Rakkaat lapset, jotkut teistä ovat surullisia. Syitä on monta, mutta henkinen tilanne sama. Teistä tuntuu, että teidän on mahdotonta karistaa tuota tunnetta vaikka yritättekin ajatella muita asioita ja kiinnittää huomionne muuhun puuhailemalla kiireisesti milloin minkäkin asian parissa. Tilanne on meille hyvin tuttu.
Tällaiset tunteet, jotka kiinnittävät energianne johonkin teidän mielialaanne alaspäin vetävään pitkäksi aikaa, ovat egonne tuomia. Egonne kokee olevansa vallankahvassa, kun se saa teidät tuntemaan haluttomuutta ratkaista energioidenne painostavuus.
Pyydämme teitä pyytämään apua tällaiseen tilanteeseen meditoidessanne tai rukoillessanne. Ymmärrämme, että jotkut tapahtumat ja asiat saavat teidät tuntemaan surua, mutta tiedämme myös, että teidän on hyvä näistä energioista vapautua ennen kuin ne muuttavat koko ajatusmaailmanne harmaaksi ja energianne voimattomiksi.
Egonne haluaa uskotella teille, että nämä asiat "vaativat" surua ja pahaa mieltä. Miksi?
Suru ei muuta asioita miksikään. Se mitä surette ei palaa luoksenne tai tule tekemättömäksi, mutta sen sijaan heikot energianne vetävät kyllä luoksenne muita samankaltaisia energioita ja olonne muuttuu entistä raskaammaksi.
Tiedämme, että surulliset tunteet kuuluvat teidän tunneskaalaanne, mutta pyydämme teitä antamaan niiden myös väistyä, sillä mitään aikaa niiden kestolle ei ole missään määritelty. Teidän oman henkisen hyvinvointinne takia teidän on hyvä antaa asioiden edetä korkeampiin energioihin ja tiedostaa tuollaisen vähä-energisen tunnetilan haitallinen vaikutus teihin kokonaisvaltaisesti.
Mikään tunteenne ei "menetä arvoaan" tai ole epäkunnioittavaa sillä mittarilla mitattuna, miten kauan se kestää. On tärkeää tuntea tunteet ja antaa niiden ilmetä, mutta yhtä tärkeää on antaa niiden poistua ajallaan ja antaa elämää ylläpitävien asioiden täyttää mielenne ja nostaa energioitanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti