lauantai 30. maaliskuuta 2019

Ajatuksista

Tänään enkelit kehottavat meitä kiinnittämään huomiota myös ajatuksiimme ja tapaan, jolla puhumme toisista ja itsestämme. Se vaikuttaa suuresti omiin sekä toisten energioihin.
Pysykäämme Valossa ja Rakkaudessa ❤️

Rakkaat lapset
Uskokaa siihen, mikä on Valosta. Täältä ei teille koskaan anneta mitään tuhoavaa, mitään hajoittavaa tai muita arvostelevaa. Se ei ole rakkauden sanoma. Pysykää tekin siinä.
Kun ajattelette ystäviänne, ajatelkaa heitä rakkaudella. Se parantaa ja auttaa heitä eteenpäin, vaikka ette tietäisikään, millaista energiaa he tarvitsevat. Samoin auttavat rakkaudelliset ajatukset teitä itseänne kohtaan. Rakkauden voima on se voimista kaikkein suurin. Siinä on kaikki hyvä energia yhdessä paketissa, niin kuin te sanotte.
Käyttäkää rakkautta silloinkin, kun teitä on loukattu tai väärin tuomittu tai aiheettomasti syytetty. Se toimii paremmin kuin mikään muu. Se muuttaa arvostelijan, tuomitsijan ja syyttäjän energiat niin, että hyvä energia saa heissäkin vallan.
Muistakaa, että jokainen arvostelu, jonka ajattelette tai puhutte, on lisäävä juuri sitä energiaa, jota olette arvostelemassa, myös teissä itsessänne. Samankaltaisuuden lain mukaan samankaltaiset energiat vetävät toisiaan puoleensa. Siksi on tärkeää, että lähettämänne energia niin puheessaanne kuin ajatuksissanne on täynnä rakkautta. Vastustakaa egon pyrkimystä toisenlaiseen käytökseen ja muistakaa, että te olette Jumalan rakkaudesta syntyneet ja siksi rakkaus resonoi teissä kaikissa, niissäkin, jotka eivät vielä Jumalan rakkautta tunne tai ymmärrä.
Suljemme teidät Jumalan rakkauden sateeseen. Ravitkoon se kaikki teidän tarpeenne ja puutteenne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti