lauantai 4. elokuuta 2018

Kuolemasta ja sen pelosta - mutta myös lohdutuksen sanoja



Rakkaat lapset, tänään meillä on lohdutuksen sanoja ja energiaa kaikille, jotka niitä tarvitsevat. 

Elämässänne on paljon asioita, joiden merkityksen ymmärrätte vasta täällä Valossa. Osa näistä asioista aiheuttaa teille siellä maan päällä surua ja murhetta ja itkua ja ahdistusta.  Ne ovat kuitenkin asioita, joita olette tulleet sinne oppimaan. Nyt, koska ette voi olla samalla tavalla tietoisia näistä opeista kuin me täällä, te koette ne suurena ahdistuksena. Kuolema avautuu teille pelottavana, vaikka teillä onkin tietoisuus siitä, että se on vain siirtymä Valoon. 


Yritämme lievittää tätä pelkoa teissä kertomalla, että kuoleman lähestyessä tietoisuutenne laajenee. Se on aivan kuin esimakua siitä, mitä on edessänne. Ette aivan täysin käsitä vielä kaikkea, mutta teitä autetaan kaikella mahdollisella tavalla. 


Maalliset lääkärinne antavat teille kivunlievitystä. Me teemme sitä myös. Teidän tietoisuutenne, joka valmistautuu uuteen siirtymään, alkaa etsiä jo tietä sinne, ja fyysinen ruumiinne menettää merkitystään ja kivut jäävät taka-alalle. Usein näettekin, että kuoleva on rauhallinen, silloin juuri tästä on kysymys. 


Kuolema, kuten teidän syntymänne sinne maanpäälle, on prosessi, johon teitä valmistellaan. Se ei ole tietoista kaikilta osin, mutta osa siitä kyllä siirtyy tietoiseen mieleennekin kestävänä mielenrauhana. Tämä prosessi jatkuu senkin jälkeen kun siirtyminen on jo tapahtunut tälle puolelle. Voisimme kutsua sitä jo "iloiseksi odotukseksi", kuten vanhemmat asian kokevat odottaessaan lapsensa syntymää. Siinä ovat apuna enkelit, suojelusenkelinne, oppaanne ja usein myös jo edeltä tänne Valoon siirtyneet rakkaanne. Kunpa voisitte tuon tapahtuman nähdä. Se on iloinen asia ja sielu riemuitsee siitä, vaikka usein onkin vielä yhtä avuton täällä kuin pieni juuri syntynyt vauva siellä. Sielu kuitenkin jo aistii sen rakkauden, johon se on jälleen tullut.



Osa teistä voi kammoksua tällaista viestiä, jossa puhutaan kuolemasta. Siihen ei ole syytä. Vaikka fyysisesti maanpäällä olisittekin näennäisesti yksin, että ole sitä sielunne tasolla. Meillä on kyky ja voima auttaa teitä ja sen me teemme jokaisen siirtyjän kohdalla. Aivan varmasti.



Eläkää kuitenkin niin kauan kun teidän aikanne siellä on. Luottakaa apuumme ja laskekaa murheenne ja huolenne ja pelkonne syrjään meille enkeleille. Me hoidamme ne. Eläkää ja saakaa oppejanne. Kuoleman ajattelu ja pelkääminen ei jouduta sitä eikä liioin siirrä sitä tuonnemmas, mutta se synkistää elämänne tarpeettomasti. Se ei ole tarkoitus. Eläkää, iloitkaa ja nauttikaa ja oppikaa, se on tarkoitus. Te olette varjeluksessamme ja teistä pidetään huolta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti