maanantai 31. tammikuuta 2022

Rakasta itseäsi


Rakkaat lapset,

Pitäkää huolta myös itsestänne. Helposti murehditte toisten, teille läheisten, puolesta ja unohdatte kokonaan itsenne. Nyt pyydämme teitä huomioimaan myös itsenne. Murehtiminen syö teidän energiaanne, joten teidän on todella tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnistanne JA lopettaa myös murehtiminen. Se ei edesauta kenenkään hyvinvointia.

Se, että pidätte huolta itsestänne tarkoittaa, että huolehditte sielunne asuinsijasta. Ei ole saman tekevää sielunnekaan kannalta, miten voitte. Terveenä energianne ovat tietenkin paremmat ja ne suuntautuvat oikeisiin, teidän sielullenne tärkeisiin asioihin. 

Tärkeää on myös, että rakastatte itseänne. Tällöin rakkautta ohjautuu teille myös universumista aivan kuin huomaamattanne. Samoin vältätte ristiriidan, joka syntyy, jos puhutte rakkaudesta ja sen välittämisestä muille, mutta ette tunne sitä itseänne kohtaan. Onko silloin todellista rakkautta sydämessänne?

Siihenkin varmaan on syy, jos ette itseänne rakasta. Pyrkikää vaikkapa maallisen neuvonanatajan kanssa selvittämään se. Heti kun rakkaus tulee teille konkretiaksi myös itseänne kohtaan, virtaa se myös elämäänne.

lauantai 22. tammikuuta 2022

Ajatuksista


Rakkaat lapset, 

Olemme monta kertaa puhuneet ajatuksista ja niiden energioista. Se on taas ajankohtainen aihe. 

Ymmärtäkää, että luotte ajatuksillanne itsellenne tulevaisuutta. Kiinnittäkää siihen huomiota. Pyydämme teitä erityisesti ajattelemaan sellaisia asioita, joita elämäänne haluatte ja siirtämään syrjään ne, joita ette kohdallenne halua. 

Energia ei katso sitä, oletteko jotakin asiaa haluamassa vai ei, jos jatkuvasti uhraatte aikaanne tietyntyyppisille asioille. Tuo energia vain yksinkertaisesti saavuttaa teidät ja ympäröi teidät ja alkaa toimia joko puolestanne tai teitä vastaan. Muistattehan sen lain, joka kertoo miten samankaltaiset asiat ja energiat vetävät toisiaan puoleensa? Juuri siitä tässä nyt on kysymys. 

Jotkut teistä viettävät ison osan ajastaan käyden läpi menneisyyden kurjimuksia mielessään yhä uudelleen ja uudelleen. Onko sitten ihme, että asiat asiat toistuvat elämässänne samanlaisina viikosta tai joskus jopa kuukausista toiseen ja joskus vieläkin pidempään. Ajatelkaa, rakkaat lapset, asioita, jotka vievät teitä eteenpäin, jotka tuottavat teille iloa ja jotka ovat positiivisia. Jos vaikka menneisyys teitä kovasti kiehtoo, niin keskittykää niihin asioihin, joista teillä siellä oli hyötyä ja iloa. Näin tällainen energia löytää luoksenne. 

Jos pelko pyrkii ajatuksiinne, muistakaa, että juuri nyt teillä on yhteys meihin ja kaikki asiat ovat hyvin. Täyttäkää mielenne Valolla ja Rakkaudella. Silloin on pelon väistyttävä. 

Ei ole syytä avata sille ovea. Te elätte Valossa ja meidän suojeluksessamme. Pelko ei sinne kuulu. 

Pelkohan on juuri se, joka teitä vetää mukanaan. Se vie menneisyyteen, se vie tulevaisuuteen yhdistettynä mielikuvituksellanne ja siinä on maaperää lisää samanlaiselle energialle. Siksi on tärkeää kääntyä pelosta Valoon ja Rakkauteen, Isänne puoleen. Siellä ei pelkoa tunneta. Siellä ei sille ole sijaa. 

Valoa ja Rakkautta ja Isänne läsnäoloa tähänkin päiväänne. 

lauantai 15. tammikuuta 2022

Isänne on rakkaus

Rakkaat lapset,

Tänään haluamme teidän tietävän, että teidän Isänne on rakkaus.

Tästä rakkaudesta te olette syntyneet. Tästä rakkaudesta te saatte elinvoimanne. Tämä rakkaus on teille A ja O. Pysykää siinä. 

Olette varmaan kokeneet myös maanpäällisen rakkauden. Emme tiedä, sitä kerrointa,  jolla se olisi kerrottava, jotta osaisitte  hahmottaa tämän Isänne rakkauden suuruuden.

Se kattaa kaiken teidän elämässänne. Se kattaa ilot, ja se kattaa surut. Se kattaa onnen ja epäonnen. Se kattaa sen, mitä olette saaneet ja sen, mitä olette menettäneet. Se kattaa kaiken.

Kuten ehkä huomasitte, sanoimme, että se rakkaus on läsnä myös sellaisissa tapahtumissa, jotka te saatatte mieltää enemminkin negatiivisiksi. Se ei tarkoita, että Isänne teille ne aiheuttaisi, niin kuin joskus kuulemme teidän sanovan. Ei, ne ovat osa teidän itsenne valitsemaan polkua ja seurausta teidän omista valinnoistanne. Mutta sitä se tarkoittaa, että  teidän Isänne on teidän kanssanne niissäkin hetkissä. Hän on se olkapää, johon silloin voitte nojata ja se syli, johon silloin voitte turvallisesti käpertyä, kun elämässänne on vastoinkäymisiä. 

Hän ottaa vastaan myös teidän syytöksenne, silloin kun koette tulleenne väärin kohdelluksi ja etsitte Isästänne syyllistä. Hän ymmärtää teitä ja auttaa silloinkin. Hänen osansa ei ole tuomita ja rangaista. Hänen osansa on rakkaus. 

Rakkaat lapset, hän tarjoaa teille tuota rakkauttaan  jokaisen päivän jokaisena hetkenä. Sen etuoikeuden  olette jo silloin saaneet, kun hän on teidän sielunne luonut, koska olette hänen rakkaudestaan syntyneet. Tästä rakkaudesta ei teitä voi kukaan eikä mikään erottaa, ellette itse sitä kiellä ja pois sulje. Ja vaikka te hänet pois sulkisitte, hän rakastaa teitä vieläkin ja odottaa teitä luokseen. Sellainen on Isänne rakkaus teitä kohtaan.



lauantai 8. tammikuuta 2022

Suojelusenkelisi



Rakkaat lapset,

Olemme tänäänkin kanssasi. Haluamme myös muistuttaa,  että sinun suojelusenkelisi on tänäänkin pitänyt sinusta huolta ja turvannut sinua. Oletko muistanut häntä kiittää? Tai oikeastaan oletko muistanut, että voit olla häneen yhteydessä monta kertaa päivässä. Hän ei koskaan väsy auttamaan ja toimimaan parhaaksesi. Näemme kuitenkin ympärilläsi enkelin, jolla ei ole juuri nyt mitään tekemistä. Ei ole pyyntöä sinulta. Ei ole ollut pitkään aikaan. Miksi et juuri nyt puhuttelisi omaa suojelusenkeliäsi? Kerro hänelle, mitä tarvitset ja mikä sinua huolettaa ja mikä sinua painaa. Hän rientää kyllä avuksesi. Näkisitpä sen ilon, jonka hänelle aiheutat pyytämällä häneltä jotain, antamalla hänelle töitä. Sanomme ilon ja käytämme taas teidän ihmisten tunteita apunamme. Haluamme vain kuvata, miten tärkeää tämä yhteyteensi suojelusenkeliisi on.

Tämä sinun suojelusenkelisi on kulkenut mukanasi kaikissa inkarnaatioissa ja myöskin silloin, kun olet ollut täällä valossa. Hän on tietoinen sinun sielunsuunnitelmastasi. Hän haluaa myös auttaa sinua siinä. Koetko jotenkin vaikeana pyytää häneltä apua? Tai onko sinun vaikea kysyä häneltä neuvoa asiaan, jota olet jo pitkään pohtinut? Näin ei pitäisi olla. Olettehan te tunteneet toisemme jo hyvin, hyvin, hyvin kauan. Kuvittelepa että unohtaisit parhaan ystäväsi hyvin pitkäksi aikaa. Miltä luulet, että hänestä tuntuisi? Aivan, yhtä pahalta tuntuu sinun suojelusenkelistäsi. Sanomme, että hänestä tuntuu pahalta. Se ei tarkkaan ottaen ole totta. Hän ei myöskään ole surullinen. Hän ei myöskään ole pahoittanut mieltään. Sillä sinun suojelusenkelisi on aina täynnä rakkautta sinua kohtaan. Muistitpa sinä häntä tai et. Korostimme noita tunteita, joita sinä ihmisenä tunnet ja ymmärrät, sen tähden, että heräisit tajuamaan hänen olemassaolonsa.

Herää siihen juuri nyt. Ota yhteyttä häneen. Puhu hänelle ja odota, että hän vastaa sinulle. Huomaat, että hän on siellä vierelläsi. Aina valmiina. Aina odottamassa yhteydenottoasi. Hän on Jumalan sinulle antama kumppani. Hänkin on Jumalan rakkaudesta syntynyt juuri sinun sieluasi varten.