torstai 12. toukokuuta 2016

Ajatuksenne vaikuttavat siihen, miten muut teihin suhtautuvat

Viestimme koskee ajatusenergiaa. Vaikka olemme monta kertaa jo ottaneet sen puheeksi, täältä Valosta huomaamme, että tuon energian olemus kaipaa vielä selvennystä.
Jos kuvittelette ajatuksenne värinä, asia on hyvin helppo havainnollistaa. Käytämme sitä nyt esimerkkinä. Jos ajattelette itsestänne rakastavia ajatuksia, joiden väri on vaaleanpunainen, tuo väri jää aivan kuin leijumaan ympärillenne, jossa se on kaikkien havaittavissa. Muut ihmiset näkevät, että rakastatte ja välitätte itsestänne ja suhtautuvat teihin ja tekemisiinne kaikilla tavoin positiivisesti, ja itseasiassa samalla tavoin kuin te itse itsestänne ajattelette. Näin energiat vahvistavat toisiaan ja vaaleanpunaisen värin määrä ympärillänne - ja myös toisten ympärillä- moninkertaistuu ja tunnette voivanne todella hyvin. Asiat sujuvat ajatustenne ja omien odotustenne mukaisesti eli erinomaisesti. Positiivisuus ja rakkaus vetävät puoleensa positiivisuutta ja rakkautta, ja tämänlaisissa energioissa toimiva henkilö tulee kokemaan asioiden toimittamisen helpommaksi ja onnistuu tehtävässään. Myös hänen itsetuntonsa saa lisää vahvistusta.

Jos sen sijaan olette vihainen ja katkera, ympärillänne on harmaa pilvi energiaa. Senkin huomaavat kaikki ja se aiheuttaa ja herättää muissakin, jotka suojaamatta itseään liikkuvat, samanlaisia tuntemuksia, jolloin harmaa kaikkien ympärillä lisääntyy ja masennus ja alakulo saavat valtaa ja katkeruus lisääntyy, ja asiat alkavat mennä päin mäntyä, niin kuin te sanotte. Eli asiat sujuvat taas omien ajatustenne ja niiden energioitten mukaisesti.

Toiset "lukevat" energianne ja suhtautuvat teihin niiden mukaisesti. Sen lisäksi omat ajatuksenne ohjaavat toimintaanne. On siis teidän itsenne vallassa, minkälaista energiaa ajatustenne kautta vedätte puoleenne ja millaista energiaa ajatuksenne suuntaavat tekemisiinne.

Annamme jälleen neuvon suojata itsenne arkkienkeli Mikaelin sinisellä viitalla ennen kuin lähdette ihmisten joukkoon, jotta ette sai "tartuntaa" muiden negatiivisista energioista tai muiden jättämistä negatiivisista ajatusmuodoista tai energiasaasteesta, jota esimerkiksi solvaukset ja väkivaltaisuus jälkeensä paikkoihin jättävät.

Valitkaapa päivä, jolloin pidätte ajatuksenne positiivisina itsestänne, muista ja tekemisistänne ja suojaatte itsenne ja saatte nähdä, miten hyvin päivänne sujuu.
Muistakaa myös, että muut näkevät teidät samassa valossa kuin te itsekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti