Rakkaat lapset
Tiedätte varmaan, että teidän auranne on kuin toinen ihonne sillä se on suoja ulkopuoleltanne tulevia haitallisia energioita vastaan.
Samoin kuin ihonne voi saada haavoja ja iho-ongelmia, voi teidän aurannekin vaurioitua. Auraanne voi tulla heikkoja kohtia, ja se voi jopa ruveta vuotamaan, jolloin teidän energianne karkaa pois ja olonne alkaa tuntua voimattomalta. Joskus aurassanne on heikkoja kohtia, jolloin sellaiset ihmiset, jotka ovat energiasyöppöjä, käyttävät tätä heikkoa kohtaa hyödykseen ja "imevät" teistä energiaa itselleen. Myös tällöin tunnette itsenne väsyneeksi ja uupuneeksi ja henkisesti voimattomaksi.
Auraanne tarttuvat myös kaikenlaiset energiamuodot, joita on ympärillänne, kun liikutte töissänne tai asioillanne tai vapaa-aikoinanne muiden ihmisten seurassa. Häiritsevistä asioista syntyy tällaisia ajatusmuotoja, samoin negatiivisista ajatuksista ja sanoista ja teoista. Varsinkin jos teistä löytyy itsestänne samantyyppistä energiaa, nämä energiat pyrkivät löytämään toisensa ja jäävät auraanne. Tällöin on selvää, että auranne ei enää suojele teitä vaan se vain kerää tuota huonoa energiaa itseensä ja lopulta se aivan kuin "sortuu" ja vain kulkee mukananne toimimattomana tai toimien hyvin puutteellisesti.
Tällöin olonne on todella huono ja mielenne maassa, kuten te sanotte.
Mitä sitten voitte tehdä? Teidän tulee maadoittautua kasvattamalla juuret jalkapohjistanne maan keskuskristalliin. Pyytää suojelusenkelinne tulemaan auraanne ja kutsumaan muita enkeleitä ja arkkienkeleitä tuekseen puhdistamaan ja eheyttämään auraanne. Antakaa heidän aivan rauhassa toimia ja kun huomaatte olonne keventyneen ja mielialanne kohonneet, kiittäkää heitä, sillä heidän työnsä on tehty ja auranne on taas kunnossa.
Aura on niin kuin oikea ihonnekin. Se tarvitsee puhdistusta ja hoitoa. Sen puhdistamiseen ei ole mitään sääntöä, mutta meidän neuvomme on tehdä puhdistus mieluiten "liian" usein kuin liian harvoin, sillä se on teidän hyvinvoinnillenne niin tärkeä asia.
Teidän auranne on myös hyvin toimivana aivan kuin majakka niille, joiden energiat ovat alhaalla. Siksi teidän on hyvä aivan kuin supistaa auraanne, vetää sitä lähemmäs kehoanne kun olette lähdössä paikkaan, jossa on paljon ihmisiä. Tällöin hyökkäys energiaanne tavoittelevien taholta tulee helpoiten torjutuksi. Teidän auranne toimii myös tuntomerkkinä muille, joiden energiat ovat hyvät ja samankaltaiset, positiiviset kuin teidän. Tässä on yksi syy, miksi hakeudutte tiettyjen ihmisten seuraan ja tunnette heihin yhteenkuuluvuutta.
Siunaamme teitä rakkaudella ja Valon puhtaalla energialla, rakkaat lapset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti