lauantai 28. joulukuuta 2019

Kokonaisvaltaista hoitoa parhaaksenne

On totta, että ajatukset sairastuttavat siinä missä virukset ja bakteeritkin.
Niiden menetelmäkin on vielä samanlainen. Samoin kuin yksi bakteeri tai virus alkaa lisääntyä löydettyään sen paikan, jossa se parhaiten viihtyy, niin tapahtuu myös ajatuksien kautta sairastuminen. Yksi ajatus, joka leviää ja saa valtaa etsii toisen samankaltaisen, kunnes koko ajatusmaailma on sairauden ajatusten vallassa. Aina ajatusten ei tarvitse olla edes pelkästään sairauteen liittyviä. Myös pelon ajatusten vaikutus on teille haitaksi. Koko chakrajärjestelmänne on sekaisin, sillä nuo häiritsevät energiat tukkivat ne. Ensin ei välttämättä kaikkia. Yleensä alku löytyy pelon tai sairausajatusten kohteen läheltä. Yksikin tukos on jo omiaan muuttamaan koko energiankierron kehoissanne. Chakrojen kautta tapahtuu puhdistus ja myös parannus, siksi on tärkeää, että ne toimivat kokonaisuutena hyvin.
Teidän ihmisten mielestä ajatukset, jotka ovat piilossa, ovat vaarattomia. Niin te luulette. Niin ei ole. Energian kannalta mikään ei ole piilossa. Samankaltainen energia löytää toisen, aivan varmasti.
Emme voi kyllin korostaa sitä, mikä merkitys chakrojen puhdistuksella on. Samalla on usein syytä myös puhdistaa auranne ja ympäristönne. Aurahan on teidän suojanne ulkoatulevia energeettisia hyökkäyksiä vastaan, jos se vuotaa tai on hoitamattomana huonojen energioiden vallassa, on selvää, että vointinne ei voi olla hyvä. Olette alussa mainittujen bakteerien ja virusten ympäröimä, noin kuvannollisesti puhuen. Siitä on vain askel chakroihinne ja energiannekin ovat niiden vallassa.
Ympäristöönne kertyy paljon esineiden, ajatusten, tunteiden ja teidän itsenne ja toisten ihmisten myötä tulevaa energiaa. Sekään ei aina ole hyvää. Sekin on syytä puhdistaa.
Ehkäpä pidätte kaikkea tätä liioitteluna. Rakkaat lapset, siitä ei ole kysymys. Me, jotka näemme energian, voimme vakuuttaa teille, että energia ja sen saastuminen on hyvinkin todellista, samoin kuin myös puhdas Valon ja Rakkauden energia. On todellakin väliä sillä, millä itsenne ympäröitte. Te näette helposti likaisen, puhtaan ja saastuneen eron, ettekö näekin? Meillä tämä energioiden välinne ero on samalla tavalla hyvin selvä.
Miksi ihmiskunta ei sitten ole kokonaan sairas, te kysytte. Rakkaat lapset, niille, jotka elävät jatkuvasti saastuneissa energioissa olisi kovin paljon hyötyä kaikesta puhdistuksesta. Asia on vain niin, että he eivät edes osaa odottaa ja toivoa hyvinvointia, joten he tyytyvät osaansa. Mutta luuletteko te, että he voivat hyvin? Aivan varmasti eivät voi, sen kertovat jo kaikki sairaustilastonnekin sekä henkisen että fyysisen hyvinvonnin osalta. Te ihmiset olette sopeutuvaisia ja siksi olette sopeutuneet siihenkin, että hoidatte itseänne mieluimmin kaikenlaisilla kemikaaleilla, joita lääkkeiksi kutsutte, sen sijaan, että hoitaisitte chakrojanne, auraanne ja itseänne kokonaisvaltaisesti.

lauantai 21. joulukuuta 2019

Ajatusten hallinnasta

Rakkaat lapset, oletteko tietoisia siitä, että ajatuksenne ovat hallittavissa? Usein ajatuksenne herättävät teissä pelkoa ja ahdistusta. Niin ei tarvitse olla. Miten, te sanotte, voisin muka hallita ajatuksiani.
Se ei edes ole vaikeaa, sillä ajatukset eivät ilman teitä ole olemassa. Ne saavat tietysti virikkeen jostakin teille jo tutusta asiasta, joka teissä aiheuttaa jonkin reaktion. Havahdutte tähän ja annatte ajatustenne jatkaa samaa kehää kuin aina ennenkin. Kenties lisäätte jonkun aspektin, joka edellisillä kerroilla on jäänyt puuttumaan. Limbinen järjestelmänne herää ja tunteita alkaa tulla lisää, osa miellyttäviä ja osa kenties pelottavia. Tässä kohtaa teidän on mahdollista puuttua peliin ja keskeyttää ajatusprosessi ja siirtää ajatuksenne johonkin muuhun asiaan. Teidän vallassanne se on. Usein on jopa tietoinen valinta teidän taholtanne se, että jatkatte samojen asioiden kehittämistä mielessänne aina vaan uusiin suuntiin.
Olette toki vapaita antamaan ajatustenne liikkua missä ikinä haluatte. Emme halua tietenkään sitä rajoittaa. Puhumme asiasta siksi, että usein limbisen järjestelmänne tullessa mukaan heräävät voimakkaimmin voimakkaimmat tunteet ja jos ne ovat pelkoa aiheuttavia tai masennukseen johtavia, on toki parempi keskeyttää ajatusprosessi kuin jatkaa sitä. Eikö teistäkin?
Osin ajatuksenne perustuvat jo tunnettuihin tosiasioihin ja tapahtumiin. Osin on kyse tunteiden purkukanavasta. Silloin kun ne purkavat teidän sanomattomia ja puhumattomia pelkojanne olette vaarassa joutua turhaan tunnemyrskyyn. Mielikuvituksenne lisää joukkoon asioita, usein vielä tunteiden ääripäästä. Tällöin olette jo aika voimakkaassa tunnetilassa, johon jotkut teistä jopa jäävät. Ja rakkaat lapset, kaikki tämä vain siksi, että uskotte olevanne voimattomia ajatustenne edessä.
Kuten sanoimme, te olette ajatustenne herra. Te päätätte, jatkatteko jotain mieleenne tullutta asiaa ajatuksissanne vai ette.
Miksi me nyt sitten edes puhumme tästä? Miten tämä on henkinen asia? Se on henkinen asia rakkaat lapset siksi, että se kääntää teidän energianne pelonsekaisiksi ja ahdistaviksi. Ja siksi, että teidän on siitä kerran prosessin alettua vaikea irroittautua, jolloin energianne ovat sekaisin hyvin kauan aikaa. Se järkyttää teidän henkistä tasapainoanne eikä mitenkään edistä kulkuanne eteenpäin henkisellä tiellä. Se vaikuttaa myös ihmissuhteisiinne ja sekoittaa niidenkin energiat, pahimmillaan hyvinkin pitkäksi aikaa.
Pyytäkää ensi kerralla, kun huomaatte ajatustenne alkavan kääntyä hairitsevään suuntaan, niille puhdistusta. Suojelusenkelinne voi teitä auttaa ja jos ajatuksenne ovat tiukasti kiinni mielessänne, voitte kutsua avuksenne arkkienkeli Mikaelin. Hänen henkinen miekkansa pystyy ne kyllä irroittamaan ja hänen avullaan ne myös kääntyvät hyviksi ja voimauttaviksi ja teitä auttaviksi.
On niin paljon asioita, joissa meistä enkeleistä on teille apua. Teidän on vain muistettava asioittenne kanssa kääntyä meidän puoleemme. Tällaiset yhteydenotot teidän puoleltanne nostavat energia- ja värähtelytasoanne, sillä me voimistamme teitä siunauksilla ja rakkaudella.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Olkaa tarkkoina erilaisten energioiden kanssa

Rakkaat lapset,
Teidän ympärillänne on vuodenajasta johtuvaa synkkyyttä. Se on kuitenkin ulkoista. Muistakaa, että sisimpäänne sillä ei ole asiaa. Pitäkää aina erillään nämä kaksi asiaa: se, mikä on ympärillänne ja se, mikä on sisimmässänne. Teidän sisimpänne on täynnä rauhaa ja Valoa, jos niin haluatte. Ulkoiset asiat eivät sitä järkytä. Näin on asian laita, jos olette henkisen tien lapsia.
On sanottava, että teidänkin sisäinen rauhanne voi kyllä järkkyä, jos ette ole huolehtineet chakroistanne ja niiden puhdistamisesta. Myös ympäristönne on hyvä saada puhdistusta arkkienkeli Gabrielilta. Puhumme tästä usein, koska se on teidän kannaltanne hyvin tärkeää. Tarkoitamme puhdistusta. Elätte useiden erilaisten energioiden vaikutuspiirissä, ja vain puhdistamalla chakranne ja pitämällä ne puhtaina ja poistamalla enkelien avulla teitä ympäröivät häiritsevät energiat, voitte elää puhtaissa ja hyvissä energioissa ja nauttia niiden hyvästä vaikutuksesta.
Haluamme myös muistuttaa teitä ilosta. Kun olitte lapsia, nauroitte ja iloitsitte usein. Näitte asiat toisin. Näitte ilonaiheita ympärillänne, toisissanne, pienissä asioissa. Nyt mielenne valtaa usein synkkyys ja sinne nousevat ilon asemasta murheet ja ahdistukset. Niiden läpi iloa on vaikea nähdä. Jättäkää nuo murheet ja ahdistukset meille enkeleille. Me hoidamme ne pois pyynnöstänne. Mutta, te sanotte, olen jo useaan kertaan uskonut murheeni ja huoleni teille ja aina ne vain palaavat. Miksi?
Niin tosiaan, miksi. Palaamme taas niihin energioihin. Kaikki ajatuksenne ja tunteennekin ovat energiaa. Pienikin häiritsevä energia kasvaa, koska siihen liittyvät ympäristöstänne vapaana liikkuvat huonot energiat ja häiritsevät ajatusmuodot. Niinpä yhteen pieneltä tuntuvaan murheeseen on pian liittynyt ympäristöstänne sitä aina vain voimistavaa energiaa. Juuri tämän takia pyydämme teitä puhdistamaan niin chakranne kuin ympäristönnekin. Itsestään ne eivät puhdistu. Olkaa siis tarkkana ja pyrkikää ymmärtämään tämä energian ominaisuus: samankaltaiset energiat pyrkivät toistensa luo ja voimistavat toisiaan. Käyttäkää sen sijaan hyväksenne sitä olemalla puhtaissa energioissa. Senkin luo löytävät puhtaat energiat ja jos olette suojanneet itsenne puhdistuksen jälkeen, suojanne läpäisevät vain nuo puhtaat energiat.

Mutta jos olen suojannut itseni, miksi sitten minun on puhdistettava chakrojani ja ympäristöäni yhä uudelleen ja uudelleen? Siksi, rakkaat lapset, että valitettavasti häiritseviä energioita on nykyään liikkeellä hyvin paljon enemmän kuin hyviä. Suojanne toimivat kyllä niitä vastaan, mutta koska mielenne saattaa kääntyä negatiivisuuteen ja pelkoon ja huoleen, energian laki pääsee toimimaan; ne huolenne vetävät puoleensa ympäristön häiritseviä energioita ja lopulta suojienne tehtävä käy niille ylivoimakseksi ja tarvitaan sitä puhdistusta. Tämä on teidän maailmanne piirre, ja siitä teidän syytä olla tietoisia, rakkaat lapset.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Ristiriitoihin ratkaisu...

Rakkaat lapset, teille on luontaista suuntautua ystävällisesti niitä kohtaan, jotka ovat teille ystävällisiä, mutta entä suhtautumiseenne niitä kohtaan, joiden kanssa teillä on ristiriitoja?
Jokainen teistä on joutunut tällaiseen tilanteeseen joskus ja tiedätte kyllä miten vaikeaa on nähdä näiden ristiriitojen läpi. Antakaa meidän enkeleiden auttaa teitä.

Pyytäkää erityisesti läsnäoloamme, kun tilanne on akuutti, jotta se ei eskaloituisi ja pahenisi. Pyytäkää, että puhdistamme pois ne energiat, jotka ristiriidan ovat synnyttäneet ja annamme tilalle energiaa, joka puhdistaa ja luo harmoniaa ja rakkautta välillenne.
Egonne, josta usein puhumme, on pitämässä teitä kiinni niissä ristiriidoissa, joten apumme on tarpeen.

Pieni huomautus egostanne: varmaan teistä usein tuntuu, että egonne olisi suorastaan vihollisenne, kun luette näitä tekstejä. Sitä emme kuitenkaan tahdo sanoa. Egonne pyrkimys on asettaa teidän "etunne" etusijalle. "Eduksi" se laskee myös sen, että olisitte aina oikeassa ja muut väärässä. Näin menetellen se vain pyrkii suojelemaan teitä "nöyryytyksiltä". Egonne ajattelee VAIN teidän selviytymistänne tilanteista mahdollisena voittajana. Sen agendalla eivät ole lainkaan henkiset arvot tai rakkaudelliset arvot. Egonne on ns kovan linjan kannattaja. Te ja teidän etunne ensin ja muut selviytyköön miten taitavat. Egonne ajattelee näin mielestään teidän "parastanne", koska se haluaa teidän vain aina voittavan ja jos näin ei käy, esiin nousevat loukkaantumisen ja häpeän tunteet, jotka egonne teissä herättää. Ne tunteet ovat inhimillisiä, mutta ne eivät vie eteenpäin henkisellä tiellä, eivätkä edistä mitenkään henkistä kasvuanne. Sitä egonne ei haluakaan, sillä silloin se joutuisi luovuttamaan vallan Korkeammalle Minälle, mikä henkisestä kasvusta on seurauksena. Egonne merkitys on maallisissa asioissa suuri, kun vielä olette henkisiä lapsia, ja egoanne teidän on silloin kiittäminen mm selviytymistänne elämässä, mutta henkisellä tiellä sen arvot eivät ole teidän arvojanne.

Palaamme näihin ristiriitatilanteisiin. Silloin on tärkeää nähdä ristiriitojen läpi ja nähdä se sielu, jonka kanssa olette moiseen tilanteeseen joutuneet. Puhtaissa energioissa se käy parhaiten. Tällöin myös egonne joutuu väistymään ja olettekin Korkeamman Minänne johdatuksessa. Kykenette itsekin näkemään selvemmin tien, jota pitkin kulkea. Tiedätte myös, että rakkauden energia pääsee silloin teitä lähelle ja auttamaan teitä. Ristiriidat menettävät merkitystään ja rakkaus astuu niiden tilalle. Ymmärrätte, että ristiriidat ovat saaneet alkunsa egojenne "pelistä" olla aina oikeassa ja edetä minä edellä. Kun tämän ymmörrätte, teidän on helppoa antaa tilaa rakkaudelle ja sovulle.

lauantai 30. marraskuuta 2019

Puhdistuksesta

Rakkaat lapset, tiedättekö, että energianne voivat kärsiä häiriöitä hyvinkin pienistä asioista? Tarkoituksemme ei ole peloitella teitä, vaan auttaa teitä luomaan ympärillenne tila, jossa energianne voivat säilyä hyvinä.
Kun ostatte jotain ja tuotte sen kotiinne, tuotte sen mukana myös siihen tarttuneet energiat. Tuntuuko se teistä kummalliselta asialta? Sitä se ei ole. Energiaa voisi verrata tässä vaikkapa pölyyn. Se on ensin huomaamatonta, kunnes sitä on paljon ja sen olemassaoloa ei voi olla näkemättä. Samoin tässä. Nuo vieraat energiat alkavat vaikuttaa ympäristössänne. Ensin pieninä asioina ja mitä kauemmin ne ovat kotonanne puhdistamattomina, aina vaan suuremmissa asioissa. Energiat voivat olla hyviä ja silloin niiden vaikutus on positiivinen, mutta jos ne eivät ole puhtaita, voitte alkaa kärsiä kaikenlaisista häiriöistä jokapäiväisessä elämässänne. Pyytäkää siis arkkienkeli Gabrielin puhdistusta kaikille uusille esineille, joita kotiinne tuotte.
Jos olette tietoisia esineiden huononlaatuisesta menneisyydestä, olkaa erityisen varovaisia. Tällaiset energiat ovat kuin piittynyt lika, jota on vaikea saada pois. Voi olla, että tarvitaan useampi puhdistuskerta Gabrielin puhtaalla energialla.
Jos olette herkkiä energian vaihteluille, saatatte heti tuntea energianlaadun. Tuotte kotiinne kirjan kirjastosta. Se on ollut kodissa, jossa on paljon epäsopua ja karkeaa kieltä, nämä tulevat sen mukana. Jotkut teistä vaistoavat ne ja ryhtyvät puhdistustoimiin. Jopa kirjanlukijan ahdistuneisuus ja senkaltaiset ajatukset ovat kirjassa energisessä muodossa.
Haluamme korostaa, että jos suojanne ovat kunnossa ja energianne puhtaat, olette valmiimpia tuntemaan häiritsevät energiat, mutta jos jostain syystä olette laiminlyöneet suojauksen, olette hyvin alttiita tällaisille energioille. Usein tunnettekin vain, että jokin on pielessä, ettekä heti edes keksi sille syytä. Miettikää silloin, onko kotiinne tuotu uusia esineitä. Se ei tietysti aina ole se syy, mutta on hyvä tarkistaa asia ja ottaa se huomioon.

lauantai 23. marraskuuta 2019

Positiivisesta mielikuvituksesta

Rakkaat lapset,
Oletteko tänään ajatelleet positiivisia ja hyviä ajatuksia? Kysykää itseltänne tätä päivittäin, sillä liian helposti egonne saa teidät taivuteltua omaan arvostelevaan ja ei-niin-positiiviseen tyyliinsä. Egonne tietysti pyrkii suojelemaan teitä saamalla teidät varautumaan pahimpaan, mutta on sillä omakin lehmänsä ojassa; se haluaa pitää teidät vallassaan. Niin ja sitä pahimpaa ei sitten koskaan tulekaan, mutta energianne ovat sen ajattelusta menneet sekaisin.
Aloittakaa aina päivänne pyytämällä sille Jumalan siunausta, ohjausta ja apua sekä enkeleiden läsnäoloa. Tällaisessa ympäristössä egonne on vaikea -ellei mahdoton- toimia. Vasta kun ryhdytte kuuntelemaan egonne kuiskauksia ja menette niihin mukaan, se taas saa teissä vallan.
Puhukaa toisistanne vain sellaisia asioita, joita itsekin haluaisitte itsestänne kuulla. Ajatelkaa toisille ihmisille sellaisia asioita heidän tulevaisuuteensa, jollaiseksi haluaisitte oman tulevaisuutenne muotoutuvan. Asettakaa aina itsenne mittariksi, kun aloitatte puheen toisista ihmisistä. Se mikä tuntuu teistä hyvältä ja positiivisen kannustavalta, on sitä muidenkin mielestä. Muistakaa olla armollinen itsellenne ja muille. Rakastakaa itseänne ja muita. Rakkaus on tapa muuttaa asioita. Vain rakkauden voima kykenee siihen. Kaikki vihan, katkeruuden ja arvostelun tunteet vain saavat aikaan lisää samanlaista energiaa kohteessaan.
Kun elätte tässä hetkessä, elätte Jumalan ja enkelten suojeluksessa, mutta kun annatte mielikuvitukselle vallan, altistatte itsenne egonne hyökkäyksille. Egonne syöttää teille huolen ja murhen aiheita, sillä olette alueella, josta tietonne loppuvat ja mielikuvituksen valta alkaa. Tämä koskee tulevaisuutta, mitä kauemmas tulevaisuuteen ajatuksenne tähtäätte sen varmemmin tarvitsette mielikuvituksenne apua. Jos teillä on taipumusta nähdä asiat synkässä valossa, mielikuvituksenne lisää tätä taipumusta egonne ohjeistuksessa. Egonne on siinä aivan oikeassa, että sen synkistä mielikuvista teidän on hankala vapautua varsinkin jos olette sen laatuisiin ajatuksiin tottuneet, ja niin se on saanut teistä toiminnallaan yliotteen.
Jos teidän on ajateltava asioita pitkällä aikavälillä, antakaa myös mielikuvituksenne aina Korkeamman Minänne valvontaan positiivisin ajatuksin, sillä silloin lataatte tulevaisuuteenne hyviä asioita ja energiaa. Muussa tapauksessa olette itse osana luomassa itsellenne synkkää ja vaikeaa tulevaisuutta.
Muistutamme teitä myös puhdistamaan ajatus- ja tunnekehonne, jotta sinne jääneet vanhat energiat eivät teitä sitoisi ja kahlitsisi synkkiin tapahtumiin. Tähän riittää pyyntö enkeleille, jotta he voivat suorittaa näiden kehojen puhdistuksen. Näin teidän on helpompi kerta kerralta pysyä siinä Isämme siunauksessa ja positiivisessa energiassa, jonka hänen läsnäolonsa elämässänne teille tuo.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Yhteys sieluunne

Rakkaat lapset,
Olkaa tänään ja kaikkina päivinä siunatut rakkaan Isämme nimeen.
Tänään on aika katsoa itseenne, sieluunne, ja luoda yhteys sinne, jos se on päässyt höllentymään. Viimeksi mainittu sana on kyllä vaikeasti hahmoittuva, myönnämme sen.
Yritämme selventää. Tietenkin teillä on kaikissa tilanteissa yhteys sieluunne, mutta sen laatu vaihtelee. Joskus ette ole siitä lainkaan tietoisia, ja silti se toimii hyvin. Joskus taas yritätte yrittämistänne ja teistä tuntuu, että yhteyttä ei synny. Joskus koko ajatus yhteydestä sieluunne ei edes tule mieleenne.
Kehotamme teitä tänään hyvin aktiivisesti luomaan tuon yhteyden sieluunne. Meditaatiossa tai rukouksessa suorastaan ja vain pyrkimään siihen. Sitä kautta teidän on mahdollista tulla tietoisiksi sellaisista asioista, joita sielunne ja teidän ylösnousemuspolkunne tarvitsee. Kuunnelkaa herkällä korvalla, mitä sielunne teille viestii. Sen sanoma on - niin kuin meidänkin - joskus vaikea pukea sanoiksi, mutta antakaa asialle aikaa ja huomaatte, että ymmärrys kyllä tulee.
Sieltä sielunne sanomasta pystytte myös poimimaan ne asiat, joista teidän olisi hyvä luopua, jotta etenisitte polullanne. Joskus etenemisenne pysähtyy pelkästään sen takia, että ette ymmärrä sitä tarvitsevanne. Tyydytte vallitseviin olosuhteisiin. Hyväkin olosuhde voi silloin kahlita teidät paikallenne. Etsikää aina korkeampia energioita ja antakaa sielunne toimia ohjaajana. Meidänkin apumme tulee silloin kysymykseen.
Pyytäkää myös saada selkeää opastusta suojelusenkelinne avulla. Hän osaa pyynnöstänne hoitaa kanavanne sieluunne tässä mielessä kuntoon. Hän myös tarvittaessa toimii tulkkinanne.

Pyydämme teitä etenemään kaikessa rauhassa syvemmälle sielunne pyyntöihin ja myös sen viisauksiin. Siinä ei ole kiirettä. Yksi asia kerrallaan. Pääasia on, että olette uudelleen luoneet tuon yhteyden ja luoneet sen toimivaksi. Ulkoinen ohjaus pääsee paremmin toimimaan, kun se on sopusoinnussa sielunne sävelen kanssa.

Antakaa tänään aikaa juuri tälle yhteydelle. Siunaamme päivänne ja rohkaisemme teitä ryhtymään toimeen heti.

lauantai 9. marraskuuta 2019

Ovatko mielipiteesi rakentavia vai hajoittavia?

Rakkaat lapset,
Jättäkää taaksenne väittely ja kinastelu. Onko välttämätöntä aina olla oikeassa? Olisiko parempi antaa ystävienne ja kumppanienne tuntea, että arvostatte heitä?
Katsomme surullisin mielin teidän kiistojanne, sillä ne eivät johda mihinkään. Antakaa kunkin pitää mielipiteensä ja ajatuksensa ja pyrkikää näkemään niiden taakse tämän ihmisen sieluun, jota kohtaan voitte tuntea rakkautta.
Kaikki nämä mielipiteet ovat täällä maanpäällä hankkittuja ja osa teistä pitää niistä kiinni kaikin voimin unohtaen kokonaan sen, mitä mielipiteenne voivat aiheuttaa muille. Asettukaa muiden asemaan, ymmärtäkää, että mikään ei ole sataprosenttisen oikein tai väärin ja että kukin teistä voi tulkita asiat omalla tavallaan ja vielä omia aikaisempia mielipiteitään tukemaan. Mutta mitä hyötyä on siitä oikeassa olemisen "kunniasta"? Ei mitään. Olette pahoittaneet jonkun mielen ja se saa teidätkin tuntemaan olonne kehnoksi, jos vain pysähdytte mielipiteiltänne sitä tutkimaan. Egonne on hyvin tarkka oikeassa olemisestaan. Oletteko siis vielä tyystin egonne ohjattavissa?
Mielipiteissä ei tietenkään ole mitään pahaa ja niitä saa tietenkin olla teillä. Pyydämme teitä vaan näkemään niiden taa ja niiden läpi ja käyttämään niitä rakentavasti eikä hajoittavasti.
Olemme aiemmin puhuneet arvostelusta. Tämäkin liittyy siihen. Kaikilla teillä on täällä oma tehtävänne ja senmukaisesti muodostatte mielipiteitänne. Niin tuleekin olla. Älkää kuitenkaan unohtako sielua niiden mielipiteiden tähden, ei omaanne eikä muiden. Rakentakaa mieluimmin kuin repikää rikki. Ymmärtäkää sen sijaan, että aina arvostelisitte. Jospa teiltä itseltänne puuttuukin juuri se kyky nähdä asioita laajemmin ja olette siksi linnoittautuneet omiin tinkimättömiin mielipiteisiinne. Silloin kaikki muut tietenkin ovat väärässä ja te oikeassa. Näin ajatellessanne olette asettaneet kaikki muut teitä alemmas. Niin toimii ihminen egonsa ohjauksessa. Pyrkikää katsomaan asioita laajemmin ja näkemään ne korkeamman minänne kautta. Muistakaa, että teitäkään ei ole kukaan tuomitsemassa, miksi siis te tuomitsisitte? Sen sijaan, lapset, rakastakaa. Rakastakaa kaikkia. Aivan kaikkia. Pyrkikää siihen joka päivä. Se avaa teille aivan uuden rakkauden ulottuvuuden. Sen ulottuvuuden teidän sielunne kyllä tuntee, jos vain pysähdytte avoimin mielin ja korvin sielunne sanomaa kuulemaan.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Se pieni hymy...

Rakkaat lapset,
Me kuljemme kanssanne ja ohjaamme teitä. Joskus toivoisimme, että pyytäisitte meitä seuraksenne useimminkin, sillä se, mitä voimme tehdä ilman pyyntöjänne, on niin kovin paljon rajoittunutta.
Ottakaa tavaksenne aloittaa päivänne pyytämällä meiltä ohjausta ja apua niihin ongelmiin, joita päivän aikana kohtaatte. Me emme voi ratkaista niitä puolestanne, mutta voimme valaista teille tapoja, joilla ongelmanne helpommin ratkeavat. Mikään ongelma ei ole meille liian pieni tai suuri. Muistakaa, että kaikella, mitä teette, on merkitystä. Pienimmilläkin asioilla. Kun muistatte tämän päivänne saa aivan uutta sisältöä. Osaatte myös katsoa asioita toiselta kannalta, kun etsitte niistä merkitystä, ettekä näe niitä vain välttämättöminä pahoina, jotka tiellenne ovat osuneet.
Kohtaatte paljon ihmisiä. Joskus se ystävällinen hymy tai ele, jonka jollekin suotte, on hyvin tärkeä, paljon tärkeämpi kuin uskottekaan, sille, jolle sen suotte. Pitäkää siis mielessänne ystävällinen ja lempeä käytös. Koette sen itsekin niinä päivinä, joina asiat eivät tahdo mennä haluamallanne tavalla. Kaikki nämä eleet, pienetkin, ovat rakkauden energiaa, jota toisille välitätte. Sillä on suuri merkitys. Emme voi sitä kyllin korostaa.
Saattaa olla, että asiat ärsyttävät teitä, mutta älkää antako niiden tulla teidän ja muiden ihmisten väliin. Tässäkin on taas hyvä muistaa, se, että kaikki kokemanne on merkityksellistä.
Siunaamme tämän päivänne ja toivomme, että annatte tämän siunauksemme näkyä myös suhteissanne muihin. Vastatkaa ärtyneeseenkin reaktioon, joka jonkun taholta teihin suuntautuu, rakkaudella. Se on kaikkein paras lääke ja ainoastaan se pystyy muuttamaan energian hyväksi kaikille osapuolille.

lauantai 26. lokakuuta 2019

Energioista ja ajatuksista



Rakkaat rakkaat lapset,

Joskus meidän on vaikea valita, mistä aiheesta teille puhuisimme, sillä on niin paljon asioita, joita haluaisimme saattaa tietoonne.

Te puhutte joskus vähättelevään sävyyn energiasta ja sen voimasta. Jos ette suorastaan vähättele sitä, olette ainakin epäuskoisia sen suhteen. Me sanomme teille, että se energia, mitä meiltä avuksenne pyydätte on korkeavärähteistä ja todella voimakasta. Joskus emme suorastaan voi käyttää sen koko voimaa, sillä kehonne eivät sitä kestäisi.

Näin on varsinkin silloin, kun pyydätte meiltä parannusta. Olemme selittäneet, miten energia alkaa vaikuttaa heti kehossanne, mutta sen voima ja parannus vievät silti aikansa, koska meidän on sitä säädeltävä kehollenne sopivaksi. Lihakehonne reaktiot ovat hitaat. Mutta parannusta tapahtuu koko ajan. Sen voitte uskoa.


Pitäkää omat ajatuksenne puhtaina ja positiivisina. Muistattehan sen, että vedätte puoleenne sellaista energiaa, jota itsessänne viljelette. Myös ajatuksenne ovat energiaa.


Oppikaa kumoamaan ne ajatukset, jotka aiheuttavat teissä negatiivisuutta. Pyytäkää välittömästi puhdistusta Valon kirkkaudesta niille ajatuksille, jotka itsekin huomaatte häiritseviksi. Näin energia ei leviä eikä pääse keräämään negatiivisuutta Teihin ja ympärillenne. Myös voitte rakastaa pois ne ajatukset, jotka häiritsevät. Rakkaus puhdistaa ne. Tärkeää on pysäyttää vääränlainen energia heti.


Ehkä ajattelette, että pikainen vaikkapa toisen arvostelu negatiivisessa mielessä ei vaikuta mihinkään. Rakkaat lapset, kyllä se vaikuttaa ja se vaikuttaa lähinnä teihin itseenne. Jättäkää se tekemättä. Se on helpompaa kuin luulette, sillä vähitellen tottumuksenne onkin rakastava ja heijastuu kaikkeen, mitä teette.  Se vaatii ehkä alkuun hieman itse kuria, mutta se miten erilaiselta se tuntuu teissä itsessänne on niin palkitsevaa, että se auttaa teitä eteenpäin.

lauantai 19. lokakuuta 2019

Peloista


Rakkaat lapset,

Annamme teille siunauksemme ja vahvistamme teitä Valon energialla.


Tänään puhumme teille peloista. Ne hallitsevat monen elämää ja suorastaan lamaannuttavat kyvyn elää ja nauttia siitä. Tuntuuko tutulta? Kuljette pelosta toiseen. Kun yksi pelko hellittää, on toinen jo tulossa ja kolmas... Näin ei kuitenkaan ole tarkoitettu. On monta syytä, miksi teillä on pelkoja. Useimpia niistä teille tuottaa egonne eli  minänne, jonka intresseihin kuuluu hallita mieltänne ja pitää se hallinnassaan. Mielikuvituksenne vielä osallistuu tähän ja silloin olette jo pahasti sidotut pelkoihinne.

Elinalanne kapenee, jätätte menemättä paikkoihin, joissa ennen kävitte ja tekemättä asioita, joita ennen teitte.

Pelko etenee vähitellen. Se on egonne taktiikka. Aivan kuin huomaamattanne menette siihen mukaan. Alatte vältellä jotakin asiaa ja siitä se alkaa. 

Saattaa olla, että pelkoonne myötävaikuttaa jokin asia menneistä elämistänne, jolloin egonne näkee siinä mahdollisuuden. Mielikuvituksenne tulee mukaan ja siinä se on.


Pelko on tietenkin negatiivista energiaa, joka enegian lain mukaan vetää puoleensa lisää samankaltaista energiaa. Siksi on tärkeää, että ensin puhdistatte chakranne ja pyydätte itsellenne arkkienkeli Mikaelin sinisen viitan suojaksenne. Sen jälkeen voitte alkaa työskennellä pelkojenne kanssa. Ottakaa yksi asia kerrallaan ja työskennelkää sen kanssa. Antakaa se enkeleille, jotka hoitavat sen pois teistä. Pyytäkää vielä arkkienkeli Mikaelia katkaisemaan kaikki ne siteet, jotka tuosta pelosta teihin tulevat, jotta se todellakin poistuu. Vaikutus alkaa heti. Kiusallista on se, että teidän ihmisten limbinen järjestelmä on tallentanut pelon triggerit eli laukaisijat. Mutta teitä helpottaa se, että mieleenne tulevat pelot johtuvat vain ja ainoastaan limbisestä järjestelmästä. Ne ovat vain muistumia, eivät todellisia pelkoja. Puhdistakaa kuitenkin nekin pois enkeleiden avulla, kuten edellä on kerrottu.

Meidän on vaikea sanoa, miten nopeasti teidän limbinen järjestelmänne "unohtaa" nämä laukaisijat kokonaan, mutta sen voimme sanoa, että kerta kerralta tilanne on helpompi teidän hallita ja apumme on puhdistavaa ja tehokasta. Te vapaudutte peloistanne.

Käsitelkää näin yksi asia kerrallaan. 

Usein huomaamme, että pelkäätte myös sitä, että ryhdytte tämän myötä liian uskaliaiksi.

Jos näin ajattelette, mainitkaa puhdistaessanne, että haluatte vapautua vain niistä peloista, jotka ovat aiheettomia ja ne pelot, joiden tarkoitus onkin pitää teidät pois todellisista vaaroista tietenkin säilyvät. Me emme koskaan niitä poistakaan, mutta tämä lisäys on tarkoitettu vain rauhoittamaan teidän mielenne.

  

lauantai 12. lokakuuta 2019

Entisten elämien vaikutuksesta


Rakkaat lapset,

Kun suru koskettaa teitä, siunaamme teitä. Kun rakkaus koskettaa teitä, iloitsemme kanssanne. Kun menetys kohtaa teitä, olemme täyttämässä elämäänne jollain muulla, jolle menetys teki tilaa. Me kuljemme elämässänne mukana sen kaikissa vaiheissa. Ei ole niin pientä asiaa, että sitä emme huomaisi.  

Teidän on tärkeää muistaa, että kaikki teille tapahtuvat asiat ovat alkusysäys johonkin. Nämä alkusysäykset koette joko hyvinä tai pahoina, mutta meidän näkökulmastamme ne ovat vain teille osoitettu huomautus siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja eteenpäin tiellänne.

Teidän tunnekehonne ovat hyvin herkästi reagoivia. Teidän tunteenne lyövät joskus yli niin, että ette itsekään käsitä, mitä teille on tapahtumassa. Tunnekehonne rekisteröi tapahtumat ja tallentaa ne. Käsittelemättömät asiat jäävät jopa tukkimaan tunnekehoanne. Asiat, joiden yli te ette tunnu pääsevän, niin kuin te sanotte. Tällaisia asioita voi löytyä myös aikaisemmista elämistä ja ne jatkavat olemassaoloaan tunnekehossanne joskus- tai ehkä useimmiten- teidän tietämättänne. Tällöin olette herkistyneet tietynlaisille tapahtumille tässä elämässä. Ne herättävät teissä tuntemuksia ja tunteita, joille ette löydä selitystä. Vähitellen, kun palaatte yhteyteen sielunne tietämyksen kanssa ja sen viisauteen, alatte ymmärtää, että kyse ei olekaan tämän elämän vaan aikaisemman elämän tapahtumista, joiden trauma on tunnekehoonne jäänyt. Tällaisen purkaminen on mahdollista. Usein on kuitenkin tarpeen kokea jokin asia ja tapahtuma, joka sen nostaa esiin. Tällöin se on purettavissa ymmärryksen kautta. Ensin tajuatte, että se tulee jostain kauempaa elämäänne. Sen jälkeen teidän on vietävä se enkelienne ja oppaittenne kanssa korkeamman neuvoston eteen ja pyydettävä siitä vapautusta. 

Haluamme kuitenkin, että etenette tässä asiassa hitaasti ja harkiten siksi, että sielunne viisauden kautta saatte asiastanne ymmärryksen ja vasta sitten ryhdytte pyytämään puhdistusta ja vapautusta.

Palaamme tähän asiaan uudestaan jonkin ajan kuluttua. Pyytäkää sielultanne viisautta niiden asioiden suhteen, joiden arvelette olevan jäänteitä entisistä elämistänne. Se valmistaa teitä tulevaan puhdistukseen ja vapautukseen näistä asioista. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Olkaa turvallisella mielellä.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Planeetastanne ja sen elämästä


Rakkaat lapset,

Olette valinneet maan asuinpaikaksenne. Muistakaa, että myös teillä on vastuu planeetastanne. Kiinnittäkää huomiota siihen, mitä te voitte tehdä, jotta planeettanne voisi hyvin. 

Näemme teidän tekevän käytännön tekoja- ainakin pienessä määrin. Mutta siitä se alkaa, pienet teot monien tekemänä ovat isoja jokia, jotka aikaansaavat muutosta.

Tärkeää on myös muistaa meditoidessanne puhdistaa planeettaanne. Voimistaa luonnonhenkiä, ilmahenkiä, vedenhenkiä, niitä henkiä, jotka pitävät huolta eläin- ja kasvikunnasta. Heidän voimansa ovat rajalliset ja siksi myös teidän apuanne tarvitaan.

Lähettäkää heille puhdistusta, rakkauden energiaa ja Valon voimaa.

Muistakaa olla tarkkana myös ravintonne suhteen. Lopettakaa, jos vain mitenkään mahdollista, lihansyönti. Se aiheuttaa eläimille turhaa kärsimystä. Eläimetkin ansaitsevan hyvän elämän. 

Tärkeää on myös muistaa, että te, jotka syötte eläinten lihaa, tulette myös osallisiksi eläinten kärsimyksestä ja stressistä. Kaikki ne ovat taltioituneena eläinten lihaan. Se ei ole sellaisenaan ravitsevaa ruokaa, useinkin päinvastoin. Tämän te kyllä ymmärrätte. Tiedätte myös sen, että tuotantoeläimiä hoidetaan lääkkeillä, jotka jättävät jälkensä niiden lihaan, joskus jopa niiden tuottamaan ravintoon, kuten muniin ja maitoon. Pyrkikää suosimaan näissä mainituissa tuotteissa sellaista eläinten tuottamaan ravintoa, joka on mahdollisimman puhdasta ja jossa eläimet ovat voineet hyvin ja saaneet osakseen hyvää kohtelua ja pitkän, hyvän elämän. 

 Teillä tässä omassa maassanne on puhdasta vettä riittämiin. Kiittäkää siitä vedenhenkiä. Heidän työnsä on tärkeää.

Toivomme teidän pysähtyvän miettimään jokapäiväistä ravintoanne sitä nauttiessanne.

Puhdas maaperä tuottaa hyvää ravintoa. Luonnollisesti viljelty ja luonnonmukaisesti hoidettu maaperä on rikas sen elimistölle ja sen tuote on teille siunaukseksi ja todelliseksi ravinnoksi, ei vaan vatsantäytteeksi.


Vielä pyydämme teitä siunaamaan ruokanne, jotta se mahdollisimman hyvin teitä ravitsisi.


Olkoon siunaus myös teidän kanssanne.

lauantai 28. syyskuuta 2019

Egon keinoista



Olkoon rauha kanssanne, rakkaat lapset.

Kipuilette usein itsenne kanssa, koska olette tyytymättömiä siihen, millaisia te olette ja miten olette käyttäytyneet. Se on teidän egonne, josta teidän on saatava voitto joka päivä. Älkää kuitenkaan ruoskiko itseänne. Siihen ei ole tarvetta. Tarve on pitää chakrat puhtaina ja yhteys tänne henkimaailmaan elävänä. Teidän egonne on osa maallista minäänne, jonka intressit rajoittuvat siihen, että selviydytte eteenpäin maallisella tiellänne. Siinä sen osa on tärkeä. Henkiselle tielle siitä ei ole oppaaksi.

Teidän on kuitenkin opittava elämään tämän "häirikön" kanssa, sillä ilman sitä te ette tule toimeen. Tarkistakaa siis päivittäin, että olette Korkeimman Minänne ohjauksessa ettekä egon määräysvallan alaisena. Tämä on teidän ihmisten "taistelu", joka tulee seuraamaan teitä siihen asti, kunnes siirtymisenne hetki tänne koittaa. Egonne on tärkeä, jotta osanne ihmisenä edes saa jatkoa. Se on ollut opettajanne sellaisissa asioissa, jotka ovat olleet tärkeitä oppimisen, selviytymisen ja arkisten asioiden kannalta. Siihen sitä tarvitsette edelleenkin. Muistakaa kuitenkin rajoittaa sen valtaa. 


Egonne ei osaa katsoa asioita toisten kannalta. Se ei suorastaan halua aina niin tehdä. Siksi on tärkeää, että suhteissanne muihin ihmisiin pitäydytte Korkeimman Minän ohjaukseen. Pyytäkää myös täyttyä Valon rakkaudella. Se siirtää egonne syrjään. Egonne ei ole halukas rakastamaan ja toimimaan rakkaudellisesti muita kohtaan, vaan sen pyrkimykset ovat itsekkäät ja tavoittelevat omaa etua. Se nostaa aina ykköseksi itsensä, muilla ei ole niin väliä tai heillä on ainakin vähemmän väliä.


Kuten sanottu, egonne ei ole teitä vastaan, muuten kuin henkisissä asioissa, joihin sen ymmärrys ei riitä. Se ei edes näe niitä tarpeellisiksi. Sen olette jo varmaan ymmärtäneet.

Egonne voi vallata myös jonkun chakroistanne omaan käyttöönsä häiritsemällä sen toimintaa, jos ette pidä puhdistuksesta huolta. Tai vaikka pitäisittekin, saatte tässä olla tarkkana. Se voi olla solar plexus, jolloin ihminen on korostetusti vain omaa etuaan ajava. Se voi olla myös sydänchakra, jolloin ihminen kykenee tunteettomiin tekoihin lähimmäisiinsä nähden.

Se voi olla myös kurkkuchakra, jolloin ihmisen käyttämän kielen kautta muut ihmiset  saavat asiattomasti niskaansa huonoa käytöstä ja jopa solvauksia. Olkaa siis tarkkana.

Huomioikaa itsessänne, mitä väylää egonne käyttää. Mikätahansa chakra voi tilapäisesti tulla egon aseeksi ja sen käyttöön. Alemmat chakrat aiheuttavat ylilyöntejä seksuaalisissa asioissa muihin nähden. Olemme tässä antaneet vain esimerkkejä


Tarkoituksemme ei ole tuomita teitä, rakkaat lapset, vaan pyytää teitä kiinnittämään huomiota käytöksessänne tapahtuviin muutoksiin ja sen jälkeen ryhtymään puhdistustyöhön chakrojenne suhteen. Yleensä egon toiminta on hienovaraista alkujaan mutta muuttuu yhä räikeämmäksi, jos asioihin ei puututa. Olemme tässä vain valaisseet osaa sen tavoista toimia.

perjantai 20. syyskuuta 2019

Enkeleistä...


Rakkaat lapset,

Avatkaa sydämenne täysin vastaanottamaan siunaus täältä Valosta.

Jos olette yksinäisiä tai tunnette itsenne yksinäisiksi, kääntykää puoleemme. Meidän rakkautemme täyttää teidät ja karkottaa yksinäisyyden. Me olemme kuuleva korva, me olemme lämmin syli, me olemme lohduttava kosketus, me olemme ymmärrys, jota etsitte, me olemme rakkaus, jota vailla koette olevanne. Me olemme hellä katse, joka teitä rakastavasti seuraa. Me olemme käsi, joka pyyhkii pois kyyneleen. Me olemme Jumalan lähettiläitä ja hänen rakkautensa virtaa meidän kauttamme teihin. Me olemme enkeleitä, joita on ympärillänne paljon.

Miten vähän te meiltä joskus odotattekaan. Lapset, uskokaa siihen, että me kuulemme ja autamme. Me näemme ahdinkonne mutta luvan auttamiseen me tarvitsemme teiltä. Antaa se meille, rakkaat lapset.

Näemme teidän yksin kulkevan pimeässä, kun voisitte pyytää meitä valaisemaan tienne.  Yksin yritätte löytää kadonnutta polkua, kun me voisimme tarttua käteenne ja viedä teidät polulle, joka johtaa Valoon. Kutsukaa meitä.

Enkelimaailma on tehty teidän avuksenne. Olette osanneet kommunikoida kanssamme Kultaisen Atlantiksen aikaan. Te näitte meidät ja  olimme hetkittäisessä yhdeydessä. Te tiesitte meidän tehtävämme ja tiesitte sen olevan Jumalan lahja teille. Me opetimme teitä ja autoimme teitä jokapäiväisissä tehtävissänne. 

Mikään ei ole muuttunut meidän taholtamme. Tarvitaan vaan se, että palaatte tähän yhteyteen ja pyydätte apuamme ja johdatustamme. Mitä enemmän meitä käytätte sen paremmin opitte tuntemaan meidän kykymme ja mahdollisuutenne auttaa teitä. Meitä enkeleitä on paljon erilaisia, eri tehtäviin "koulutettuja", niin kuin te sanoisitte. Me kommunikoimme keskenämme ja etsimme teille aina parhaan mahdollisen avun. 

Vierailemme usein luonanne. Joskus huomaatte läsnäolomme, joskus taas ette. 

Me emme ole tosikkoja. Meidän huumorintajumme on puhdasta ja rakastavaa. Rakastamme kauneutta ja usein löydätte yhteyden meihin paikoissa, jotka luonto on muovannut kauniiksi. Kotieläimenne näkevät ja/ tai aistivat läsnäolomme. Toimimme usein myös heidän parhaakseen, vaikka heillä pääsääntöisesti onkin omat auttajansa. 

Toimimme viestintuojina ja sanansaattajina. Pois siirtyneet rakkaanne lähestyvät teitä kauttamme. Me myös välitämme heille tietoja teistä, silloin kun he vielä ovat liian heikkoja itse saamaan niitä eli heti tänne siirryttyään. 

Voitte käydä kanssamme keskusteluja. Opitte kyllä pian, miten me vastaamme ja millainen tapamme kommunikoida on. Tottumusta se hieman vaatii, mutta mitenkään vaikeaa se ei ole. 

Halusimme käyttää tämän tilaisuuden saattaaksemme tietoisuuteenne nämä asiat.

Rakkauden siunaus levätköön teidän kaikkien yllä

lauantai 14. syyskuuta 2019

Aurastanne


Rakkaat lapset

Tiedätte varmaan, että teidän auranne on kuin toinen ihonne sillä se on suoja ulkopuoleltanne tulevia haitallisia energioita vastaan.

Samoin kuin ihonne voi saada haavoja ja iho-ongelmia, voi teidän aurannekin vaurioitua. Auraanne voi tulla heikkoja kohtia, ja se voi jopa ruveta vuotamaan, jolloin teidän energianne karkaa pois ja olonne alkaa tuntua voimattomalta. Joskus aurassanne on heikkoja kohtia, jolloin sellaiset ihmiset, jotka ovat energiasyöppöjä, käyttävät tätä heikkoa kohtaa hyödykseen ja "imevät" teistä energiaa itselleen. Myös tällöin tunnette itsenne väsyneeksi ja uupuneeksi ja henkisesti voimattomaksi.

Auraanne tarttuvat myös kaikenlaiset energiamuodot, joita on ympärillänne, kun liikutte töissänne tai asioillanne tai vapaa-aikoinanne muiden ihmisten seurassa. Häiritsevistä asioista syntyy tällaisia ajatusmuotoja, samoin negatiivisista ajatuksista ja sanoista ja teoista. Varsinkin jos teistä löytyy itsestänne samantyyppistä energiaa, nämä energiat pyrkivät löytämään toisensa ja jäävät auraanne. Tällöin on selvää, että auranne ei enää suojele teitä vaan se vain kerää tuota huonoa energiaa itseensä ja lopulta se aivan kuin "sortuu" ja vain kulkee mukananne toimimattomana tai toimien hyvin puutteellisesti.

Tällöin olonne on todella huono ja mielenne maassa, kuten te sanotte.

Mitä sitten voitte tehdä? Teidän tulee maadoittautua kasvattamalla juuret jalkapohjistanne maan keskuskristalliin. Pyytää suojelusenkelinne tulemaan auraanne ja kutsumaan muita enkeleitä ja arkkienkeleitä tuekseen puhdistamaan ja eheyttämään auraanne. Antakaa heidän aivan rauhassa toimia ja kun huomaatte olonne keventyneen ja mielialanne kohonneet, kiittäkää heitä, sillä heidän työnsä on tehty ja auranne on taas kunnossa. 

Aura on niin kuin oikea ihonnekin. Se tarvitsee puhdistusta ja hoitoa. Sen puhdistamiseen ei ole mitään sääntöä, mutta meidän neuvomme on tehdä  puhdistus mieluiten "liian" usein kuin liian harvoin, sillä se on teidän hyvinvoinnillenne niin tärkeä asia.

Teidän auranne on myös hyvin toimivana aivan kuin majakka niille, joiden energiat ovat alhaalla. Siksi teidän on hyvä aivan kuin supistaa auraanne, vetää sitä lähemmäs kehoanne kun olette lähdössä paikkaan, jossa on paljon ihmisiä. Tällöin hyökkäys energiaanne tavoittelevien taholta tulee helpoiten torjutuksi. Teidän auranne toimii myös tuntomerkkinä muille, joiden energiat ovat hyvät ja samankaltaiset, positiiviset kuin teidän. Tässä on yksi syy, miksi hakeudutte tiettyjen ihmisten seuraan ja tunnette heihin yhteenkuuluvuutta.

Siunaamme teitä rakkaudella ja Valon puhtaalla energialla, rakkaat lapset. 



lauantai 7. syyskuuta 2019

Teillä kaikilla on kyky olla yhteydessä enkeleihin...

Rakkaat lapset,

Tuomme teille tervehdyksen Valosta. Siunaamme teitä rakkaudella.


Haluamme teidän tietävän, että teillä jokaisella on mahdollisuus olla yhteydessä meihin. Useimmilla teistä kanavat ovat jo auki tai aukeamassa, mutta ette vain itse ole sitä huomanneet. Suurin syy siihen, miksi tämä jää teiltä huomaamatta, on se, että ette luota siihen, että teille voitaisiin antaa viestejä tai että yhteytenne olisi avautunut.

Me kehotamme teitä kuitenkin kokeilemaan. 

Pyytäkää suojelusenkelinne suojelusta tämän yhteyden luomiseen ja kuunnelkaa, nähkää tai aistikaa muuten meidän läsnäolomme. Se, miten meidät havainnoitte on aistityyppikysymys. Me valitsemme se aistin, joka teille parhaiten sopii kanavaksi.

Aivan kuten esim. oppimisenne tapahtuu parhaiten jonkun tietyn aistin kautta. Puhutte kuulomuistista tai näkömuistista, tässä on kyse samasta asiasta.

Ensimmäisellä kerralla antakaa asioiden vain tapahtua. Kun suojelusenkelinne on suojaamassa teitä, olette täysin turvassa. Halutessanne voitte pyytää myös arkkienkeli Mikaelia suojaamaan yhteyden. On hyvä myös maadoittaa itsensä. Se tapahtuu mielikuvituksenne avulla. Kuvitelkaa, että jalkapohjistanne kasvaa vahvat ja voimakkaat juuret, jotka ulottuvat syvälle keskuskristalliin asti, jonka voitte kuvitella aivan maapallon keskukseen.  

Nyt olette valmiina. Toivottavasti olette valinneet paikan, jossa teitä ei häiritä millään tavoin. Antakaa meidän löytää luoksenne ja aloittaa valmistelut. Etsimme teille sopivan kanavan aistityyppinne mukaan, etsimme myös keskuudestamme sen, joka parhaiten osaa kommunikoida kanssanne.  Joskus siinä kuluu aikaa, joskus yhetys voidaan luoda heti. 

Aloitamme puhdistamalla chakranne, jos annatte siihen meille luvan. Näin energia virtaa läpi kaikkien kehojenne puhdistavana ja samalla raviten teitä rakkaudella ja Valon energialla. Tämän te tunnette vain turvallisena ja hyvänä olona. Jotkut teistä saattavat tuntea sen kehollisena tuntemuksena, toiset nähdä sen tai toiset kuulla sen hellänä kuiskutuksena. Jos ette tunne mitään erityistä, ei ole syytä huoleen. Seuraavilla kerroilla olette jo valmiimpi tällä kokemukselle. Lopuksi suojaamme puhdistetut chakranne ja auranne.


Suosittelemme, että ette pyri erityisesti ottamaan yhteyttä kehenkään ensimmäisillä kerroilla, vaan annatte meidän olla se aktiivinen osapuoli. Houkutus voi olla suuri pyrkiä yhteyteen jonkun jo tänne siirtyneen kanssa, mutta sen aika ei ole vielä. Pyydämme teiltä kärsivällisyyttä. Kaikella on aikansa. Tärkeää on vain saada yhteys luotua ja tehdä siitä säännöllinen tapa. Meiltä saatte sitten ohjeita ja opastusta eteenpäin. Olkaa turvallisella mielellä ja antakaa asioiden tapahtua.


Siunausta ja rakkautta Valosta.







lauantai 31. elokuuta 2019

Jokapäiväisistä pikkuasioista



Rakkaat lapset,

Muistakaa, että olemme läsnä jokaisessa päivänne hetkessä. Pyytäkää meitä auttamaan teitä aivan jokapäiväisissäkin askareissa. Se on meille vain ilo ja kunnia.


Kaikissa asioissa, joita te vedätte puoleenne eli joita teille tapahtuu on aina mahdollisuus, jonka olette itsellenne valinneet, oppia jotain. Siksi teidän on tarpeetonta manata teille tapahtuneita tai tapahtuvia asioita. Ne eivät ole sattumaa täältä meidän näkökulmastanne. Sattumaa ei ole, on vain sovittuja oppeja ja niiden toteutumiseen pyrkiviä tapahtumia. 


Usein näemme teidän aivan kuin tarkoituksella synkistävän päivänne. Jokin pieni asia voi saada teidät aivan pois tolaltanne. Miksi annatte niin paljon merkitystä noille pienille asioille? Jouduitte odottamaan hieman kauemmin kuin olitte ajatelleet, entä sitten? Käyttäkää aika meditointiin tai energian lähettämiseen niille, jotka sitä tarvitsevat. Kaupan kassa oli poissaolevan oloinen eikä huomioinut teitä tarpeellisella kohteliaisuudella, entä sitten? Miksitte auttaisi kassahenkilöä voimaan paremmin, sillä selvästikin hänen energiatasonsa oli jostain syystä laskenut. Miksi otatte kaikki niin henkilökohtaisesti? Joskus ihmisillä on vain energiat sekaisin eikä heidän käytöksensä ole silloin normaalia. Ette voi tietää, mitä on tapahtunut. Ei teidän tarvitsekaan, mutta ottakaa vieraanlainen käytös muiden puolelta pyyntönä auttaa. Tällöin ette ime itseenne harmistuksen energiaa, vaan siirrytte lähettämään rakkauden energiaa eteenpäin. Se voi olla näiden pikkutapahtumien tarkoitus.


Rakkauden energia kumpuaa ikuisesta jumal-lähteestä, josta se ei koskaan lopu. Kun se kiertää, ihmiset sen parissa voivat hyvin. Se on myös parantavaa energiaa, josta jokainen parannusta tarvitseva ottaa kyllä osansa. Kunpa voisitte nähdä sen vaikutuksen. 


Kun olette kanssakäymisessä muiden kanssa, pyrkikää aina tulkitsemaan heidän viestinsä teille rakkauden kautta. Ihmismielenne on taipuvainen ottamaan viestit helposti arvosteluna ja loukkauksena. Se johtuu teidän egonne huonosta itsetunnosta.

Pyrkikää hylkäämään egonne tie ja katsomaan asioita korkeamman minänne kautta. Se auttaa teitä henkisellä tiellä eteenpäin. Se auttaa myös muita eteenpäin. Rakkauden energia vetää puoleensa rakkautta energian lakien mukaan. Viljelkää sitä runsaasti.

lauantai 24. elokuuta 2019

Keskinäisestä kanssakäymisestänne


Rakkaat lapset, näemme, että teillä on toisinaan keskenänne ongelmia. Usein ne näyttävät syntyvän selvästä väärinymmärryksistä tai -käsityksestä. Tunnutte olettavan jo valmiiksi, mitä ystävänne tai tuttavanne teille aikovat sanoa. Kuunnelkaa toisianne tarkkaan ja kysykää, ennen kuin omaksutte asenteen, että teitä on loukattu. Tällaisesta asenteesta syntyy vain negatiivisuuden kierre. Sitä pyydämme teitä välttämään.


Usein oma asenteenne saa aikaan sen, että ihmiset suhtautuvat teihin negatiivisesti. Olette katkeruuden tai vihan tai suuttumuksen vallassa itse ja sitten ihmettelette, miksi ihmiset sanovat teille ilkeitä asioita. Olemme puhuneet tästä aiemminkin, mutta vedätte puoleenne sitä energiaa, jota sisällänne viljelette. Antakaa katkeruuden ja vihan mennä, antakaa enkeleiden puhdistaa teidät siitä ja pyytäkää heitä täyttämään teidät rakkaudella. Saattepa nähdä, miten ihmisten suhtautuminen teihin muuttuu. Nyt vedätte puoleenne rakkauden energiaa.


Teissä kaikissa on jonkinlainen halu muuttaa kanssakulkijoitanne, sillä olette havaitsevinanne heissä piirteitä, joista ette pidä. Eivätkö ne usein olekin juuri sellaisia piirteitä, joista ette pidä itsessänne? Tiedostakaa tämä ja myös se, että teidän vallassanne ei ole muuttaa ketään. Ainoastaan voitte tehdä muutoksia omassa käytöksessänne. 


Huomaamme teidän usein suorastaan etsivän vikoja muissa. Se on teille kuin ajanviete.

Pyrkikää, rakkaat lapset, kuitenkin mieluimmin rakastamaan kuin arvostelemaan. Siinä taas energiat toimivat arvostelijaa vastaa. 


Olette kaikki lähtöisin Jumalan rakkaudesta. Siitä teidän sielunne on luotu. Antakaa tämän rakkauden näkyä teistä joka päivä. 


lauantai 17. elokuuta 2019

Omasta vastuustanne



Rakkaat lapset,

Olkoon sisäinen rauha kanssanne tänään ja tulevina aikoina. 

Miksi kulkisitte rauhattomina etsien jotain, joka teidät tyynnyttäisi, kun jo tiedätte, mistä sisäinen rauha tulee. Se tulee yhteydestä Jumalaan, teidän Isäänne. 

Te pyritte hallitsemaan kaikkea, mitä ympäristössänne tapahtuu, ottamaan siitä jopa myös vastuun itsellenne. Jos ette ole vielä huomanneet sen mahdottomuutta, vakuutamme sitä nyt teille. Teidän "valtanne" ulottuu vain itseenne ja omiin tekemisiinne. Muiden puolesta ette voi tehdä päätöksiä tai ratkaisuja. Voitte kyllä olla tukena, mutta ette sanella muille, miten heidän olisi elettävä ja mitä kulloisessakin tilanteessa tehtävä. Myös teidän kykynne suojella lähimpiänne on rajallinen. 

Älkää kokeko tätä onnettomana ja mieltänne synkistävänä. Jokaisella on oma elämänsä ja oma tehtävänsä ja omat oppinsa, niihin vaikuttaminen vie heiltä mahdollisuuden elää sitä elämää, jota he tänne tulivat hakemaan oppeineen kaikkineen.

Kyllä, totta kai suojelette lapsianne ja pidätte heistä kaikin tavoin huolta ja myös muista, joiden kyky huolehtia itsestään on rajoittunut, mutta tehkää se heitä tukien, ei heidän puolestaan eläen. Ymmärrättekö?

On eri asia olla tukena kuin olla ohjaamassa muiden elämää. Jokaisen on opittava ottamaan vastuu omasta itsestään. Tämän oppivat teidän lapsenne ja tämän olette oppineet te itse. Vastuun mukana myös tulee ymmärrys siitä, mitä teidän kuuluu tehdä kussakin tilanteessa. Vastuun mukana tulee myös ymmärrys siitä, että kukaan muu ei tee teitä onnelliseksi tai onnettomaksi, vastuu on aina kullakin yksilöllä. Lapsuuden asiat ovat usein teillä mielestänne syynä siihen, että teille nyt tapahtui näin. Kuulkaa lapset, kaikki mitä olette kokeneet on teissä kudoksena, te itse lisäätte kudokseen mallin ja värit. Kukaan ei ole virheetön, ei myöskään teidän vanhempanne ettekä te itse vanhempina, mutta kun kasvatte opitte vastuun. Käsitelkää kokemuksenne ja jättäkää ne taaksenne. Maalliset auttajatkin ovat siellä teitä varten, joten älkää kantako mukananne katkeruutta ja vihaa menneiden tapahtumien takia. Se synkistää vain teidän päivänne ja vetää puoleensa lisää katkeruutta ja vihaa aiheuttavia asioita. Nähkää kaikki asiat oppeina ja oppikaa myös niistä.

Kuulemme teidän protestoivan. Kyllä se on mahdollista ja sen on "pakollista" , jos haluatte pyrkiä siihen sisäiseen rauhaan, josta alussa puhuimme. Asioiden kieltäminen ja niiden sulkeminen mieleenne ei ratkaise mitään. Niistä oppiminen on kaiken avain.

Olette itse valinneet ennen tänne tuloanne sisältöä ja oppeja tähän elämään. Tässä syy, miksi tietyt asiat teille tapahtuvat. Käyttäkää tilaisuutenne nyt ja antakaa sielullenne se oppi, jota se tarvitsee. Turhia kokemuksia ei ole, turhia toistoja kylläkin. Jos kieltäydytte oppimasta, uutta tilaisuutta teidän eteenne tuodaan, kunnes olette valmiita oppimaan. Älkää siis ihmetelkö, miksi samantapaisia asioita on osunut kohdallenne jo monta, miettikää sen sijaan niiden asioiden oppia. Vastuu on teillä.

Niille, joista tämä sanat tuntuvat kovilta ja tunteettomilta, vakuutamme, että sanomme ne suurella rakkaudella, jotta voisitte itse helpottaa kulkuanne täällä maan päällä.

lauantai 10. elokuuta 2019

Parantamisesta ja parantumisesta


Rakkaat lapset, kun pyydätte meitä parannusta, annamme sitä teille. Usein kuitenkin käy niin, että huomaammekin jonkun asian, joka vaikuttaa elämänne laatuun enemmän kuin se, johon alunperin parannusta pyysitte. Silloin aloitamme siitä. Tämä saa teidät tietenkin luulemaan, että olemme jättäneet huomiotta ja  toteuttamatta alkuperäisen pyyntönne. Näin ei ole. 

Meille on hyvinkin selvää se, missä järjestyksessä asiat täytyy hoitaa. Joskus aloitamme teidän pelkonne poistamisesta. Sillä se kerää teihin huonoa energiaa, joka huonontaa vointianne. Sen jälkeen etenemme tärkeysjärjestyksessä. Meillä on kyllä tieto siitä, miten tervehtymistänne parhaiten edistetään. 

Olette psykofyysinen kokonaisuus ja teissä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi esimerkiksi tuo pelko on syytä poistaa ja edistää sen poissapysymistä. Tässäkin ajatus ohjaa toimintaa.

Parantumiseen liittyy myös teidän lihakehonne hidas reagointi energiaan. Siksi pyrimmekin vaikuttamaan valokehonne kautta. Se on aivan kuin se malli, johon lihakehonne pyrkii. Chakranne toimivat energian välittäjinä myös tässä parantamisessa.

Teitä saamme parantaa vain pyynnöstänne ja luvallanne. 

Valitettavasti kaikki sairaudet eivät ole meidänkään parannettavissamme. Niihin kuuluvat ne sairaudet, jotka olette itse itsellenne valinneet tähän elämään oppiaksenne niiden kautta. Siinä tehtävämme on toisenlainen. Autamme henkisen puolen kautta. Usein tapaattekin parantumattomasti sairaan sielun, jonka henkisiä kykyä ja suurta ymmärrystä ihmettelette. Sen luonteinen on apumme. Apumme ulottuu myös kiputuntemuksiin, vaikkapa onnettomuustilanteissa. Samoin kuin kuolemaanjohtavissa turmissa ja sairauksissa, jossa tietoisuutenne autetaan pois kehostanne, jotta kipu ja körsimys voidaan minimoida. 

lauantai 3. elokuuta 2019

Miksi kurjia asioita tapahtuu?


Rakkaat lapset,

Kuulemme teidän puhuvan, että olette tehneet jotain pahaa ansaitaksenne jonkun kolhun, joka teitä on kohdannut. Voi lapset, me emme jaa rangaistuksia. Mikään mitä teette ei ole meille syy rangaista teitä. Usein nämä asiat, joita te pidätte rangaistuksena ovat yksinkertaisesti oppeja, joita olette tänne tulleet hakemaan. Rangaistus tulee teille maallisen uskontonne kautta, joka korostaa synnin käsitettä ja siitä saatavaa rangaistusta. Se ei ole meistä, vaan maallisten tahojen keksintö.

On vaikea määritellä, mikä on hyvää ja oikein kaikissa tilanteissa. Kaikki riippuu siitä, mitä olette tulleet tänne oppimaan ja myös siitä, millaisia sopimuksia olette solmineet ennen tänne maan päälle tuloanne. Joskus toiselle aiheutettu vaikeus ja tukala kokemus onkin Valossa sovittu rakkauden teko, joka auttaa toisen ihmisen saamaan sen kokemuksen ja opin, jota hän täältä hakee.

Karma on kyllä olemassa, mutta siinäkin on kyse energioiden tasauksesta eikä sitä pidä pitää rangaistuksena. Yksinkertaistettuna; jollekin on kertynyt tietynlaisia tekoja liikaa ja toiselle liian vähän, jolloin suoritetaan energioiden tasaus ja roolit voivat vaihtua. Täällä Valossa se on teillekin selvää, että niin täytyy menetellä. Se, millä aikavälillä tämä tasaus tapahtuu, riippuu muista henkisellä polulla kokemistanne asioista. 


Energioiden tasauskin voi teistä siellä maan päällä näyttää " julmalta", mutta se ei sitä ole. Siitä seuraa yleensä suuri siunaus ja askel henkisellä polulla seuraavaan vaiheeseen. Te ihmiset puhutte siitä, että "kokemus opettaa" ja se on useinkin juuri sama asia.

Jumala on rakkaus ja siihen rakkauteen ei koskaan sisälly rangaistusta. Jumala ei ole se, joka aiheuttaa sotia, nälänhätiä, kärsimystä, tauteja, vaan ne johtuvat teistä ihmisistä. Teidän sielunne tarvitsevat monenlaisia oppeja ja kokemuksia edetäkseen ylösnousemuspolulla. Tämä teidän on hyvä ymmärtää ja sisäistää. Korostamme vielä, että se ainoa syy, miksi olette maan päällä, on oppia ja antaa oppeja muille, jotta sielunne kehittyisi ja etenisi kohti ylösnousemusta eli tilaa, jolloin teidän ei enää tarvitse palata maan päälle, jollette sitä sitä halua. Voitte valita, miten sielunne siitä eteenpäin haluaa palvella ja edistää rakkauden sanomaa.

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Pelkojen poistoon...



Rakkaat lapset, pelko ei ole teitä varten, miksi pelkäisitte, sillä me tarjoamme teille iki-aikaisen suojan. Teidän ei tarvitse elää pelossa ja sen mukanaan tuomissa huonoissa energioissa. Me tarjoamme teille suojan ja sen myötä Valon ja Rakkauden energiaa.

Teidän egonne on kiintynyt pelkoon, sillä sen avulla se saa teidät valtaansa. Se käyttää mielikuvitustanne lietsomaan yhä pahempia ja pahempia uhkakuvia eteenne.

Me muistutamme teitä elämään tässä hetkessä. Sen Valossa ja sen siunauksessa. Silloin enegianne ovat myös tässä eikä huomisessa tai tulevassa, jonne voitte kuvitella tapahtuvaksi vaikka mitä.

Samalla kun aamulla heräätte ja pyydätte meitä mukaan päiväänne ja sen tapahtumiin, pyytäkää myös antaa pelkonne ja epävarmuutenne meidän haltuumme. Me osaamme käsitellä niitä oikein ja antaa teille niistä vapauden.

Vapauttakaa itsenne niistä kokonaan. Älkää salliko pienenkään pelon jäädä teihin asumaan. Sillä sen energia kerää nopeasti ympärilleen lisää. Myös arkkienkeli Mikael on vahvana tukenanne enkeleineen, jos pelkonne ovat jo kauan teissä eläneet ja paljon saaneet valtaa. Hänen voimansa riittää ne puhdistamaan ja poistamaan. Teidän ei tarvitse tietää, miten hän sen tekee, pyyntö riittää.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Toiminta seuraa ajatusta


Rakkaat lapset,

Annamme teille viisautta ja terveyttä ja hyvinvointia. Se kuuluu teille, kun vain haluatte ottaa sen vastaan. Usein näette elämänne yhtenä kärsimyksen ja kurjuuden paikkana. Niin ei tarvitse olla. Pysymällä yhteydessä meihin ja huoltamalla chakranne ja ajattelemalla positiviisia ajatuksia, voitte saada osaksenne sellaisen elämän, jonka olette kokeneet Atlantiksella. Sairaus voi olla myös teidän valintanne tähän elämään, silloin me emme voi puuttua asioihin, mutta ne, jotka ovat valinneet toisenlaisen elämän ovat kyllä  tämän lupauksemme alaisia.

Emme voi teille kokonaan valaista sitä asiaa, mitä ajatuksenne saavat teissä ja ympäristössänne aikaan, niin hyvässä kuin pahassa. Käyttäkää ajatusenergiaanne oikein sekä omalla kohdallanne että myös muiden kohdalla. 

Tänä päivänä on erittäin lyhyt matka ajatuksesta tekoon ja seuraamukseen, koska maapallon energioita on nostettu.

Ajatelkaa positiivisesti eritoten niistä, jotka valtaapitävät. Heittäkää arvostelu ja tuomitseminen sikseen, sillä se vain lisää juuri arvostelmaanne käytöstä. Tämän olemme tielle monta kertaa sanoneet. Vain rakkaus voi muuttaa asioita ja positiiviset energialähetykset. 

Jos itsetuntonne on heikko, ajatelkaa itsestänne positiivisesti. Jos olette mielestänne heikkoja oppimaan, kääntäkää ajatuksenne toisinpäin ja nähkää, miten nopeasti opitte.  Nähkää itsenne onnistujana ja saavuttajana, jolle päämäärät tulevat helpoiksi saavuttaa. Jos olette huonoja nukkumaan, kääntäkää ajatuksenne ja nähkää itsenne rauhallisesti nukkumassa syvää uudistavaa unta. Jos haluatte laihduttaa,  nähkää, miten opitte uudet ruokailutottumukset ja liikunnan riemun. 

Toiminta seuraa ajatusta. Näin on aina ollut ja tukee aina olemaan. 

Maailmanne on enemmän riippuvainen hyvistä energioista kuin uskottekaan. Teidän maailmanne koostuu energioista. Miksi siis sekoittaa sinne huonoa, alaspäin vievää energiaa. Tekin olette energiaa, rakkauden energiaa, Jumalan rakkaudesta syntyneet ja siksi vain rakkauden energia voi teidät muuttaa.

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Mihin tämä elämänne tähtää?


Rakkaat lapset,

Olkoon olonne tänään ja kaikkina tulevina päivinä siunattu. 

Teille on tarjolla rikas elämä, jos haluatte ottaa sen vastaan. Usein tyydytte vain raapaisemaan pintaa näissä henkisissä asioissa. Milloin teillä on liian kiire, jotta ehtisitte olla yhteydessä meihin, milloin taas olette väsyneet, milloin teitä ei taas muuten asia huvita. Silti odotatte, että etenisitte polullanne ja kokisitte suurta rauhaa ja mielentyyneyttä. Ymmärtäkää, että nämä sanat eivät ole tarkoitettu teitä tuomitsemaan, vaan auttamaan teitä ymmärtämään, että tiellänne eteneminen ei tapahdukaan itsestään. 

Kaikkien halu ei ole edetä tiellä vaan opiskelella tämän elämän tarjoamia tunteita ja kokemuksia. Ne ovat aivan kuin ponnistuspohja teidän seuraaville elämillenne. Silloin teille on jo tuttua se, mitä odotettavissa on ja alitajuisesti tai oikeastaan meidän ohjaaminamme osaatte valita ne olosuhteet, joita tarvitsette. Tällainen on usein nuoren henkisenpolun kulkijan taival.

Teille, jotka olette jo monen monta elämää  kokeneet ja läpikäyneet, tarjotaan mahdollisuutta lähestyä sitä ylösnousemuspolkua, jonka jälkeen paluu tänne on täysin omasta halustanne kiinni, mutta sielunne kehitys ei enää sitä vaadi. Tämä viimeksi mainittu on se, jossa kehotamme teitä pyrkimään eteenpäin polullanne. On eri asia olla haluamatta tulla tänne kuin se, mitä teidän sielunne kehittyäkseen "vaatii" teitä  tekemään. Sanomme vaatii, mutta käytämme sanaa vain siksi, että kielessänne ei ole siihen sopivampaa sanaa. Yritämme selittää. Palattuanne tänne Valoon osaatte sielunne näkökulmasta arvioida tilannetta aivan toisella tavoin. Ymmärrätte sielunne tarpeen ja siitä tulee teidän tarpeenne, koska olette sielunne kokonaisuus. Teissä myös herää halu kehittyä ja kasvaa henkisesti täyttääksenne oman tehtävänne ja oman sielunne suunnitelman. 

Se, että olette olematta yhteydessä henkimaailmaan, johtuu useinkin siitä, että olette myös olematta yhteydessä omaan sieluunne. Jätätte kuulematta sen äänen. Sen kutsun ravita sitä. Tämän äänen kuuleminen vaatii teiltä hiljentymistä ja halua solmia tuo yhteys ja kehittää sitä. Egonne pyrkimys tämä taas ei ole ja siksi mielenne täyttyvät niistä tekosyistä, joita alussa luettelimme. Huomatkaa se, että egon ääntä pelkästään kuuntelemalla, henkinen polkunne on kapea ja anti heikohko. 

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Aiheutatko itse itsellesi turhia vaikeuksia?


Rakkaat lapset,

Te meidän rakkaat, rakkaat lapsemme, joista me haluamme aina ja iankaikkisesti pitää huolta ja auttaa. Sallikaa meidän tehdä se.

Monen pää painuu murheesta ja olemus kuormittuu huolesta. Me näemme tämän kyllä. Niin ei tarvitse olla. Me voimme auttaa pyynnöstänne. Muistakaa aina, että jos jäätte murheen ja huolen tilaan, olette sen energian ympäröimä. Kaiken lisäksi se vielä vetää puoleensa samanlaista energiaa lisää. Siinäpä jo syytä kerrakseen pistää tuollaiset ajatukset meidän enkeleiden kannettavaksi ja pyytää puhdistusta sekä ajatus- että tunnekehollenne. Murehtimisenne ei auta teitä mitenkään. Voitte elää vain tässä hetkessä ja vaikuttaa vain tämän hetken asioihin. Sen kuvitteleminen, mitä huomenna tai ensi kuussa tai kahden vuoden päästä tapahtuu, ei tee muuta kuin lähettää sitä energiaa, jota kuvitelmanne sisältävät tuonne tulevaisuuteen. Sitähän te ette halua, vaan haluatte asioiden menevän juuri toisinpäin eli todella hyvin. Ajatelkaa siis sellaisia ajatuksia ja luokaa sellaisia kuvitelmia, joissa kaikki asiat menevät hyvin. Nämä teidän murheittenne ja huolienne luomat teitä kohtaavat huonot tapahtumat ovat todellakin vältettävissä. Ne eivät useinkaan kuulu edes oppeihinne. Ne ovat vain omien huonojen energioittenne luomuksia, joihin ajaudutte omien ajatustenne ja tunteittenne takia.

Ne tekevät elämänne raskaaksi ja työlääksi ja saavat teidät uskomaan, että teidän elämänne on yhtä ponnistusta ja vaikeutta toisensa jälkeen. Kun tähän lisätään ne opit, joita olette tulleet tänne oppimaan, elämänne tuntuu teistä todella raskaalta.

Oppikaa ja opetelkaa elämään positiivisten ajatusten kanssa vapaana huolista. Muistaen, että huolet ovat mielikuvituksenne tuotetta, jotka kyllä sitten realisoituvat kun niitä aktiivisesti viljelette, mutta niin ei tarvitse olla.

Me emme vapauta teitä opeistanne ja läksyistänne. Emme edes voisikaan sitä tehdä, mutta noiden huolien ja murheiden kanssa voimme kyllä auttaa.

Oppikaa myös erottamaan ne asiat, jotka ovat oppeja ja ne jotka ovat teidän omaa aikaansaannostanne murehtimisen ja huolehtimisen seurauksena. Vapautatte näin paljon energiaa oikeisiin läksyihinne.   

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Jumalan rakkaudesta


Rakkaat lapset,

Me katsomme teitä ja teidän polkuanne suurella rakkaudella. Tietäisittepä vain, miten suuri meidän rakkautemme teitä kohtaan on! Sanat eivät riitä sitä kertomaan, mutta sielunne muistaa sen kyllä, sillä Valossa olette sen kokeneet ja tulette taas tänne palattuanne sen tuntemaan. Se rakkaus on kuin ilma, jota hengitätte. Se on kaikkialla ympärillänne ja se on teidän alkulähteenne. Olette kaikki rakastuneet ja rakastaneet ja tulleet rakastetuiksi. Kertokaa se monella miljoonalla. Sellainen on se rakkaus, joka täällä teitä kohtaan on. 

Näemme, että teidät valtaa silloin tällöin epäilys siitä, että teitä ei rakasteta. Voi lapset, te olette rakkaudesta, Jumalan rakkaudesta syntyneet. Se on teidän sielujenne kude. Teidän isänne rakkaus kulkee mukananne ja resonoi teissä. Se ei vähene eikä lopu eikä hiivu, sillä se on ikuista.

Mutta, te sanotte, en koe sitä sitä rakkautta. En tunne sitä. Miten pääsen siitä osalliseksi? Te olette siitä osallisia, se on teidän synnyinoikeutenne. Osa teistä on kulkenut kauemmas Jumalan läheisyydestä, mutta Jumala ei ole teitä unohtanut. Hänen rakkautensa on ja pysyy. Siitä voitte olla varmoja. 

Teidän yhteytenne tuohon rakkauteen on sielunne kautta. Meditaatiossa tai rukouksessa olette suorassa yhteydessä Jumalaan. Hiljentykää ja antakaa sielunne ottaa yhteys alkulähteeseensä. Tunnette kyllä, miten tuo rakkaus saavuttaa teidät, kun annatte sille luvan ja otatte sen vastaan. Sitä ei tarvitse ansaita, vain ottaa vastaan. Se kuuluu teille. 

Joskus teidän uskontonne maalaa Jumalan tuomitsevaksi ja ankaraksi. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Jumala ON rakkaus. Rakkaus ei tuomitse. Rakkaus sulkee teidät syleilyynsä. Te ette voit tehdä mitään sellaista, jota Jumala ei ymmärtäisi tai joka veisi hänen rakkautensa pois teiltä. Älkää siis pelätkö. Antakaa vain tuon rakkauden tulla osaksi elämäänne joka päivä.

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Oletko uskollinen itsellesi?



Rakkaat lapset,

Olkaa itsellenne uskollisia. Ympärillänne voi myrskytä, mutta maailman kuohut eivät teihin yllä, jos pyydätte meiltä suojaa ja varjelusta. Pitäkää kiinni siitä, minkä tiedätte oikeaksi ja todeksi. Te ette ole kaupan. Teidän vakaumustanne ei voida rahalla ostaa.

Teidän ei tarvitse luopua siitä, mitä olette ja minkä todeksi tiedätte minkään eikä kenenkään suosion saavuttaaksenne. 

Jopa  ystävänne voivat pitää teitä seonneina, koska puhutte enkeleistä ja valo-olennoista läsnäolevina ja todellisina. Antakaa heidän ajatella, mitä he haluavat. Teidän sielunne tietää totuudenne.

Te ette ole kameleontteja, jotka muuttavat väriään ja mielipidettään ympäristönsä mukaan. 

Puhumme tästä nyt erityisen painokkaasti, sillä tiedämme teidän aika ajoin kamppailevan miellyttämisen ja oman totuutenne välillä. Tällaiset tapahtumat ja kamppailut ovat aina merkki siitä, että olette tienhaarassa sielunne kehityksen suhteen. Voitteko jatkaa eteenpäin vai palaatteko vielä oppimaan vanhoja läksyjä uudestaan? Teidän on valittava. Jos kaikki tuulet heiluttavat teitä ja vievät mukanaan, olette vielä lapsia, joiden on kasvettava täyteen mittaansa. Jos taas seisotte tuulissa omaan turvaanne ja meidän suojelukseemme luottaen, olette valmiit menemään eteenpäin.


Kun olette valintanne tehneet, teille annetaan uusi oppiläksy ja myös tukea sen oppimiseen. Kaikki läksyt eivät ole samanlaisia. Joskus on vuorossa hankalampi jakso, jolloin luottamuksenne ja uskonne meidän apuumme saattaa horjua. Se ei tarkoita, että olisitte heikompi kuin muut, vaan se tarkoittaa, että olette siirtymässä uuteen vaiheesen sielunne kehityksessä. Aivan kuin maallisissa kouluissanne, alussa asiat tuntuvat vaikeilta ja mutkikkailta, mutta alun jälkeen tulee helpotuksen ja tyytyväisyyden tunne siitä, että on päässyt hyvään alkuun uudessa.


Kunpa muistaisitte, että ette missään vaiheessa ole yksin. Suojelusenkelinne kulkee vierellänne ja odottaa pyyntöänne saada auttaa. Astukaa rohkeasti läpi uuteen vaiheeseen elämässänne. Vaikka teidän siinä on arvioitava monta kertaa myös ihmissuhteenne uudestaan ja ehkäpä hylättävä joku suhde, jonka aika ei enää ole, saatte tilalle paljon uutta ja uudet energiset tuulet puhaltavat puhdistavasti elämässänne.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Avunpyynnöistä ja egosta


Rakkaat lapset,

Olkoon meidän voimamme teidän kanssanne. 

Pyytäkää, kun tarvitsette apua. Ei ole niin pientä asiaa tai niin suurta asiaa, että me emme voisi auttaa. Usein voimme antaa selkeyttä tilanteeseen, jossa olette. Voimme vaikuttaa pyynnöstänne teidän suhtautumiseenne asioihin, joissa huomiotanne tarvitaan. Pyyntönne antaa meille luvan toimia vapaammin teidän parhaaksenne.

Meidän voimamme on myös käytössänne, kun tarvitsette viisautta toimia ja toimia oikein oman sielunne kannalta. Lisäämme ymmärrystänne, jotta voitte nähdä syyt selkeämmin ja tarttua oikeisiin asioihin saadaksenne asiat luistamaan.

Meidän voimamme sulkee teidän rakkauden syleilyyn. Se takaa teille turvan. Pyytäkää sitä. Usein koetatte yksin selviytyä, vaikka voimanne ovat jo vähissä. Siihen ei ole syytä eikä tarvetta. 

Meidän rakkautemme teitä kohtaan on suuri ja se pitää sisällään kaikki tilanteet. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tulevaisuutennekin voi olla meidän apumme piirissä. Me emme voi antaa teille kaikkea, mitä mieleenne tulee pyytää, mutta voimme edistää niitä asioita, jotka teidän sielunne suunnitelmaan sopivat ja kuuluvat. Tämä edellyttää teiltä ymmärrystä. Niinpä te jo pyytäessänne tiedätte, onko pyyntönne teille sopiva vai ei. Joskus egonne vie voiton ja pyydätte, vaikka tiedätte, että teidän ei kuulukaan saada pyyntöänne läpi. 

Muistakaa kaikessa, että teidän egonne toimii teidän pyyntönne mukaisesti vain, jos se tietää saavansa pitää hallitsevan asemansa elämässänne. Muussa tapauksessa sen sanoma teille on selvä: haaskaatte aikaanne pyytäessänne, eihän tuollainen mitenkään voi toteutua. Egosta on parempi, että luottamuksenne meihin on heikko, sillä silloin se tietää, että luottamuksenne egoonne -ja vain siihen-  on muka teidän aseenne. Se on  voittanut ja olette valinneet egonne tien.

Olette kuitenkin aina vapaita valitsemaan kenen puoleen kussakin tilanteessa käännytte. Ei ole oikeaa tai väärää, mutta on valintoja. Sielunne ei teitä syytä, emmekä me teitä syytä mistään. Te kuljette oman tienne, juuri niin kuin tarkoitettu. Vaikka puhuimme egostanne ja sen motiiveista, teidän on kuitenkin hyvä tietää, että valintanne ovat aina teidän kannaltanne oikeita. Me emme intä emmekä pakota teitä mihinkään.

Teillä on oikeus valita. Haluamme teidän vain tietävän, että olemme valmiita palvelemaan teitä, jos niin haluatte.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Nähkää menneisyytenne rakennusaineena

Rakkaat lapset,

Nähkää elämänne kulku spiraalina, joka laajenemistaan laajenee. Samoin on laita henkisen tietoisuutenne laita. Vähitellen eri tasot tulevat mukaan. Ymmärrätte olevanne osa jotain suurempaa, olevanne yhtä koko maailman kaikkeuden kanssa. Ymmärrätte kuuluvanne siihen piiriin, jossa jumalallinen rakkaus virtaa ja ymmärtte pitää huolta siitä, että teidän kohdallanne rakkauden virtaus ei pysähdy. 

Miten helppoa onkaan nähdä maailma ja muut ihmiset ympärillänne tyhminä ja ymmärtämättöminä, ajatella heidän olevan syypäitä teitä vaivaaviin asioihin ja suorastaan haitaksi asioiden etenemisille. Jos tunnistatte itsessänne tällaisen mielentilan, on aika tehdä suuri muutos. Kääntää aina vastuu kaikesta kokemastanne itseenne. Kukaan muu ei hallitse teidän ajatuksianne ja tunteitanne kuin te itse. Jos sanotte, että minä en kerta kaikkiaan  voi mitään ajatuksilleni ja tunteilleni, olette väärässä. On se häviävän pieni hetki, jonka aikana teette alitajuisen päätöksen mennä mukaan muiden tunteisiin ja paeta omaa vastuutanne ja selittää asiat muista johtuviksi ja suoraastaan muiden syyksi. 

Ei niin, lapset, te itse olette se taho, joka kantaa vastuun teistä ja kaikesta, mikä teihin liittyy. Mutta, te sanotte, enhän  minä lapsena voinut olla vastuussa  tapahtuneista asioista, jotka silloin minuun vaikuttivat. Aivan oikein, lapsena ette olleet siitä vastuussa, mutta nyt olette vastuussa siitä, minkä annatte jäädä mieleenne ja teitä vaivaamaan. Asioille, jotka ovat jo tapahtuneet ette voi enää mitään, muuta kuin muuttaa oma suhteutumisenne niihin. Teille on tarjolla maiset auttajat, jotka voivat auttaa teitä pääsemään asioiden yli, jos ette yksin siihen kykene. Käyttäkää heitä. Mutta muistakaa, että asiat ovat tapahtuneet teille, jotta olisitte saaneet niistä oppia. Samalla ne asiat ovat teidän rakennusaineitanne. Olette juuri tällainen nyt, koska tietyt asiat ovat teille tapahtuneet. Olisitteko itse pelkästään minänne avulla osanneet valita toisenlaiset tapahtumat ja millaisia ne olisivat olleet? Entä olisitteko sitten "parempi" kuin nyt omasta  mielestänne? Lapset, te olette valinneet itsellenne tietynlaisia oppeja yhdessä enkeleittenne ja oppaittenne kanssa, silloin kun vielä olitte Valossa. Silloin ymmärsitte, miksi valinnat olivat teille välttämättömiä. Nyt täällä maanpäällä, ette ole enää tietoisia tästä valinnastanne ja vertaatte polkuanne muiden polkuun. Olisin ollut erilainen jos vain sitä ja sitä ei olisi tapahtunut, te sanotte. Kyllä erilainen kyllä, mutta sielunne tarvitsemat opit olisivat jääneet saamatta. 

Lapset, ymmärtäkää se, että menneisyys tulee aina olemaan osa teitä -halusittepa sitä taikka ei- tässä elämässä, siksi teidän on parempi hyväksyä asiat ja siirtyä niiden oppien myötä eteenpäin. Ottaa omaa vastuunne asioista eikä syyttää menneisyyttä ja menneisyyden tapahtumia nykyisyyden ongelmista. Kuten jo sanoimme, kaikki menneisyys on rakentanut teidät sellaisiksi kuin nyt olette. Tästä eteenpäin voitte itse vaikuttaa siihen, miten asiat kohtaatte. Te ette ole lastu, jota tuuli laineilla kuljettaa, vaan olette täällä toteuttamassa sielunsuunnitelmaanne. Tulkaa siitä tietoisiksi.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Sielunne äänestä



Rakkaat lapset,

Kuunnelkaa herkällä korvalla, mitä teidän oma sielunne teille sanoo. Sieltä löytyy se viisaus, jonka olette eri elämienne aikana keränneet ja omaksenne saaneet.  

Tuo viisaus ei suinkaan ole kokonaan käytettävissänne, kun olette vielä henkisiä lapsia, mutta kun kasvatte, yhteytenne tuohon viisauteen lisääntyy. Alitajuisesti teillä kuitenkin on aina aavistus siitä, mitä olette oppineet aiemmin. Tämä estää teitä tekemästä asioita, jotka ovat teille vahingoksi. Meidän on vaikea selittää teille tapaa, jolla sielunne viisaus teitä ohjaa, sillä teidän termistönne ei ole siihen riittävä. Ehkä kuitenkin ymmärrätte sen parhaiten, jos sanomme, että puhutte siitä usein "sydämenne äänenä".  Se sisältää tietoisuuden siitä, onko jokin asia oikein tai väärin. 

Henkinen tie saattaa teitä yhä lähemmäs sielunne syvintä olemusta ja henkistä tietoa. Tässä myös oppaillanne ja enkeleillänne on suuri rooli. He opettavat teitä ja ohjaavat teitä, eritoten jos vielä muistatte sitä heiltä pyytää. 

Joskus sielunne paljastaa teille salojaan, kun se on teille parhaaksi jonkin tilanteen ymmärtämiseksi. Saatatte muistaa tai unessa nähdä tapahtumia menneistä elämistänne. Ne liittyvät aina oppiin, jota olette juuri silloin oppimassa. Usein tämä tieto auttaa teitä ymmärtämään koko tilanteen merkityksen uudessa valossa. Ette enää kysele, miksi teille tällaista ja tällaista tapahtuu, vaan näette asioiden yhteyden ja osaatte olla kiitollisia siitä opista, jota juuri nyt teille annetaan. Sen sielunne haluaa teille välitää tiedoksi. 

Mikään teitä kohtaava asia ei ole merkityksetön ja turha, vaan vie teitä eteenpäin, jos vain otatte opin vastaan. Mitä enemmän torjutte ja taistelette jotain teille annettavaa oppia vastaa - varsinkin jos se on raskas ja vaikea oppi- sitä kauemmin joudutte sen asian kanssa aikaa viettämään. Jos vielä torjutte sen kokonaan, saatte sen eteenne monta kertaa uudestaan, kunnes suostutte ottamaan sen opetuksen omaksenne. Kunpa muistasitte tämän, se helpottaisi kulkuanne täällä maan päällä. 

Lapset, etsikää yhteyttä, yhä vain syvempää yhteyttä sieluunne, sillä sen mukana kulkunne täällä muuttuu teille ymmärrettävämmäksi ja helpommaksi.

Suurin este yhteydessänne sieluunne olette te itse. Ette suostu uskomaan sitä hiljaista ääntä, jolla se ensin teille puhuu ja ohjaa. Halajatte suurempaa ja järistyttävämpää kokemusta. Se ei ole sielunne viisauden ja yhteyden tie, se on minänne harha, jota olette sortuneet kuuntelemaan.