lauantai 26. tammikuuta 2019

Kuulevatko auttajamme avunpyyntömme?

Rakkaat lapset,
Teillä on päiviä, jolloin uskonne meihin, auttajiinne horjuu. Teistä tuntuu, että mitään, mitä olette pyytäneet, ei olla kuultu tai ei ainakaan siihen olla vastattu.
Voi rakkaat lapset, kunpa te tietäisitte ja ymmärtäisitte, miten väärässä te olette.
Teillä on useinkin selvä käsitys siitä, miten meidän pitäisi teitä auttaa. Me taas näemme teidän sielunsuunnitelmanne ja toimimme sen rajoissa, silloin kun meiltä apua pyydätte. Se, miten tämä avautuu teille maallisella tasolla on kovin erilainen kuin se, mitä se tarkoittaa teidän henkisen suunnitelmanne valossa. Muistattehan, että olette maan päällä ainoastaan ja vain oppimassa, jotta voisitte kehittyä henkisesti eli sielunne tasolla. Ne opit eivät aina ole helppoja ja varsinkin, kun ette enää muista, että olette niihin itse sitoutuneet täällä Valossa ennen inkarnoitumistanne sinne maahan.
Nuorilla sieluilla ilmenee paljon protestointia, koska heidän tietoisuutensa henkisistä asioista on vielä rajoittunut ja se on ymmärrettävää. He vertaavat itseään muihin ja mielestään aina jäävät paitsi siitä, mitä muut saavat. Heillä on myöskin rajoittunut käsitys omasta vastuustaan henkisissä asioissa. Mieluiten he olisivat vain saamassa sitä, mitä pyytävät. Me yritämme lisätä heidän tietämystään ja ymmärrystään kaikella rakkaudella.
Tämä ei ole kritiikkiä vaan tämä selitys sille, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Muistakaa myös, että miten tahansa päätätte elämänne viettää, se kelpaa meille ja on hyvä. Opit, jotka olitte päättäneet saada tässä elämässä, voivat kyllä odottaa seuraavaa elämäänne, jos niin nyt päätätte. Se on teidän vapaan tahtonne asia. Kuitenkin aina opitte jotain, joka on teille hyödyllistä.
Haluamme sanoa niille, joiden mielestä me emme vastaa ja auta heitä seuraavaa: meidän rakkautemme teitä kohtaan on suuri eikä mikään mitä sanotte tai teette tule sitä vähentämään ja poistamaan. Pyydämme teitä kuitenkin ottamaan vastuun omasta elämästänne. Sitä ei voi kukaan tehdä puolestanne. Se tarkoittaa sitä, että negatiivisuus vetää puoleensa negatiivisuutta, katkeruus katkeruutta ja viha vihaa. Näin ollen kaikki tunteenne teissä vain voimistuvat energian samankaltaisuuden lain mukaan. Tässä voitte tehdä oman osuutenne. Ajatelkaa asioita positiivisesti ja rakkaudella. Huomaatte, miten näiden kaltaiset tunteet ja tapahtumat tulevat lisääntymään elämässänne. Silloin olette jo ottaneet ensimmäisen askeleen kohti uutta suuntaa elämässänne ja samalla alatte ymmärtää omaa osanne omassa kehityksessänne ja niissä tapahtumissa, joita elämänne aikana osaksenne tulee.
Teillä itsellänne on aina valinta siitä "jäättekö tuleen makaamaan" -niin kuin te sanotte- vai otatteko askeleen pois toiseen suuntaan. Ja rakkaat lapset, me tulemme aina tukemaan ja auttamaan teitä vastaamalla pyyntöihinne. Apumme näkyy teille selvemmmin, kun olette itsekin auttamassa sen toimittamista perille.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Suojelusenkeleistänne

Rakkaat lapset, te olette aina meidän siipiemme suojassa. Me seuraamme teidän polkujanne. Me olemme lähellänne. Juuri nytkin suojelusenkelinne on teidän vierellänne. Hän on siinä vain teitä varten. Hän ei koskaan väisty viereltänne.
Ojentakaa kätenne ja antakaa hänen viedä teitä eteenpäin. Hän tarttuu siihen ja johdattaa teitä, kun sitä pyydätte. Hän auttaa teitä rakastamaan itseänne. Hän auttaa teitä silloin, kun polkunne on vienyt teidät synkkään korpeen. Hän on teidän valonne.
Voiko olla sen suurempaa välittämistä kuin olla aina läsnä, silloinkin kun ette uhraa hänelle ajatustakaan? Suojelusenkelinne ei halua kiitosta, mutta hän ilahtuu siitä. Hän haluaa teidän tietävän, että hän on teidän yhteytenne Jumalaan ja hänen rakkauteensa. Osoitus siitä, miten paljon Jumala teistä välittää ja miten hän teitä rakastaa.
Kun teillä on ongelma vaikkapa läheisienne kanssa, pyytäkää suojelusenkeliänne puhumaan siitä tämän läheisenne suojelusenkelin kanssa. Tulette huomaamaan, miten ongelmanne alkaa poistua ja yhteisymmärrys alkaa löytyä.
Kun olonne on alakuloinen, antakaa suojelusenkelinne luoda valoa tiellenne.
Kääntykää suruissanne hänen puoleensa, sillä hän voi teitä parhaiten lohduttaa.
Hän tuntee teidät ja ajatuksenne, ja mikään teidän asianne ei ole hänelle vieras. Hän yrittää johtaa teitä pois vaikeuksista, mutta hänen merkkinsä ovat hienon hienoja, sillä hänen ei ole lupa puuttua elämäänne ilman teiltä tulevaa pyyntöä.
Pyytäkää siis. Suojelusenkelinne haluaa auttaa teitä.
Hänen siipensä tarjoavat suojaa, kun teitä pelottaa. Pyytäkää häntä kietomaan ne ympärillenne. Pyytäkää saada nukahtaa hänen syliinsä, kun olette levoton ja huomaatte, että unenne on hyvää ja syvää.
Niin kuin sanoimme jo aiemmin, kaikki tämä apu on vain pyynnön päässä, sen kuvaannollisen kädenojennuksen päässä. Voi rakkaat lapset, lakatkaa etsimästä sisäistä rauhaa kaukaa ja ottakaa avuksenne oma suojelusenkelinne. Hän on teille se puuttuva kuuntelija ja se rakastava olento, joka ei koskaan petä eikä jätä tai hylkää teitä.

Monet teistä ovat kuulleet tämän jo monta kertaa, mutta oletteko käyttäytyneet kuulemanne mukaan? Eikö vain olekin niin, että usein luotatte vain omiin voimiinne ja sitten ajoittain ihmettelette, miksi kaikki ovat teidät hylänneet? Teitä ei ole hylätty, vaan pikemminkin te olette unohtaneet kääntyä oman suojelusenkelinne puoleen.
Tehkää se nyt. Juuri nyt. Puhukaa hänelle vaikeuksistanne, toiveistanne ja pyytäkää hänen apuaan.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Armosta

Rakkaat lapset,
Laskekaa taakkanne. Ettekö tiedä, että teille on jo myönnetty armo? Se, että olette joskus erehtyneet ja toimineet väärin, sanomme väärin, siis teidän omasta mielestänne, ei tarkoita sitä, että olette iäti tuomitut sitä murehtimaan ja sitä taakkaa mukananne kantamaan. Laskekaa se meidän huomaamme. Antakaa anteeksi niille, joita se asia koskee ja myös itsellenne. Ja uskokaa, että asia on anteeksiannettu. Sitä on armo.
Olette taivaallisen armon alaisina. Jokainen, joka ikinen teistä. Armo kuuluu teille kaikille.
Älkää tehkö tästä kysymystä synnistä. Synti on teidän uskontonne tuotos, ja palvelee uskontonne tarkoitusperiä. Me puhumme asioista, jotka te itse koette vääriksi syystä tai toisesta. Me haluamme vapauttaa teidät tuollaisesta turhasta taakasta, jonka perässään raahaaminen ei hyödytä ketään. Kuljetatte silloin mukananne turhaa kielteisen energiankuormaa, joka estää teitä etenemästä tiellänne.
Huomatkaa, että tämä ei ole rohkaisu sille, että tieten tahtoen toimitte vastoin sydämenne ja sielunne tietoa ja viisautta. Vaan tämä on tarjous, joka vapauttaa teidät elämään sydämenne ja sielunne tiellä ilman, että energianne vetävät teitä alaspäin ja sulkevat tienne. Armo edellyttää teidän tietoista kypsyyttänne niiden asioiden suhteen, joille armoa haette. Se ei ole valuutta, jonka turvin voitte "ostaa" itsenne vapaaksi kaikesta siitä, mitä olette tieten tahtoen oman etunne nimeen haluamalla halunneet tehdä.
On ero sillä, että olette toimineet tavalla, jota ette enää halua ja sillä, että jatkuvasti toimisitte niin armoon vedoten. Armo auttaa teidät etenemään, kun olette huomanneet oppineenne omista teoistanne. Se ei oikeuta tekemisiänne vastoin tietoanne.

Kukaan ihminen ei toimi kaikkien mielestä "oikein". Se on ihmisyyttä ja sitä varten olette tulleet tänne, että opitte noista ihmisyyden rajoituksista kukin omalla tavallanne. Pieni lapsi ei osaa erottaa sitä, mitä aikuinen osaa. Niinpä nuoret sielut eivät ymmärrä sitä, minkä vanhat sielut jo ovat oivaltaneet. Teidän kaikkien sielut ovat jossain tuossa sielujen aikajanalla. Lisäksi aikajanan eri kohdat ovat teille jokaiselle yksilölliset.
Armo tulee avuksenne silloin, kun olette siihen valmiit ja teidät on siitä tietoiseksi saatettu. Sillekin on aikansa. Se ei tarkoita, että muuten, siis ilman armoa, te ette etenisi. Kyllä te etenette. Armo on sielunne tarve, joka syntyy teissä, kun olette tiellänne tietyssä pisteessä. Silloin se on käytettävissänne tietoisena valintananne.
Muutoin se toimii omien lakiensa mukaan, sillä kukaan ei siitä koskaan jää osattomaksi. Armo toimii Jumalan rakkauden kautta ja silloin ette useinkaan ole siitä tietoisia. Kun tietoisuutenne ja ymmärryksenne kasvaa, on armo teille valinta ja tunnette tarvetta etsiä sitä.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Turvasta ja Valon suojasta


Rakkaat lapset, kirkkaudesta teille loistaa Valo. Tuo Valo on teitä valaiseva ja johdattava eteenpäin omalla polullanne. Se suojaa teitä vaaroilta ja liittää teidät siihen rakkauden yhteyteen, johon teidät on tarkoitettu.

Näinä aikoina, jolloin epävarmuus asuu monessakin sielussa rakkauden sijaan, te tarvitsette tällaista Valoa enemmän kuin koskaan. Antakaa tämän Valon pyyhkäistä pois se pelko, joka teidät aina silloin tällöin valtaa. Huomaatte, miten sisimpänne tuntee ja aistii eron. Eläkää Valon yltäkylläisyydessä. Se ei ole maallista kunniaa ja valtaa ja rahaa, vaan se on sieluanne ravitsevaa rauhan ja levon tunnetta. Maailma kuohuaa ympärillänne, mutta te tiedätte, että teistä pidetään huolta. Tuossa huolenpidossa teidän on hyvä levätä.

Olkaa sielunne sotureita. Pyrkikää oikeuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Antakaa rakkauden ohjata tekemisiänne. Antakaa sen rakkauden suojata teitä kaikissa tekemisissänne. Silloin olette aina turvassa. 


Teidän maailmassanne turvattomuus on yleistä ja joillekin melkeinpä elintapa. Se johtuu siitä, että etsitte turvaa maailman keinoista. Siellä se ei ole. Jos yhden keinon saatte toimimaan, huomaa egonne jo toisen teitä uhkaavan tilanteen. Älkää menkö mukaan tuohon. Se maailma, joka ei ulospäin näy, mutta avautuu sielullenne, on se paikka, jossa turvanne on ja jossa Valo teitä suojelee.


Te tuskin täysin ymmärrätte, mitä ja miten tuo suoja toimii. Mutta sen tuntee teidän sielunne. Sielunne on kokenut sen rauhan ja rakkauden ja suojan jo monta kertaa aiemmin. Uusi inkarnaatio vain hämärtää käsitystänne ja teidän on taas uudelleen löydettävä jo monta kertaa aiemmin löytämänne ja kokemanne asiat. Niin on kuitenkin tarkoitus, sillä ilman niitä olette kuin jää auringossa. Eksytte ja kadotatte jopa itsenne. 


Meidän on vaikea teille kattavasti selittää, miten tämä kaikki on tarkoituksenmukaista aina vain uudelleen. Sanomme kuitenkin, että se on sielunne tapa löytää jälleen yhteys siihen, mistä se on tullut. Vaikka jokainen inkarnaationne onkin uusi ja erilainen, sen yksi ja tärkein tarkoitus on jalostaa sieluanne ja opettaa teille asioita, jotta yhteytenne Jumalaan olisi vieläkin täydellisempi. Teidän sielunne valmistaa näin itseään ylösnousemiseensa.