Rakkaat lapset,
Miten ajattelette toisista ihmisistä? Ovatko ajatuksenne arvostelevia vai arvostavia? Sillä on merkitystä, sillä ajatuksenne ovat energiaa ja ne vaikuttavat kohteisiinsa. Huomatkaa, että puhumme nyt pelkästään ajatuksista. Olette varmaan ajatelleet, että ajatuksenne ovat salattuja ja että vain puheillanne on merkitystä. Sillä ei ole väliä ovatko ajatuksenne salattuja vai, mutta sillä, että ne ovat energiaa, on suuri merkitys. Energia ohjautuu siihen kohteeseen, johon se on kohdistettu.
Välttäkää ajatuksia, joissa on negatiivinen sävy. Niistä muodostuu ajatusmuotoja, jotka kiinnittyvät kohteen ympärille. Jos teidän ajatustenne kohde on vaikkapa sairas tai masentunut eikä hän ole suojannut itseään, pahennatte hänen oloaan kokolailla. Sitä, että varmaankaan tarkoituksella halua tehdä. Olkaa siis tarkkana ja kääntäkää ajatuksenne positiiviseen ja hyvään ja jos huomaatte ajatustenne ajautuvat negatiivisuuteen, puhdistakaa ne enkelten tai valkoisen energian avulla.
Negatiiviset ajatukset eivät ole hyväksi myöskään teille itsellenne. Ne houkuttelevat luoksenne samankaltaista energiaa ja kohta teitä ympäröi negatiivisuuden energia, joka vaikuttaa teihin kokonaisvaltaisesti, tunteisiinne, mielialaanne, terveyteenne. Pyrkikää siis myös puhdistamaan ajatuskehonne ja sen myötä ajatuksenne. Huomaatte, miten energiat ympärillännekin vaihtuvat. Nykyisyys on valoisampi, tulevaisuus näyttäytyy toisenlaisena ja mielenkiintoisena ja hyvänä.
On helppoa ajatella, että tällaisilla asioilla ei ole merkitystä, mutta totta se ei ole. Ne teistä, jotka aistivat herkästi energiat, voivat allekirjoittaa tämän. Negatiivisissa energioissa viette niitä mukananne minne tahansa menettekin. Asetatte kanssaihmisenne vaaraan altistua niille ja suorastaan joutua niiden valtaan. Saatatte antaa myös astraalitason olennoille, joiden energiat eivät ole puhtaat, mahdollisuuden saada ote teistä. Voitte siis toimia heidän energialähteenään ja porttinaan maanpäälisiin energioihin varsinkin, jos heidän tarkoituksensa astraalitasolta käsin on vahingottaa tällä maan energiatasolla eläviä jostain omista vaikuttimistaan.
Kehoitamme teitä valppauteen ajatusenergioittenne kanssa. Arvioikaa niiden laatua säännöllisesti ja pitäkää yllä hyviä ja rakastavia ajatuksia sekä omaksi että muiden parhaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti