Elämässänne voi olla vaikeuksia ja hankaluuksia vaikka kuljettekin Valon polkua.
Niiden ilmaantuminen elämäänne ei ole sidoksissa teidän 'hyvyyteenne' ja 'huonouteenne'. Ei lainkaan. Oletteko jo unohtaneet, että olette tulleet tänne oppimaan?
Se on syy, miksi koette joutuvanne aina silloin tällöin hankaluuksiin. Oikeastaan hankaluus tulee siitä, että kieltäydytte oppimasta ja ottamasta opetusta elämäänne.
Saattaa ensin vaikuttaa siltä, että näillä hankaluuksillanne ei olisi mitään tekemistä henkisten asioiden kanssa. Se on vain päälikuori asioille. Kaikissa asioissa piilee opetus ja oppi. Jos ette sitä näe, se muuttuu aivan kuin kestäväksi piikiksi lihassanne, teidän sanontojanne käyttäen. Pyydämme teitä herkistämään sydämenne tämän tapaisille asioille. Tutkikaa niitä ja ottakaa niistä oppi itsellenne.
Usein asiat tapahtuvat vain vahvistaakseen teidän askelianne. Ne siis toimivat aivan kuin muistutuksena. Joskus taas ne palauttavat teidät niihin askeliin, jotka jo luulitte taaksenne jättäneenne. Tämä on sielunne teille järjestämää asioiden kertausta, mieleen palautusta.
Muistutamme vielä, että opit ovat ohjelmassanne. Samoin ovat ne jaksot, jolloin itse toimitte opettajina ystävillenne. Molemmat ovat tärkeitä.
Olemme halunneet palata tähän aiheeseen, koska näemme, että asiat helposti unohtuvat ja saavat sellaisen värityksen mielessänne, joka johtaa teitä harhaan. Toistamme, että tällaiset hankaluudet eivät ole merkkejä siitä, että olisitte epäonnistuneet ja että teitä rangaistaisiin. Pikemminkin päinvastoin. Ne ovat osoitus siitä, että me johdatamme teitä eteenpäin sielunne valitsemalla polulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti