette. On kyse siitä, että te itse kiiruhdatte ehkäpä egonne ajamina mukaan tehtäviin, joissa tiedän oppinne ovat vielä vajaat. Egonne ehkä ajaa teitä mukamas " parempiin" ja " korkeimpiin" ja " tärkeimpiin" tehtäviin. Ymmärtäkää lapset, että teidän nykyinen tehtävänne on yhtä arvokas kuin kaikki tulevat tehtävännekin. Niillä ei ole teidän luomaanne arvoasteikkoa.

Ne eivät ole mitenkään mitattavissa. 

Mutta vaativathan ne enemmän oppeja, te sanotte, eivätkö ne silloin ole "arvokkaimpia". Ei lapset, ei. Ne ovat aivan samanarvoisia meidän silmissämme. Ne ovat vain tehtäviä, joihin te kulloisessakin kehitysvaiheessaanne sovitte parhaiten. Tärkeintä on siis etsiä sitä, mikä vie teidän henkistä kehitystänne eteenpäin. Se hyödyttää teidän sieluanne ja teidän omaa tietänne. Teillä kaikilla on oma tapanne suorittaa henkisiä palveluksia ja ne kaikki ovat aivan yhtä arvokkaita. 

Usein huomaamme, että te kaikki haluaisitte ole maankuuluja selvänäkijöitä tai meedioita tai parantajia. Teissä kaikissa on näihin kaikkiin tarvittavat taidot, mutta silti teistä ei tule näiden asioiden harjoittajaa, sillä teitä tarvitaan muualla. Uskokaa lapset, että niin pientä tai niin suurta lahjaa ei ole henkisellä tiellä, joka yksin olisi kaikki. Kaikkea tarvitaan. Ne, jotka hiljaisuudessa tekevät maapallon puhdistus työtä tai auttavat eläimiä tai rukoilevat sairaiden puolesta, eivät koskaan nouse suureen julkisuuteen teidän maailmassanne, mutta täällä meillä heidän työnsä näkyy. Näin on kaikkien teille uskottujen tehtävien laita. Voi olla, että olette tulleet tällä kertaa tähän elämään juuri suorittamaan jotain hiljaista mutta hyvin tärkeää työtä. Olkaa siis luottavaisia, olette omalla paikallanne ja juuri tässä teette sitä kaikkein tärkeintä työtä. Samalla ottakaan innolla vastaan niitä oppeja, joita teille eteenne tuodaan. Ne ovat teidän seuraavat askeleenne ylösnousemustiellänne.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti