maanantai 29. toukokuuta 2017

Ymmärtäkää ja rakastakaa, älkää vertailko


Rakkaat lapset, muistakaa aina, kun luette näitä ohjeita, että  meille täällä asiat ovat aivan päivänselviä, niin kuin te sanotte. Me myös esitämme asiat teille niin, että te mahdollisiman  hyvin ymmärtäisitte ne. Me ymmärrämme sen, että te epäilette ja kyseenalaistatte, se kuuluu teidän osaanne ihmisinä lihakehossa.

On hyvä myös, että puhutte vaikkapa omien oppaittenne kanssa näistä asioista.


Muistutamme teitä siitä, että kaikki viestit eivät ole ehkä vielä aivan teitä varten, mutta tietoisuus asioista ei lainkaan haittaa. Tämä on siis kuin opetusprosessi. Sitä se onkin, mitä suurimmassa määrin.


Antakaa asioiden tapahtua ajallaan. Kiirettä teillä ei ole näissä asioissa. Samalla huomioikaa se, että olette valinneet itsellenne erilaiset elämät, koska oppinne vaativat erilaisia täydennyksiä. Siksi ei ole tarpeen suorittaa vertailua. Siitä ei ole mitään hyötyä.


Ne yleissäännöt, jotka teille näissä viesteissämme hahmoittelemme, ovat kuitenkin voimassa, vaikka ne eivät olisikaan kohdallanne ajankohtaisia.


Olemme huomanneet, että teette itse helposti sääntöjä ja ohjeita, jotka teidän kohdallanne pitävät paikkansa. Muistakaa tässä se erilaisuus. Muistakaa kuitenkin tukea toinen toisianne. Syytä teidän ei kuitenkaan ole puuttua toisten asioihin, ellei teiltä niihin ohjeita kysytä. Ymmärtäkää ja rakastakaa. Ymmärtäkää, älkää säälikö ymmärtäen. Sellaiseen ei ole syytä. Jokainen tapaamanne ihminen opettaa teille jotakin. Muistuttaa teitä omista opeistanne, niistäkin, jotka olette jo mielestänne loppuunkäsitelleet. Se on oppien hiomista täyteen ymmärrykseen. Tällöin teillä on mahdollisuus huomata, jos jotain on vielä oppimatta.


Emme voi kyllin painottaa sitä asiaa, että kaikki elämät ovat hyviä. Kaikkia oppejanne ette ehkä saakkaan valmiiksi tässä elämässä, vaikka Valossa ollessanne niin oli tarkoitus.

Niihin onkin voinut liittyä enemmän karmaa eli energioiden tasausta kuin olitte ajatelleet. Tällöin lihakehoissa olevat sielut eivät aina näekään silmästä silmään, ja asiat jäävät täällä kesken. Joskus energiakehonne kärsii menneiden elämien vammoista enemmän täällä lihakehossa kuin Valossa ollessanne näyttikään. Tällöin vammojen on ensin parannuttava. Siis energiakehossanne. Se voidaan kyllä teille sallia ja tietysti sallitaankin, mutta lihakehonne kautta. Se on silloin pidempi tie ja useamman opin takana. Tällaisia saattavat olla menneiden elämienne petokset, joissa olette olleet joko kohteena tai tekijänä. Väkivalta ja syvä kärsimys kuuluvat myös näihin. Joskus jopa niin voimakkaasti, että ne ilmenevät tässäkin lihakehossanne hankkiminanne kokemuksina. Siinä yksi syy, miksi ette voi koskaan vertailla elämiänne. Samanlaisen opin hankkimisen takana voivat olla hyvinkin erilaiset syyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti