lauantai 18. marraskuuta 2017

Käyttäkää suojelusenkelinne mahdollisuuksia auttaa


Rakkaat lapset, meille enkeleille on tärkeää, että tiedätte, että teistä pidetään huolta silloinkin, kun vielä itse ole sitä ymmärtäneet ja tienneet meiltä enkeleiltä pyytää.

Teidän sielunne on syntynyt Alkulähteen rakkaudesta ja tämän rakkauden merkiksi Hän on antanut teille suojaksi enkelin, jota te suojelusenkeliksi kutsutte.

Enkelinne on kulkenut ja kulkee mukananne kaikkien elämienne ajan aina siitä hetkestä alkaen kun sielunne on syntynyt aina iäisyyteen asti. Enkelinne on seurassanne myös silloin, kun olette täällä Valossa täydentämässä oppejanne ja lepäämässä inkarnaatioittenne välissä. Tällöin te voitte kohdata toisenne kaikein aistein. Yhteytenne on telepaattinen silloinkin.

Oma enkelinne suojaa teitä ja on suojannut teitä niin, että se, mikä on sovittu Valossa tapahtuvaksi täällä maan päällä, saa edellytykset tapahtua. Usein se tarkoittaa ihan kirjaimellisesti sitä, että teidän elossaolonne taataan tietyksi ajaksi. Oma enkelinne vahvistaa teitä silloin, kun olette uupuneita, jotta taas jaksatte suunnitelmassanne eteenpäin. Useinkaan ette ole näistä asioista tietoisia vaan ihmettelette teissä tapahtunutta muutosta. Näissä piilee myös enkelinne kehotus tulla enemmän tietoiseksi hänen läsnäolostaan. Tietäkää kuitenkin, että enkelinne ei puutu asioihin, joihin olette hakemassa oppia, hän vaan pyrkii toimimaan niin, että asiat mahdollistuvat tietyissä rajoissa. Teillä on aina vapaa tahtonne, jota enkelinnekään ei saa ylittää.


Kun olette muodostaneet tietoisen yhteyden omaan enkeliinne, hänen apunsa määrä lisääntyy pyyntöjenne mukaan. Pyyntöihinne hän pyrkii löytämään teille parhaat vastaukset. Joskus hän, teidän kiivaista, toistuvista pyynnöistänne johtuen, suo teille mahdollisuuksiensa mukaan oman pyyntönne vaikkakin tietäen, että se ei sillä hetkellä olisikaan se paras vaihtoehto. Mutta hän tietää sen olevan kuitenkin oppienne mukainen vaikkakin ehkä pidempi tie juuri kyseiseen oppiin, mutta vapaa tahtonne on niin valinnut. Asettakaa siis pyyntönne enkelillenne tarkkaan. 


Suojelusenkelinne ei suinkaan ole yksin teitä auttamassa vaan hän voi pyytää apua lukuisilta muilta enkeleiltä. Siksi saattaa usein vaikuttaa siltä, että teillä on monta suojelusenkeliä. Kaikki eri asioihin erikoistuneet enkelit toimivat yhdessä toisiaan auttaen, mutta muistakaa, he toimivat vain silloin kun olette sitä heiltä pyytäneet. Käyttäkää tätä mahdollisuutta. Pyytäkää enkeleitä avuksi, jos kärsitte unettomuudesta. Pyytäkää heitä parantamaan vaivojanne. Pyytäkää heidän apuaan ihmisuhteissanne. Pyytäkää heitä ohjaamaan teitä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Uskokaa vasta sitten, kun olette kokeilleet, me sanomme niille, jotka tätä epäilevät. Mutta kokeilkaa pyytäen apua, sillä muuten apumme on rajallinen.


Enkelinne auttaa teitä joissakin ihmissuhteiden solmuissa, kun sitä pyydätte. Teidän suojelusenkelinne voi olla yhteydessä ystävänne suojelusenkeliin ja niinpä teitä kumpaakin autetaan ratkaisemaan asianne yhdessä sopuisasti tai päätymään muuhun ratkaisuun, joka teille kummallekin on korkeimmaksi parhaaksenne.


Tutustukaa suojelusenkeliinne. Kysykää häneltä hänen nimeään, ja hän kertoo sen teille. Puhukaa hänelle, pyytäkää häntä avuksenne. Kiittäkää häntä ja muistakaa hänen läsnäolonsa. Varsinaisesti hän ei kiitostanne kaipaa, mutta muistaminen tekee hänet iloiseksi ja pyytäminen antaa hänelle tekemistä, sillä ilman pyyntöjänne hänen kätensä ovat sidotut, niin sanoaksemme.   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti