lauantai 25. toukokuuta 2019

Vielä chakroista


Rakkaat lapset, maapallonne värähtelytason nousua on nopeutettu. Huomaatte sen joskus itsessännekin. Energioiden nousu saattaa aiheutta joissakin teissä suurta levottomuutta. Jos niin käy, niin pyytäkää enkeleiltä ja oppailtanne apua, sillä silloin chakrajärjestelmänne on jotenkin häiriintynyt.

Voi olla, että nämä teitä ympäröivät korkeammat energiat suorastaan tukkivat järjestelmän, jos sitä ei ole vähään aikaan huollettu ja puhdistettu. Siitä ei ole syytä huolestua, mutta se on syytä tiedostaa, jotta asialle voi tehdä jotakin.

Levottomuus on muutenkin merkki siitä, että chakrat eivät toimi tasapainoisesti. Toki se voi merkitä myös sitä, että auranne on vuotanut ja teitä ympäröivät häiritsevät energiat ovat päässeet sekoittamaan chakrojanne.

Emme voi kyllin korostaa koko chakrajärjestelmän tärkeyttä. Se on teidän voimalaitoksenne. Se lataa teidät ja ylläpitää hyvinvointianne. Kunpa oppisitte pitämään siitä tarkemmin hyvää huolta. Niillä valokehoilla, joita ette näe, on myös suuri merkitys kaikelle hyvinvoinnillenne. Siksi energioiden on chakrojen kautta päästävä puhdistamaan ja virvoittamaan myös niitä. Ajatuskehonne on hyvä esimerkki siitä, miten näiden kehojen puhdistaminen on myös tarpeen. Se voi pysäyttää ja aivan kuin jähmettää energian vapaan virran ja tällöin sen toiminta tietenkin estyy. Yksinkertaisettuna paikallaan jäynäävät ajatukset ja negatiiviset ajatusenergiat aiheuttavat siinä pahoja tukoksia.

Muistakaa pyytää puhdistusta ajatuskehollennekin säännöllisesti.

Teille on varmaan jo hyvinkin tuttua se, että teidän henkinen ja fyysinen hyvinvointinne on pitkälti chakrojenne hyvän toiminnan varassa, mutta ehkäpä ette ole täysin ymmärtäneet kuitenkaan, miten todella tärkeää se on. Tämän takia me, silläkin uhalla, että toistamme itseämme halusimme jälleen nostaa sen esille.


lauantai 18. toukokuuta 2019

Pyynnöistänne


Rakkaat lapset,

Antakaa Valon paistaa elämäänne jokaisena päivänä. Älkää sulkeko pois sitä apua, jonka voimme tielle kaikille antaa.

Joskus rajoitatte ehkä tietämättännekin meidän mahdollisuuksiamme auttaa. Esitätte meille pyyntöjä, jotka ovat teidän näkemyksienne mukaisia. Meillä olisi kuitenkin tarjota teille jotakin vielä parempaa. Pyytäkää aina meitä antamaan teille asioita, jotka ovat korkeimmaksi parhaaksenne tai vieläkin paremmaksi. Saattepa nähdä, että yllätytte.


Sanomme tämän siksi, että ette tietämättänne rajoittaisi niitä hyviä asioita, joita meiltä voitte saada. Meidän hallussamme on myös löytää oikea aika tapahtumille. Emme tarjoa alakoululaisen tehtävää lukiolaiselle emmekä päinvastoin. Siksi asiat joskus viivästyvät ja joudutte odottamaan. Teidän täytyy olla valmis vastaanottamaan se hyvä, jota teille annamme.


Odotusaika tuntuu useinkin teistä pitkältä ja vaikealta. Niin ei tarvitse olla. Olkaa iloisella ja positiivisella mielellä tietäen, että asiaanne käsitellään teidän parhaaksenne.


Tietenkin tässä on kuitenkin teidän omakin osanne. Me emme elä teidän elämäänne puolestanne. Me vain autamme siinä, missä apua pyydätte, mutta henkisellä tiellä eteneminen jää teidän itsenne tehtäväksi. Tässä onkin usein se este, joka hidastaa asioiden tapahtumista. Pyydätte itsellenne henkisesti kypsää ja henkistä kumppania. Se on hyvä se, mutta oletteko itse sellainen? Jos ette, kumppaninne ei kauaa viihdy seurassanne. Tämä on vain yksi esimerkki. Sen syvin merkitys on kasvaa siihen mittaan, jotta asiat voivat tapahtua. Mitä ihmissuhteisiin tulee, kiirehditte useinkin liikaa. Aivan kuin kumppanin saaminen olisi teille pakkomielle. Tällöin tulette valinneeksi väärin. Keskittykää mieluimmin omaan henkiseen kehitykseenne ja henkisen ymmärryksen lisäämiseen itsessänne ja antakaa asioiden tapahtua korkeimmaksi parhaaksenne. Pakottamalla ja turhaan kiirehtimällä aiheutatte itsellenne vain harmia ja useinkin polkuunne aikamoisen mutkan. Tietenkin kaikki on teille opiksi, mutta omilla valinnoillanne voitte tehdä sen itsellenne joko helpoksi tai vaikeaksi.

Muistakaa myös, että kaikki lähtee siitä, että rakastatte itseänne. Muille voi todellista rakkautta osoittaa vasta sen jälkeen. 


lauantai 11. toukokuuta 2019

Miksi Valosta annetut tulkinnat eroavat toisistaan


Rakkaat lapset,

Kulkekaa aina kohti valoa. Tiellänne on myös varjoja, mutta aina näette edessä myös Valon. Me, oppaanne, enkelinne ja auttajanne olemme aina läsnä. Pyrkikää jättämään taaksenne viha, eripuraisuus, epäilykset, suuttumus, arvostelu, sillä ne vievät teissä vaan paljon energiaa ja pahimmillaan tukkivat chakranne. On teidän itsenne vallassa mitä ajatuksia viljelette. Valinta on teidän.

Etsikää mieluimmin tie eteenpäin ja ylöspäin ja korkeampiin energioihin. On tarkoitus, että sielunne saa uutta oppia eikä vain vanhan kertausta. Lapset aikuistuvat, niin on myös hyvä tapahtua henkisellä tiellä. Pyrkikää muodostamaan elävä yhteys omiin oppaisiinne, enkeleihinne ja ylösnousseisiin mestareihin. Silloin saatte aina ensi käden tietoa ja sielunne voi teille vahvistaa sen totuudellisuuden. Maailmassanne monta kertaa asiat vääristyvät. Eri tulkitsijat antavat ehkä jossain määrin erilaista tietoa, sillä jokainen tulkitsee sanomamme oman tietoisuutensa kautta. Siinä ei ole mitään väärää, mutta se voi aiheuttaa väärinymmärryksiä, jotka ovat täysin tahattomia. Näinhän teille tapahtuu myös jokapäiväisen, suoran kommunikoinnin suhteen. Jokaiselle sopivaa ilmaisutapaa, joka oli ymmärrettävissä vain yhdellä tavalla, ei ole olemassa, koska teillä on kyky tulkita asioita tavallanne. Tämä ei tarkoita, etteikö asioista löytyisi sitä oikeaa tietoa. Usein nöemme, että jäätte kinastelemaan meidän mielestämme pikkuasioista ja saatte siitä aikaan jopa oppiriitoja. Voi rakkaat lapset, hyväksykää se, että olette erilaisia myös tiedon omaksumisen ja ymmärtämisen suhteen jokainen taustansa mukaan. Keskittykää siihen, mikä on olennaista. Rakkauden, Valon ja yhteenkuuluvaisuuden kokemiseen. Te kaikki olette Jumalan rakkaudesta syntyneitä sieluja. Käyttäytykää sen mukaisesti. Kun teillä on itsellänne yhteys ylös henkimaailmaan saatte viestinne siinä muodossa, joka on teille se paras ja helpoin ymmärtää.

Etsikää tuota yhteyttä pyrikimällä yhä vain eteenpäin henkisellä tiellä joka päivä.


Vapaasta tahdosta


Rakkaat lapset,

Teillä on vapaa tahto, koska teidän on itse suoritettava valintoja tämän maanpäällisen elämänne aikana. Miettikääpä hetki kukin itseksenne, mitä se teidän kohdallanne tarkoittaa. Oletteko käyttäneet sitä? Oletteko myös ottaneet vastuun niistä vapaan tahtonne päätöksistä?

Vapaa tahtonne ohjaa teitä saamaan niitä oppeja, joita tarvitsette henkisen kehityksenne tiellä. Näin on siis tarkoitus, että se toimii. Kysykääpä itseltänne, toimiiko se teidän kohdallanne näin. Sillä vapaa tahto voi olla myös mahdollisuus toisenlaiseen elämään. Toki se on teidän valintanne, mutta on hyvä suorittaa tällainen arviointi aina silloin tällöin. 

Pyrittekö kasvamaan henkisellä tiellä vai pidättekö mielellänne asiat ennallaan? Jokainen elämä, jonka täällä elätte, tarjoaa teille mahdollisuuden kasvuun. Ymmärtämään uusia asioita sielunne rakennukseksi. Jokainen elämä opettaa teille lisää asioita rakkaudesta, Jumalan rakkaudesta, josta sielunne ovat syntyneet. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tarvitsette juuri tätä Jumalan rakkautta oman sielunne ravinnnoksi ja rakennukseksi? Tietysti sielunne selviää ilmankin, mutta kehitystä ei tapahdu. Se on kuin juuri ja juuri hengissä kituva kasvj, joka ei saa tarpeeksi vettä eikä ravintoa, joita se kipeästi kaipaa. 

Muistakaa rakkaat lapset, että sielunne vuoksi olette täällä. Muistakaa antaa sille sitä ravintoa, jota se kaipaa. Muistakaa, että teidän henkinen kehityksenne on teidän sielunne asia. Egonne hoitaa teidän maalliset tarpeenne, mutta sen kiinnostus ei yllä henkiseen kehitykseen. 

Pysähtykää hetkeksi ja kuunnelkaa, mitä sielunne teille puhuu. Odottakaa kärsivällisesti, sillä jos yhteys on ollut käyttämättömänä kauan aikaa, se saattaa ensin olla hatara ja pätkiä, kuten te sanotte. Kun saatte yhteyden, kuunnelkaa, sillä sielullanne on teille paljon asiaa. Alitajuisesti olette kyllä koko ajan tietoinen siitä, elättekö sellaista elämää, joka auttaa sieluanne kehittymään ja etenemään ylösnousemuksen tiellä. Antakaa tämän tietoisuuden nyt levitä tietoiseen mieleennekin.

Oletteko tehneet tekoja, joita sielunne tarvitsee? Oletteko ravinneet sitä? 


Puhumme tästä, koska asia on hyvin tärkeä eikä sitä missään tapauksessa pidä aliarvioida. Puhumme myös siksi, että yhteys sieluunne takaa teille paljon rikkaamman elämän ja täyttää sen tyhjyyden, jota monet teistä kuitenkin sisimmässään kokevat. Jos kuulut heihin, olet jättänyt yhteyden sieluusi muodostamatta ainakin joksikin aikaa. Solmi tuo yhteys uudelleen ja anna sen myötä Jumalan rakkauden valon ja voiman tulla elämääsi. Olethan ikuisen sielusi asuinsija ja vastuussa sielusi hyvinvoinnista.

Toivomme teille kaikille siunausta ja rakkautta Valon kirkkaudesta.