Rakkaat lapset, puhumme teille menneistä tapahtumista, jotka teitä tässä inkarnaatiossanne ovat kohdanneet.
Näemme, että jotkut teistä pitävät kiinni asioista, joiden energiat ovat teille itselleen ja myös muille vahingollisia. Ymmärrämme, että jotkut asiat ovat teille vaikeimpia ja kipeimpiä, ja teidän ajatuksenne viipyvät niissä useinkin. Yleensä selitys löytyy siitä, että egonne on saanut teistä otteen niiden kautta. Niihin liittyy loukkaantumista, vihaa, katkeruutta ja hyvin vähän ymmärrystä ja vielä vähemmän rakkautta. Koette itsenne kovasti loukatuiksi ja haavoitetuksi ja useimmiten kieltäydytte näkemästä omaa osuuttanne tapahtumissa. Niinpä jäätte niihin kiinni. Egonne on kiinnittänyt teidät näihin tapahtumiin saamalla teissä aikaan nämä tunteet. Teidän on vaikea, ellei mahdoton, nähdä asioita mitenkään muuten kuin näiden totuttujen reaktioiden kautta.
Tällainen tilanne kertoo meille siitä, että kyseessä on teille annettu syvempi oppi. Tällä tarkoitamme sitä, että siihen liittyy myös karmallisia aineksia. Koska ette tietenkään voi niitä tähän tapahtumaan yhdistää, koska tuo menneisyyden, ehkä monenkin elämän takainen, tähän johtanut tapahtuma ei ole tietoisen mielenne saavutettavissa,
pyydämme teitä käsittelemään asiaanne ymmärtäväisesti riisuen siitä nämä egonne tunteet ja ajattelemaan sen tapahtuneen jollekin muulle. Se usein avaa silmänne, kuten te sanotte, ymmärtämään opin, jonka olette saaneet ja hyväksymään sen ja jopa näkemään sen seuraukset siunauksina. Kyllä, siunauksina, olette päässeet eteenpäin karmanne tasaamisessa, ja samalla olette ottaneet vastaan siihen liittyvän opin. Lakatkaa näkemästä elämänne tapahtumia rangaistuksina ja koettelemuksina, joita vain teidän tiellenne kasataan, sillä näin ei ole asia. Jättäkää tällainen tapahtuma taaksenne ja kiittäkää niitä sieluja, joiden rakkauden kautta tuon opetuksenne olette saaneet. Se ei lainkaan ole sattumaa, vaan se on jo ennen tänne inkarnoitumistanne merkitty tapahtuvaksi. Teidän asiaksenne jää kuitata tapahtuma ja ottaa oppi, kiittää ja mennä eteenpäin.
Monet teistä raahaavat mukanaan tällaisia taakkoja monia ihmisvuosia. Rakkaat lapset, ne tekevät askeleenne raskaiksi ja altistavat teidät haitallisille energioille, jotka tuovat mukanaan sairautta ja ahdistusta. Tietysti tulette muistamaan tuollaisen tapahtuman, mutta jättäkää pois sen haitallinen energialataus. Sen voitte tehdä vain hyväksymällä tapahtuneen ja meidän avullamme, jos on tarpeen, antamalla egonne teille syöttämät vääryyden tuntemukset anteeksi. Muistakaa egonne osuus. Pyytäkää tilalle ymmärrystä ja rakkautta. Rakkauden voima on suuri ja puhdistava, antakaa sen toimia. Huomaatte kyllä eron omissa energioissanne. Samoin huomaatte, että tuon tapahtumat kaltaiset toistot jättävät teidät rauhaan. Oppi on saatu.
Ymmärrättehän, että samalla vapautatte ne sielut, jotka ovat teitä tuossa tapahtumassa auttaneet. Siis juuri ne sielut, joita kohtaan tunnette noita negatiivisia tunteita. Antakaa heille vapautus suoritetusta tehtävästä.
Kaikki tämä tapahtuu henkisellä tasolla. Tuskin tulette näihin sieluihin nytkään sen syvemmin kiintymään, mutta se ei olekaan tarkoitus. Tässä elämässä polkunne kohtasivat vain tämän opin takia ja energian tasauksen takia