lauantai 9. syyskuuta 2017

Jo Valoon siirtyneiden rakkaittenne avusta


Rakkaat lapset, on aikoja, jolloin teidän jo pois siirtyneet läheisenne pääsevät teitä hyvinkin lähelle. On selvää, että olette samaa sielunperhettä ja side välillänne ei katkea vaikka ette olisikaan samassa inkarnaation vaiheessa. Heillä on mahdollisuus seurata teidän askelianne täällä ja heidän halunsa auttaa teitä on suuri, varsinkin hädän ja tuskan hetkellä. Heillä on mahdollisuus energisoida teitä. Ainoastaan teidän vapaa tahtonne estää heitä tekemästä tiettyjä asioita. Joillakin teistä on sopimus, jo aikojen alussa solmittu, henkisestä avusta. Tällaiset sopimukset eivät koskaan lakkaa olemasta kokonaan voimassa vaikka teistä maan päällä joskus tuntuukin, että olette menettäneet yhteyden. 


Huomatkaa, että yhteyden menettäminenkin joksikin aikaa voi olla apua. Totuus on, että sen raskaimman opin usein saatte teitä eniten rakastavalta sielulta. Usein sen ymmärrätte vasta uudelleen yhdessä ollessanne täällä Valossa. Henkisellä polulla se voi kyllä aueta teille aiemminkin.


Usein sovittelette oppeihinne johtaneita tapahtumia toisen pois siirtymisen jälkeen unitilassa, jossa yhteydenpito välillänne on jonkun ajan kuluttua siirtymisestä helpompaa. Pois mennyt sielu pystyy liikkumaan itsenäisemmin kuin alussa, jolloin valo-olennot toivat häneltä teille viestejä. Tämä johtuu siitä, että energiat eheytyvät maa-elämän jälkeen ja palaavat vähitellen tasolle, jossa ne olivat ennen inkarnaatiota, tai vielä korkeammallekin.


Rakkaittenne energiat ovat kuitenkin rajoitettuja teidän suhteenne, ja usein he pyytävätkin apua meiltä valo-olennoilta, jolloin toimimme yhdessä. He tietävät sen suuremman kuvan, kuten mekin, mutta niin heillä kuin meilläkään ei ole oikeutta sitä teille paljastaa. Joskus he voivat luvan saatuaan kertoa teille jotakin, joka vie teitä eteenpäin tiellänne, niin kuin mekin joskus saamme tehdä.


Tämä on rakkaillenne vielä täälläkin aluksi vaikea asia, koska heidän halunsa auttaa teitä on niin suuri. Vähitellen heidän ymmärryksensä kasvaa ja heidän on helpompj ymmärtäen katsoa etenemistänne. Heidän teille ohjaamansa energinen apu on kuitenkin aina teitä eteenpäin auttavaa. Se on omien pyrkimystenne mukaista ja usein auttaa teitä ymmärtämään asiat uudessa valossa. Silloin koette niitä oivalluksen kirkkaita hetkiä.


Tälläkin hetkellä on menossa monta energistä apulähetystä teidän, rakkaitten lapsien parhaaksi. Me olemme mukana tukemassa niitä. Haluamme teidän tietävän, että olemme läsnä ja rakkaanne ovat läsnä. Sielujen side on ikuinen. Sillä ei ole etäisyyttä, jota se ei taittaisi, ei esteitä, joita se ei ylittäisi. Se on rakkauden side ja se on Valosta. Olkaa siunattuja, rakkaat lapset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti