Rakkaat lapset,
Te meidän rakkaat, rakkaat lapsemme, joista me haluamme aina ja iankaikkisesti pitää huolta ja auttaa. Sallikaa meidän tehdä se.
Monen pää painuu murheesta ja olemus kuormittuu huolesta. Me näemme tämän kyllä. Niin ei tarvitse olla. Me voimme auttaa pyynnöstänne. Muistakaa aina, että jos jäätte murheen ja huolen tilaan, olette sen energian ympäröimä. Kaiken lisäksi se vielä vetää puoleensa samanlaista energiaa lisää. Siinäpä jo syytä kerrakseen pistää tuollaiset ajatukset meidän enkeleiden kannettavaksi ja pyytää puhdistusta sekä ajatus- että tunnekehollenne. Murehtimisenne ei auta teitä mitenkään. Voitte elää vain tässä hetkessä ja vaikuttaa vain tämän hetken asioihin. Sen kuvitteleminen, mitä huomenna tai ensi kuussa tai kahden vuoden päästä tapahtuu, ei tee muuta kuin lähettää sitä energiaa, jota kuvitelmanne sisältävät tuonne tulevaisuuteen. Sitähän te ette halua, vaan haluatte asioiden menevän juuri toisinpäin eli todella hyvin. Ajatelkaa siis sellaisia ajatuksia ja luokaa sellaisia kuvitelmia, joissa kaikki asiat menevät hyvin. Nämä teidän murheittenne ja huolienne luomat teitä kohtaavat huonot tapahtumat ovat todellakin vältettävissä. Ne eivät useinkaan kuulu edes oppeihinne. Ne ovat vain omien huonojen energioittenne luomuksia, joihin ajaudutte omien ajatustenne ja tunteittenne takia.
Ne tekevät elämänne raskaaksi ja työlääksi ja saavat teidät uskomaan, että teidän elämänne on yhtä ponnistusta ja vaikeutta toisensa jälkeen. Kun tähän lisätään ne opit, joita olette tulleet tänne oppimaan, elämänne tuntuu teistä todella raskaalta.
Oppikaa ja opetelkaa elämään positiivisten ajatusten kanssa vapaana huolista. Muistaen, että huolet ovat mielikuvituksenne tuotetta, jotka kyllä sitten realisoituvat kun niitä aktiivisesti viljelette, mutta niin ei tarvitse olla.
Me emme vapauta teitä opeistanne ja läksyistänne. Emme edes voisikaan sitä tehdä, mutta noiden huolien ja murheiden kanssa voimme kyllä auttaa.
Oppikaa myös erottamaan ne asiat, jotka ovat oppeja ja ne jotka ovat teidän omaa aikaansaannostanne murehtimisen ja huolehtimisen seurauksena. Vapautatte näin paljon energiaa oikeisiin läksyihinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti