keskiviikko 6. toukokuuta 2026

Muutos tulee

Rakkaat lapset, Olkoon siunauksemme kanssanne. Planeettanne tasapaino horjuu. Mikään ei ole niin kuin ennen. Pimeys on tekemässä viimeisiä hyökkäyksiään ja viimeisillä voimillaan. Sen edustajat saavat yhä omalaatuisempia asioita aikaan. Sellaisia, joita sekä meidän oli vaikea ennakoida että teidän edes vaikea kuvitella. Egot saavat yhä enemmän valtaa näissä pimeyden edustajissa. Sen mukana tulevat myös egon tunteet, joita vastaan he puolustautuvat itse hyväksi uskomillaan tavoilla. Tästä tulee tämä sekasorto ja horjunta. He huitovat sinne ja tänne peloissaan ja hädissään. Tällaiset asiat ovat niitä viimeisiä merkkejä, joita teidän onkin hyvä seurata. Huomatkaa, että sanoimme viimeisiä! Ne voivat toki ottaa aikansa, mutta ne käyvät yhä heikommiksi ja heikoimmiksi, kunnes kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Maapallo etsii uuttaa suuntaansa. Valon joukot järjestäytyvät. Muistakaa myös omassa maailmassanne käytetty sanonta, jos kerrotaan pimeyden olevan täydellisimmillään juuri ennen valonkoittoa. Niin on nytkin. Varustautukaa myös siihen, että kestää jonkin aikaa ( meidän on jälleen mahdotonta sanoa kauanko, koska meillä tätä aikakäsitetettä ei ole) ennen kuin Valon vaikutus alkaa tulla selväksi ankarimmallekin epäilijälle. Tämä johtuu niistä rakenteista, joille teidän maailmanne ja sen järjestys on tähän asti perustunut. Ne on kaikki rakennettava uudelleen Valon kriteerien mukaan. Myös Valon johtajia ollaan etsimässä, ja siinäkin pimeys yrittää vielä toimia niillä uupuneilla voimillaan. Mutta muutos on tulossa, ja se on oleva suuri. Niinpä teidänkin ajatusmaailmaanne se tulee vaikuttamaan hyvin mullistavasti. Ne arvot, jotka olette aina tienneet oikeiksi tulevat nyt käyttöön. Jopa teille, Valon lapset, muutos on oleva suuri, muista puhumattakaan. Avatkaa siis sydämenne niille arvoille ja asioille, jotka todellakin tiedätte oikeiksi. Rakastakaa taas kaikkea elollista ja pitäkää huolta kaikista, pienimmistäkin. Sen sanominen on helppoa, toteutus vaatii kyllä paljon enemmän. Teillä on kuitenkin tämän inkarnaation rasitteet tässä elämässä vaikka Kirkkauden muisto teidän sielussanne elääkin. Tehkää vielä Valon työtä, rakkaat lapset. Valon energia kantaa ja edistää asioiden eteenpäin menoa. Olkaa siunatut siinä työssä.

tiistai 3. helmikuuta 2026

Jaksakaa vielä

Rakkaat lapset,
Mielenne käyvät malttamattomina, koska koette, että muutosta parempaan ei vain tapahdu, siis ei tapahdu tavalla, jota itse pitäisitte oikeana. Olkaa kuitenkin kärsivällisiä, sillä, kuten elämässäkin, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja siksi uuden ajan järjestäminen ja ennen kaikkea, se, että se saadaan "sisäänajettua" niiden maailman johtajien mieleen, jotka ovat välttämättömiä tässä muutoksessa, vie aikaa.
Me näemme kyllä, että asiat edistyvät, joskus jopa yllättävänkin nopeasti. Toiset johtajistanne ovat jo valmiita, toisia pitää vielä odotella. Varmaa on kuitenkin se, että maailmanne lähenee jälleen ystävyyden ja yhteistyön- mallia. Siihen viittaavat jo monet asiat, jotka meille ovat itsessään jo näkyvissä. Uskomme, että myös teille, jos pistätte pelkonne syrjään ja katsotte objektiivisesti niitä asioita, joita ympärillänne tapahtuu.
Ottakaa huomioon, että nämä yksilöt, jotka nyt ovat olleet ajamassa muutosta, tosin tavalla, joka on johtanut vain huonompaan kehitykseen, ovat kohta työnsä tehneet. Se näkyy jo heissäkin. Vaikeutena on se, että nämä yksilöt ovat nyt niin sokaistuneet omasta vallastaan ja merkityksestään, että haluavat pitää niistä kiinni kaikin tavoin, vaikkakin he varmaan jo itsekin ymmärtävät, että heidän tehtävänsä on loppuun suoritettu. Tulee kuitenkin aika, joka siirtää heidät syrjään ehkä teidän mielestänne hyvinkin yllättävällä tavalla. Ainakin nämä yksilöt se yllättää täysin. Odottakaa siis ja muistakaa tehtävänne Valon lähettiläinä. Sitä Valoa tarvitaan aina vaan, jotta muutosta voidaan nopeuttaa.
Kuten sanottua, me näemme jo pimeyden verhon ohentuneen suuresti. Tämä näkyy myös teille siinä, että yhä uusia asioita tulee Valoon ja kaikkien tietoon. Pimeys ei enää pysty pitämään vaipassaan kaikkia salaisuuksia.
Ilahduttavaa meistä on myös se, rakkaat lapset, että teidän määränne ja toimintanne ovat lisääntyneet, ja yhä useammat uskaltavat myös tuoda julki omat ajatuksensa Valosta. Sitä me tervehdimme ilolla ja riemulla. Juuri te olette se perusta, jota me haluamme edesauttaa luomaan tälle Valon valtakunnalle. Matkaa on vielä, mutta hyvään alkuun on jo päästy. Siitä me haluamme kiittää teitä, rakkaat lapset, ja siunata erityisesti teidän työtänne.

perjantai 19. joulukuuta 2025

Valoon pienestä liekistä

Rakkaat lapset, olkoon Kirkkauden siunaus ja rakkaus kanssanne. Olkaa se Valo, joka tuo lohdutusta ja rakkautta jokaiseen tilaan, jonne sisään astutte ja jokaiselle ihmiselle, jonka tapaatte. Antakaa sisäisen Valonne ja rakkautenne loistaa myös ulospäin.  

Maailmanne tarvitsee rakkautta ja sen voimaa juuri nyt. Siksi te olette se vastavoima itsekkyydelle, omahyväisyydelle ja vallanhimolle, jota maailmanne juuri nyt tarvitsee. Maailmanne tarvitsee myös lohtua, jonka Valoa tarjoaa. Välittämistä, jota Kirkkauden voima saa teissä aikaan. Yhteyttä, aitoa yhteyttä, lähimmäisiinne.


Maailmassanne ovat pitkään olleet vallalla sellaiset voimat, jotka edistävät vain valtaa, rahaa ja toisten tarpeiden huomiotta jättämistä. Sanalla sanoa vallalla on ollut itsekkyys, joka tavoittelee vain omaa etua vallan ja rahan muodossa. Onneksi nyt alkavat myös toisenlaiset voimat nostaa päätään. Näiden eteneminen on hidasta, sillä kaikki alkaa aina yksilöstä, jokaisesta teistä. Mutta pienistä puroista muodostuu iso virta, joka kyllä saa aikaan muutoksen ja joka voimallaan pyyhkäisee pois vanhat valtarakenteet. Uskokaa tai älkää, mutta tällainen aika ei ole enää kaukana. Ja rakkaat lapset, teillä on tärkeä osa tässä. Te olette se tärkeä lisä näihin pikkupuroihin, joista tuo voiman virta kasvaa. Älä ikinä aliarvio oman Valotyösi merkitystä sinä itsesi pieneksi tunteva Valon lapsi. Kun me katsomme teitä siellä maisissa puuhissanne, voimme jo nähdä Valon lisääntymisen ja näemme myös sen, miten yksi- pienikin- liekki kasvaa ja miten sen voima sytyttää toisen liekin. Siksi juuri voimmekin sanoa, että Valo on maailmassanne lisääntynyt ja lisääntyy kaiken aikaa. Jos olette joskus nähneet, miten tuli leviää luonnossa pienestä alkukipinästä raivoisalla voimalla eteneväksi tulimereksi, voitte luoda itsellenne mielikuvan siitä, millaisena me nyt näemme maailmanne. Valo etenee tulen nopeudella ja todella pienestä Valon pilkahduksesta tulee valtava Valomeri. Meidän asiamme on juuri nyt lausua teille iso kiitos siitä työstä, jota te siellä teette. Olette vähäuskoisia ja ajattelette, että minun merkitykseni on mitätön, mutta, rakkaat lapset, niin ei ole. Jokainen teistä on se pieni Valon liekki, joka vie eteenpäin Valon sanomaa ja aikaansaa muutosta.

Vielä kerran, rakkaat lapset, olkaa siunatut Valotyössänne.

torstai 9. lokakuuta 2025

Muutos on alkanut

Rakkaat lapset, 

Me siunaamme vaellustanne siellä maan päällä. Muistakaa, että olemme koko ajan tavoitettavissa. Me olemme palveluksessanne. Me autamme teitä.

Pysykää positiivisina, vaikka tilanne maailmassanne näyttää kovasti selkiytymättömältä teidän silmissänne, me voimme kuitenkin sanoa, että edistystä on tapahtunut. Siirtymä Valoon on jo alkanut ja siitä saamme osittain kiittää teitä, jotka Valossa vaellatte. Te olette olleet mukana auttamassa ja lisäämässä Valon valtaa.

Muutokset ovat yleensäkin ensin aina pieniä, sillä teidän henkinen resilianssinne, kuten nykyään sanotaan, järkkyy helposti vaikka muutokset olisivatkin positiivisia. Jatkakaa kuitenkin työtänne Valon lähettiläinä.

Kuten olemme aiemminkin sanoneet, vanha häviää, jotta uutta voi tulla tilalle. Joissakin maissa tämä näkyy hyvinkin selvästi. Se kaikki ei tietenkään ole pelkästään hyväksi, mutta se on tärkeää tässä muutosvaiheessa. Älkää siis ihmetelkö ja ennen kaikkea älkää pelästykö sitä. Joidenkin teidän aikanne ihmisten karmassa on olla se muutoksen aikaansaaja sekä hyvässä että pahassa. Siksi kaikki tuntuu olevan murroksessa ja sekasotkussa ja päätöstenteko näyttää mielivaltaiselta. On muistettava, että nämä muutoksen aikaansaajat ovat ottaneet tehtävänsä vastaan Kirkkaudessa, ja tilanne maan päällä on, melkein voisi sanoa, yllättänyt heidät. Myös heidän oma vallanhimonsa on osittain saanut heidät valtaansa. On siis muistettava, että he suorittavat tehtävää, jonka toimenksianto on Kirkkaudesta mutta toteutus ontuu maan päällä heidän egojensa takia. Asiat kuitenkin etenevät, joskin hitaasti, ainakin teidän mielestänne. 

Meillähän tätä aikarasitetta ei ole. Me näemme vain, että tilanne etenee.

Juuri nämä egot aiheuttavat teille ongelmaa ja teidän on vaikea nähdä, miten tällaisesta toiminnasta voisi seurata mitään hyvää. Olkaa kuitenkin turvallisella mielellä, sillä täältä Kirkkaudesta katsoen suunta on oikea.

Ottakaa myös oma vastuunne tässä asiassa. Pysykää positiivisina ja levittäkää ympärillenne Valoa, kuten tähänkin asti. Ajatusten positiivisuus on tärkeämpää kuin uskottekaan sillä se vähentää pimeyden voimaa, suorastaan syö sitä.

Me olemme mukananne, ja me moninkertaistamme teidän levittämänne energian.

Valo voittaa, rakkaat lapset.


lauantai 9. elokuuta 2025

Tässä ja nyt

Rakkaat lapset,
Usein te sanotte, että täytyy elää tässä hetkessä. Kyllä, se on totta, mutta teettekö te niin vai unohtuuko se, kun mieleenne tulee jotain muuta, joka saa teidät ajattelemaan toisin? On totta, että voitte elää vain tässä hetkessä. Se ei tietenkään tarkoita, että ette voisi suunnitella tulevia tapahtumia. Mutta sitä se tarkoittaa, että menneisyys tai tulevaisuus ei haukkaa isoa osaa juuri tästä hetkestä.
Jos juuri nyt kaikki on hyvin, ei ole mitään syytä ryhtyä ajattelemaan, millaiseksi se voisi muuttua, jos tapahtuisi sitä tai tätä. Tai jos juuri nyt tunnette olevanne onnellinen, niin miksi ajatella, että voisitte sen onnen menettää. Tai että menneisyydessä teille on sattunut sitä tai tätä, joka nytkin voisi pilata onnenne.
Voitte olla vain ja ainoastaan läsnä tässä hetkessä. Menneisyys ei ole enää läsnä tai tulevaisuus ei ole vielä teitä tavoittanut. Mutta tässä hetkessä kaikki on hyvin. Voi hyvinkin olla, että olette sairastunut, mutta onko sen varjo koko ajan päällänne vai voitteko antaa tämän hetken olla hyvä ja onnellinen. Usein juuri se, minne annatte ajatustenne ja tunteittenne mennä ja viedä teidät mukananne, on se, joka synkistää elämänne ja herättää teissä pelkoa. Pysykää siis tässä hetkessä. Elämänne on tässä ja nyt.
Joskus jopa se sairaus saattaa pysäyttää teidät tähän hetkeen. Se saa teidät ymmärtämään, miten ainutlaatuinen tämä hetki on. Tässä hetkessä ei tarvitse olla räiskettä ja tapahtumia, jotka kuormittavat aistejanne. Se, mitä tässä hetkessä on, on rauha ja lepo ja meidän läsnäolomme. Kaikki tämä parantaa teitä ja vie ajatuksianne positiiviseen hyvään ja vahvistaa teitä kaikella tavalla henkisesti. Samalla kohtaatte ne asiat, jotka teille todellakin ovat tärkeitä ja joita haluatte elämäänne ja toisaalta selkenee myös se, mitä ette halua elämäänne. Huomaatte myös, että ne valinnat ovat teidän omissa käsissänne ja vain teidän omissa käsissänne. Valitkaa, me tuemme teitä. Pyytäkää, me vahvistamme teitä. Rukoilkaa ja rauha laskeutuu sieluunne. Se on merkki meidän läsnäolostamme.

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Valoa pimeyteen


Rakkaat lapset, 

Levätköön Kirkkauden siunaus päällänne. Heittäkää pois pelkonne. Heittäkää pois epäilynne. Olette suojeluksessamme.

Antakaa sielunne levätä siinä tietoisuudessa, että teistä pidetään huolta. Siinä ei ole sijaa epäilykselle eikä pelolle. Olette Valon lapsia.

Levittäkää tätä Valoa ympärillenne kaikilla osaamillanne tavoilla. Tehkää niin myös ajatuksienne voimalla. Antakaa Valon loistaa kaikilla elämänne aloilla. Te epäilette, onko teistä siihen. Te epäilette, kelpaatteko. Te epäilette, osaatteko tehdä niin joka hetki. Voi kuulkaa lapset, me tiedämme, että te ette ole täydellisiä, sillä muuten ette olisi siellä maan päällä. Ja juuri siksi me pyydämmekin teitä levittämään Valoa. Silla se Valo, joka teissä on, on seurausta opeistanne, siitä, mitä olette oppineet kaikkien vaellustenne aikana. Sen Valon kirkkaus on riittävä ja meidän mielestämme täydellinen. Te itse vaaditte jotain muuta, vielä täydellisempää. Ja usein sitten käy niin, että koska ette mielestänne pysty tuollaiseen täydellisyyteen, ette siis voi lainkaan toimia Valon lähettiläänä. Voi, miten väärässä olette. Valo tekee teistä täydellisiä. Valoa tekee teistä osaavia ja pystyviä. Uskokaa ja luottakaa ja ottakaa vastaan iloisella mielellä tämä tehtävä levittää Valoa.

Teidän sielunne on Valosta, ja se resonoi meidän pyyntöihimme. Teidän sielullenne ei ole olemassa arvosteluasteikkoa, sillä se on täydellinen. Sen täydellisyyttä olette siellä esiin saattamassa nykyisessä inkarnaatiossanne. Teidän sielunne on Jumalvalo teissä. Tuo Valo saattaa joskus himmentyä maan päällä tilapäisesti, mutta kokonaan se ei katoa ellette itse sanoudu tietoisesti irti siitä Valosta. Me valaisemme teitä ja sieluanne, me valaisemme polkuanne, me valaisemme oppejanne ja autamme niitä jalostumaan teissä.

Siunauksemme on todellakin päällänne.

Toimikaa siis lapset, toimikaa. Levittäkää Valoa, sanoillanne teoillanne ja ajatuksillanne. Sitä Valoa Jumalan rakkaus teissä vahvistaa. Ja sitä Valoa maailmanne juuri nyt tarvitsee enemmän kuin osaatte arvatakaan. Se on valo, joka estää pimeyttä ja sen julmia tekoja, sotia ja raakuutta, joita kaikkia teidän maailmassanne on nyt aivan liikaa vieläkin. Juuri siksi on tärkeää toimia koko ajan, toimia Valon hengessä ja rakkaudessa ja olla Valo pimeydessä. Tämän työnne hedelmät te korjaatte ajallaan, mutta juuri nyt on vielä työn aika.

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Vääristä valinnoista

Rakkaat lapset,

Olkoon tienne ja vaelluksenne siunattu siellä maan päällä. 

Olette usein hyvin ankaria itsellenne. Syyllistätte itseänne vähimmästäkin pikkuasiasta. 

Siihen ei ole syytä.

Teidän vaelluksenne siellä maan päällä on oikean tien etsimistä. Silloin tulee  myös eteenne kantoja ja kiviä, joihin kompastutte. Ottakaa silloin opiksenne, se hyödyttää teitä paljon enemmän kuin se, että soimaatte itseänne jostain asiasta. Mihinkään niistä asioista, jotka eteenne tulevat, ei ole oikeaa ja valmista ratkaisua, vaan teidän on itsenne löydettävä se. Voitte tietenkin kuunnella muita ja heidän ratkaisujaan, mutta viime kädessä te itse olette vastuussa siitä, minkä ratkaisun valitsette.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ehdoin tahdoin valitsette tien, jonka tarkoitus on loukata läheisiänne tai yleensä muita ihmisiä. Se on peräisin pimeydestä. Hylätkää se tie.

Vilpitön etsintä ja siinä tapahtuvat virheet ovat luonnollisia, tahallisuus ei sitä ole.

Muistakaa myös se, että aina teidän ratkaisuihinne liittyy vastuu. Jos teette huonon valinnan, teidän täytyy paitsi oppia siitä niin myös kantaa siitä vastuu. Muuten oppinne ei ole täydellinen. Syyllisten etsiminen itsenne ulkopuolelta ei edistä teidän henkistä kehitystänne, päinvastoin.

Mutta jos olette tehneet huonon valinnan, niin kuin siellä maan päällä pakostakin joskus tapahtuu, tiedostakaa vastuunne ja vasta sen jälkeen miettikää, mikä oppi tähän valintaan liittyy. Sillä oppi siinä aivan varmasti on. Niin on teidän sielunne valinnut. Voisi melkein sanoa, että ilman virheitä ja vääriä valintoja oppinne jäävät vajaiksi. Tässä ei nyt siis tarkoiteta tahallisesti aiheutettuja virheitä ja huonoja valintoja, joiden tarkoitus on aiheuttaa muille vaikeuksia, vaan omien harkintojenne jälkeen tehtyjä huonoja valintoja. Vilpittömässä tarkoituksessa tehtyjä vääriä valintoja.

Mutta, rakkaat lapset, vaikka olette päätyneet väärään valintaan, älkää jääkö siihen syyllistämään itseänne, vaan oppikaa oppinne ja menkää eteenpäin viisaampana. Teiltä ei odoteta täydellisyyttä, vaan vilpitöntä mieltä ja yrittämistä. Me emme tuomitse vilpitöntä etsijää hänen erehdyksistään, älkää siis tekään tuomitko, vaan pyrkikää eteenpäin Valon polulla.