Me tähdennämme teille ajatustenne sisällön tärkeyttä. Muistakaa, että ne ovat energiaa ja ne aivan kuin kerääntyvät energisesti samanhenkisesti yhteen. Näin ne muodostavat ajatusmuotoja, jotka joko nostavat energioitanne tai laskevat niitä. Koska teidän on mahdotonta olla ajattelematta asioita, neuvomme teitä kiinnittämään niiden laatuun huomiota. Ne muovaavat teidän tulevaisuuttanne ja vaikuttavat siihen, millaisena asiat teille esittäytyvät. Ne vetävät teitä puoleensa ja antavat teille vaikutteita. Mikään tilanne, jota olette etukäteen ajatelleet positiivisesti, ei muuta perusluonnettaan. Sama tapahtuu myös päinvastoin.
Ajatelkaa ajatuksianne aivan kuin eväinä matkanne varrella. Ne odottavat teitä, kun olette siinä vaiheessa, jossa niiden voimaa tarvitsette. Aivan kuin nauttisitte ravintoa, samalla tavoin etukäteisajatukset ohjaavat tapahtumia ravitsemalla niillä omalla sävyllään. Positiivisesti tai negatiivisesti etukäteisajatustenne mukaisesti. Positiivinen tarkoittaa tässä, että asiat sujuvat tilanteeseen nähden kannaltanne parhaimmalla mahdollisella tavalla. Se ei ole aina se tapa, jota olitte toivoneet mutta se on teidän kannaltanne parhain, jos ajatuksenne ovat olleet positiivisia. Negatiiviset ajatuksenne saavat esille huonoimman mahdollisen tuloksen. Ne vahvistavat teissä itsessännekin niitä piirteitä ja tapoja käyttäytyä, jotka muuttavat tilannetta epäedullisesti.
Joskus nämä ajatusmuodot voivat säilyä pitkäänkin. Ne myös keräävät lisää samankaltaista energiaa itseensä ellette itse pyri tietoisesti muuttamaan ajatuksianne ja puhdistamaan pois noita aikaisemmin syntyneitä ajatusmuotoja. Arkkienkeli Gabriel on oiva puhdistaja ja uudistaja ja energioiden tasoittaja. Hän myös suojaa teitä ympäröiviltä energioilta olivatpa ne sitten ajatusmuoto-energiaa tai ympäristön energiaa. Pyytäkää häneltä apua.
Aina kun teillä on hiljainen hetki muistakaa ystäviänne ja läheisiänne ja koko ihmis- ja eläinkuntaa rakastavilla ajatuksilla. Vähitellen siitä tulee tapa, jota alatte soveltaa myös itseenne ja omiin tekemisiinne. Saatte siitä itsellenne paljon etua ja apua.
Toimitte silloin keveissä energioissa, jotka vain lisääntyvät ympärillänne. Teidän on silloin itsennekin helpompi löytää tienne eteenpäin Valoon.
#ajatusenergia
#ajatusmuoto
#arkkienkeligabriel
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti