tiistai 12. heinäkuuta 2016

Mistä toivottomuuden tunne voi johtua

Olen oppaasi ja ohjaajasi Valosta. Haluan antaa toivoa niille, jotka näkevät tilanteensa toivottomana. Tällainen tilanne harvoin, hyvin harvoin, pääsee syntymään silloin, kun vaellatte Valon tietä. Itseasiassa kyse ei silloin olekaan toivottomuudesta, vaan siitä, että olette hetkellisesti kadottaneet suunnan elämässänne. Olette ehkä poikenneet Valon tieltä jonkin henkilökohtaisen syyn takia ja yhtäkkiä huomaatte, että se suunta, joka teille oli itsestään selvä, ei enää olekaan sitä. Olette siis eksyksisssä.

Jos koette tilanteen ongelmallisena, teillä on kaksi vaihtoehtoa: palata takaisin omalle polullenne tai jäädä tähän eksyneeseen tilaan. Kun on kerran kokenut Valosta tulevan ohjauksen, sitä ilman jääminen, joskin omasta halusta, tuntuu todella toivottomalta.

Onneksi voitte aina valita palaavanne takaisin. Me emme edes kysy, missä olette olleet ja miksi, me toivotamme teidät tervetulleeksi takaisin. Meidän ymmärryksemme riittää käsittämään, että aina ette edes itse kykene antamaan itsellenne tähän hyvää selitystä.
Me iloitsemme siitä, että olette huomanneet suuntanne olevan väärä, ja olette palanneet.
Siispä neuvoni teille, jotka koette olevanne toivottomuuden tilassa on katsoa, mihin olette kulkeneet ja haluatteko jatkaa samaan suuntaan vai etsiytyä takaisin sielunne jo kerran valitsemalle polulle. Sen tiedätte sisimmässänne kuitenkin antavan teille takaisin toivon ja sisäisen rauhan tunteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti