lauantai 29. kesäkuuta 2019

Jumalan rakkaudesta


Rakkaat lapset,

Me katsomme teitä ja teidän polkuanne suurella rakkaudella. Tietäisittepä vain, miten suuri meidän rakkautemme teitä kohtaan on! Sanat eivät riitä sitä kertomaan, mutta sielunne muistaa sen kyllä, sillä Valossa olette sen kokeneet ja tulette taas tänne palattuanne sen tuntemaan. Se rakkaus on kuin ilma, jota hengitätte. Se on kaikkialla ympärillänne ja se on teidän alkulähteenne. Olette kaikki rakastuneet ja rakastaneet ja tulleet rakastetuiksi. Kertokaa se monella miljoonalla. Sellainen on se rakkaus, joka täällä teitä kohtaan on. 

Näemme, että teidät valtaa silloin tällöin epäilys siitä, että teitä ei rakasteta. Voi lapset, te olette rakkaudesta, Jumalan rakkaudesta syntyneet. Se on teidän sielujenne kude. Teidän isänne rakkaus kulkee mukananne ja resonoi teissä. Se ei vähene eikä lopu eikä hiivu, sillä se on ikuista.

Mutta, te sanotte, en koe sitä sitä rakkautta. En tunne sitä. Miten pääsen siitä osalliseksi? Te olette siitä osallisia, se on teidän synnyinoikeutenne. Osa teistä on kulkenut kauemmas Jumalan läheisyydestä, mutta Jumala ei ole teitä unohtanut. Hänen rakkautensa on ja pysyy. Siitä voitte olla varmoja. 

Teidän yhteytenne tuohon rakkauteen on sielunne kautta. Meditaatiossa tai rukouksessa olette suorassa yhteydessä Jumalaan. Hiljentykää ja antakaa sielunne ottaa yhteys alkulähteeseensä. Tunnette kyllä, miten tuo rakkaus saavuttaa teidät, kun annatte sille luvan ja otatte sen vastaan. Sitä ei tarvitse ansaita, vain ottaa vastaan. Se kuuluu teille. 

Joskus teidän uskontonne maalaa Jumalan tuomitsevaksi ja ankaraksi. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Jumala ON rakkaus. Rakkaus ei tuomitse. Rakkaus sulkee teidät syleilyynsä. Te ette voit tehdä mitään sellaista, jota Jumala ei ymmärtäisi tai joka veisi hänen rakkautensa pois teiltä. Älkää siis pelätkö. Antakaa vain tuon rakkauden tulla osaksi elämäänne joka päivä.

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Oletko uskollinen itsellesi?



Rakkaat lapset,

Olkaa itsellenne uskollisia. Ympärillänne voi myrskytä, mutta maailman kuohut eivät teihin yllä, jos pyydätte meiltä suojaa ja varjelusta. Pitäkää kiinni siitä, minkä tiedätte oikeaksi ja todeksi. Te ette ole kaupan. Teidän vakaumustanne ei voida rahalla ostaa.

Teidän ei tarvitse luopua siitä, mitä olette ja minkä todeksi tiedätte minkään eikä kenenkään suosion saavuttaaksenne. 

Jopa  ystävänne voivat pitää teitä seonneina, koska puhutte enkeleistä ja valo-olennoista läsnäolevina ja todellisina. Antakaa heidän ajatella, mitä he haluavat. Teidän sielunne tietää totuudenne.

Te ette ole kameleontteja, jotka muuttavat väriään ja mielipidettään ympäristönsä mukaan. 

Puhumme tästä nyt erityisen painokkaasti, sillä tiedämme teidän aika ajoin kamppailevan miellyttämisen ja oman totuutenne välillä. Tällaiset tapahtumat ja kamppailut ovat aina merkki siitä, että olette tienhaarassa sielunne kehityksen suhteen. Voitteko jatkaa eteenpäin vai palaatteko vielä oppimaan vanhoja läksyjä uudestaan? Teidän on valittava. Jos kaikki tuulet heiluttavat teitä ja vievät mukanaan, olette vielä lapsia, joiden on kasvettava täyteen mittaansa. Jos taas seisotte tuulissa omaan turvaanne ja meidän suojelukseemme luottaen, olette valmiit menemään eteenpäin.


Kun olette valintanne tehneet, teille annetaan uusi oppiläksy ja myös tukea sen oppimiseen. Kaikki läksyt eivät ole samanlaisia. Joskus on vuorossa hankalampi jakso, jolloin luottamuksenne ja uskonne meidän apuumme saattaa horjua. Se ei tarkoita, että olisitte heikompi kuin muut, vaan se tarkoittaa, että olette siirtymässä uuteen vaiheesen sielunne kehityksessä. Aivan kuin maallisissa kouluissanne, alussa asiat tuntuvat vaikeilta ja mutkikkailta, mutta alun jälkeen tulee helpotuksen ja tyytyväisyyden tunne siitä, että on päässyt hyvään alkuun uudessa.


Kunpa muistaisitte, että ette missään vaiheessa ole yksin. Suojelusenkelinne kulkee vierellänne ja odottaa pyyntöänne saada auttaa. Astukaa rohkeasti läpi uuteen vaiheeseen elämässänne. Vaikka teidän siinä on arvioitava monta kertaa myös ihmissuhteenne uudestaan ja ehkäpä hylättävä joku suhde, jonka aika ei enää ole, saatte tilalle paljon uutta ja uudet energiset tuulet puhaltavat puhdistavasti elämässänne.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Avunpyynnöistä ja egosta


Rakkaat lapset,

Olkoon meidän voimamme teidän kanssanne. 

Pyytäkää, kun tarvitsette apua. Ei ole niin pientä asiaa tai niin suurta asiaa, että me emme voisi auttaa. Usein voimme antaa selkeyttä tilanteeseen, jossa olette. Voimme vaikuttaa pyynnöstänne teidän suhtautumiseenne asioihin, joissa huomiotanne tarvitaan. Pyyntönne antaa meille luvan toimia vapaammin teidän parhaaksenne.

Meidän voimamme on myös käytössänne, kun tarvitsette viisautta toimia ja toimia oikein oman sielunne kannalta. Lisäämme ymmärrystänne, jotta voitte nähdä syyt selkeämmin ja tarttua oikeisiin asioihin saadaksenne asiat luistamaan.

Meidän voimamme sulkee teidän rakkauden syleilyyn. Se takaa teille turvan. Pyytäkää sitä. Usein koetatte yksin selviytyä, vaikka voimanne ovat jo vähissä. Siihen ei ole syytä eikä tarvetta. 

Meidän rakkautemme teitä kohtaan on suuri ja se pitää sisällään kaikki tilanteet. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tulevaisuutennekin voi olla meidän apumme piirissä. Me emme voi antaa teille kaikkea, mitä mieleenne tulee pyytää, mutta voimme edistää niitä asioita, jotka teidän sielunne suunnitelmaan sopivat ja kuuluvat. Tämä edellyttää teiltä ymmärrystä. Niinpä te jo pyytäessänne tiedätte, onko pyyntönne teille sopiva vai ei. Joskus egonne vie voiton ja pyydätte, vaikka tiedätte, että teidän ei kuulukaan saada pyyntöänne läpi. 

Muistakaa kaikessa, että teidän egonne toimii teidän pyyntönne mukaisesti vain, jos se tietää saavansa pitää hallitsevan asemansa elämässänne. Muussa tapauksessa sen sanoma teille on selvä: haaskaatte aikaanne pyytäessänne, eihän tuollainen mitenkään voi toteutua. Egosta on parempi, että luottamuksenne meihin on heikko, sillä silloin se tietää, että luottamuksenne egoonne -ja vain siihen-  on muka teidän aseenne. Se on  voittanut ja olette valinneet egonne tien.

Olette kuitenkin aina vapaita valitsemaan kenen puoleen kussakin tilanteessa käännytte. Ei ole oikeaa tai väärää, mutta on valintoja. Sielunne ei teitä syytä, emmekä me teitä syytä mistään. Te kuljette oman tienne, juuri niin kuin tarkoitettu. Vaikka puhuimme egostanne ja sen motiiveista, teidän on kuitenkin hyvä tietää, että valintanne ovat aina teidän kannaltanne oikeita. Me emme intä emmekä pakota teitä mihinkään.

Teillä on oikeus valita. Haluamme teidän vain tietävän, että olemme valmiita palvelemaan teitä, jos niin haluatte.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Nähkää menneisyytenne rakennusaineena

Rakkaat lapset,

Nähkää elämänne kulku spiraalina, joka laajenemistaan laajenee. Samoin on laita henkisen tietoisuutenne laita. Vähitellen eri tasot tulevat mukaan. Ymmärrätte olevanne osa jotain suurempaa, olevanne yhtä koko maailman kaikkeuden kanssa. Ymmärrätte kuuluvanne siihen piiriin, jossa jumalallinen rakkaus virtaa ja ymmärtte pitää huolta siitä, että teidän kohdallanne rakkauden virtaus ei pysähdy. 

Miten helppoa onkaan nähdä maailma ja muut ihmiset ympärillänne tyhminä ja ymmärtämättöminä, ajatella heidän olevan syypäitä teitä vaivaaviin asioihin ja suorastaan haitaksi asioiden etenemisille. Jos tunnistatte itsessänne tällaisen mielentilan, on aika tehdä suuri muutos. Kääntää aina vastuu kaikesta kokemastanne itseenne. Kukaan muu ei hallitse teidän ajatuksianne ja tunteitanne kuin te itse. Jos sanotte, että minä en kerta kaikkiaan  voi mitään ajatuksilleni ja tunteilleni, olette väärässä. On se häviävän pieni hetki, jonka aikana teette alitajuisen päätöksen mennä mukaan muiden tunteisiin ja paeta omaa vastuutanne ja selittää asiat muista johtuviksi ja suoraastaan muiden syyksi. 

Ei niin, lapset, te itse olette se taho, joka kantaa vastuun teistä ja kaikesta, mikä teihin liittyy. Mutta, te sanotte, enhän  minä lapsena voinut olla vastuussa  tapahtuneista asioista, jotka silloin minuun vaikuttivat. Aivan oikein, lapsena ette olleet siitä vastuussa, mutta nyt olette vastuussa siitä, minkä annatte jäädä mieleenne ja teitä vaivaamaan. Asioille, jotka ovat jo tapahtuneet ette voi enää mitään, muuta kuin muuttaa oma suhteutumisenne niihin. Teille on tarjolla maiset auttajat, jotka voivat auttaa teitä pääsemään asioiden yli, jos ette yksin siihen kykene. Käyttäkää heitä. Mutta muistakaa, että asiat ovat tapahtuneet teille, jotta olisitte saaneet niistä oppia. Samalla ne asiat ovat teidän rakennusaineitanne. Olette juuri tällainen nyt, koska tietyt asiat ovat teille tapahtuneet. Olisitteko itse pelkästään minänne avulla osanneet valita toisenlaiset tapahtumat ja millaisia ne olisivat olleet? Entä olisitteko sitten "parempi" kuin nyt omasta  mielestänne? Lapset, te olette valinneet itsellenne tietynlaisia oppeja yhdessä enkeleittenne ja oppaittenne kanssa, silloin kun vielä olitte Valossa. Silloin ymmärsitte, miksi valinnat olivat teille välttämättömiä. Nyt täällä maanpäällä, ette ole enää tietoisia tästä valinnastanne ja vertaatte polkuanne muiden polkuun. Olisin ollut erilainen jos vain sitä ja sitä ei olisi tapahtunut, te sanotte. Kyllä erilainen kyllä, mutta sielunne tarvitsemat opit olisivat jääneet saamatta. 

Lapset, ymmärtäkää se, että menneisyys tulee aina olemaan osa teitä -halusittepa sitä taikka ei- tässä elämässä, siksi teidän on parempi hyväksyä asiat ja siirtyä niiden oppien myötä eteenpäin. Ottaa omaa vastuunne asioista eikä syyttää menneisyyttä ja menneisyyden tapahtumia nykyisyyden ongelmista. Kuten jo sanoimme, kaikki menneisyys on rakentanut teidät sellaisiksi kuin nyt olette. Tästä eteenpäin voitte itse vaikuttaa siihen, miten asiat kohtaatte. Te ette ole lastu, jota tuuli laineilla kuljettaa, vaan olette täällä toteuttamassa sielunsuunnitelmaanne. Tulkaa siitä tietoisiksi.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Sielunne äänestä



Rakkaat lapset,

Kuunnelkaa herkällä korvalla, mitä teidän oma sielunne teille sanoo. Sieltä löytyy se viisaus, jonka olette eri elämienne aikana keränneet ja omaksenne saaneet.  

Tuo viisaus ei suinkaan ole kokonaan käytettävissänne, kun olette vielä henkisiä lapsia, mutta kun kasvatte, yhteytenne tuohon viisauteen lisääntyy. Alitajuisesti teillä kuitenkin on aina aavistus siitä, mitä olette oppineet aiemmin. Tämä estää teitä tekemästä asioita, jotka ovat teille vahingoksi. Meidän on vaikea selittää teille tapaa, jolla sielunne viisaus teitä ohjaa, sillä teidän termistönne ei ole siihen riittävä. Ehkä kuitenkin ymmärrätte sen parhaiten, jos sanomme, että puhutte siitä usein "sydämenne äänenä".  Se sisältää tietoisuuden siitä, onko jokin asia oikein tai väärin. 

Henkinen tie saattaa teitä yhä lähemmäs sielunne syvintä olemusta ja henkistä tietoa. Tässä myös oppaillanne ja enkeleillänne on suuri rooli. He opettavat teitä ja ohjaavat teitä, eritoten jos vielä muistatte sitä heiltä pyytää. 

Joskus sielunne paljastaa teille salojaan, kun se on teille parhaaksi jonkin tilanteen ymmärtämiseksi. Saatatte muistaa tai unessa nähdä tapahtumia menneistä elämistänne. Ne liittyvät aina oppiin, jota olette juuri silloin oppimassa. Usein tämä tieto auttaa teitä ymmärtämään koko tilanteen merkityksen uudessa valossa. Ette enää kysele, miksi teille tällaista ja tällaista tapahtuu, vaan näette asioiden yhteyden ja osaatte olla kiitollisia siitä opista, jota juuri nyt teille annetaan. Sen sielunne haluaa teille välitää tiedoksi. 

Mikään teitä kohtaava asia ei ole merkityksetön ja turha, vaan vie teitä eteenpäin, jos vain otatte opin vastaan. Mitä enemmän torjutte ja taistelette jotain teille annettavaa oppia vastaa - varsinkin jos se on raskas ja vaikea oppi- sitä kauemmin joudutte sen asian kanssa aikaa viettämään. Jos vielä torjutte sen kokonaan, saatte sen eteenne monta kertaa uudestaan, kunnes suostutte ottamaan sen opetuksen omaksenne. Kunpa muistasitte tämän, se helpottaisi kulkuanne täällä maan päällä. 

Lapset, etsikää yhteyttä, yhä vain syvempää yhteyttä sieluunne, sillä sen mukana kulkunne täällä muuttuu teille ymmärrettävämmäksi ja helpommaksi.

Suurin este yhteydessänne sieluunne olette te itse. Ette suostu uskomaan sitä hiljaista ääntä, jolla se ensin teille puhuu ja ohjaa. Halajatte suurempaa ja järistyttävämpää kokemusta. Se ei ole sielunne viisauden ja yhteyden tie, se on minänne harha, jota olette sortuneet kuuntelemaan.