Tässä blogissa tulen tuomaan julkisuuteen niitä viestejä, joita enkelit minulle tuovat. Tekstit eivät siis ole omiani vaan kanavoimalla vastaanotettuja. En myöskään pyri lisäämään tänne omia mielipiteitäni, joten viesteissä on enkeleiden logiikan mukainen järjestys. Kaikille lukijoilleni toivotan siunausta ja uskallusta astua enkeleiden maailmaan.
lauantai 30. maaliskuuta 2019
Ajatuksista
Pysykäämme Valossa ja Rakkaudessa ❤️
Rakkaat lapset
Uskokaa siihen, mikä on Valosta. Täältä ei teille koskaan anneta mitään tuhoavaa, mitään hajoittavaa tai muita arvostelevaa. Se ei ole rakkauden sanoma. Pysykää tekin siinä.
Kun ajattelette ystäviänne, ajatelkaa heitä rakkaudella. Se parantaa ja auttaa heitä eteenpäin, vaikka ette tietäisikään, millaista energiaa he tarvitsevat. Samoin auttavat rakkaudelliset ajatukset teitä itseänne kohtaan. Rakkauden voima on se voimista kaikkein suurin. Siinä on kaikki hyvä energia yhdessä paketissa, niin kuin te sanotte.
Käyttäkää rakkautta silloinkin, kun teitä on loukattu tai väärin tuomittu tai aiheettomasti syytetty. Se toimii paremmin kuin mikään muu. Se muuttaa arvostelijan, tuomitsijan ja syyttäjän energiat niin, että hyvä energia saa heissäkin vallan.
Muistakaa, että jokainen arvostelu, jonka ajattelette tai puhutte, on lisäävä juuri sitä energiaa, jota olette arvostelemassa, myös teissä itsessänne. Samankaltaisuuden lain mukaan samankaltaiset energiat vetävät toisiaan puoleensa. Siksi on tärkeää, että lähettämänne energia niin puheessaanne kuin ajatuksissanne on täynnä rakkautta. Vastustakaa egon pyrkimystä toisenlaiseen käytökseen ja muistakaa, että te olette Jumalan rakkaudesta syntyneet ja siksi rakkaus resonoi teissä kaikissa, niissäkin, jotka eivät vielä Jumalan rakkautta tunne tai ymmärrä.
Suljemme teidät Jumalan rakkauden sateeseen. Ravitkoon se kaikki teidän tarpeenne ja puutteenne.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2019
Tämä blogi julkaistaan myös Facebook- ryhmässä ”Enkelimeditaatio”. Käy liittymässä seuraajaksi. Siellä myös kommentointi ja keskustelut niiden pohjalta ovat helpompia kuin täällä blogissa. ❤️
Terveisin, Merja
PS. Pistähän toetoa tästä Facebook-sivustosta myös ystävillesi.
https://m.facebook.com/enkelimeditaatio/
lauantai 23. maaliskuuta 2019
Egon hallinnasta Korkeamman Minän ohjaukseen
Rakkaat lapset,
Etsitte mielenrauhaa, etsitte lepoa, etsitte tyydytystä ja tarkoitusta elämällenne.
Usein matkustatte toiselle puolelle planeettaanne löytääksenne sen, mikä on teillä jo sisimmässänne. Teillä ihmisillä on taipumus etsiä aina jotakin vielä ihmeellisempää ja siinä etsinnässä kadotatte sen, minkä jo omistatte.
Teidän maailmanne haluaa teidän osallistuvan sen tarjoamiin huippukokemuksiin. Extreme- lajit kasvattavat suosiotaan ja niidenkin jälkeen pitäisi vielä löytyä jotain, joka sävähdyttää vieläkin enemmän.
Se on teidän ihmisluonteenne. Tai oikeastaan se on teidän egonne, joka saa teidät tekemään kaiken tuon yllämainitun. Emme ole sitä tuomitsemassa, emme lainkaan, mutta haluamme sanoa, että tuo egon teille osoittama tie ei ole se, mistä löydätte itsellenne rauhan. Kaiken sen tekemisen alle teidän egonne peittää sen, että sen ohjaus ei vie teitä henkiselle tielle tai auta sillä edistymään vaan tämä kaikki jättää jäljelle vain suuremman tarpeen kokea jotain vieläkin ihmeellisempää täytteeksi siihen tyhjyyteen, joka sisimmässänne on. Teillä on valinnan vapaus ja vapaa tahto ja siksi me haluammekin vain kertoa teille asioiden laidan, ei pakottaa teitä toimimaan niin kuin opetamme.
Kuitenkin ne, jotka todella etsivät sisäistä rauhaa ja yhteyttä Jumalaan ja omaan sieluunsa, ovat nyt tietoisia niistä tempuista, joilla egonne teitä hallitsee.
Te tarvitsette egoanne. Sen avulla olette selvinneet elämässänne, oppineet maalliset taitonne ja huolehtineet itsestänne. Se ei kuitenkaan ole tarkoitettu oppaaksenne henkisissä asioissa. Siitä teidän on hyvä olla tietoinen, jos olette tavoittelemassa henkistä tietoisuuden kasvua.
Egonne haastaa teidät usein valitsemaan. Kun olette erehtynyt jossakin asiassa, se kehottaa teitä etsimään " syyllisen", jonka niskaan voitte syyn heittää. Sen oppeihin ei kuulu teidän oman vastuunne korostaminen. Teidän omien valintojenne tarkistaminen.
Egonne on myöskin se, joka osoittaa negatiivisen ajattelun mallin teille. Se haluaa tehdä itsensä niin tärkeäksi, että ette voisi kuvitellakaan kuulevanne ohjeita keltään muulta.
Se saattaa teidät arvostelemaan, kadehtimaan ja tuomitsemaan.
Teidän kulkunne tässä egonne viidakossa on täynnä haasteita ja valintoja. Ottaako se helppo egon tie vai etsiäkö jotain korkeampaa ja henkisempää, siinäpä teille valintaa kerrakseen. Useimmiten tuo valinta tulee teille helpoksi vasta, kun olette keränneet tarpeeksi oppeja ja oppineet läksyjänne, joita olette tänne tulleet hakemaan. Silloin koette olevanne valmiit toisenlaiseen ohjaukseen. Silloin ymmärrätte, että voitte valita myös Korkeamman Minän ohjauksen. Valita nähdä asiat rakkauden läpi, nähdä sielut Jumalan rakkaudesta syntyneet niin kuin tekin ja rakastaa ja heijastaa ympäristöönne sitä Valoa, jonka yhteytenne Jumalaan tarjoaa. Se on rakkauden tie. Sisäisen rauhan tie. Sisäisen viisauden tie ja nämä tiet sielunne tuntee omakseen. Silloin sielunne myös ohjaa teitä meditaatiossa tai rukouksessa etsimään yhä enenevästi yhteyttä Korkeamman Minänne ohjaukseen.
lauantai 16. maaliskuuta 2019
Miksi on parempi siirtyä eteenpäin voimakkaistakin tunteista
Kuolemaa teidän kohdallanne ei ole, on vain siirtymä täältä maanpäältä Kirkkauteen ja Valoon. Miksi te sitä pelkäisitte? Olette sen jo monta kertaa kokeneet ja läpikäyneet.
Eläkää ja nauttikaa niistä mahdollisuuksista, joita elämänne tässä inkarnaatiossa eteenne tuo. Teillä on mahdollisuus täydentää oppejanne ja tasata energioitanne. Täällä olette kokemassa sitä, mitä egonne tekee ja miten te voitte sen voittaa. Egossanne on myös älykkyytenne ja siksi teidän on usein otettava askel taakse ja tunnistettava asiat sydämellänne ja erityisesti sielullanne. Korkeampi Minänne ohjaa teitä. Sen ohjauksessa olette Luojanne tarkoittamalla tiellä. Pyrkikää siihen.
On hetkiä, jolloin egonne saa vallan, mutta jättäkää ne hetket taaksenne ja siirtykää eteenpäin. Tehkää samoin kun voimakkaat tunteet valtaavat teidät. Ei ole hyväksi jäädä vatvomaan asioita, sillä samalla olette niihin liittyvien energioiden vallassa. Usein sorrutte juuri tähän ja sitten ihmettelette, miksi olette voimaton ja murheellinen. Voimakkaiden tunteiden kokeminen on teille tapahtunut siksi, että oppisitte läksyn. Se ei ole itsetarkoitus eikä niitä tunteita juuri siksi kannata tarpeettomasti läpikäydä. Egonne löytää sieltä aina jotain, jonka voisitte muka korjata, jos vain olisitte huomanneet menetellä toisin. On kuitenkin parempi, että odotatte toista tilaisuutta kokea ja oppia, jos siihen on syytä, ja siirrytte eteenpäin. Muuten olette niissä samoissa energioissa ja toimitte aivan samoin. Se on turhaa toistoa ja tarpeetonta rasitusta.
Vaikka mikään, mitä koette ei olekaan turhaa, on se ajanhaaskuuta ja vie teitä pois kokemasta muita asioita. Usein myös mainitut energiat synkentävät muutkin kokemuksenne.
Samoin jäätte suremaan ja kaipaamaan poissiirtyneitä läheisiänne. Ymmärrämme sen, mutta kuitenkin kehoitamme teitä mieluimmin siunaamaan heidän matkaansa kuin hidastamaan heidän siirtymistään ja matkaansa eteenpäin. Tämä ei ole kovaa tekstiä, niin kuin jo ehditte ajatella, vaan näkemys, jonka voimme teille tarjota täältä Valosta. Meillä on näkymä kokonaisuuteen. Teille näkyy vain pieni osa siitä. Kun olette itse olleet täällä Valossa, olette kyllä olleet tästä tietoisia. Kun näette asian sielun kuolemattomuuden näkökannalta, ymmärrätte sanomamme. Sielu käy maanpäällä eri kehoissa eri aikoina, mutta todellinen loistava sielu ja täysin Valosta oleva olento olette vain täällä. Nämä vaiheet, joita täällä nyt läpikäytte omassa maan maailmassanne, ovat vain pieni osa teidän sielunne ikuisesta matkasta.
lauantai 9. maaliskuuta 2019
Olemme tulleet tänne oppimaan
Olette täällä maanpäällä, koska olette halunneet ja pyrkineet tänne takaisin. Mikään, mikä teille täällä tapahtuu ei ole sattumaa. Koska olette jo unohtaneet ne asiat, jotka teitä tänne takaisin vetivät ja ne opetukset, joihin tulitte hakemaan lisäoppia, näette kaiken satunnaisena ja ehkäpä myös mielivaltaisena järjestykseltään ja logiikaltaan. Ihmettelette niitä asioita, joita kohdallenne osuu. Manaatte huonoa onneanne ja sätitte milloin mitäkin syyllisenä siihen, että juuri nyt teillä ei ole hyvä olo.
Jos katsoisitte syvemmälle ja näkisitte asiat sielunne silmin, tietäisitte, että yhtään turhaa oppia ei ole kohdallenne osunut. Ei yhtään. Osa opeista on saatettava kohdallenne monta kertaa, koska ette itse näe mitään oppia tapahtumissa, jotka teitä kohtaavat. Se on luonnollista silloin, kun ette vielä ole henkisellä tiellä. Silloin ette voisikaan mitenkään kaikkea teitä kohtaavaa ymmärtää. Henkinen tie avaa kuitenkin silmänne ja korvanne. Ymmärrätte, että olette täällä oppimassa.
Uskokaa tai älkää, mutta myös vakavat sairaudet olette itsellenne valinneet. Samoin vaikeat kohtaamiset eri henkilöiden kanssa. Menetyksenne ja myös ilonne ja voittonne.
Kaikissa niissä piilee teille oppeja.
Muiden syyttäminen teille tapahtuneista asioista on turhaa. Näemme teidän sitä tekevän, koska teiltä siinä kohtaa puuttuu ymmärrys tästä inkarnaatiostanne. Syyttämisen asemasta teidän tulisi kiittää niitä sieluja, jotka teille antavat ne raskaimmat opit. Se on aina rakkauden teko, josta jo yhdessä olette sopineet. Samoin te olette sitoutuneet antamaan opetuksia muille. Vaikka tilanteet sinänsä päättyisivät huonosti eli eroaisitte ettekä enää koskaan toisianne näkisi tässä inkarnaatiossa, olette kuitenkin tehneet sen, mitä olette toisillenne luvanneet. Muistakaa, kaikkeen elämässänne sisältyy opetus ja oppi. Teidän on ne vain itse nähtävä ja huomattava, muuten nämä tilanteet tulevat toistumaan yhä uudestaan ja uudestaan elämässänne.
Elämän vaikeus, jos sen niin haluatte nähdä, onkin siinä, että ne oppinsa tunnistaa ja todella ottaa omikseen. Helpompi on osoittaa syyttävällä sormella muita kuin ottaa vastaan oppi, jota kipeästi kaipaatte sielunne kudokseksi.
Tämö inkarnaatio ei olisi teille lainkaan hyödyksi, jos ette olisi valmiita oppimaan. Hyödyksi tarkoittaa tässä sielun edistymistä ylösnousemuspolullaan. Muutenhan teitä ei kukaan ole tuomitsemassa ja syyttämässä.
lauantai 2. maaliskuuta 2019
Syistä, jotka vaikuttavat mielialaanne ja hyvinvointeenne
Terveisin, Merja
Rakkaat lapset,
Teidän nykyiseen elämäänne vaikuttavat monet asiat. Puhumme nyt silmälle näkymättömistä energioista ja asioista.
Useimmiten huonot vaikutukset teihin ja teidän elämäänne tulevat sen kautta, että chakranne eivät toimi kunnolla. Ne saatavat olla tukkeutuneita joko osittain tai kokonaan, jolloin energia ja yhteys puhdistavaan ja elvyttävään Valon lähteeseen on tukossa. Säännöllinen chakrojen huolto eli puhdistus, niiden asettaminen oikealla paikalleen, niiden avoimmuuden säätö juuri oikeaksi teille sekä niiden värähtelytason määrittäminen teidän korkeimmaksi parhaaksenne auttavat.
Joskus chakranne ovat liian avoinna ja toimivat silloin ylikierroksilla. Tällöin myös olette hyvin altis kaikelle ulkopuoliselle vaikutteelle. Saatatte olla myös levottomia ja kärsimättömiä. Täten ilmenee myös chakrojenne liiallinen värähtely.
Tukkeutumisesta taas seuraa se, että tiettyihin chakroihinne ja niihin yhdistyviin asia-alueisiin kohdistuu liiallista painetta, jolloin tietyt asiat korostuvat ja toiset taas jäävät kokonaan ilman huomiota.
Pyytäkää siis arkkienkeleiltä chakrojenne huoltoa ja puhdistusta.
On myös mahdollista, että auranne on kerännyt itseensä paljon vierasta ja usein negatiivista energiaa. Auranne saattaa myös olla heikko ja vuotaa energiaa teidän käytöstänne ja tällöin altistua myös sille, että muut ottavat käyttöönsä teidän energiaanne. Tällöin olette useimmiten kovin uupunut ja voimaton. Jopa haluton liittymään toisten ihmisten seuraan. Olette myös helposti muiden tunnetiloihin mukaan vedettävissä. Saatattepa huomata oman mielialanne muuttuvan kovinkin nopeasti. Jos tällaiset mielen ailahdukset eivät ole teille tyypillisiä, kiinnittäkää huomiota auranne puhdistukseen ja myös sen vahvistamiseen. Tässäkin apua löytyy arkkienkeleiltä. Myös muut valo-olennot voivat pyynnöstänne auttaa teitä.
Ympäristönne vaatii myös aina silloin tällöin puhdistusta. Ajatusmuodot ja saastunut energia saattavat täyttää ympäristönne jopa hyvinkin häiritsevästi. Osa tulee omienne negatiivisten ajatustenne ja tekojenne kutsumana ja osa vaikkapa hankkimienne esineiden myötä tai vieraiden mukana. Tämä on hyvin tavallista eikä silloin tarvitse olla kyseessä mitenkään erityisen "huono" ihminen, niin kuin te asiat ilmaisette, vaan niin voi joskus käydä teille kaikille. Mukananne kulkeutuvat energiat, joista ette aina itsekään ole tietoisia. Arkkienkeli Gabriel suorittaa tällöin pyynnöstänne puhdistuksen.