Rakkaat lapset,
Olemme monta kertaa puhuneet ajatuksista ja niiden energioista. Se on taas ajankohtainen aihe.
Ymmärtäkää, että luotte ajatuksillanne itsellenne tulevaisuutta. Kiinnittäkää siihen huomiota. Pyydämme teitä erityisesti ajattelemaan sellaisia asioita, joita elämäänne haluatte ja siirtämään syrjään ne, joita ette kohdallenne halua.
Energia ei katso sitä, oletteko jotakin asiaa haluamassa vai ei, jos jatkuvasti uhraatte aikaanne tietyntyyppisille asioille. Tuo energia vain yksinkertaisesti saavuttaa teidät ja ympäröi teidät ja alkaa toimia joko puolestanne tai teitä vastaan. Muistattehan sen lain, joka kertoo miten samankaltaiset asiat ja energiat vetävät toisiaan puoleensa? Juuri siitä tässä nyt on kysymys.
Jotkut teistä viettävät ison osan ajastaan käyden läpi menneisyyden kurjimuksia mielessään yhä uudelleen ja uudelleen. Onko sitten ihme, että asiat asiat toistuvat elämässänne samanlaisina viikosta tai joskus jopa kuukausista toiseen ja joskus vieläkin pidempään. Ajatelkaa, rakkaat lapset, asioita, jotka vievät teitä eteenpäin, jotka tuottavat teille iloa ja jotka ovat positiivisia. Jos vaikka menneisyys teitä kovasti kiehtoo, niin keskittykää niihin asioihin, joista teillä siellä oli hyötyä ja iloa. Näin tällainen energia löytää luoksenne.
Jos pelko pyrkii ajatuksiinne, muistakaa, että juuri nyt teillä on yhteys meihin ja kaikki asiat ovat hyvin. Täyttäkää mielenne Valolla ja Rakkaudella. Silloin on pelon väistyttävä.
Ei ole syytä avata sille ovea. Te elätte Valossa ja meidän suojeluksessamme. Pelko ei sinne kuulu.
Pelkohan on juuri se, joka teitä vetää mukanaan. Se vie menneisyyteen, se vie tulevaisuuteen yhdistettynä mielikuvituksellanne ja siinä on maaperää lisää samanlaiselle energialle. Siksi on tärkeää kääntyä pelosta Valoon ja Rakkauteen, Isänne puoleen. Siellä ei pelkoa tunneta. Siellä ei sille ole sijaa.
Valoa ja Rakkautta ja Isänne läsnäoloa tähänkin päiväänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti