Tämä blogi julkaistaan myös Facebook- ryhmässä ”Enkelimeditaatio”. Käy liittymässä seuraajaksi. Siellä myös kommentointi ja keskustelut niiden pohjalta ovat helpompia kuin täällä blogissa. ❤️
Terveisin, Merja
Rakkaat lapset,
Teidän nykyiseen elämäänne vaikuttavat monet asiat. Puhumme nyt silmälle näkymättömistä energioista ja asioista.
Useimmiten huonot vaikutukset teihin ja teidän elämäänne tulevat sen kautta, että chakranne eivät toimi kunnolla. Ne saatavat olla tukkeutuneita joko osittain tai kokonaan, jolloin energia ja yhteys puhdistavaan ja elvyttävään Valon lähteeseen on tukossa. Säännöllinen chakrojen huolto eli puhdistus, niiden asettaminen oikealla paikalleen, niiden avoimmuuden säätö juuri oikeaksi teille sekä niiden värähtelytason määrittäminen teidän korkeimmaksi parhaaksenne auttavat.
Joskus chakranne ovat liian avoinna ja toimivat silloin ylikierroksilla. Tällöin myös olette hyvin altis kaikelle ulkopuoliselle vaikutteelle. Saatatte olla myös levottomia ja kärsimättömiä. Täten ilmenee myös chakrojenne liiallinen värähtely.
Tukkeutumisesta taas seuraa se, että tiettyihin chakroihinne ja niihin yhdistyviin asia-alueisiin kohdistuu liiallista painetta, jolloin tietyt asiat korostuvat ja toiset taas jäävät kokonaan ilman huomiota.
Pyytäkää siis arkkienkeleiltä chakrojenne huoltoa ja puhdistusta.
On myös mahdollista, että auranne on kerännyt itseensä paljon vierasta ja usein negatiivista energiaa. Auranne saattaa myös olla heikko ja vuotaa energiaa teidän käytöstänne ja tällöin altistua myös sille, että muut ottavat käyttöönsä teidän energiaanne. Tällöin olette useimmiten kovin uupunut ja voimaton. Jopa haluton liittymään toisten ihmisten seuraan. Olette myös helposti muiden tunnetiloihin mukaan vedettävissä. Saatattepa huomata oman mielialanne muuttuvan kovinkin nopeasti. Jos tällaiset mielen ailahdukset eivät ole teille tyypillisiä, kiinnittäkää huomiota auranne puhdistukseen ja myös sen vahvistamiseen. Tässäkin apua löytyy arkkienkeleiltä. Myös muut valo-olennot voivat pyynnöstänne auttaa teitä.
Ympäristönne vaatii myös aina silloin tällöin puhdistusta. Ajatusmuodot ja saastunut energia saattavat täyttää ympäristönne jopa hyvinkin häiritsevästi. Osa tulee omienne negatiivisten ajatustenne ja tekojenne kutsumana ja osa vaikkapa hankkimienne esineiden myötä tai vieraiden mukana. Tämä on hyvin tavallista eikä silloin tarvitse olla kyseessä mitenkään erityisen "huono" ihminen, niin kuin te asiat ilmaisette, vaan niin voi joskus käydä teille kaikille. Mukananne kulkeutuvat energiat, joista ette aina itsekään ole tietoisia. Arkkienkeli Gabriel suorittaa tällöin pyynnöstänne puhdistuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti