Rakkaat lapset, tehkää rauha itsenne kanssa. Minäkö sotisin itseäni vastaan, te huudahdatte. Kyllä, niin te teette, rakkaat lapset. Te soditte omaa sielunsuunnitelmaanne vastaan. Monet teistä tiedostavat oikein hyvin sielunsa tahdon, mutta valitsevat kuitenkin toimia toisin. Usein tämä tapahtuu pelosta. Pelko sisältää monenlaisia elementtejä. Jotkut pelkäävät joutuvansa automaattiohjaukseen, jos he myöntyvät sielunsa pyyntöihin. Toiset yrittävät peittää pelon ja kieltää sen olemassaolon hankkimalla itselleen niin paljon puuhaa ja harrastuksia ja työtä, että aikaa ei jää muka mihinkään muuhun kuin aivan välttämättömään elämiseen. Joillakin taas tietoisuus sielunsuunnitelmasta saa aikaan hyvin aggressiivista kaiken mollaamista ja sen olemassaolon kieltämistä. Jotkut taas valitsevat jonkun sielunsa suunnitelman asioista ja kiinnittävät huomionsa pelkästään siihen uskotellen itselleen, että nyt he oikealla tiellä ja tehneet kaikkensa.
Jos tunnistitte itsenne, olkaa rauhallisella mielellä sillä tämä ei ole syytös. Me ymmärrämme teitä. Tarkoituksemme on vain auttaa teitä olemaan rauhassa ja sovussa itsenne kanssa, jotta pääsisitte toteuttamaan sitä suunnitelmaa, jonka takia maan päällä olette. Usein olette rauhattomia silloin kun olette erkaantuneet pois sielunne viisaudesta ja suunnasta. Tiedätte, että jotain puuttuu, mutta tuo pelko estää teitä katsomasta sisimpäänne rehellisesti. Se on kuitenkin välttämätöntä, jotta saatte sisäisen rauhan.
Asettukaa tutkimaan sieluanne ja sisimpäänne ja pyytäkää apuamme pelkonne poistoon. Vähitellen huomaatte ymmärtävänne sielunne sanoman, ja pelkonne väistyy tehden tilaa rehelliselle tutkistelulle. Tiedostatte syvemmin olevanne nyt oikealla tiellä ja tunnette, miten sopusointu sisimmässänne lisääntyy ja rauha asettuu sisimpäänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti