Rakkaat lapset, tietäkää, että teille on tarjolla suojaa. Käyttäkää sitä. Maailmanne on dualistinen ja siksi Valon voimien lisäksi siellä vaikuttavat myös pimeydestä kumpuavat voimat. Näin on aina ollut, joten tässä ei ole mitään uutta. Aika ajoin pimeyden voimat aktivoituvat ja saavat mukaansa paljon ihmisiä, joille he tarjoavat kaikkea sitä, mitä ihmisten mieli halajaa; kuuluisuutta, kunniaa, rahaa ja mainetta ja valtaa. Monet ovat silloin vaarassa mennä mukaan ja menevätkin. Useimmat tosin aika pian huomaavat, että näiden voimien tarjoukset ovat tyhjääkin tyhjempiä. Mikään niistä ei anna teidän ikuiselle sielullenne yhtään mitään. Sisimpänne huomaa sen ensimmäisenä. Kestää aikansa ennen kuin otatte sen huomion todesta ja ryhdytte aktiiviseen vastarintaan ja pyritte pois siitä, mikä vielä äsken oli houkuttelevaa.
Juuri tällaista on tarjolla, kun pimeyden voimat ovat liikkeellä. Onneksi Valo on vallannut yhä enemmän alaa ja pikku hiljaa tulevat julki ne asiat, joita pimeys on koettanut piilottaa ja paljastuu se tyhjyys, jota teille on tarjottu.
Varmaan jokaisen Valon tienkin kulkijan täytyy ainakin kerran käydä läpi tämä houkutus ja tehdä sen jälkeen valintansa. Aina heidän tarjouksensa ei ole niin mahtipontinen tai ette ainakaan koe sitä sellaiseksi. Jos suojanne ovat kunnossa ja olette maadoittuneet keskuskristalliin, pimeyden tarjous kaikuu usein kuuroille korville.
Pimeyden mukaan lähtee yleensä astraalitasolta sinne jääneitä onnettomia henkiä, joille se tarjoaa joksikin aikaa lisää energiaa, kunnes sekin ehtyy ja nuo henget ovat yhtä onnettomia kuin ennenkin ja samassa kierteessä, jossa olivatkin. Jotain häiriötä he kuitenkin saattavat aiheuttaa ja ainakin mielialan laskua. Olkaa siis tarkkaavaisia, jos mielialanne ilman mitään syytä tuntuu laskevan ja kääntykää valo-olentojen puoleen saamaan puhdistusta eri kehoillenne ja suojaa chakroillenne ja aurallanne.
Tässä ajassa, jossa nyt elätte, on paljon puhdistusta maapallolle ja sen asukkaille. Siksi pimeät asiat tulevat esille, luonto mullistuu ja ääri-ilmiöt lisääntyvät. Niin on tarkoitettu tapahtuvaksi. Tähän tulee myös joukkoon pimeyden valtojen vaikutus ja siksi voitte kokea suurta hämmennystä ja tulla hetkeksi harhaanjohdetuiksi. Muistakaa, että energioiden erottelukyky on teille tarpeen. Se, että erehdytte on ihmisluonteelle ominaista, palatkaa kuitenkin Valoon ja auttakaa siihen toinen toisianne.
Halusimme kertoa näistä asioista, jotta hämmennyksenne ei kasvaisi ja ymmärtäisitte, miksi asiat tapahtuvat. Suojattuina ja maadoitettuina olette kuitenkin turvassa ja voitte auttaa muita. Olkaa siunatut Valon voimalla, rakkaudella ja kirkkaudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti