lauantai 11. marraskuuta 2017

Negatiivisista ajatusenergioista ja niiden vaikutuksista


Rakkaat lapset, olkaa puhtaita ajatuksissanne. Ajatuksenne ovat energiaa, joka lähtee liikkeelle heti, kun ajatus on mieleenne tullut. Ymmärrämme, että ajatuksenne voivat joskus harhautua ei-haluttuun suuntaan, ja tiedämme, että itsekin huomaatte sen. Pysäyttäkää mielenne siihen hetkeen ja puhdistakaa se ajatus, joka oli jo liikkeelle lähtemässä. Vetäkää se takaisin luoksenne ja luokaa mielikuva tulesta, joka sen puhdistaa. 

Tämä voi teistä tuntua aivan liialliselta toiminnalta, mutta, kuten olemme monasti sanoneet, ajatuksenne ja jopa aikeenne luovat energiamuotoja, jotka jäävät elämään. Ne nimittäin saavat vahvistusta ympäristöstänne siellä missä liikuttekaan. Muistakaa se samankaltaisuuden vetovoiman laki. Se pätee myös energioihin. Näin syntyvät energiamuodot ovat todella voimakkaita, jos niitä ei pysäytetä. Ne todella saavat hahmon ja muodon, joka jää elämään. Näitä muotoja käyttävät hyväkseen astraalitason henget, jotka tarvitsevat säännöllisesti vahvistusta. Tällöin voitte jopa saada havaintoja juuri näistä vahvistuneista hengistä. Yleisesti heidän kykynsä vanhingoittaa ketään fyysisesti on olematon, mutta suurta epämielyttävyyttä ja negatiivisia tunteita he herättävät teissä. Niinpä voitte jonain päivänä olla todella negatiivisten tunteiden vallassa. Nähdä kaiken synkkänä. Antaa vaikkapa kateuden nostaa päätään ja nähdä ystävännekin vihollisinanne tai ainakin teitä täysin ymmärtämättöminä ja vieraina. Tarkistakaa silloin energiakenttänne ja suorittakaa  chakrojenne puhdistus arkkienkeleiden avulla. Puhdistakaa kotinne ja ympäristönne. Huomaatte kyllä eron itsesänne.


Ymmärrämme kyllä, että ihmismielenne on altis arvostelulle ja negatiivisyydellekin, siksi pyrkikää toimimaan kaikessa Korkeamman Minänne kautta. Teidän ihmiselämänne on mm juuri tämän asian opettelua, ja siksipä kohdallenne osuukin monta tilaisuutta. Korostamme, että tässä ei ole kyse siitä, että arvostelisimme teitä, vaan siitä, että tietäisitte näistä asioista enemmän ja osaisitte niihin varautua. Opetamme teitä, rakkaat lapset, juuri siksi, että olette meille niin rakkaita ja siksi, että haluamme auttaa teitä eteenpäin polullanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti