lauantai 29. elokuuta 2020

Oppaat käyttöön

Rakkaat lapset, kunpa vain tietäisitte, miten rakkaita olette meille. Me seuraamme teidän vaellustanne maanpäällä ja autamme, jos meiltä apua pyydätte.
Inkarnoituminen maapallolle on ollut teidän toiveissanne. Täällä Valossa siihen on tehty suunnitelmat ja siitä on keskusteltu. Olette itse ollut mukana kaikessa tässä keskustelussa ja myös päätöksenteossa. Nyt olette toteuttamassa kaikkea sitä sovittua.

Teidän oppaanne ovat myös valppaina. Hekin seuraavat teidän etenemistänne. Oletteko unohtaneet, että oppaanne eivät ole mihinkään kadonneet vaikka useimmat teistä eivät voikaan heitä nähdä? Heillä on kuitenkin teille paljon annettavaa, jos vain pidätte yhteyttä yllä. He tuntevat teidät paremmin kuin te itse. He ovat tietoisia teidän aikaisemmista elämistänne ja myös niistä opeista, joita olette sieltä lähteneet hakemaan.
He ovat myös itse olleet siellä samoissa opeissa, toisin kuin me enkelit, joilla itsellämme ei ole kokemusta inkarnaatioista. Heillä on ollut samanlaisia ongelmia ratkottavina kuin teilläkin nyt. Heillä on ollut samat pelot, samat epäonnistumisen tunteet. Kääntykää heidän puoleensa.
Teillä kaikilla on oppaat ja auttajat ja suojelusenkeli. Jos ette ole olleet oppaisiinne kosketuksissa, tehkää se nyt. Pyytäkää heidän läsnäoloaan, kun meditoitte tai rukoilette. Teidän ei tarvitse nähdä heitä, saadaksenne heiltä apua ja ohjausta. Puhukaa heille niin kuin puhutte ystävillenne kaikesta siitä, mikä teitä painaa ja huomaatte, että saatte ongelmiinne apua. Se voi tapahtua minkä aistin kautta tahansa tai vaikkapa silmiinne osuvan lehtiartikkelin tai jonkun henkilön toteamuksen myötä. Oppaanne käyttävät kaikkia keinoja, jotta apu tulee perille. Oikea apu resonoi teissä ja oikea ohje on kuin selkeä opaskyltti, joka vie teidät perille.
He voivat myös suoraan puhua teille, jos kanavanne on auki. Jos se ei vielä ole auki, pyytäkää heitä auttamaan siinäkin. Oppaanne pyrkivät aina tekemään parhaansa, jotta kommunikaatio olisi oikeaa ja puhdasta. He eivät ohjaa teitä tekemään väärin tai loukkaamaan ketään tarkoituksella. He ovat Valosta ja tehtäväänsä huolella valitut. Jos saatte ohjeita, jotka tuntuvat vääriltä ja ilkeiltä, olette tekemisissä astraalitason olentojen kanssa. Kysykää aina kolme kertaa oppailtanne varmistaaksenne, että he todellakin ovat Valosta. Näin ne, jotka ovat muualta, joutuvat väistymään. Sielunne resonoi Valon auttajien kanssa, sillä he rakastavat teitä.

lauantai 22. elokuuta 2020

Levittäkää valoa

Rakkaat lapset, levittäkää ympärillenne Valoa, joka on lähtöisin kirkkaudesta ja Isämme rakkaudesta. Ajatelkaa positiivisia ajatuksia kanssaihmisistänne. Toivokaa heille kaikkea hyvää. Miksi on teille niin vaikeaa? Se, että muilla asiat ovat hyvin, ei ole poissa teidän hyvästänne, aivan päinvastoin.
Kateus on lähtöisin egostanne, jonka mielestä muut nyt muka nousevat korkeammalle kuin te. Kun sen tästä luette, huomaatte jo, että se on ajatuksenakin toimimaton. Egonne vaan haluaa kammeta teitä omalle puolelleen, jotta se säilyttäisi hallintavallan. Tunnistakaa sen teille syöttämät ajatuksen ja toimintamallit ja hylätkää ne. Egolle on tyypillistä se, että se saa teidät vertaamaan kaikkea itsessänne muihin ja useimmiten huomaamaan, että jäätte toiseksi. Kun tämän tiedätte, pystytte myös näkemään egon yritykset ja jättämään ne huomiotta.
Muistakaa, että se Valo, mitä ympärillenne levitätte, ympäröi myös teitä. Se rakkaus, jota muille osoitatte, on myös tuleva takaisin. Niin energian samankaltaisuuden laki toimii, kuten muistatte. Samankaltainen energia vetää puoleensa samankaltaista energiaa. Niin yksinkertaista se on.
Kehotamme teitä toimimaan rakastavasti. Olkaa te se, joka sen aloittaa. Muut seuraavat kyllä. Jatkakaa vaikka teistä ensin tuntuisi, että vastaanotto ei olisikaan hyvä. Vaatii aikaa, että Valo vaikuttaa, mutta se vaikuttaa. Se tekee työtään pikku hiljaa ja huomaamatta, mutta pian sen hedelmät näkyvät.
Toimikaa rakastavasti myös lähipiirinne ulkopuolella. Ajatelkaa ja lähettäkää rakastavia ajatuksia maanne johdolle, politikoille, joilla on suuri vastuu. Se rakastavien ajatusten ja energian ryöppy, joka heille lähetetään ja heihin kohdistetaan, saa heidät vähitellen toimimaan sen suuntaisella tavalla. Niin tapahtuu nytkin, mutta jos energia on negatiivista, tulokset myös ovat sitä. Muodostakaa te se runsaslukuinen joukko, joka murtaa tuon negatiivisuuden muurin. Uskokaa, että toiminnallanne on vaikutusta. Muistakaa myös, että hyvä kertautuu ja ihmisten taipumus on kuitenkin suurempi hyvään ja positiivisuuteen. Valo ja rakkaus voittavat. Olkaa osana sen voittokulussa.

lauantai 15. elokuuta 2020

Tästä tilanteesta

Rakkaat lapset, kaikki, mitä ympärillänne tapahtuu, tapahtuu, koska se on tarkoitettu.
Useinkin tapahtumat saavat teidän silmissänne hyvin dramaattisen merkityksen. Se johtuu tietenkin siitä, että ette näe sitä, mihin niillä tähdätään.
Nytkin teidän planeetallanne raivoaa virus, jota te kaikki kavahdatte ja pelkäättekin. Se ei ole rangaistus - niin kuin usein näemme teidän ajattelevan. Sen tarkoitus on osittain herättää teitä toimimaan toisin elämässänne ja etsimään sisäistä rikkautta ulkoisen rikkauden asemasta sekä opettaa teitä arvostamaan sitä, mitä planeettanne luonto ja eläimet teille voivat tarjota. Sen lisäksi sillä on vielä teidän itsekunkin oppeihin liittyviä tarkoituksia.
Te olette ihmiskuntana ajautuneet hyvin kauas siitä, mikä on todella tärkeää teidän kuolemattoman sielunne kannalta. Pinnallisuus ja materia ovat korvanneet sielun opit.
Tähän ihmiskuntaa myös herätellään. Osalla totuus on kadonnut ja pinnalle ovat tulleet egon asiat, oman itsen korottaminen hinnalla millä hyvänsä, jopa totuuden kustannuksella. Tämä tendenssi on nähtävissä monellakin taholla, jopa teidän johtajiennekin keskuudessa. Mutta niin kuin Valo pyrkii aina voittamaan pimeyden, niin on alkanut nousta teidän keskuudessanne myös aivan toisenlainen henki, toisista välittäminen ja huolehtiminen ja positiivisuuden ja hyvyyden ja kauneuden arvostus. Sitä teidän sielunne tervehtivät ilolla, ja huomaatte itsekin tuntevanne sensuuntaiseen enemmän mieltymystä. Näin teidän keskuudessanne Valo alkaa lisääntyä ja se alkaa yhä enenevässä määrin voittamaan pimeyden. Silloin ollaan menossa siihen suuntaan, mihin teitä oltiin herättelemässä.
Moni on jo huomannut, että Valossa on helpompi elää. Tunnette olevanne oikealla tiellä. Tunnette myös, että jonkin teissä vastustaa niitä pimeyden tekoja, joita olette ympärillänne nähneet. Se on teidän sielunne, joka resonoi Valon sanomaan.
Nähkää tapahtumat ohjaavina ja ottakaa niiden ohjaus vastaan. Siirtäkää syrjään pelko ja antakaa meidän auttajienne ohjata teitä, auttaa teitä ja viedä teitä eteenpäin yhä kasvavaan rakkauteen ja Valoon. Ja muistakaa myös, että teidän oma valonne loistaa myös pimeydessä vetäen luoksenne niitä, jotka ovat pimeän hämärässä ja etsivät omaa suuntaansa. Tässä korostuu teidän merkityksenne.
Levätköön siunaus päällänne tässä ajassa ja sen tapahtumissa.

lauantai 8. elokuuta 2020

Muutoksesta

Rakkaat lapset, milloinkaan ei ole liian myöhäistä tehdä muutoksia elämäänne, asenteeseenne, ajatuksiinne, periaatteisiinne. Se ei ole tyhmyyttä, että muuttaa mielensä, vaan se kertoo asioiden syvällisemmastä ymmärtämisestä. Siihenhän teidän elämänne täällä maanpäällä tähtää. Antakaa siis tilaa uusille ajatuksille, uusille tavoille, kun huomaatte, että ne palvelevat teitä paremmin kuin entiset.
Muutosta ei koskaan pidä tehdä vain muutoksen vuoksi, vaan siksi, että olette todellakin ymmärtäneet, että muutos on tarpeen.
Aina on oikea aika ajatella hyvää ja positiivisesti teitä ympäröivästä maailmasta. Sekin tarve tulee teille pikku hiljaa ja vähitellen. Olemme nähneet sielujen, joiden aura on ollut täynnä negatiivisuutta, kääntävän kelkkansa, niin kuin te sanotte, ja vielä pysyneeenkin tässä uudessa suunnassa. Muutos on aina mahdollinen. Ainoa este muutokselle olette te itse ja egonne.
Yleensä muutos tulee teille itsellennekin vähän kuin yllätyksenä. Huomaatte siihen selkeän tarpeen. Kuunnelkaa tuota tarpeen sanomaa. Kuunnelkaa itseänne ja sielunne viestiä. Sillä mitä muut sanovat tai ajattelevat ei ole merkitystä, sillä jokaisella on omat vastuunsa. Älkää siis koskaan jättäkö tekemättä mitään, mihin tunnette suurta tarvetta sen takia, että toisten suhtautuminen mietityttää teitä. Jo tällainen ajatuskin on teidän egostanne peräisin.
Koko teidän elämänne täällä maanpäälle on itse asiassa muutosta muutoksen perään. Kasvatte lapsesta aikuiseksi. Opitte asioita. Muutatte fyysisesti paikkaa, ja samalla muututte itse. Niin se on tarkoitettukin. Eri ikäisinä teillä on eri tarpeet. Luopuminenkin vaatii muutosta. Mutta pitäkää mielessänne, että muutos on osa tätä kulkuanne täällä henkisellä polulla. Se on hyvä asia. Se opettaa teitä ja kasvattaa teitä. Voisimmepa sanoa, että muutos on se voima, jolla menette eteenpäin.

lauantai 1. elokuuta 2020

Nyt

Rakkaat lapset,
Haluamme teidän ymmärtävän, että teidän on tärkeää elää tässä hetkessä. Se on ainoa asia, josta voitte kerrallaan nauttia. Muu vie teidät egonne kautta menneisyyteen tai tulevaisuuteen, ja niinpä te kadotatte tähän hetken.
Tämä tuntuu olevan teille hyvin vaikea asia. Miksi teidän on pakko köydä läpi asioita, jotka ovat jo menneet? Kyllä, ne opettavat teille asioita, mutta niiden opittaviin asioihin tähtäävien tapahtumien kertaaminen mielessänne ei enää lisää mitään oppeihinne. Korkeintaan sinne ilmestyy jos- faktori eli mitä jos olisin tehnyt näin tai noin. Tämä on hyödytöntä, sillä tilannetta ei enää voi muuttaa. Jos jotain haluatte muuttaa, niin muuttakaa suhtautumistanne siihen, mitä olette tehneet ja kokeneet. Ottakaa vain se oppi ja jättäkää muu.
Aivan yhtä hyödytöntä on miettiä kaikkia niitä asioita, jotka voivat mennä pieleen. Miettikää mieluimmin, mitä kaikkea hyvää tulette kokemaan, se lähettää hyvää energiaa tulevaisuuteen, jossa se koituu hyödyksenne. Psyykkinen rakenteenne ihmisinä on omalla tavallanne ennakoida tulevaisuutta. Mutta miksi se on useimmiten pahojen asioiden ennakoimista eli pelon luomista? Ymmärtäkää nyt, että energia, jota tulevaisuuteen lähetätte on toimiva teitä vastaan, jos se syntyy negatiivisista ajatuksista.
Puhumme tästä usein, mutta silti ette tunnu sitä sisäistävän. Eläkää tässä hetkessä lapset, nauttikaa ja ajatelkaa kauniita ja hyviä asioita tulevaisuudesta.

Näemme usein, että teidän ajatuskehonne on puhdistamatta. Muistakaa huolehtia sen puhtaudesta, sillä se vaikuttaa ajatustenne laatuun. Se on kuin puskuri, jonka kautta ajatuksenne suodattuvat ja värittyvät. Pyytäkää arkkienkelien apua, jotta ajatuskehonne puhdistuu. Huomaatte kyllä eron. Ajatuksenne ovat keveitä ja liikkuvat helposti mielyttävissä asioissa. Ajatuskehonne nostaa teitä, ei paina alas. Huomaatte myöskin että vanhat ajatuskuviot ovat teistä kauempana ja uusia ajatuskuvioita syntyy helposti. Jopa niin helposti, että itsekin hämmästytte, miten valoisana näette vaikkapa tulevaisuuden. Juuri niin onkin tarkoitus.