lauantai 16. syyskuuta 2017

Turhaa elämää ei ole, ja kaikilla kokemuksilla on merkitystä


Rakkaat lapset, etsikää yhteyttä sieluunne ennen kaikkea, kaikki muu seuraa siitä.

Tämän yhteyden kautta asianne järjestyvät, sillä sielunne etsii yhteyttä Alkulähteeseen ja sieltä teille tulee apu. Pyrkikää siihen. 

Jotkut teistä haluavat kehittää jotain tiettyjä kykyjä itsessään. Antakaa kuitenkin ensin tuon yhteyden syntyä ja etsikää tietä korkeimpiin energioihin. Kaikki muu seuraa. Monta kertaa meidän on autettava teitä tässä puhdistamalla chakranne, asettamalla ne oikeille paikoilleen, avaamalla ne ja nostamalla niiden värähtelytasoa. Tällöin kanavanne meihin päin ovat auki. Auranne saa samalla puhdistuksen ja vahvistuksen, maadoitutte ja olette valmiita sille energialle, joka kauttanne alkaa manifestoitua erilaisiksi kyvyiksi. Asia on tässä samoin kuin minkä tahansa opittavan kyvyn kanssa; asioilla on oma looginen järjestyksensä. Perustusten on oltava kunnossa, jotta asiat etenevät, vasta sitten seuraavat muut asiat. 

Olkaa kuitenkin rauhallisella ja turvallisella mielellä, sillä me näemme sydämenne pyrkimyksen ja sielunne suunnitelman ja autamme teitä kulkemaan niitä ja niiden toteutumista kohti. Asioilla on oma aikansa ja kaikella elämässänne on tarkoitus, aivan kaikella. Kenenkään elämä ei ole turha eikä mikään kokemuksenne tarpeeton. Kaikessa palvelette jo omalla tavallanne. Eläkää jokainen hetki niin kuin jo olisitte täydellisiä, sillä sitä te olette meidän silmissämme. Olette juuri sellaisia kun teidän tällä hetkellä tuleekin olla. Ihmisistä ovat ajatuksenne siitä, että ette kelpaa ja että teidän pitää muuttua vielä pyhääkin pyhemmäksi. Toki te muututtekin mutta omalla tavallanne. Katsokaa ylösnousseiden mestarien teitä. Heidänkin tiensä on ollut etsimistä ja löytämistä, ehkäpä hieman eri tavalla kuin teidän, mutta jos olisitte täysin valmiita kaikin tavoin, ette olisikaan inkarnoituneena maan päälle. Oppiminen on osa elämäänne. Olkaa siunattuja juuri sellaisina kuin tällä hetkellä olette.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti